Rock, pop, alternative ›

- Smack - On you
. The Counting Crows - August and everything after
- The Black Crowes - Shake your moneymaker
- Guns&Roses - Appetite for destruction
- Mötley Crue - Too fast for love
 
Noi nyt tuli mieleen viidessä minuutissa. Makuasioitahan nämä.

bedlam: Nyt oli ehkä hieman väärin ymmärretty. En siis todellakaan väittänyt että asia olisi päinvastoin (eli että olisi yleisempää että bändin/artistin eka levy jäisi parhaaksi) vaan että tiedän useammankin tällaisen tapauksen joissa näin on minun mielestäni käynyt. Mutta sanotaanko että 99% artisteista on sellaisia että joku muu levy kuin debyytti on minustakin se paras. Varmaan kymmenkunta nimeä osaisin repäistä joiden ensimmäinen on myös suosikkini.
 
Hups, no mutta päästiinpähän taas listaamaan levyjä porukalla!

Kefiiri: Meinaatko että Cure on parantunut vanhetessaan? Voi olla, mutta se ekahan on bändin ehdottomasti paras! Tyyli on eri ja levy on uniikki.
 
Mielenkiintoinen näkemys. Olen kuitenkin ymmärtänyt, että "universaali totuus" on, että Disintegration on se paras ja pulinat pois. Ja eikö Pornographykin ole jonkin sortin maineessa?
 
Tässä koko topikissa ehkä enempi tarkoitus yrittää löytää suhteellisen kiistattomasti ja yleisesti parhaina pidettyjä debyyttilevyjä. Juu, on hyvin subjektiivista, mutta jos Internetissä järjestettäisiin äänestys bändin tuotannosta, niin missä tapauksessa 1. levyn ääniosuuden voisi kuvitella olevan kirkkaasti muita suurempi? Esim. Van Halen ja G'n'R ei oikein taida täyttää kriteerejä, olisi varmasti paljon hajontaa.
 
Mutta jotta keskustelua riittäisi, niin omia näkemyksiä vaan ilmoille.

mpekkanen: Van Halen: 1
 
Tästä luulisi sikiävän keskustelua. Omasta mielestä II:kin on parempi. VH:n parasta ylipäätään todella vaikea valita.

Coheed and Cambria. On niitä paljon muitakin, mutta pitää laittaa aivosolut raksuttamaan hetkeksi.

Tässä muutama lisää:
 
Family: Music In a Dolls House
Traffic: Mr. Fantasy
Comus: First Utterance
Magma: s/t (aka Kobaia)
The Pop Group: Y

kyseinen: Mielenkiintoinen näkemys. Olen kuitenkin ymmärtänyt, että "universaali totuus" on, että Disintegration on se paras ja pulinat pois. Ja eikö Pornographykin ole jonkin sortin maineessa?
 
Tässä koko topikissa ehkä enempi tarkoitus yrittää löytää suhteellisen kiistattomasti ja yleisesti parhaina pidettyjä debyyttilevyjä. Juu, on hyvin subjektiivista, mutta jos Internetissä järjestettäisiin äänestys bändin tuotannosta, niin missä tapauksessa 1. levyn ääniosuuden voisi kuvitella olevan kirkkaasti muita suurempi? Esim. Van Halen ja G'n'R ei oikein taida täyttää kriteerejä, olisi varmasti paljon hajontaa.
 
Mutta jotta keskustelua riittäisi, niin omia näkemyksiä vaan ilmoille.
 
Toki on totta että yleisesti Curen katsotaan löytäneen tyylinsä vasta ekan levyn jälkeen, mutta jos tässä nyt yleisen arvostuksen mukaan aletaan listaamaan niin tylsäähän sitä tulee :)
 
G'n'R ei sikäli sovi topikkiin että niillä ei parasta levyä olekaan, korkeintaan vähiten huonon voi valita.
 
Kuten sanot, omat kenties yllättävätkin näkemykset tekevät tästä keskustelusta kiinnostavan. Otsikossakin sentään on kysymysmerkki!
 
Van Halenin eka todellakin on parempi kuin toka.

Comus
Guns N' Roses
Pearl Jam
Nik Kershaw
Mr. Bungle
Audioslave
Tracy Chapman
 
Noi nyt tuli ekana mieleen. Tosin mun täytyy sanoa että näiltä on osalta jotkut levyt kokonaan kuulemattakin. Sitten on joitakuita niin kuin Black Sabbath, Mucky Pup ja Slayer joiden debyyttiä olen ainakin joskus pitänyt parhaana mutta mielipide on muuttunut fiiliksen tai iän myötä. RATM, King Crimson ja Machine Head on sellaisia joiden debyyttejä kai hyvin monet pitävät myös parhaana.

Guns'n'Roses
W.A.S.P.
Aerosmith
Pearl Jam
Motley Crue
Ted Nugent
The Doors

Van Halenin eka todellakin on parempi kuin toka.
 
Näin on koska Eruption;)... Ei sen puoleen kaikin puolin varsin tymäkkä debyytti aikanaan.

bedlam: Mr. Bungle
 
Tästähän saisi varmasti myös kaikenlaista vääntöä aikaiseksi, mutta samaa mieltä, onhan ekan levyn nuoruuden ilotulitus ihan eri luokkaa kahden muun levyn lievästi tekotaiteelliseen ja hieman väkinäiseen yrittämiseen verrattuna. Vallitsevaa konsensusta asiasta ei maailmassa taida olla.

Matti Järvinen
Katherine and the Waves
Lords of the New Church
Bad Company
 
E: Pretenders
 
Nuo nyt tuli mieleen. Onko nyt sitten kuullut kaikki, en muista, Matilta ainakin tietääkseni.

Cranberries : eka levy loistava sitten taso laskuun

kyseinen: Tästähän saisi varmasti myös kaikenlaista vääntöä aikaiseksi, mutta samaa mieltä, onhan ekan levyn nuoruuden ilotulitus ihan eri luokkaa kahden muun levyn lievästi tekotaiteelliseen ja hieman väkinäiseen yrittämiseen verrattuna. Vallitsevaa konsensusta asiasta ei maailmassa taida olla.
 
Mulla on se neljäs levy vielä kuuntelemattakin, en ole uskaltanu. Kolme ekaa kaikki minulle kyllä 5/5, mutta jos vain yksi lähtisi autiolle saarelle niin ei tartteisi miettiä.

JC: Taitaa löytyä aika paljon KC-faneja, jotka pitää Rediä tai Larksia KC:n parhaana levynä. Vai olenko ainoa?
 
On niitäkin joiden mielestä Starless on paras.. itellä kyllä Red, mutta voi olla että nostaisin Disciplinen kakkoseksi..

Täydennyksenä aiemmin luettelemiini:
 
The Crash: Comfort Deluxe (mutta Wildlife on lähes yhtä hyvä)
David Gilmour: s/t (hitusen parempi kuin On an Island)
Kebu: To Jupiter and Back
Kiss: s/t
Lynyrd Skynyrd: Pronounced...
 
Kaksi viimeisintä tuntuu jopa vähän itsestäänselviltä. Aiemmin joku mainitsi Kate Bushin The Kick Insiden ja Velvet Underground & Nicon esittäjiensä parhaina - niin ovatkin!
Sitten on jonkin verran bändejä, joita on tullut kuunneltua niin vähän tai joiden kuuntelusta on niin kauan, ettei tohdi näin hataralta pohjalta nimetä näistä mitään, vaikka heilläkin omassa tuotannossaan ylittämättömiä debyyttejä varmaan olisi.

bedlam: Mulla on se neljäs levy vielä kuuntelemattakin, en ole uskaltanu. Kolme ekaa kaikki minulle kyllä 5/5, mutta jos vain yksi lähtisi autiolle saarelle niin ei tartteisi miettiä.
 
Ei saatana, tarkoitit Raging Wrathia vai. No sitten ollaan aaaaaaaaivan eri mieltä. Ei vaan siis mitä, putosin kelkasta. Joka tapauksessa se klovnilevy oli mitä tarkoitin itse. Wiki kutsuu sitä debyytiksi.
 
David Gilmourista tuli mieleen, että:
 
Neil Finn: Try Whistling This
 
Ylivoimaa verrattuna herran myöhempiin soololevyihin (ja mihinkään myöhempään Crowded House -pökäleeseenkään).

Sir Elwoodin hiljaiset värit aloitti biisillä Tango. Aerosmith biisillä Dream on. Vaikka molemmilla bändeillä ollut hyviä hetkiä jälkeenkin, niin hassua, että molemmilla bändeillä ollut ekan sinkun jälkeen alamäkeä. Siis biisi-wisely.

shuffle: - The Black Crowes - Shake your moneymaker
 
Makuasioitahan nämä.
 
Niin tuntuu olevan. Itselleni kaksi seuraavaa, etenkin Southern Harmony, maistuvat vielä paremmin. Sivumennen sanottuna siinä on muuten 90-luvun alussa tehdyksi rocklevyksi esimerkillisen rehelliset ja kaikin puolin ihanat soundit - ts. kuulostaa ilahduttavasti vähemmän alkuysäriltä kuin monet aikalaisensa.

vanha_pieru:
Lynyrd Skynyrd: Pronounced...
 
Aiemmin joku mainitsi Kate Bushin The Kick Insiden ja Velvet Underground & Nicon esittäjiensä parhaina - niin ovatkin!

 
Samaa mieltä noista! Ja King Crimsonin ekaa pidän minäkin parhaana, vaikka jossakin välissä olin sitä mieltä, että se olisi Red. Mutta kun sillä on se vähä mielikuvitukseton improvisaatio "Providence". Ekalla mulle pelittää Moonchildkin iha täysillä!
 
Joitakin lisää, mitä ei ole mainittu:
 
Dr John, the Night Tripper: Gris-Gris
Creedence Clearwater Revival: s/t
The Red Crayola With the Familiar Ugly: The Parable Of Arable Land
Motörhead: s/t
Caravan: s/t
Sandy Denny: The North Star Grassman & the Ravens
Jack Bruce: Songs For a Tailor
Dr. Feelgood: Down by the Jetty
Leonard Cohen: Songs Of Leonard Cohen
Pekka Pohjola: Pihkasilmä Kaarnakorva