Rock, pop, alternative ›

...ja vielä pari vuotta sen jälkeenkin.
 
Aivan. Tosin Jane's Addictionin Strays on ihan loistavaa matskua. Ei tietenkään yllä Nothing's Shockingin tai Ritual de lo Habitualin tasolle, mutta Strays on loistava suoritus siihen nähden että se oli heidän ensimmäinen levy 13 vuoden tauon jälkeen. Ja True Nature on yksi kaikkien aikojen parhaimmista levyn avauksista. Loistava energinen lataus ja Jane's Addictionista tulee esille hieman rankempi puoli. Puhumattakaan levyn päättävästä To Match the Sun. Ainoastaan kylmäksi jättää mulle se että Eric Avery puuttuu kuvioista. Chris Chaney hoitaa hommansa ihan kohtalaisesti, mutta basson soitosta puuttuu lähes kokonaan ne koukut ja Averyn bassosoundi ei ollut niin tavanomainen.

Tosin Jane's Addictionin Strays on ihan loistavaa matskua.
 
Totta, comeback-levyksi erinomainen, muutama mitäänsanomattomampi biisi pudottaa harmittavasti tasoa. Bassoilu on heikoin lenkki, ja Daven kitaroinnista on mielestäni välillä ajatus hukassa.
 
Sen verran pitää vedellä sanoja takaisin tän Satellite Partyn osalta, että Milky Avehan on loistava biisi kesäöihin!

Ihan meneviä biisejä löytyy tältä Satellite Partyn levyltä, mutta ei kyllä yllä Straysin tasolle, puhumattakaan niistä kahdesta ekasta Jane'sin levystä. Mutta toi Soundin arvostelu nyt oli ihan syvältä, kuten moni muukin yhden tai kahden tähden arvostelu kyseisessä julkaisussa viime aikoina. Kai sitä pitää arvostelijoiden yrittää hauskuttaa porukkaa tai kohottaa omaa itsetuntoaan...

Bassoilu on heikoin lenkki, ja Daven kitaroinnista on mielestäni välillä ajatus hukassa.
 
Joo, olen tuostakin samaa mieltä. Navarro tuntuu välillä yrittävän päästä helpommalla kitaroinnilla, kun taas Nothing's Shockingilla ja Ritual de lo Habitualilla Dave riffittelee tiukkaan tahtiin. Ja olis tietysti ollut aika kova juttu jos Farrell olis saanu Flean suostuteltua takaisin mukaan basistin paikalle vielä tuolle Strays-lätylle ja kiertueelle. Fleahan siis korvasi Eric Averyn Jane's Addictionin vuoden 1997 comeback-kiertueella.