Aihe: Apulanta - Eikä vielä ole edes ilta 7.2.2007
1 2 3 4 511 12 13 14 15
Rotuvaari
16.11.2006 10:56:35
Kuulin juuri itsekin Kadonnut koneeseen -rallin ja yllätti. Alkuriffistä en osannut yhtään sanoa, mikä bändi on kyseessä ja kuuntelinkin vaan, että jotenkin tutun tyyliseltä kuulostaa. Ja olihan se Apulantaa viimeistään siinä kohtaa, jossa laulu lähti. Hittihän tämä on ja kertosäe jäi kerrasta päähän. Pianoakin oli siellä jossain alla, mutta johtunee kaiketi paskasta radiosta, että soundi oli vähän tukkoinen (radio 70-lukulainen).
 
Ennen kertosäettä tulleet bridget olivat ehkä parasta antia. Säkeistöjen kitarat yllättivät kanssa, ainakin jos vertaa Kiilan biiseihin. Hienoa kuitenkin, että on edes hieman erottu siitä turvallisemmasta umtsikomppi-apulannasta ja haettu räväkämpää menoa. Uudelta levyltä odottaa taas vähän enemmän kuin eilen.
En ehkä ole yhtä komea kuin Elvis, mutta elossa olemisestani kiistellään vähintään yhtä paljon.
Exhausted
16.11.2006 16:08:29
 
 
Mukavasti on jäänyt päähän soimaan. Kyllä tässä alkaa odotus nousta levyä varten. Tämä on kuulemma levyn hitain kappale.
Kosminen
16.11.2006 23:15:13
 
 
Hyvältähän se kuulosti. Jotenkin tuli mieleen sen Pudota -ep:n (saakohan sitä enää mistään..?) osasto. Vasten mun kasvojani siis meni mielessäni aika lähelle tuon sävelkulkuja. Niin, sitä diskokomppia lukuunottamatta.
Aivan niin kuin oisin mennyt pitistä sekaisin...
Kalamies #16 >-)))>
Pyry
19.11.2006 11:38:31
Tuli laitettua biisi kasetille silloin kun tuli ensimmäistä kertaa radiosta, kyllähän tuota on nyt tullu kuunneltua toista sataa kertaa, aivan mielettömän hyvä on tuo biisi. Todellakin innolla odottelen tuota tulevaa levyä, kun nyt on tullut kuultua kolme uutta biisiä, eli tuo KoKa, sitten kesän keikoilla soitettu "kaivo" ja Nosturin keikalla vedetty "tässä mielessä käydään outo näytelmä"-biisi (mikäli se tulee levylle, luultavasti tuleepi), kaikki on ollut erinlaisia, hyviä ja mielenkiintoisia teoksia..
Stain
19.11.2006 14:45:31
Muistuttaa muuten aika paljon Cobainia tuo Armo-sinkun kannen mies.
It's a bittersweet symphony, this life
ten
20.11.2006 08:03:40 (muokattu 20.11.2006 08:05:36)
Hyvä biisi. Kertsi ehkä heikoin lenkki toistaiseksi, tosin olen kuullut vasta radiobootleggauksen, jossa saundit ei välttämättä ole ihan timanteimmat.
 
Mun mielestä taas juurikin kertsi on paras juttu koko biisissä. Sanojen rytmitystä, melodiaa ja soittoa myöden.
 
E: Ja soundipuoli on melko miellyttävä. Simppeli ja selkeä! Ei turhia muljinkeja sun muita... paitsi ehkä vähäsen, mutta annettakoon se anteeksi.
THV-klubi #44. "Mä oon kyllä semmonen ateisti, että mä tommoset jeesukset upotan!" -mohkis
enemie
20.11.2006 11:54:20
Mun mielestä taas juurikin kertsi on paras juttu koko biisissä. Sanojen rytmitystä, melodiaa ja soittoa myöden.
 
E: Ja soundipuoli on melko miellyttävä. Simppeli ja selkeä! Ei turhia muljinkeja sun muita... paitsi ehkä vähäsen, mutta annettakoon se anteeksi.

 
Soundista vois itekkin sen verran sanoa että todella luonnonmukainen ja rehellinen. Ei kuulostaa ollenkaan muoviselta.
Meikä arvostaa!
jos olisin nainen...olisin vaarallinen!
ekikoo
20.11.2006 15:20:08
Mahdottoman hyvä fiilis tossa musavideossa! Ja biisi kans hyvä.
Yleisesti ottaen niin kauheana muuten välitä Apulannasta...
All these pianists striving for perfection. Fools! Don't they know: PERFECT AIN'T GOOD ENOUGH!
JagStang
20.11.2006 17:54:40
Tykkäsin kyllä kovasti tosta uuden levyn biisistä mikä tuli radiosta tänään. Hieman ehkä rankempi tatsi tulee tässä lätyssä olemaan.
Vandalism: beautiful as a rock in a cop's face.
arancia
22.11.2006 16:33:07
Kuulin eilen ensimmäistä kertaa radiosta uuden biisin. Kaipa se sitten oli tuo Eikä vielä ole edes ilta. Ei mitään kummempia ajatuksia herättänyt, levyä mielenkiinnolla odotellessa.
Exhausted
23.11.2006 01:17:01
 
 
Kuulin eilen ensimmäistä kertaa radiosta uuden biisin. Kaipa se sitten oli tuo
 
Koneeseen kadonnut
arancia
23.11.2006 07:22:39
Koneeseen kadonnut
 
Tämäpä se sitten olikin.
myrtonen
30.11.2006 21:16:23
Koneeseen kadonnut
 
Armomainen säkeistö kyllä. Kohtuuhyvä single, mutta ei tuo Koneeseen kadonnut ihan sitä terävintä hittimateriaalia kyllä ole.
nikomati
30.11.2006 21:36:34
 
 
aika pettymys on koko sinkku. valitettavasti. sinkun kakkoskipale on kyllä virkistävää apulautaa, toisin kuin santapukin kyhäilemä kolmosveisu. mutta eipä kiilan jälkeen ollutkaan lupa ihmeitä odottaa.
koskaan ei voi olla liian gay
enemie
01.12.2006 10:05:56
Armomainen säkeistö kyllä. Kohtuuhyvä single, mutta ei tuo Koneeseen kadonnut ihan sitä terävintä hittimateriaalia kyllä ole.
 
No Wirtanen taisi sanoakkin jossain että nyt ei tule sitä hittiradioiden soittolista kamaa, vaan vähän eri meininkiä!
jos olisin nainen...olisin vaarallinen!
discominister
01.12.2006 11:12:53
Hienoinen pettymys Koneeseen kadonnut on nyt kun sen on vihdoin kuullut. Aika suuret odotukset sille kyllä olikin. Toivottavasti tuleva albumi pääsee sitten loistamaan.
carnation
01.12.2006 11:47:29 (muokattu 01.12.2006 11:50:46)
Hienoinen pettymys Koneeseen kadonnut on nyt kun sen on vihdoin kuullut. Aika suuret odotukset sille kyllä olikin.
 
Minä en itse odottanut mitään, mutta ainakaan näin yhden kuuntelukerran perusteella kappale ei tehnyt mitään vaikutusta. Jotenkin vaan on aina se fiilis Apulannan musiikkia kuunnellessa (vaikka se olisikin tätä uudempaa, astetta vakavahenkisempää tuotantoa eikä sitä varhaista irroitetaan käsi -punkkia), että yhtye ei edelleenkään ole päässyt eroon siitä "teinibändi"-leimasta. En vain millään pysty nostamaan sitä sellaisten "vakavastiotettavien" rock-yhtyeiden joukkoon, kuten esim. YUP:n. Ehkä Apulannan musa on mun mielestä vaan niin tylsää, "vain" rokkia. Sitä suurin piirtein tietää millaista musaa bändi tekee, millainen tuleva levy tulee olemaan jne. Festareillahan nuo täsmähitit uppoavat yleisöön kuin kuuma veitsi voihin, itse en kuitenkaan enää jaksa näitä biisejä. Ei mielenkiinto riitä eikä siinä musassa ole enää mitään "haastetta". Eikä tää uusi sinkku muuta asiaa yhtään.
"Silpomisia, saatanismia, fundamentalismia, moninaista kanibalismia, mielisaiden heiteelle jättöä. Sekoavaa höyrypäistä kapitalismin mätänevää loppua."
Cathi777
01.12.2006 14:48:28
 
 
Minä en itse odottanut mitään, mutta ainakaan näin yhden kuuntelukerran perusteella kappale ei tehnyt mitään vaikutusta. Jotenkin vaan on aina se fiilis Apulannan musiikkia kuunnellessa (vaikka se olisikin tätä uudempaa, astetta vakavahenkisempää tuotantoa eikä sitä varhaista irroitetaan käsi -punkkia), että yhtye ei edelleenkään ole päässyt eroon siitä "teinibändi"-leimasta. En vain millään pysty nostamaan sitä sellaisten "vakavastiotettavien" rock-yhtyeiden joukkoon, kuten esim. YUP:n.
 
Ai, että ainoa kriteeri vakavasti otettavaksi bändiksi on se, että alkaa tekemään progea. Olis aika pelottavaa edes kuvitella, että Apulanta tekisi jotain sellaista. Tonilla on kuitenkin pettämätön vaisto tehdä pophittejä ja sellaisia musiikintekijöitä on harvassa. Vaikka muutokset Apulannan linjassa ei niin kovin suuria ole olleetkaan niin silti bändillä menee nyt kovempaa kuin koskaan. Ja täytyy sanoa, että ei moni bändi ole Suomessa pystynyt olemaan huipulla näin pitkää aikaa, tuskin itse asiassa mikään bändi.
Only pop music can break my heart...
carnation
01.12.2006 15:21:38
Ai, että ainoa kriteeri vakavasti otettavaksi bändiksi on se, että alkaa tekemään progea. Olis aika pelottavaa edes kuvitella, että Apulanta tekisi jotain sellaista. Tonilla on kuitenkin pettämätön vaisto tehdä pophittejä ja sellaisia musiikintekijöitä on harvassa. Vaikka muutokset Apulannan linjassa ei niin kovin suuria ole olleetkaan niin silti bändillä menee nyt kovempaa kuin koskaan. Ja täytyy sanoa, että ei moni bändi ole Suomessa pystynyt olemaan huipulla näin pitkää aikaa, tuskin itse asiassa mikään bändi.
 
En nyt aivan sitä tarkoittanut, että pitää alkaa tosissaan jotain progea vääntämään ollakseen vakavasti otettava bändi. Toki Toni osaa niitä hittejä väsäillä vuodesta toiseen ja iso tassu siitä hänelle, mutta silti Apiksessa mättää se jokin, jota en niin tarkkaan osaa määritellä. Ehkä siinä on se, että bändin musa ei ole juurikaan mua koskettanut. Ja silloin kun olen bändistä jollain tasolla vähän digannutkin, sitä kuuntelee aikansa, mutta miksikään kovin läheiseksi tai pitkäkestoiseksi suosikiksi se ei ole mulle muodostunut. Tarttuvia biisejähän ne suurimmaksi osaksi on, mutta sitten ne myös kuluttavat itsensä loppuun hyvin nopeasti, eikä vähiten radiosoiton ansiosta. Mulle itselleni kovin kertakäyttöistä musaa, muutamaa yksittäistä, Apulannan musiikiksi poikkeuksellisen hienoa kappaletta lukuunottamatta. Maailmanpyörä, Tuhka ja veri sekä Amerika ovat sen verran hyviä biisejä kuitenkin. Ja onhan ne monet sinkkujen b-puolet muutenkin ihan hyvää tavaraa, jotenkin välittömämpää ja rennompaa musisointia kuin monet (yli)tuotetut hitit.
 
Jos yhtye on ollut pinnalla jo näinkin kauan ja pukannut levyjä sekä hittisinglejä tasaisin väliajoin, niin varmasti sillä on tilausta ja uskollinen kuulijakunta. Kai mä sitten luen Apulannan vieläkin jonkinlaiseksi nuoriso-orkesteriksi, en tiedä. Tai sitten bändi on vain niin nuorekas orkesteri. Ehkä sitten kun Toni kasvattaa kunnon parran, kaikki muuttuu!
 
Pitää tähän loppuun sanoa, että se Kesäaine-dvd on helvetin hyvä ja tunnelmallinen paketti. Kummasti sen jaksoi katsoa vaikkei bändi ykkössuosikki olekaan. Hieno meininki kauttaaltaan, ja olennainen välittyy. Ne livebiisit muuten skippasin koska eihän niitä enää jaksa kuunnella, mutta jokainen minidokkari piti tsekata.
"Silpomisia, saatanismia, fundamentalismia, moninaista kanibalismia, mielisaiden heiteelle jättöä. Sekoavaa höyrypäistä kapitalismin mätänevää loppua."
Kosminen
02.12.2006 15:00:19
 
 
Tuli sitten hommattua keikkaliput helmikuulle.
Aivan niin kuin oisin mennyt pitistä sekaisin...
Kalamies #16 >-)))>
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)