luppakorva 22.11.2005 10:26:13 | |
---|
Aivan loistavan keikan heitti Blixa. Siinä on todellinen äänitaiteilija. Ei ihan joka päivä nää moista showta. |
Listen 22.11.2005 10:55:13 | |
---|
Kaveri on aivan fanaattinen Neubauten-diggari. Muutamia vuosia sitten se matkusti muistaakseni Itävaltaan _ainoastaan_ nähdäkseen bändin ekaa kertaa elämässään keikalla, kun olin löytänyt keikkapäivän ja -kaupungin yhtyeen kotisivuilta. Itse en hirveämmin tykkää Neubautenin varhaisemmasta industrial-melusta, vaikka monta kertaa olen yrittänyt. Noin viimeisimmän kymmenen vuoden aikaiset ovat jo hyvinkin kuunneltavia. Samainen kaveri kävi muuten katsomassa bändiä viime vuonna Wienissä (Perpetuum Mobile-levyn aikainen), ja heti keikan jälkeen osti 2-CD:n mistä löytyy kyseinen keikka. Sen kopiota olen kuunnellut, kuulostaa tosi hyvältä. Samba yes! Work no! |
pasilian 25.11.2005 19:44:20 (muokattu 25.11.2005 19:45:18) | |
---|
Näin puolet esityksestä: Blixa turinoi karismaattisesti hauskoja alustuksia biiseilleen ja kertoi vitsejä (mm. luki parhaan saamansa Spammi-sähköpostin,). Ne biisit: se höpisi jotain ihmisen ja pulun dnan yhditämisestä, ja sitten äänellään rakensi enkelin. Eli siitä muodostui melko suuri äänimassa, joka oli lähinnä ääntä joka kuulosti enkeliltä. Ja sitten es kysyi yleisöltä pari suomenkielistä sanaa (usko ja epäilys) joille se järjesti nyrkkeilyottelun. Ikään kuin elokuvien äänitehosteina. Tai jotain. Toi nyrkkeilyottelu on kuunneltavissa Avanto cd:llä joka julkaistiin festareilla. Sitä saa varmaan jostain kaupoista, ja ainakin suoraan avannosta jos haluaa kuulla mitä se nyt oli. Ja muita juttuja, muta en nyt muista tähän hätään enempää, vaikka olivatkin mainioita. Mutta tunnelma oli aika taikurishowmainen. Varsin vaikuttava esitys. |
FlatOutFucked 22.01.2006 23:06:04 (muokattu 22.01.2006 23:06:48) | |
---|
Kaupan käytettyjen levyjen korissa makasi Strategies Against Architechture 80-83 älppäri, joten pakkohan se oli poimia mukaan. Aivan mielipuolisen hienoa musiikkia. Sairasta. Drauβen ist feindlich on ehkä ahdistavin kappale koskaan, mutta eipä muutkaan biisit albumilla mitään kukkaishippien ulinaa ole. It´s making me sick, I want no part of it. Stop waving that flag. |
lxi 13.12.2007 10:03:20 | |
---|
EINSTÜRZENDE NEUBAUTEN TAVASTIALLE HUHTIKUUSSA - 12.12.2007 Legendaarinen saksalainen industrialyhtye Einstürzende Neubauten soittaa Helsingin Tavastialla 24.4.2008. Bändi on käynyt Suomessa viimeksi Lepakossa vuonna 1984. Vuonna 1980 Länsi-Berliinissä perustetun Einstürzende Neubautenin musiikkia on vaikea lokeroida, sillä sen äänimaailma koostuu tavanomaisten instrumenttien lisäksi itsetehdyistä soittimista ja muista erilaisista äänistä. Yhdeksi maailman parhaista liveakteistakin tituleerattu bändi on saavuttanut pitkän uransa aikana vakiintuneen kannattajakunnan ympäri maailmaa omintakeisen musiikkinsa lisäksi erikoisilla toimintatavoillaan. Yhtye on mm. rahoittanut albumeitaan myymällä ne faneilleen etukäteen ja antamalla näin ostajille myös mahdollisuuden seurata studiotyöskentelyä reaaliajassa ja vaikuttaa levyntekoprosessiin. Yhtyeen tunnetuin muusikko Blixa Bargeld tunnetaan myös kirjailijana, näyttelijänä ja luennoitsijana. Suomessa Bargeld vieraili viimeksi vuonna 2005 Avanto-festivaalissa puhe-esityksensä Rede/Speech-kanssa. Blixa Bargeild on myös yksi Nick Cave and the Bad Seeds -yhtyeen perustajajäsenistä ja soitti bändissä vuoteen 2003 asti. Esimerkiksi Caven Weeping Song on Nick Caven ja Bargeildin duetto. Einstürzende Neubautenin muut jäsenet ovat Alexander Hacke, N.U. Unruth, Rudolf Moser ja Jochen Arbeit. Einstürzende Neubauten kertoo Berliinin muurin ja kylmän sodan olleen tärkeimpiä vaikuttajia yhtyeen syntymiseen ja musiikkiin. Bändi reagoi ajan "poliittiseen hulluuteen ja pop-kulttuurin merkityksettömyyteen" luomalla meteliä esimerkiksi työmailta varastetuilla "instrumenteilla" tuloksena vuonna 1981 julkaistu ensimmäinen albumi Kollaps, joka sittemmin on toiminut tärkeänä vaikuttajana pop-musiikin kehitykseen ja artisteihin kuten Depece Mode, Nine Inch Nails, Marilyn Manson ja Rammstein. Einstürzende Neubautenin uusin albumi Alles Wieder Offen julkaistiin lokakuussa 2007 bändin oman Potomak-levymerkin toimesta, ja viime aikoina vain harvakseltaan konsertoinut yhtye soittaa ensi keväänä pitkän Euroopan kiertueen, joka kulkee tällä kertaa myös Helsingin kautta. 30 euroa maksavat liput tulevat myyntiin tämän viikon perjantaina 14.12.2007 Tiketin toimipisteisiin kautta maan. Mikäli lippuja jää jäljelle, myydään niitä ovelta hintaan 32 euroa. Konsertti järjestetään yhteistyössä Radio Helsingin, Rytmi-lehden ja Tavastia Klubin kanssa. www.neubauten.org www.fullsteamagency.com http://www.tavastiaklubi.fi/index.p … ?group=2&page=22&uutinen=38 |
Frankenstone 13.12.2007 11:21:14 | |
---|
Perskules kun nimenomaan tällä hetkellä ei ole laisinkaan rahaa tommoiseen namiin. Jos edes meinaavat sitten huhtikuussa pistää vanhojen aikojen malliin katuporalla Tavastiaa vähäsen palasiksi, niin kaduttaa kyllä etten elimiä luovuttanut sen takia. Ägh! |
ozz3 13.12.2007 11:24:53 | |
---|
Tänne voisi mennä. En ole ikinä minkäänlaista livetallennetta, mutta voin vain kuvitella. M.A.C.H.O. # 15_"WRONG!" | MegaMan Club #009 - Shadow Man |THV-klubi #6 | V.L.K #39 |
doolittle 13.12.2007 18:55:08 | |
---|
Minä menen. Ehkä ensimmäinen kerta, ainakin Iggy and the Stooges poislukien, kun ei kahta kertaa tarvinnut miettiä onko menossa tuonne vai ei. "Free form of jazz is like a license to shit on a street" -Lemmy Kilmister- |
Margarita 14.12.2007 04:59:54 | |
---|
EN on minulle rakkain yhtye koskaan, ja livenä varsinkin aivan lyömätön! Täytyy oikein kirota, kun en huhtikuussa taida olla paikalla. Joskus vielä pääsen taas keikalle... Viimeeksi pääsin osallistumaan esitykseen kuuluvaan korttipeliin! |
HarriP 14.12.2007 19:52:46 (muokattu 14.12.2007 19:58:26) | |
---|
Jes! Liput varattu. Tämä hienoa. Kiitos nahkis. Soittotilaani koristaa EN:n keikkajuliste vuodelta 1984 joka jäi Lepakosta lähtiessä käteen. Aijaijai ... parasta kasaria. Kasari ei ole vuosikymmen vaan mielentila. :) |
luppakorva 14.12.2007 20:04:55 | |
---|
Tulipa ostettua Tukholman keikalle liput jo kuukausi sitten. Noh, nytpä näkee kaksin verroin. |
doolittle 15.12.2007 12:03:14 | |
---|
Lippu tilattu. ou jee. Ironista kyllä, nyt joutuu jännäämään että meneekö keväinen BERLIININ matka tämän kanssa päällekäin. "Free form of jazz is like a license to shit on a street" -Lemmy Kilmister- |
ozz3 17.12.2007 17:39:51 | |
---|
Nyt se keikka on näköjään loppuun myyty. Melko hurjaa kyllä. Täytyy koettaa jostain metsästää liput nyt sitten. M.A.C.H.O. # 15_"WRONG!" | MegaMan Club #009 - Shadow Man |THV-klubi #6 | V.L.K #39 |
lxi 17.12.2007 18:12:37 | |
---|
Nyt se keikka on näköjään loppuun myyty. Melko hurjaa kyllä. Täytyy koettaa jostain metsästää liput nyt sitten. Voi nyt saatana. Etsi minullekin. "Ehtiihän tässä, eihän se nyt parissa päivässä." |
Feggy 17.12.2007 19:21:27 | |
---|
Meni sivuun multakin. |
HarriP 17.12.2007 20:02:12 | |
---|
Loppuun varattu, mikä tarkoittaa että kun kaikki eivät kuitenkaan lippujaan nouda, niin kyllä niitä varmaan vapautuu lähipäivinä. Tiketti antaa näköjään vain 5 päivää aikaa noutaa liput varauksesta. |
balzary 17.12.2007 20:41:12 | |
---|
Mulle voi myydä lipun tai pari jos löytyy ylimääräisiä. Jäi perjantaina kiireiden takia varaamatta, ja nyt vaimo heiluttelee jo rautanyrkkiään uhkaavasti. Kuulemma suuren luokan emämunaus, auttakaa! |
doolittle 19.12.2007 15:22:00 | |
---|
Vau, johan yllätti. Itse yritin herätä kello 10 kun lippujen myynyti alkoi, mutta torkuinkin lopulta kello 14 saakka ja syöksyin samantien koneelle ihan paniikissa varaamaan omaani. "Free form of jazz is like a license to shit on a street" -Lemmy Kilmister- |
ozz3 20.12.2007 10:25:19 | |
---|
Äsken irtosi lippu Tiketistä. ... JESSSSSSSSSS!!!! M.A.C.H.O. # 15_"WRONG!" | MegaMan Club #009 - Shadow Man |THV-klubi #6 | V.L.K #39 |
krushing 20.12.2007 10:28:46 | |
---|
Voi nyt saatana. Etsi minullekin. "Ehtiihän tässä, eihän se nyt parissa päivässä." ditto. koitin äsken soitella mutten päässyt ees läpi... |