Rock, pop, alternative ›

aikoinaan tuo lean into it levy (jos muistan nimen oikein) oli itellä kovassa soitossa. todella hyvää musaa, ainakin tuo levy, siitä eteenpäin en sitten enää innostunutkaan bändistä kovinkaan paljoa. vanhempi tuotanto oli parempaa
 
Tuo minullakin löytyy vinyylinä. Eipä ole vuosiin tullut pyöräyteltyäkään levylautasella, kun muistikuvat eivät ihan noin auvoiset ole. Tosin olen jo pitempään harkinnut, että jos antaisi sille uuden tilaisuuden... Vankkaa vääntöähän se, mutta jotenkin kasarisuuslukemat muistini mukaan liian kovat.

Kuuluu siihen selkäpiitä karmivaan sarjaan mitä EI 80/90-luvun taitteesta kaipaa, eli nuo Mr.Big, Extreme, Tesla jne.
Täysin karismattomia bändejä joilla oli yksi biisi josta tykkäsi tytöt ja se Beavisin ja Buttheadin Winger -paitainen kaveri. Se biisi oli yli-imelä balladi, muut oli sitten vähän reippaampia, mutta vailla mitään tarttumapintaa. Joku makuuhuonetiluttelija saattoi myös soittotaitoa arvostaa.
 
Sä et tajuu mitään.
 
Näinpä.
 
Mulle Mr.Bigin Lean Into It on edelleen yks kovimpia levyjä. Hienoja biisejä, hienoa soittoa. Osasivat ujuttaa sen tosiasian että osaavat oikeasti soittaa hienoihin rockkappaleisiin. Mutta kun täällä meillä ei saa sellaista tehdä ilman leimaamista makuuhuonetiluttelijaksi. Turvallisempaa vain hehkuttaa kuinka kova se Hurriganesin Tavastian keikka vuodelta '74 onkaan.
 
Mun korvaan Lean Into Itillä soi kuitenkin kokoajan se että musiikki silläkin levyllä lähtee bluesista mutta sitä on uskallettu viedä myös eteenpäin.

Mutta kun täällä meillä ei saa sellaista tehdä ilman leimaamista makuuhuonetiluttelijaksi. Turvallisempaa vain hehkuttaa kuinka kova se Hurriganesin Tavastian keikka vuodelta '74 onkaan.
 
Hienoa puhetta! Kunnia silti Ganesillekin siitä, mistä kunnia heille kuuluu. Mutta tosiaan, kumma juttu että on useinkin rikos digata bändejä jotka osaavat soittaa, ja lisäksi usein tuomitaan nuo soittotaitoiset fiiliksettömiksi ja karismattomiksi muniinpuhaltelijoiksi.
 
Kun osaa oikeasti soittaa ja tekee sen fiiliksellä, on vasta lähellä asian ydintä. Jopa tuo (osin turhaankin) hehkutettu Alppu Järvinen sanoi, että "professionalism is the thing, the King" ja lisäsi, että ammattitaitoa tärkeämpää asiaa ei musiikissa olekaan. Mutta diggailkaa te vaan Hanoi Rocksia ja Ganesia vuodelta -74, meikä pistää hyvän levyn soimaan ja nauttii!

Mutta diggailkaa Ganesia vuodelta -74, meikä pistää hyvän levyn soimaan ja nauttii!
 
Mie diggaan molempia. Oonko 'omo?

Mie diggaan molempia. Oonko 'omo?
 
Ei, sulla on synninpäästö jo Presarin takia+ muutenkin oot pelimies.

Mie diggaan molempia. Oonko 'omo?
 
Tässä ohjeistusta: Diggaa vähemmän Hurriganesia (lukuunottamatta Cissen tiikeritakkia) niin oot vähemmän 'omo.

Tuo minullakin löytyy vinyylinä. Eipä ole vuosiin tullut pyöräyteltyäkään levylautasella, kun muistikuvat eivät ihan noin auvoiset ole. Tosin olen jo pitempään harkinnut, että jos antaisi sille uuden tilaisuuden... Vankkaa vääntöähän se, mutta jotenkin kasarisuuslukemat muistini mukaan liian kovat.
 
Noniin, sain kuunneltua, ja asiallista vääntöähän se. Taitavat muusikot soittavat hyvällä tatsilla ja aivan kuten muistinkin, lopulta melko perusotteella selkeästi biisejä. Muutama kitarasoolo joka menee ehkä vähän överiksi, mutta ei mitään mahdotonta tilutusta.
 
Ihan tanakkaa musiikkia, joka kyllä sitten samalla ei ole tippaakaan miun musiikkia. Jos nyt pitäisi mainita yksi syy sille, miksi tuo levy taas hautautuu hyllyyn ennalta määrittelemättömäksi ajaksi, se olisi soundi. Jokin määrittelemätön siloisuus ja silkoisuus siinä häiritsee minua niin paljon että yli ei pääse. Liian tuotettua? Vaikka ei ihan nykysysteemeihin ylläkään.

Jos nyt pitäisi mainita yksi syy sille, miksi tuo levy taas hautautuu hyllyyn ennalta määrittelemättömäksi ajaksi, se olisi soundi. Jokin määrittelemätön siloisuus ja silkoisuus siinä häiritsee minua niin paljon että yli ei pääse. Liian tuotettua? Vaikka ei ihan nykysysteemeihin ylläkään.
 
Jep, siloista on. Eipä ollut enää seuraavalla levyllä, kun menestystä oli plakkarissa, niin jopa alkoi oma kädenjälki kuulua enemmän. Soundi on parhaimmillaan mun mielestä Get over it-levyllä, jossa kitarasoundikin on sellanen perinteisempi. Mutta yks tykkää äidistä, toinen enon muijasta.

on kyllä pakko sanoo tässä kun biggiä kuuntelen että mun mielestä ainaki parhaita bändejä mitä on koskaa ollu. sheehan ja Gilbert on aika kovia poikia soittelee. ekana tulee mielee colorado bulldog, dancing with my devils, daddy brother lover little boy, addicted to the rush ja alive and kickin'. kolahtaa aina ku kuulee. toine mistä oli puhetta nii extreme on kans kovimpia bändejä ikinä..! diggaan iha kybällä! :D

on kyllä pakko sanoo tässä kun biggiä kuuntelen että mun mielestä ainaki parhaita bändejä mitä on koskaa ollu. sheehan ja Gilbert on aika kovia poikia soittelee. ekana tulee mielee colorado bulldog, dancing with my devils, daddy brother lover little boy, addicted to the rush ja alive and kickin'. kolahtaa aina ku kuulee. toine mistä oli puhetta nii extreme on kans kovimpia bändejä ikinä..! diggaan iha kybällä! :D
 
Paitti Dancing with my devils:issä on Kotzen kitarassa. Mutta kaikki Mr.Bigin soittajat ovat silti alansa ehdotonta huippua.
 
Extreme on vastenmielinen muka-funk bändi, hyi helvetti. Paitsi 3 sides to every story on ihan jees, oikeestaan aika hyväkin. Pornograffitia yritin kuunnella yks päivä, oksennus kolkutteli kurkunpäätä.

Extreme on vastenmielinen muka-funk bändi, hyi helvetti. Paitsi 3 sides to every story on ihan jees, oikeestaan aika hyväkin. Pornograffitia yritin kuunnella yks päivä, oksennus kolkutteli kurkunpäätä.
 
Äläs ny, hyvähän se Pornograffitti on. Nunon riffit sillä ihan mahtia. It's a monster, perskele ku potkii.
 
Sulla on vissiin aika herkkä tuo oksennusrefleksi.

Extreme... oksennus kolkutteli kurkunpäätä.
 
Kerrankin samaa mieltä!

Kerrankin samaa mieltä!
 
Oliks eka kerta?

Oliks eka kerta?
 
No kirjapitoni ei ole tässä asiassa kovin tarkka, mutta jotakuinkin :)

Paitti Dancing with my devils:issä on Kotzen kitarassa.
 
Paitti, Kotzen kitarassa tai ei mut toi ralli kalpenee noiden muiden kipaleiden seurassa.

Extreme on vastenmielinen muka-funk bändi, hyi helvetti. Paitsi 3 sides to every story on ihan jees, oikeestaan aika hyväkin. Pornograffitia yritin kuunnella yks päivä, oksennus kolkutteli kurkunpäätä.
 
Extremestä on funk-bändi todella kaukana jos ei lasketa Nunon eläväistä kitaransoittoa. Mulle se on ollut aina yksi kovimmista hard rock -bändeistä, joka on onnistunut uusiutumaan jokaiselle levylle. Se mikä on erikoista, porukka tuntuu unohtaneen Waiting For The Punchline -levyn kokonaan vaikka se on todella hieno pakkaus.
 
Mutta takaisin Mr Bigiin. Richie Kotzenin aikaisia biisejä en ole tietääkseni kuullut joten keskityn Paul Gilbertin aikakauteen. Mr Big niin kuin Extreme muistetaan yhdestä tai kahdesta akustisesta lälläribiisistä. Se on väärin!! Jumalauta, siinä on kaksi todella sävellys- ja soittotaitoista porukkaa.
 
Mr Bigin poppirallit yhdistettynä kitara- ja bassoilotteluun ovat parhautta. Eric Martin on hyvästä äänestään huolimatta persoonaton laulaja, ja ulkonäöltään Antti Tuisku. Ei siinä mitään, levyhyllystä löytyy Lean Into It, jot tulee kuunneltua aina silloin tällöin.

Hyvä bändi. Voisin nostaa esille vielä edellämainittujen lisäksi kaksi mun mielestä hyvää biisiä: Where Are They Now ja If That's What It Takes

Hyvä bändi. Voisin nostaa esille vielä edellämainittujen lisäksi kaksi mun mielestä hyvää biisiä: Where Are They Now ja If That's What It Takes
 
...ja Where are they now eii oo ees millään levyllä. Kokoelman ennenjulkasematon biisi taitaa olla.
 
Kuten ei myöskään ole millään levyllä You don`t have to be strong, joka on helvetin upea biisi, se on taas niitä duettobiisejä, mtkä kolisee meikälle pahan jerran.

Mä oon ihmetellyt sitä, kun ostin kirpparilta jollain 20 sentillä "Mr. Big":in vinyylin. Nimeä en muista, enkä pääse nyt kotiin sitä katsomaankaan, mutta ainakin levy oli julkaistu jo 70-luvun puolella eikä Gilbert soittanut siinä. Eli onko kyseessä kenties ihan eri bändi vai onko tuo topikin aiheena oleva Mr. Big niinkin vanha bändi?
 
Ja Extremestä oon kanssa sitä mieltä, että ihan loistava bändi hyvällä kitaristilla, mutta kuten Mr. Big:kin, niin bändit muistetaan ihan vääristä biiseistä. Sellaisista limaisista balladeista, jotka erottuvat täysin lopputuotannosta.

Mä oon ihmetellyt sitä, kun ostin kirpparilta jollain 20 sentillä "Mr. Big":in vinyylin. Nimeä en muista, enkä pääse nyt kotiin sitä katsomaankaan, mutta ainakin levy oli julkaistu jo 70-luvun puolella eikä Gilbert soittanut siinä. Eli onko kyseessä kenties ihan eri bändi vai onko tuo topikin aiheena oleva Mr. Big niinkin vanha bändi?
 
"Mr Big was a 70s and 90s UK band, formed by Jeff Pain (aka Dicken) and perhaps best known for their 1977 top 5 hit Romeo. The band was active from 1972-1978 and again from 1990-1998."