Rock, pop, alternative ›

Sitä on vaikea sanoa, mitä May oli alunperin soittanut Catcheriin ja kuka juuri ne osuudet on korvannut, mutta joka tapauksessa tässä Catcherin oaslta krediittejä kansilehdestä:
 
Guitars: Ron "Bumblefoot" Thal, Robin Finck, Paul Tobias
Guitar Solos: Ron "Bumblefoot" Thal, Robin Finck, Ron "Bumblefoot" Thal
 
Tässä demo Mayn sooloilla, jotka siis albumilla korvattiin Bumblefootilla. Pidän kyllä enemmän tästä demosta kun lopullisesta versiosta.
http://www.youtube.com/watch?v=O4IXqOnSlaA

Positiivista on muuten se, että joku julkaisee vuonna 2008 albumin, jota ei ole kompressoitu lyttyyn ja josta löytyy dynamiikkaa vaikka muille jakaa.

Positiivista on muuten se, että joku julkaisee vuonna 2008 albumin, jota ei ole kompressoitu lyttyyn ja josta löytyy dynamiikkaa vaikka muille jakaa.
 
Metallica voisi ottaa oppia. Köh köh.
 
Olipa muuten naurettava tuo soundin arvostelu yksi lapsellisimmista ikina. Vai että ydinkärkiohjuksilla.. Eis.

Tuon Soundin arvostelun luettuani olin näin, etenkin sen vitun ydinkärki-läpän jälkeen: https://webspace.utexas.edu/warnerwt/picard-facepalm.jpg

Hahhah: http://www.mesta.net/musa/uutiset/?aid=16392

Siinä se on, siinä se on!
 
Levy tuli ulos ja itselleni se tuli vähän niin kuin nurkan takaa, koska ei ole tullut enää vuosiin seurattua Axlin toimia ja kommelluksia. Kun kuukausi sitten, vai mitä siitä nyt on, tuli huomattua monen muun lailla, että levyhän ilmeisesti aiotaan todenteolla julkaista, niin jäin sitä jopa hieman odottelemaan. Odotukset eivät olleet todellakaan erityisen korkealla levyn suhteen.
 
Nyt kuitenkin näyttää siltä, että Chinese Democracy on osoittaumassa omasta mielestäni yllättävänkin hyväksi levyksi. Ensimmäisellä soittokerralla vain This I love -biisi sai hyvässä mielessä ns. karvat pystyyn. Ja muutamien muidenkin biisien kohdalla huomasi heti, että ainakin minun kiinnostus saatiin herätettyä.
 
Nyt, kun levy on tullut kuunneltua noin kymmenen kertaa läpi, on esiin noussut useita kappaleita, joita voisin luonnehtia hyväksi tai jopa loistavaksi. Näitä kappaleita ovat mielestäni: Better, Street of Dreams, There Was a Time, Catcher in the Rye, Madagascar ja This I Love.
 
Onhan levy, niin kuin moni on asian ilmaissut, varsin ylituotetun oloinen ja sliipattu. Mutta itseäni miellyttää pääpiirteissään levyn soundimaailma. Mielenkiintoinen yksityikohta on Better-kappale, jossa on mielestäni paikoitellen samaa fiilistä ja soundia kuin Duffin Believe in Me -albumilla. En tiedä onko muut huomanneet samaa vai olenko ihan hakoteillä.
 
Ei voi muuta oikeastaan sanoa kuin, että onneksi levy lopulta tuli ja uskalsin sen näiden vuosien jälkeen vieläpä ostaa.

Ostin levyn ja aika mielenkiintoiselta vaikuttaa, positiivisesti olen yllättynyt levyn monipuolisuudesta.
 
Mitä muuten Kimi Räikkönen tekee kahdesti kansilehden kiitoksissa?

http://www.soundi.fi/arvostelut?addvote=5&nid=8415
 
Mäkin ihmettelin tota arvostelua.. JOS sieltä olisi tullut se arvostelijan odottama Appetite-kopio, niin mies olisi varmasti haukkunut sen huonoksi yritykseksi soittaa alkuaikojen tyyliin..
 
Munsta on täysin käsittämätöntä että joku odottaa/odotti sieltä jotain uutta Appetitea. Uskomatonta.

Tota Sorrya kuunnellessa aina alkaa naurattaa, kun ekassa säkeistössä 0:35-0:37 kohdalla Axl vetää hassulla aksentilla! Aluks luulin et se on vaan lausunu vahingossa vähän oudosti, mutta ei natiivi Amerikkalainen voi sanoa kuutta sanaa väärin. Jokatapauksessa, ihan hauskat kaks sekuntia.
 
Nyt kun levy on pyörinyt monta kertaa, en osaa laittaa biisejä järjestykseen. Yhtään huonoa biisiä tällä levyllä ei ole. Sorry on kuitenkin ollut tähän mennessä ahkerimmassa kuuntelussa, se jotenkin iskee. Shackler's Revengessä on paras kertsi, mutta ehkä Street of Dreams on paras kokonaisuus. Huomenna se on joku muu.
 
HYVÄ levy !
 
ps. Toi arvostelu oli kyllä aika ala-arvonen..

Soundi julkaisi juuri surkeimman levyarvionsa ikinä. Nyt loppuu tuon lehden tilaus sitten.
 
ääh, ei tuo ole sen paskempi kuin suurin osa muistakaan arvosteluista tossa lehdessä, saati Rumbassa.
 
Jos jonkun mielestä Paradise City on hyvä biisi, niin eihän häneltä voi silloin odottaa mitään.
 
Eikös tuo arvostelija ole joku rautalanka-homo? Hänelle nämä uuden G N'R lätyn loistavaakin loistavammat kitaroinnit ovat tod.näk. verrattavissa korvasyöpään.
 
Levy on loistava, ja Sorry on upee Pink Floyd-pastissi.

Tota Sorrya kuunnellessa aina alkaa naurattaa, kun ekassa säkeistössä 0:35-0:37 kohdalla Axl vetää hassulla aksentilla! Aluks luulin et se on vaan lausunu vahingossa vähän oudosti, mutta ei natiivi Amerikkalainen voi sanoa kuutta sanaa väärin. Jokatapauksessa, ihan hauskat kaks sekuntia.
 
On "Sorry," Rose suddenly sings an otherwise innocuous line ("But I don't want to do it") in some bizarre, quasi-Transylvanian accent, and I cannot begin to speculate as to why. I mean, one has to assume Axl thought about all of these individual choices a minimum of a thousand times over the past 15 years. Somewhere in Los Angles, there's gotta be 400 hours of DAT tape with nothing on it except multiple versions of the "Sorry" vocal. So why is this the one we finally hear? What finally made him decide, "You know, I've weighed all my options and all their potential consequences, and I'm going with the Mexican vampire accent. This is the vision I will embrace. But only on that one line! The rest of it will just be sung like a non-dead human.
 
Näin tuosta mainitsemastasi kohdasta kirjoittaa Chuck Klosterman loistavassa Chinese Democracy arviossaan, joka löytyy kokonaisuudessaan täältä http://www.avclub.com/content/feature/chuck_klosterman_reviews
 
Jos tuo Soundin Pekka Laineen arvostelu on ehkä kaikkien aikojen paskin, niin tämä Klostermanin on oikeasti hauska ja ehkä paras koskaan lukemani levyarvostelu. Kaverilla on sana hallussa ja yksi artikkelin maukkaimpia kohtia on tämä, jossa Klosterman kuvailee Bucketheadin kitarointia:
 
"the guitar shredding that made the final version (which I'm assuming is still predominantly Buckethead) is alien and perverse. A song like "Shackler's Revenge" is initially average, until you get to the solothen it becomes the sonic equivalent of a Russian robot wrestling a reticulating python."
 
juuri tuoltahan se soolo kuulostaa:D
 
Hän myös lopettaa kirjoituksensa aivan nappiin:
 
I find myself impressed by how close Chinese Democracy comes to fulfilling the absurdly impossible expectation it self-generated, and I not-so-secretly wish this had actually been a triple album. I've maintained a decent living by making easy jokes about Axl Rose for the past 10 years, but what's the final truth? The final truth is this: He makes the best songs. They sound the way I want songs to sound. A few of them seem idiotic at the beginning, but I love the way they end. Axl Rose put so much time and effort into proving that he was super-talented that the rest of humanity forgot he always had been. And that will hurt him. This record may tank commercially. Some people will slaughter Chinese Democracy, and for all the reasons you expect. But he did a good thing here.
 
Loistava levy.

Levy senkun paranee kuuntelukerta toisensa jälkeen. Soundi lehden mielipiteillä ei ole mitään arvoa, siellä ymmärretään musiikista melkein yhtä vähän kuin Rumba-lehden toimituksessa. Rumba tosin yllätti tänä vuonna kerran olemalla muunkin kuin kalliosta lähtöisin olevan paskarockin kannalla. Toivoa siis on.
 
Eikö olisi ollut hirveää jos viimeiseksi Guns'n Rosesin nimen alla julkaistuksi studiolevyksi olisi jäänyt Spaghetti Incident? Se olisi ollut väärin koko hienoa bändiä ja sen nimeä kohtaan.

Eikö olisi ollut hirveää jos viimeiseksi Guns'n Rosesin nimen alla julkaistuksi studiolevyksi olisi jäänyt Spaghetti Incident? Se olisi ollut väärin koko hienoa bändiä ja sen nimeä kohtaan.
 
Kuis ni? Sehän on ihan ok levy.

"the guitar shredding that made the final version (which I'm assuming is still predominantly Buckethead) is alien and perverse. A song like "Shackler's Revenge" is initially average, until you get to the solothen it becomes the sonic equivalent of a Russian robot wrestling a reticulating python."
 
Ihan pakko todeta että tuo soolohan on Ron "Bumblefoot" Thalin, niin kuin jokainen miehen soitantaa seurannut tunnistaa. Tämä siis huomautus arvostelijalle, ei arvostelua lainanneelle. Levyhän on oikein mainio ja samoin tuo Klostermanin kirjoitus erinomaisen hauska ja (muilta osin) osuva.

Ihmetyttää tosiaan, ettei musiikkijournalisti pysty arvostelemaan levyä ihan vaan levynä. Mun mielestäni tällaisen levyn arvostelu pitäisi jakaa kahtia: levy suhteessa bändin aikaisempaan tuotantoon (okei, ei se ole edes sama bändi), ja sitten levy ihan vain itsessään, ikään kuin Axl Rosen soolodebyyttinä.
 
Soundi on muutenkin viime aikoina osoittanut olevansa hyvinkin avoin ja hyvä arvostelija levyille. Tuoreessa muistissa mm. Von hertzenin veljesten uuden levyn arvostelu, jossa ei kertaakaan vitattu levyyn vaan pohdittiin enemmänkin jätkien asemaa musiikkikentällä ja bändin tulevaisuuden kehittymistä, negatiivisessa mielessä. Aivan turha arvostelu, jonka tarkoituksena oli pelkästään parjata bändiä luultavimmin jonkun tarumaattisen kokemuksen takia.

Soundi on muutenkin viime aikoina osoittanut olevansa hyvinkin avoin ja hyvä arvostelija levyille. Tuoreessa muistissa mm. Von hertzenin veljesten uuden levyn arvostelu, jossa ei kertaakaan vitattu levyyn vaan pohdittiin enemmänkin jätkien asemaa musiikkikentällä ja bändin tulevaisuuden kehittymistä, negatiivisessa mielessä. Aivan turha arvostelu, jonka tarkoituksena oli pelkästään parjata bändiä luultavimmin jonkun tarumaattisen kokemuksen takia.
 
Metallican uuden levyn arvostelu oli kans ihan samaa tasoa ton democracyn kanssa. Ihan ihme juttua täytyy sanoo. Vois kyllä laittaa taas kerran palautetta soundille. Ei tommosia siedä lukea, mielummin panteutuisi levyyn ensin biisi biisiltä ja lopuksi kokonaisuutena kun jauhais sivun verran sitä kuinka ennen oli asiat hyvin ja nyt on kaikki farssia ja paskaa.

Metallican uuden levyn arvostelu oli kans ihan samaa tasoa ton democracyn kanssa. Ihan ihme juttua täytyy sanoo. Vois kyllä laittaa taas kerran palautetta soundille. Ei tommosia siedä lukea, mielummin panteutuisi levyyn ensin biisi biisiltä ja lopuksi kokonaisuutena kun jauhais sivun verran sitä kuinka ennen oli asiat hyvin ja nyt on kaikki farssia ja paskaa.
 
No niinpä. On alkanut mietityttää onko levyarvioissa kyse siitä, että onko arvioitava levy
 
1) Hyvä/paska/whatever, vai
 
2) Hyvä/paska/whatever orkesterin aiempaan tuotantoon verrattuna?
 
Oikeasti, ei siihen tarvitse mitään elämää suurempaa rock-kriitikkoa toteamaan, että Death Magnetic ei ole yhtä hyvä kuin Master of Puppets tai että Democracy ei ole yhtä hyvä/samantyylistä kuin Appetite. Ja sitäpaitsi arvemmin tuollaisia mestariteoksia toistetaan enää 20 vuoden jälkeen tai ylipäätään ollenkaan.
 
Kun luen levyarvion, haluan lukea tosiaan arvion siitä levystä enkä ryppyreikäisen toimittajan tilitystä siitä, kuinka "GnR ei oo ikinä oikee ollu mun suosikki".

Arvostelija mielestäni mokasi loistavan tilaisuuden - tuo arvostelu olisi ollut jotenkin paikallaan mikäli lätty olisi ilmestynyt vaikka 2002 - mutta ei enää. ko. teos on saavuttanut sellaisen käsitteellisen aseman musiikin historiassa että keskittymällä AINOASTAAN levyn musiikilliseen sisältöön olisi tästä arvostelusta saanut todella tuoreen ja jollain tavalla kai shokeeraavankin. Ehkä tämä olisi pitänyt arvosteluttaa jollain sellasella nuorella jampalla joka ei eläessään ole GNR:ää kuullut - jos sellaisen jostain löytäisi.

Arvostelija mielestäni mokasi loistavan tilaisuuden - tuo arvostelu olisi ollut jotenkin paikallaan mikäli lätty olisi ilmestynyt vaikka 2002 - mutta ei enää. ko. teos on saavuttanut sellaisen käsitteellisen aseman musiikin historiassa että keskittymällä AINOASTAAN levyn musiikilliseen sisältöön olisi tästä arvostelusta saanut todella tuoreen ja jollain tavalla kai shokeeraavankin. Ehkä tämä olisi pitänyt arvosteluttaa jollain sellasella nuorella jampalla joka ei eläessään ole GNR:ää kuullut - jos sellaisen jostain löytäisi.
 
Nyt kun ollaan päästy Soundin nykyisen arviointi-politiikan pariin, niin nykyään toi meininki naurattaa kaikessa nihilistisyydessään. Luin jokunen kuukausi takaperin vanhoja, 80-90-luvun taitteen Soundeja, ja niissä arvosteluissa(ei nyt toki kaikissa mut enivei) oli negatiivisten puolien sijasta keskitytty siihen mikä oli hyvää. Ei sekään ehkä paras arvostelutapa ole, mutta miljoona kertaa parempi kuin tuo nykyinen dissaus.
 
No, ainahan(arvostelija) voi levyn tehdä itse paremmin... ;)

Taitaa tuo arvostelija olla sellaisia miehiä joka odotti uutta Appetiteä, ja on katkera siitä ettei esim. Slash soita enää bändissä. Ja musiikin tyyli on muuttunut. Ei sitä v*ttu voi siihen 20 vuotta vanhaan tuotantoon verrata, on senverran erilainen levy tämä.
 
Onkohan tämä toimittaja tehnyt aina välillä juttua Democracystä "kun se ilmestyy kohta" ja sitten ei ole koskaan tullutkaan. Siitä sitten katkerana lyttää levyn pystyyn. :D
 
Jotain laatua sentään pitäis olla. Hyvä levy sentään tuli.
 
Ja kuka ihminen voi pitää November Rainia huonona?