Rock, pop, alternative ›

Tässä on nyt moneen otteeseen mainittu tuo "vaikka se Kurt ei osaa soittaa niin se musa on mahtavaa" -pointti. Tätä en kyllä minäkään kiistä, siis siinä mielessä että herran soittotaito olisi jotenkin ratkaiseva tekijä. Loistavia biisejähän äijä kynäili, eikä siinä kohtaa tartte olla mikään virtuoosi tai kitarasankari.
 
Se mun pointti oli just tuo asiallisen Nirvana-matskun vähyys. Tässä kohtaa voisin heittää monta bändiä jotka ovat tehneet (IMO) vähintään yhtä monta mainiota biisiä/levyä, vaikka heistä tuota kuohua on reippaasti vähemmän: Therapy?, Weezer, Bad Religion, Sonic Youth, Sunny Day Real Estate, ezeterataa, ezeteraah...
 
Toisaalta yksikään noista bändeistä ei ole ikinä ollut läheskään yhtä mullistava noin yleisesti ottaen. Tässä puhutaankin juuri niistä henk.kohtaisista fiiliksistä mitä jengi on Nirvanasta saanut Ja nehän tuntuvat olevan monilla aika kovat. Siihen on paha lähteä väittämään vastaan :) Joskus tietyt levyt vaan kolisevat niin kovaa ettei siihen välttämättä mitään kattavaa kataloogia tarvita että orkan voi julistaa omasta mielestä vaikka maailman kovimmaksi. Näistäkin asioista tosin voi, ja tulee, olla eri mieltä ;)

School (tässä mielestäni osaltaan se Kurtin nerokkuus tulee esille ,mietikää miten simppeli riffi mutta niin vitun kova) jne.
 
Jep, School on aina ollut yksi lempparibiiseistäni Nirvanalta. On tullut usein tapeltua kaverin kanssa, joka ei pidä yhtään kyseisestä biisistä. Livenä aivan saatanan kova. Muutenkin Nirvana oli maailman kovin livebändi.
 
Vittu kun olisi ollut vanhempi Ruisrockin keikan aikaan.

Jossain vaiheessa aloin oppia repliikkejä ulkoa.
 
Kill'em all I say!

Kill'em all I say!
 
- I don't think that they're aware that things can actually operate on a different level...
- I don't think that they're aware how much they SUCK!
 
- I can't get used to the traffic situation..
- Well fuck it man!
- Fuck it man!
- Start driving normally, what's your problem?!
 
- Hey, it's Golden Shower TV. I am Krist and we are Nirvana.
 
On tullut kyllä katsottua älyttömän moneen kertaan tuo. Ja aina kun sen katsoo, tekee mieli katsoa uudestaan heti perään tai vähintäänkin seuraavana päivänä. Ja haluttaa aina itsenkin alkaa riehumaan, kun loppuhuipennuksena tulee Endless, Nameless, johon on leikattu kamojenhajotuspätkiä lukuisilta keikoilta.

Itselläni kaikki alkoi syksyllä 1999. Tokihan bändin hitit olivat tuttuja jo entuudestaan, mutta silloin ostin lohdutukseksi Nevermindin, kun en löytänyt Kokkolasta haluamiani housuja(!). Bändi tempaisi mukaansa välittömästi ja toimi loistavana teini-angstin purkamiskanavana tuona synkkänä ja sateisena syksynä.
 
Seuraava liike oli From The Muddy Banks of The Wishkah, jonka löysin divarista. Silloin vasta tajusin, kuinka loistava bändi todellisuudessa oli. Live-versiot potkivat ja lujaa! Rosoisempi soundi teki syvän vaikutuksen, joten olin aivan myyty kun sain serkulta Bleachin ikuisuuslainaan.
 
Talvella 2000 tuli sitten hommattua Incesticide, Unplugged sekä In Utero, tässä järjestyksessä. Samaan aikaan aloin tehdä omia pieniä grunge-biisejäni Nirvanan hengessä. Jotenkin silloin vain tajusi, mistä musiikin tekemisessä on kyse.
 
Todettakoon kyllä se, että Nirvana jäi auttamattomasti jalkoihin kun löysin samana keväänä Smashing Pumpkinsin, mutta se onkin aivan toinen tarina. En enää jaksa kuunnella Cobainin pojan poppoota juuri lainkaan, mutta aina silloin tällöin tulee osteltua sellaisia levyjä joita vielä kokoelmista puuttuu. Kuitenkin ehdottomasti itselleni yksi merkittävimpiä bändejä, eniten sen takia, että siitä sain kimmokkeen tehdä itse lauluja. Sillä tiellä olen vieläkin. Niin hyvässä kuin pahassa.

Outoahan Nirvanassa ainakin itseni kohdalla on juuri se, että kaikki tuntuvat bändistä tykkäävän edes jollain tasolla, mutta silti tuntuu, että juuri MINÄ ymmärrän tämän jutun henkilökohtaisesti oikein eikä moni muu ymmärrä bändiä muuten kuin näiden tarttuvien kertosäkeiden kautta.
 
Heh, virallinen Tosifani (tm) -asenne. :-P

Itse en muista milloin aloin kuunnella Nirvanaa. Ainakin kesällä 1999 tuli jo isoveljen C-kasetteja luukutettua ulkomailla asti. Joskus vuosia aiemmin velipoika oli kuunnelututnntanut Nirvanaa minulla, eikä ollut iskenyt. Sanoin kai että kaikki biisit kuulostavat aivan samalta paskalta. Saatoin saada turpaani, en ole varma. Kuinka väärässä olinkaan (pätee muuten aika moneen muuhunkin bändiin tuollainen 'huono alku').
 
Nirvana oli kaiketi juuri tuohon vuoteen 1999 asti minulle vain bändi, jonka nimen tiesin, ei juuri muuta. Sitten kai veljen kasettikokoelmaa tutkiessani päätin tutustua bändiin tarkemmin, ja siitä tuli mitä luonnollisin ja loppujen lopuksi tärkein jatkumo Fröbelin palikoiden, Eppu Normaalin ja Leevi & the Leavingsin ja lopulta Ismo Alangon viitoittamalle tielle. Taisin kuunnella Nevermind-kasetin piloille. Voisi sanoa että Nirvana osaltaan, ellei muuttanut, niin vaikutti hirveästi meikän elämään tuolloin. Yläastekin alkoi ja silleen, fiilikset siis usein mitä sopivimmat Nirvanan kuuntelemiseen. Piti sitten tietysti ahmia kaikki Nirvana-tietous ja Cobain-elämäkerrat. Ja opetella soittamaan kitaraa. Jossain vaiheessa minusta taisi harmikseni tulla se ympäristön 'Nirvana-kundi'. Tuohon aikaan Nirvanan kuuntelu ei ollut enää niiden suosittujen ja muiden cool-hemmojen lempimusaa, niinkuin kai esim. Jani the Rockin aikana. Pikemminkin päinvastoin.
 
Nykyään en kuuntele Nirvanaa enää lähellekään niin paljon kuin vaikkapa viisi vuotta sitten. Se ei toki kuitenkaan vähennä yhtyeen merkitystä musamaailmassa seikkailemiseeni. Nirvanan tauoton kuunteleminen jätti aikanaan jonkinlaisen aukon musatajuntaani, jota ei nyt superhyperaktiivi-nirvanakuuntelusessioiden jälkeen mikään oikein paikkaa, tuskin koskaan. Harvoin enää edes innostun uusistä artisteista, ja kun innostun, on sekin aika laimeaa tuohon muinaiseen suoraan tajuntaan -pläjäykseen verrattuna.
 
Tuli nyt vaan hinku ladella subjektiivisia totuuksiani kun te muutkin siihen innostuitte!

Serkku esitteli minulle Nirvanan joskus vuonna 95, ja siitä lähtien bändi on ollut minulle maailman paras.

Serkku esitteli minulle Nirvanan joskus vuonna 95, ja siitä lähtien bändi on ollut minulle maailman paras.
 
Serkku minullekin esitteli, ja minullekin maailman paras. Ollaan samiksia. Anna rahaa.

Nirvanassa oli/on parasta just se että se oli nimenomaan AITO bändi, kun vertaa vaikkapa joihinkin nykybändeihin joilla on sellainen "vihaan kaikkia" imago,mutta todellisuus onkin sitten vähän erilainen. Kun taas Cobainista ties että se oli aidosti ahdistunut ja vihainen. Nyt tarvittais kipeesti semmosta Cobainin tapaista aitoa muusikkoa ja bändiä joka todella mullistaisi musiikkimaailman.
Yhtään Nirvanaa ja Cobainia väheksymättä...
Itsekin kun bändistä pidän, mutta silti.
 
Onko maailmaa pakko vihata jotta voisi tehdä hienoja ja "mullistavia" kappaleita? Tietysti suurin osa maailman lauluista, tai ainakin jatkuvassa radiosoitossa olevista, kertoo siitä kuinka paha on olla jne. Minä olen kuitenkin sitä mieltä että hyvää musiikkia voi tehdä ilman sitä iänikuista mollijollotusta.
 
Vertailua Beatlesiin en itse ole kuullut, eikä moinen ole aiheellistakaan, koska kyseessä on musiikillisesti kaksi täysin eri bändiä täysin eri ajalta ja täysin eri ympäristöstä musiikilliseen ajatteluun liittyen. No, yhdistävänä tekijänä voisi ehkä pitää molempien vaikutusta aikansa musiikkiin.
Tästä huolimatta en siltikään ymmärrä ihmisten asennetta Beatlesiin siinä mielessä, että se olisi joku ihmeen tabu muiden yläpuolella, johon ei saa verrata mitään muuta yhtyettä. Beatles oli poikabändi leveälahkeisten housujen ja kukkapaitojen ajalta, ja vieläpä aika suuri sellainen.
Itseasiassa olen tässä kohtaa hieman eri mieltä. Jos oikein tarkkaa kuuntelee sen särövallin ja raapivan laulun taakse, niin Nirvanasta löytyy melkoinen määrä Beatles-vaikutteita. Lähinnä melodiapuolelta, mutta sehän on se tärkein osa musiikissa. Olihan Kurt pienenä poikana aika kova Beatles-diggari.
 
Bleachin paras biisi on selkeästi Paper cuts. Ne vokaalit on jotain aivan uskomatonta.
Itse kallistuisin tuon Negative Creepin puoleen. :D Mutta sehän nyt ei ole olennaista.
 
Tässä kohtaa voisin heittää monta bändiä jotka ovat tehneet (IMO) vähintään yhtä monta mainiota biisiä/levyä, vaikka heistä tuota kuohua on reippaasti vähemmän: ...Weezer...
Weezer on minunkin mielestäni aivan liian aliarvostettu bändi. Ja tässä kohtaa on aivan turha selittää edes mistään kehnosta soittotaidosta.
 
HUH! Tulihan editoitua pariin kertaan.

Tässä puhutaankin juuri niistä henk.kohtaisista fiiliksistä mitä jengi on Nirvanasta saanut Ja nehän tuntuvat olevan monilla aika kovat. Siihen on paha lähteä väittämään vastaan :) Joskus tietyt levyt vaan kolisevat niin kovaa ettei siihen välttämättä mitään kattavaa kataloogia tarvita että orkan voi julistaa omasta mielestä vaikka maailman kovimmaksi. Näistäkin asioista tosin voi, ja tulee, olla eri mieltä ;)
 
Ymmärrän kyllä itsekin tuon, että monilla suuri syy Nirvan diggaamiseen on juuri ne henkilökohtaiset tuntemukset. Ehkä Nirvana on heille sitä musaa, jota nuorena kuunneltiin, jonka soidessa vedettiin ensimmäiset kännit, ensimmäinen "oikea" bändi joka vei mennessään ja taatusti myös bändi, joka antoi potkua omalle soittoharrastukselle. Minulle Nirvana ei kuitenkaan ole koskaan ollut henkilökohtaisesti mitenkään tärkeä yhtye, ei oikeastaan millään tasolla, joten sikäli siihen ei ole koskaan muodostunut mitään vahvaa sidettä. Se ei ole ollut edes sellaista musaa että suhtautuisin siihen "onhan niillä pari hyvää biisiä."
 
Kuuntelin tuossa eilen illalla kirjastosta lainaamaani Singles-boxia, mutta ei ole minun kuppini teetä edelleenkään tämä Cobainin väsäämä musiikki. Hankala sitten eritellä mikä siinä on ettei nappaa yhtään (pääasiassa ainoastaan turhauttaa), koska nämä "huono soittaja/laulaja jne." -kortit on vedetty jo niin monta kertaa tässäkin ketjussa esiin. Kappaleet ovat vain niin ankeaa ja tyhjänpäiväistä rämpyttelyä minun korviini että ei lähde, anteeksi vain.

Kuuntelin tuossa eilen illalla kirjastosta lainaamaani Singles-boxia, mutta ei ole minun kuppini teetä edelleenkään tämä Cobainin väsäämä musiikki.
 
Siis tämä Nevermind-singleboksi?

Siis tämä Nevermind-singleboksi?
 
Mikäs se tälläinen?

Mikäs se tälläinen?
 
Boksi, jossa on Nevermindin kaikki sinkut. Ei kun olihan siinä In Uteronkin sinkkuja. Pitääpäs tarkistaa hyllystä. Nämä sinkut on siinä:
 
SLTS
CAYA
In Bloom
Lithium
Heart-shaped Box
All Apologies

Siis tämä Nevermind-singleboksi?
 
Niin siis siinä on Nevermindin ja In Uteron sinkut b-puolineen. Yhteensä 6 sinkkua ja 19 biisiä...
 
E: Vähä myöhäsä.

Joo, onhan tuo sinkkuboksi itellänikin, ihmetytti vain tuo Nevermind-sana.
 
Anteeksi vittumaisuuteni, oikeasti hetken ajan luulin että kyse on jostakin minulle tuntemattomasta julkaisusta.

Sinkkuboksissa on kokonaista neljä studiobiisiä jota ei ole albumeilla (Even in his Youth, Curmudgeon, Marigold ja Moist Vagina). Ja sitten tietysti Aneurysmin hidas originaaliversio...

Sinkkuboksissa on kokonaista neljä studiobiisiä jota ei ole albumeilla (Even in his Youth, Curmudgeon, Marigold ja Moist Vagina). Ja sitten tietysti Aneurysmin hidas originaaliversio...
 
Onko tuo Aneyrysm eri kuin Incesticidella? Pitäis tuo boksi ostaa joskus, mutta kun multa puuttuu vaan Come As You Are noista sinkuista. Ja tosin Teen Spiritistäkin on vaan 7", se missä on b-puolella Even In His Youth. Kyllä se pitää silti hommata kun ehtii.

Onko tuo Aneyrysm eri kuin Incesticidella?
 
On se. Tuo Aneurysm äänitettiin Uudenvuodenpäivänä 1991 yhdessä Even In His Youthin kanssa. Samoissa sessioissa muuten demottiin kappaleita kuten Radio Friendly Unit Shifter ja All Apologies, jotka siis lopulta päätyivät In Uterolle. Incesticiden nopeampi ja vähän rennommin soitettu Aneurysm on marraskuun 1991 BBC-sessioista. Samoista, joista Been a Son ja New Wave Polly. Eli Been a Sonistakin on olemassa alkuperäinen versio Blew-EP:llä, joka ei mahtunut Incesticidelle. Tämähän kuultiin lopulta Nirvana-kokoelmalla. Lopultahan b-puolikokoelmana mainostetulla Incesticidellä on vain yksi b-puoli, Dive, joka avaa koko levyn :) (ellei sitten laske Stain-biisiä b-puoleksi).

Incesticiden nopeampi ja vähän rennommin soitettu Aneurysm on marraskuun 1991 BBC-sessioista. Samoista, joista Been a Son ja New Wave Polly.
 
Tuo Incesticiden Aneurysm on paljon parempi soitannollisesti, ja siinä on kivat "beat it, beat it" -taustalaulut, mutta soundit siinä on aika hirveät, kuten noissa kaikissa BBC-sessioiden biiseissä. Helvetin tunkkaiset eikä ole semmoista jyrää oikein. Nirvanan omissa demoissakin on paremmat soundit.
 

Eli Been a Sonistakin on olemassa alkuperäinen versio Blew-EP:llä, joka ei mahtunut Incesticidelle. Tämähän kuultiin lopulta Nirvana-kokoelmalla.
 
Juu, Blew-ep:n Been A Son on paljon parempi. Jytää kunnolla, varsinkin Kristin bassosoolo. Onko se muuten nauhoitettu Bleachin sessioissa vai missä?