Aihe: J. Karjalainen
1 2 3 4 58 9 10 11 12 13 14 15 16 17
Terry Pantheras
15.03.2013 09:01:41
danny: Relight My Fire tuli itselläkin mieleen.
 
No sehän se.
Uutta Masteroidia: Minä kerään kuonaa
Hanok
15.03.2013 12:06:36
Dire Straitsin Lady Writerissa on säkeistöissä ja soolo-osuuksissa melko sama meininki Menneen miehen kanssa, sointuja myöten. Toki kertseissä ei sitä yhteneväisyyttä sitten juuri olekaan.
 
Mutta noin ylipäätään, jos biisissä on enimmän aikaa kolme sointua ja kasibiitti, niin eiköhän niitä yhtymäkohtia muuhun viimeisen 50 vuoden ajan musaan löydy. Jännä juttu, että vaikka Menneessä miehessä ei ole oikeastaan mitään uutta, se onnistuu kuitenkin kuulostamaan tuoreelta ja erottumaan massasta. Propsit siitä.
Super-Jari
15.03.2013 15:19:26
Onpa lepposa levy. Äkkiä kesä, aurinko, nurmikko, hyvää seuraa ja sopivasti keskiolutta.
Informaatiokameli
15.03.2013 16:45:27
 
 
Vasara: Onpa lepposa levy. Äkkiä kesä, aurinko, nurmikko, hyvää seuraa ja sopivasti keskiolutta.
 
Kyllä. Hyvältä kuulostaa. Riisinjyvä iski heti ensikuulemalta aivan täpöllä.
Everybody loves somebody but nobody loves rumpali.
7atu
15.03.2013 17:12:58 (muokattu 15.03.2013 17:43:29)
 
 
Kiitos Itellan, että en kuuntele tätä levyä tänään :(
Toivottavasti levyt tulee ensi viikolla ja mielellään ehjinä...
"We're gonna rock this town, rock it inside out..."
Humanoid
16.03.2013 11:46:48
Hannu H.
16.03.2013 11:47:43
 
 
Informaatiokameli: Kyllä. Hyvältä kuulostaa. Riisinjyvä iski heti ensikuulemalta aivan täpöllä.
 
Kivasti joku david bowie viba tos biisis mun mielestä!
 
Tykkään kyl levystä. Sekalaisesti kuunnellut nyt cd:ltä pari kertaa ja vinyyliltä puolet.
"The music business is a cruel and shallow money trench, a long plastic hallway where thieves and pimps run free, and good men die like dogs. Theres also a negative side." - Hunter S. Thompson
J-PPP
16.03.2013 22:53:13
Hieno modulaatio piilotettu Sydänlupauksen välisoittoon ensimmäisen kertsin jälkeen.
Bongowing
16.03.2013 23:15:20
Onko vinyylin mukana tuleva cd erillisissä kansissa? Jos on niin minkälaisissa?
But where the heck is magenta?
Boogierooster
16.03.2013 23:19:22
Vinyylin mukana tuleva CD on läpinäkyvässä muovikuoressa.
rybk
18.03.2013 09:52:11
Kuinka moni on muuten huomannut ton Mikko Lankisen cameo-roolin Jim Jarmusch-elokuvassa Broken Flowers?
 
http://i2.listal.com/image/977625/6 … 0full-broken-flowers-screenshot.jpg
"So we started out with the idea of maybe write something with a jagged time signature, like 5/7 or something, but that doesnt make your booty move." - Perry Farrell, tahtilajitaiteilun mestari
Cathi777
18.03.2013 09:55:51
 
 
Huh, ei voi kyllä muuta sanoa. Todella hieno levy ja tuo Riisinjyvä on ihan mahtava biisi. Joskus en voinut tätä herraa sietää, mutta kyllä tämän uuden levyn äärellä on pakko nöyrtyä. Kerrassaan upeaa meininkiä!
Only pop music can break my heart...
Booombox
18.03.2013 12:31:10
Mulla on vahvat epäilykset että tämä levy tulee soimaan kesällä saaressa. On kyllä aurinkoista ja hienoa kamaa.
I'm a street walking cheetah with a heart full of napalm.
Jucciz
18.03.2013 15:26:24
Nyt on tsekattu biisit Spotifystä pari-kolme kertaa. Tää levy saa uskomaan, että tänä vuonna kesä tulee. Viime vuonna ei tullut, vaan eipä tullut tätä levyäkään.
 
Just tällaista musiikkia tarvitsenkin nyt: elämänmakuisia, yksinkertaisen tarttuvia kivoja biisejä hienoilla soundeilla ja sovituksilla. Kiva kun voi vaan nyökytellä silmät kiinni musan tahtiin ja fiilistellä, miten lumet kohta sulavat.
 
Kiitos J ja bändi, tämä on hyvää musiikkia. Ja alle neljä viikkoa Pakkahuoneen keikkaan. Mahtavuutta!
Jos kevyen musiikin nuotinkirjoitus ja komppilaput kiinnostavat, tutustu ihmeessä sivustooni: Lappu soimaan!
Vessajono
18.03.2013 16:29:39
Hanok: Dire Straitsin Lady Writerissa on säkeistöissä ja soolo-osuuksissa melko sama meininki Menneen miehen kanssa, sointuja myöten. Toki kertseissä ei sitä yhteneväisyyttä sitten juuri olekaan.
 
Mutta noin ylipäätään, jos biisissä on enimmän aikaa kolme sointua ja kasibiitti, niin eiköhän niitä yhtymäkohtia muuhun viimeisen 50 vuoden ajan musaan löydy. Jännä juttu, että vaikka Menneessä miehessä ei ole oikeastaan mitään uutta, se onnistuu kuitenkin kuulostamaan tuoreelta ja erottumaan massasta. Propsit siitä.

 
Pohdittiin ihan samaa asiaa taannoin yhen kaverin kanssa ja nimenomaan toi samainen Diren biisi nous keskustelussa esiin. Mutta tosiaan, hämmentävää on miten voi noinkin puhkikulutetulla kierrolla onnistua.
"Jazzi jos mikä on pelkkää vehkeilyä todellisten musiikin ainesten kustannuksella. Muusikerit, jotka ovat antautuneet swing-musiikin pettävälle polulle, eivät ainoastaan petä tempuillaan yleisöä, he pettävät lopulta itsensä."
hjukke
18.03.2013 21:49:25
 
 
Ekan kuuntelun jälkeen olin vähän huolissani, että putooko tämä itselleni,
mutta toisella alkoi toimia. Onhan tuo hemmetin rennon kuuloinen levy,
ja bändisoiton juhlaa. Välittyy sama meininku kuin mennyt mies -videosta,
ehkä aito soittamisen riemu, sellanen "hei, tää on kivaa", ei mielestäni feikki fiilis.
 
Kai sitä skebaakin on kiva soittaa kun on kymmenen vuotta hakannut banjoa :)
Adrift
18.03.2013 22:40:33
Jucciz: Nyt on tsekattu biisit Spotifystä pari-kolme kertaa. Tää levy saa uskomaan, että tänä vuonna kesä tulee. Viime vuonna ei tullut, vaan eipä tullut tätä levyäkään.
 
Kuin minun suustani. Hyvä levy ja kesä tulee!
Jucciz
18.03.2013 23:10:00
Jännä leikkaus Yksi kerrallaan -biisin lauluraidassa kohdassa 2:38: "laulaa la-lauluaan". Nyt mahtaa äänittäjä/editoijaa ärsyttää - ja itteäkin kun muistaa tuon kohdan.
 
Mut hitsi miten hyviä biisejä.
Jos kevyen musiikin nuotinkirjoitus ja komppilaput kiinnostavat, tutustu ihmeessä sivustooni: Lappu soimaan!
BaariMikko
19.03.2013 00:19:50
 
 
Jucciz: Jännä leikkaus Yksi kerrallaan -biisin lauluraidassa kohdassa 2:38: "laulaa la-lauluaan". Nyt mahtaa äänittäjä/editoijaa ärsyttää - ja itteäkin kun muistaa tuon kohdan.
 
Mut hitsi miten hyviä biisejä.

 
Heh, kuulostaa siltä, että laulu on tuplattu muutamaan otteeseen, ja yhdessä tosi hiljaisella olevassa raidassa fraseeraus on osunut eri kohtaan. Eipä tuo mua häiritse kun joutuu keskittymään ihan tosissaan että sen tuolta spottaa. Oikeestaanhan tuommoinen tuo vaan vähän lisää eloa sointiin, kun kaikkea ei ole siivottu kuin viivotinta käyttäen. Ja tuo Yksi kerrallaan on kyllä ihan älyttömän hyvä biisi!
Jucciz
19.03.2013 00:47:58
Näyttäis siltä, että J. nähdään tosiaan ensin Pakkahuoneella, keskemmällä kesää Keitelejazzeilla ja vielä elokuussa Niilon lämppärinä. Aika huikeeta x3.
Jos kevyen musiikin nuotinkirjoitus ja komppilaput kiinnostavat, tutustu ihmeessä sivustooni: Lappu soimaan!
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)