Rock, pop, alternative ›

varakeef: Livenä soittaessa mennään kovemmalla riskillä ja soitetaan mitä mieleen juolahtaa. Hyvät hetket korvaavat mahdolliset virhelyönnit ja vaarantunne on vain hyväksi. Studiossa voi olla toisin päin.
 
Hyvä pointti tuokin.

Okei, mä en tiedä juuri mitään kitaran soitosta enkä varsinkaan tekniikasta. Tyyliin osaan Nirvanan tuotannon rämpyttää akustisella jotenkin sinne päin. Mut...
 
Kun Jimmy Pagesta puhutaan niin mun korvaan sen livesoiton taso on todella vaihtelevaa. Välillä soolot kuulostaa mun korvaan aikamoiselta räpellykseltä ja rytmipuolikin ihan hukassa. Sitten tietty välillä soittaa kyl aika hyvin ja on hienoja improvisointeja.
Esim. just rytmipuolella voisin verrata vaikkapa Pete Townshendin livesoittoon ja nimenomaan siihen komppaamiseen joka on mun mielestä aikalailla tarkempaa ja paremman kuulosta meiningiä. Toki on varmaan Whon ja Zeppelinin matskukin erilaista soittaa. Mut välillä tuntuu, että Pagella komppaus ihan vituillaan joissain riffeissä, jotka minäkin osaisin jotenkuten soittaa, jos vähän treenaisin tai siltä musta tuntuu. Ja sitten taas Townshendilla on vaikkapa useimmilla 70-luvun livetaltioinneilla pirun tiukkaa soittoa mun korvaan. Tai että taso ei oo niin vaihtelevaa, et välillä soitetaan ihan päin persettä ja kaikkee ja sitten taas välillä hyvin ja sitten taas ihan miten sattuu (ja sekoillaan jonkun jousen kanssa puol tuntia ;)). Toki huonoja keikkoja on Petelläkin.
Ja sitten vielä, että tiedän kyllä et Pagehan improvisoi aika paljon livenä, mut välillä se kuulostaa vaan aikamoiselta räpellykseltä ja tuntuu, että se punanen lanka tai joku on aikalailla hukassa :/.
Joo, siinä mun pari senttiä.
 
Sanotaan nyt vielä, että FUN yhtyeen Teemu sopii aika hyvin ketjun otsikkoon. V***u et on hienoja juttuja FUN:in levyillä ja livenä!

Neil Young on täällä mainittu monesti ja hänen taidostaan on mielestäni aivan loistava esimerkki se G3 kitarasankareiden versio Rockin' in the Free World:sta joka on alkuperäiseen verrattuna aivan hirveätä paskaa... Käy myös oppikirja esimerkiksi siitä että hyvä tekniikka ei takaa hyvää lopputulosta...

-Cale: Ja kyllähän Morsella on usein melko hienojakin juttuja, kun Blackmore on tyytynyt soittamaan enempi tavanomaisella ja ennalta-arvattavalla linjalla.
 
Tämä ja tästä erityisesti tuo "tyytynyt soittamaan enempi tavanomaisella ja ennalta-arvattavalla linjalla. Minun mielestäni kun Blackmore vetää esim. kaikki soolojutut livenä aivan eri tavalla mitä studiolevyillä, ainoa soolo missä edes vähän myötäillään alkuperäistä on Highway Star. Saattaa kyllä muisti pätkiä vähän, mutta jossain Blackmore muistaakseni sanoi ettei edes muista mitä sooloja on studiossa soittanut.

losalvaros: Tämä ja tästä erityisesti tuo "tyytynyt soittamaan enempi tavanomaisella ja ennalta-arvattavalla linjalla. Minun mielestäni kun Blackmore vetää esim. kaikki soolojutut livenä aivan eri tavalla mitä studiolevyillä, ainoa soolo missä edes vähän myötäillään alkuperäistä on Highway Star. Saattaa kyllä muisti pätkiä vähän, mutta jossain Blackmore muistaakseni sanoi ettei edes muista mitä sooloja on studiossa soittanut.
 
Käsittääkseni Blackmoren soolot ovatkin lähes aina improvisoituja. Poikkeuksen tekee juuri tuo Highway Star, jonka soolo on ainakin osittain sävelletty. Ei ihmekään, jos ei ole livenä soittanut samanlaisia sooloja.

losalvaros: Tämä ja tästä erityisesti tuo "tyytynyt soittamaan enempi tavanomaisella ja ennalta-arvattavalla linjalla. Minun mielestäni kun Blackmore vetää esim. kaikki soolojutut livenä aivan eri tavalla mitä studiolevyillä, ainoa soolo missä edes vähän myötäillään alkuperäistä on Highway Star. Saattaa kyllä muisti pätkiä vähän, mutta jossain Blackmore muistaakseni sanoi ettei edes muista mitä sooloja on studiossa soittanut.
 
En tarkoittanutkaan tuolla ennalta-arvattavuudella soolojen samalla tavalla soittamista kuin levyllä. Blackmorella vaan ei ollut yhtä kekseliästä soittoa kuin mitä esim. Morsella on.

sikki-six: Tais olla provo tämäkin, prkl. Myönnetään sitten se fakta; Page on/oli kitaristina nolla.
 
Perustas Rheino meille huone ;)
 
Joo, meikäläinenkin siellä puolustelee sitte henkeen ja vereen Malcolm Youngin mahtavaa soittotaitoa ja sankaruutta.

Aryon: Nyt pitää kyllä mainita myös Dave Grohl. Jätkähän on paljon kyvykkäämpi rumpujen kuin kitaran parissa, mutta Foo Fightersin kanssa meininki lavalla on helvetin kova. Suosio johtuukin varmaan enemmänkin juuri Grohlin asenteesta kuin bändin teknisestä osaamisesta, ja niin asian kuuluu ehkä ollakin.
 
Grohl soittaa ihan H....vetin innostuneesti ja fiiliksellä...Just niinkuin minä,paitsi että Dave on paljon parempi kitaristi...

Bald Anus: En tarkoittanut sinua, vaan nimenomaan Clapton -kommentin kirjoittajaa :)
 
Oma väärinkäsitykseni tuo oli....Nutting matter...

rheinone: Joo, meikäläinenkin siellä puolustelee sitte henkeen ja vereen Malcolm Youngin mahtavaa soittotaitoa ja sankaruutta.
 
No Malcolm Youngin soittotaitoa ja sankaruutta ei varmasti kukaan oo kieltämässäkään. Suhteellisen tonttu saa olla jos muuta väittää.

Pirkka: No Malcolm Youngin soittotaitoa ja sankaruutta ei varmasti kukaan oo kieltämässäkään. Suhteellisen tonttu saa olla jos muuta väittää.
 
Itse kommentoin asiaa Malcolmin tultua ketjuun;rock and rollia,ei soittotaidolla brassailua...En sanonut miestä huonoksi soittajaksi,vaan perusasiaan uskovaksi keppimieheksi...Tämä omasta Young-kommentoinnistani...

Minusta tuntuu vähän siltä, että tässä tarkoitettiin ennemminkin kitaristeja mahtavalla soittotaidolla mutta ilman kitarasankarointia.

Pirkka: No Malcolm Youngin soittotaitoa ja sankaruutta ei varmasti kukaan oo kieltämässäkään. Suhteellisen tonttu saa olla jos muuta väittää.
 
Miten niin ei? Justhan itse sen listasin. Jotkut kato ymmärtävät mahtavan soittotaidon kykynä tehdä kitaralla sirkustemppuja, jotka huikeudessaan saavat muut haukkomaan henkeään. Niinku tyyliin Steve Vai. Sellaista ei Mal tee, ei.

Mun mielestä aina näistä kitaristeista puhuttaessa on hassua, että ei voida erottaa taitavaa instrumentalistia hyvästä muusikosta.
 
Tällaisia hyviä muusikoita, jotka ovat perustaneet koko soittonsa enemmän välttämättömän soittotaidon hankkimiseen, että pääsisivät esittämään tekemäänsä musiikkia, on mun mielestä paljon, ja hienoja soittojia hekin. M.m. juurikin Page, Neil Young, John Fogerty (joka on kylläkin yhtäkkiä vanhoilla päivillään äitynyt opettelemaan ihan kitarismiakin, Blue Moon Swamp yllätti puun takaa, paitsi Walking in a hurricane), Joe Perry, Santana, Tony Iommi...onhan noita. Kaikille noille on ominaista, että osuessa jälkeä syntyy, tunnetta välittyy ja kaikkien soiton tunnistaa, mutta ihan semmosena instrumentin hallitsemisena ei se oikein vakuuta se lopputulos.
 
Sitten on nämä ukot erikseen, joilla on ihan oikeaa sanottavaa ihan kitaristeina, ja nimenomaan instrumentalisteina. Tällkaisia ovat vaikkapa Blackmore, Beck, Yngwie, Vai, Gilbert, Timmons, Haynes, Hendrix, John Mayer...noitahan nyt voi luetella, kaikilla noilla joko on tai ei ole hyvää musaa, se ei ole oleellista tässä hommassa, vaan nimenomaan se, että ovat perehtyneet instrumenttiinsa siten, että antavat itsestään kuvan nimenomaan kitaran hallistsijana, siis kitaran instrumenttina, kaikkine finesseineen.
 
Hyvä tai huono soittaja on sitte kokonaan jokaisen korvien välissä, onneksi. Musa on siitä hieno taiteenlaji, että vaatimattomimmillakin eväillä voi maaliin asti päästä.

sirdickyj: Mun mielestä aina näistä kitaristeista puhuttaessa on hassua, että ei voida erottaa taitavaa instrumentalistia hyvästä muusikosta.
 
eikö tää erottelu nyt ole vähän keinotekoinen, kun noiden sanojen merkitykset (mitä tarkoittaa instrumentalisti?) on vähän keinotekoisia. käsittääkseni esim santana ja page on kyllä aikanaan tuoneet jotain uutta kitaransoittoon ja page on esim levyttänyt stairwayn soolon, jota usein on pidetty kaikkien aikojen parhaana soolona (ja yhdessä vanhassa musan kirjassa luki, että santana oli 1960-luvun lopun parhaita kitaristeja), että olisi jotenkin outoa sanoa, että nämä ei ole hyviä "instrumentalisteja".

sub zero: eikö tää erottelu nyt ole vähän keinotekoinen, kun noiden sanojen merkitykset (mitä tarkoittaa instrumentalisti?) on vähän keinotekoisia. käsittääkseni esim santana ja page on kyllä aikanaan tuoneet jotain uutta kitaransoittoon ja page on esim levyttänyt stairwayn soolon, jota usein on pidetty kaikkien aikojen parhaana soolona (ja yhdessä vanhassa musan kirjassa luki, että santana oli 1960-luvun lopun parhaita kitaristeja), että olisi jotenkin outoa sanoa, että nämä ei ole hyviä "instrumentalisteja".
 
uskon mitä korvani sanovat

sirdickyj: Mun mielestä aina näistä kitaristeista puhuttaessa on hassua, että ei voida erottaa taitavaa instrumentalistia hyvästä muusikosta.
 
Ethän sinäkään erota:
 
Sitten on nämä ukot erikseen, joilla on ihan oikeaa sanottavaa ihan kitaristeina, ja nimenomaan instrumentalisteina.Hendrix,
 
Hendrix on tossa tekniikka ja opiskelumielessä ihan kaikkea muuta kuin hyvä kitaristi.Sehän on paljon hitaampi ku gilpertti tai laiho:-)
 
Henkan arvo olikin siinä ,että mies kehitti kitaransoittoa helvetisti.Saman tekivät Page,Blackmore ja Iommi.Ja tietenkin Clapton.
 
Myöhemmin sitten Eddie Van Halen,Randy Rhoads,Uli Jon Roth ja Ynkky.Minäkin muistan kuinka Ynkyn ekan levyn jälkeen alkoi tulla kitaratiluttajia kuin sieniä sateella.
 
Ilman noita hemmoja kaikenmaailman gilperttejä tuskin edes olisi.Ja ilman noita hemmoja monen cover-bändin ohjelmisto olisi paljon pienempi.
 
Hyvä tai huono soittaja on sitte kokonaan jokaisen korvien välissä, onneksi. Musa on siitä hieno taiteenlaji, että vaatimattomimmillakin eväillä voi maaliin asti päästä.
 
Muuten samaa mieltä mutta "vaatimattomat eväät" on sekin suhteellinen käsite (esim.juurikin Hendrix).Ja kuten tässä ketjussa aiemmin todettua tekniikka ja sen hyvyys eivät ole kitaransoitossa mitenkään yksiselitteinen asia.

PsychedelicWarlord: Hendrix on tossa tekniikka ja opiskelumielessä ihan kaikkea muuta kuin hyvä kitaristi.Sehän on paljon hitaampi ku gilpertti tai laiho:-)
 
Tilumielessä soittajia on ehkä mielekästä verrata oman aikansa tyyppeihin.
 
En tiiä sitten, kuka on 1960-luvun sähkökitaristeista ollu nopein...
 
Myöhemmin sitten Eddie Van Halen,Randy Rhoads,Uli Jon Roth ja Ynkky.
 
Tais jazz-taustan omaavat Holdsworth ja Di Meola ehtii ennen hevijamppoja pistämään tilutusta levylle

Hävettää toisten ja itsensä puolesta tuoda jälleen tämä sama kanta esiin, mutta en ole koskaan ymmärtänyt ajattelutapaa, jonka mukaan nopeus ja tekniikka ovat synonyymeja. Nopeiden juoksutusten soitto on yksi tekniikan osa-alue. Miksi kansankielessä hyvästä tekniikasta puhuttaessa ei mainita esimerkiksi laajojen sointuotteiden ja mutkikkaiden sormituskuvioiden sujuvaa vaihtelua, soinnin puhtautta, äänivärin säätelyä soittotuntuman avulla, dynamiikan hallintaa tai soiton rytmitystä? Soiton pystyy teoreettisesti jakamaan lukemattomiin osiin, joista jokaisella on omat tekniset vaatimuksensa. Helvetin taitava hevitiluttaja ei siis välttämättä saa esimerkiksi funkkia kuulostamaan tiukalta ja tarkalta, Hendrix-tyyppistä komppisooloilua soinnukkaalta tai rautalankakitarointia kuulaalta ja jämäkältä.

sirdickyj: Musa on siitä hieno taiteenlaji, että vaatimattomimmillakin eväillä voi maaliin asti päästä.
 
Jees. Maaliin asti pääseminen on just se mitä itse kitaristilta edellytän, eli hoidetaan se homma mikä miehen pitää hoitaa. Ei sirkustemppuja, eikä muutakaan mahtavaa. Kuten jo tossa heti ekalla sivulla totesin, jo termi kitarasankari aiheuttaa meikäläisessä puistatuksia. Termiin itseensä on leivottu mukaan kitaristin nostaminen muun bändin yläpuolelle, ja selkeitä odotuksia turhasta pullistelusta. Yök.