Rock, pop, alternative ›

Vaikka pidänkin 1987 ja Slip of the tongue levyistä niin noilla levyillä Coverdalen ääni muuttui.Minusta mies alkoi laulaa liian korkealta äänialaansa nähden.Vanhoilla Whitesnake-levyillä Coverdalen ääni on mielestäni parhaimmillaan.

PsychedelicWarlord: Vaikka pidänkin 1987 ja Slip of the tongue levyistä niin noilla levyillä Coverdalen ääni muuttui.Minusta mies alkoi laulaa liian korkealta äänialaansa nähden.Vanhoilla Whitesnake-levyillä Coverdalen ääni on mielestäni parhaimmillaan.
 
Näinhän siinä juuri kävi. Eikä paluuta entiseen enää ollut. Itsekin kyllä pidän molemmista levyistä. Kasiseiskaa tulee kyllä nykyisin aika arvoin kuunneltua.
 
Ja oikein kun pinnistää korviaan, niin voi kuulla Glenn Hughesin laulamassa taustoja Slip of the tonguella. Kansiteksteistä lunttaamalla vaikutus voimistuu. :)

Kaiken huippu oli 70-luvulla. ;-)
 
Joo, mutta toi Coverdale/Hughes -aikaisen Purplen paluu ei mua oikein innosta kuin enintään pienessä nostalgiamielessä. Tuskin ne saisivat enää hirveästi eloa puhallettua settiinsä. Menisin kyllä keikalle, jos Blackmore olisi kokoonpanossa.
 
Sen sijaan Blackmore/Lord -yhteistyö jossain muodossa olisi hiukan kiinnostavampaa. Tekisivät vaikka jonkun jamipohjaisen levyn...

C: Sen sijaan Blackmore/Lord -yhteistyö jossain muodossa olisi hiukan kiinnostavampaa. Tekisivät vaikka jonkun jamipohjaisen levyn...
 
Tää ois kyllä ihan mahtia! Meinasin sanoo että Paice vielä mukaan niin vau, mutta ei Paicesta kyllä oo enää juuri mihkää. Tai ainakaa sellaseen raivokkaaseen Purple-meininkiin mikä joskus 70-luvulla sillä oli päällä.

Jokapaikanapina: mutta ei Paicesta kyllä oo enää juuri mihkää. Tai ainakaa sellaseen raivokkaaseen Purple-meininkiin mikä joskus 70-luvulla sillä oli päällä.
 
Tähän täytyy ikävä kyllä yhtyä. Näin bändin vuosi sitten ja Paice soitti todella laiskasti ja löysästi. Katselin heti perään Youtubesta 90-luvun alun keikkoja ja silloin koko bändi oli ihan hemmetin kovassa iskussa! Paicekin veti aivan perskeleen hyvin! Olisinpa nähnyt bändin silloin.

PsychedelicWarlord: Vaikka pidänkin 1987 ja Slip of the tongue levyistä niin noilla levyillä Coverdalen ääni muuttui.Minusta mies alkoi laulaa liian korkealta äänialaansa nähden.Vanhoilla Whitesnake-levyillä Coverdalen ääni on mielestäni parhaimmillaan.
 
slip of the tonguella oleva uusinta version fool for your lovingista on vissiin moduloitu ylemmäs alkuperäisestä versiosta!!. mikäli puukorvani ovat oikeassa:)

locoloco: slip of the tonguella oleva uusinta version fool for your lovingista on vissiin moduloitu ylemmäs alkuperäisestä versiosta!!. mikäli puukorvani ovat oikeassa:)
 
Alkuperäinen versio menee G-mollista ja Slip of the Tonguen versio menee A-mollista, eli kokosävelaskeleen ylempää.

Whitesnake oli oikeesti hyvä bändi joskus (ennen 1987 eraa). Just kuuntelen Ready and willingiä :)

Olenko muuten ainoa, joka diggaa enemmän alkuperäisestä Here I Go Againista, kuin 87'-uusiosta? Alkuperäisessä on överikasarisynien sijaan urut ja kitarasoundit sopivat biisiin paremmin, sovituksesta puhumattakaan. Ei vanhempaa paljoa radiossa kuule.. :-/

Tande: Olenko muuten ainoa, joka diggaa enemmän alkuperäisestä Here I Go Againista, kuin 87'-uusiosta? Alkuperäisessä on överikasarisynien sijaan urut ja kitarasoundit sopivat biisiin paremmin, sovituksesta puhumattakaan. Ei vanhempaa paljoa radiossa kuule.. :-/
 
Tod näk et ;) *Käsi pystyssä*

Tande: Olenko muuten ainoa, joka diggaa enemmän alkuperäisestä Here I Go Againista, kuin 87'-uusiosta? Alkuperäisessä on överikasarisynien sijaan urut ja kitarasoundit sopivat biisiin paremmin, sovituksesta puhumattakaan. Ei vanhempaa paljoa radiossa kuule.. :-/
 
Et ole et, joskin uuden version sanoitus kuulostaa nykyään "oikeammalta", jos näin voi sanoa.

Tande: Olenko muuten ainoa, joka diggaa enemmän alkuperäisestä Here I Go Againista, kuin 87'-uusiosta? Alkuperäisessä on överikasarisynien sijaan urut ja kitarasoundit sopivat biisiin paremmin, sovituksesta puhumattakaan. Ei vanhempaa paljoa radiossa kuule.. :-/
 
Et, se alkuperänen on paljo parempi ku se mitä soittavat radiossa vähän väliä.

Alkuperäinen ehdottomasti!! Uusinto on suorastaan paskaa.

Nick Bone: Alkuperäinen ehdottomasti!! Uusinto on suorastaan paskaa.
 
Samoilla linjoilla. Vanhassa on sentään urkuja ja viiksiäm.

Nick Bone: Alkuperäinen ehdottomasti!! Uusinto on suorastaan paskaa.
 
1987:n versio pesee kaikessa uneliaan alkuperäisen. Tuotanto, laulaminen, soittaminen ja saundi tekevät yhdessä uudemmasta versiosta maailmanluokan esityksen ja soitetumman alkuperäisen ollessa pitkästyttävä.

jazzmies: 1987:n versio pesee kaikessa uneliaan alkuperäisen. Tuotanto, laulaminen, soittaminen ja saundi tekevät yhdessä uudemmasta versiosta maailmanluokan esityksen ja soitetumman alkuperäisen ollessa pitkästyttävä.
 
Makuasia. Itse olen täysin eri mieltä.

jazzmies: 1987:n versio pesee kaikessa uneliaan alkuperäisen. Tuotanto, laulaminen, soittaminen ja saundi tekevät yhdessä uudemmasta versiosta maailmanluokan esityksen ja soitetumman alkuperäisen ollessa pitkästyttävä.
 
Rokkihan kuoli vuotta aiemmin, joten mielipiteesi on jälleen ristiriitainen. Hymiö tähän tai jotain.

Tande: Olenko muuten ainoa, joka diggaa enemmän alkuperäisestä Here I Go Againista, kuin 87'-uusiosta?
 
Itse en tykkää yhtään tuosta vanhasta vedosta, vaikka Lord ja Paice kuuluvatkin suuriin suosikkeihini. Tuo versio on vain jotenkin pliisun ja väsyneen kuuloinen. A-osa huutaa urkupistettä, joka 87'-versioon on korjattu. Muutenkin tykkään siitä massiivisesta meiningistä, joka on uudemassa versiossa.
 
Biisin kolmannessa versiossa, jossa kitaraa soitti Dan Huff, oli hienoa se, että turhan pitkä kiippari-intro oli poistettu kokonaan ja biisi lähti välittömästi käyntiin. Muutoin tuo radio-edit-versio oli kyllä jo liiankin kermainen. '87 versio on juuri sopivasti vanhan pappaversion ja ällömakean radio-editin välimaastosta.
 
Mutta ymmärrän kyllä hyvin niitäkin, joiden mielestä tuo vanha versio on parempi. Itselleni se ei vain kolahda.

jazzmies: 1987:n versio pesee kaikessa uneliaan alkuperäisen. Tuotanto, laulaminen, soittaminen ja saundi tekevät yhdessä uudemmasta versiosta maailmanluokan esityksen ja soitetumman alkuperäisen ollessa pitkästyttävä.
 
He he
 
Virhe! Fiksu tai liian humoristinen kirjoitus!

Dan Huff-versio on paras, se vanha ja orkkis kaikkein ankein.
 
Sen "vanhan" Snaken parasta antia oli Live...in the heart of the city. Jossa diggaan Murrayn meinikiä, kummankin rumpalin kanssa. Kitaraosasto on siinä(kin) tylsää. Sykes (jolla on huono soundi), Vai ja nykyiset kitaristit sekä Vandenberg Restless Heartilla on ihan eri maata kun ne kolme alkuperäistä tylsimystä.