Rock, pop, alternative ›

Pakko laittaa kun juuri lehdestä luin (Guitar Player). Elikkä Rushin Xanadu...
 
Ne on jätkät soittaneet sen levylle yhdellä otolla. Ja levyllä on otto #1.
Aika sairasta... aika hemmetin sairasta....

Ne on jätkät soittaneet sen levylle yhdellä otolla. Ja levyllä on otto #1.
Aika sairasta... aika hemmetin sairasta....
 
No ei kait tuo nyt mitenkään eriskummallista kuitenkaan. Tuohon aikaan on studioaika ollut varmasti sen verran kortilla, että biisit on pitänyt harjoitella melko tiukasti jo etukäteen.
 
Eli tuohon aikaan soittivat kaikki pohjasoittimet kerralla purkkiin? Mihinkähän asti nää nauhotteli pohjat siihen malliin?

Olishan R U S H . aiheinen keskustelu mennyt tuolla PROGE-osastollakin, mutta miksipä ei täälläkin :) Mielestäni yksi maailman parhaista bändeistä. Sanokaapa muuten RUSHIN lisäksi yksikin vielä levyjä tekevä ja keikkaileva bändi, joka on ollut kasassa täysin samalla kokoonpanolla ja ilman miehistön vaihdoksia yli 35 vuotta?(Ja ilman mitään comebackeja tms. :) ( Tosin ekalla levyllä oli rummuissa J.Rutsey). -81 vuoden "Moving Picturesin" jälkeen on tullut vain muutama kokonaisuudeltaan hyvä ja eheä levy, mutta sitä aikaisempi tuotanto on niin kovaa matskua, että niillä levyillä bändi jää maailman rock-historiaan suurimpana triona. Uudet DVD-julkaisut ovat kyllä kaikki loistavia.
Bändillä on oma tyyli ja harva orkesteri osaa uusiuitua ja vaihtaa saundia yhtä huomaamattomasti.
 

 
Tilattuani Rush in Rio DVD:n (joka ei ole vieläkään saapunut) ajattelin aloittaa ajankuluksi aiheen ko.yhtyeen tiimoilta.Ekat kuulokuvat on 80-luvulla tulleilta kokoelmilta Heavy Rock 1 & 2.Toisella näistä oli Tom Sawyer -biisi.En oikein tykännyt.Sitten kuulin (taas joku hevikokoelma) The Trees -biisin ja johan alkoi kiinnostaa.Jokunenkin levy on sen jälkeen tullut hommattua tätä omaperäistä ja soitannollisesti taitavaa orkesteria.
 
Pikkuista pidemmän tauon jälkeen alkoi taas kiinnostamaan ostettuani Grace under pressure -levyn re-masterin.Levy kuuluu omiin Rush suosikkeihin ja erittäin hyvältä kuulostaa edelleen.On uskomatonta miten trio saattaakaan kuulostaa..Ja livenähän tuo Geddyn operointi koskettimilla ,bassolla ja pedaaleilla on hämmästyttävää.Puhumattakaan siitä ,että mies vielä laulaa.Ja sitten on toki hra Peartin rumpalointi joka on monestikin hienoa ja oivaltavaa.Lyyrikkonakin mies on aika omaperäisen oloinen.Kitaristi Alex Lifeson hallitsee myöskin soittimensa vaikkeivat kaikki soolot kyllä rehellisesti sanoen kovin hyviltä kuulosta - tai sit mä en vaan tajuu..Toisaalta soundimaailma on melkoisen efektoitu toisaalta taas tunnistettava vaikkain U2 -maisuudet valtasivat herran soundimaailmaa 80- ja 90-luvuilla.
 
Niin ja tää on tarkotuksella tällä osastolla.

Sanokaapa muuten RUSHIN lisäksi yksikin vielä levyjä tekevä ja keikkaileva bändi, joka on ollut kasassa täysin samalla kokoonpanolla yli 35 vuotta?
 
ZZ Top viettää kohta 40 vuotisjuhliaan.

"Moving Picturesin" jälkeen on tullut vain muutama kokonaisuudeltaan hyvä ja eheä levy
 
Moving Picturesin jälkeenhän Rush teki aivan ylivoimaisesti parhaat ja nerokkaimmat levynsä, nimittäin
 
Signals
Grace Under Pressure
Power Windows
Hold Your Fire
Presto
 
ja kaksi aivan mieletöntä livealbumia:
 
A Show of Hands
Different Stages
 
Kaikki aivan h-vetin paljon parempia albumeita, kuin noi vanhat progelevyt. Ainoastaan Permanent Waves on lähellä samaa tasoa. Tämä siis minun mielestäni. ;)
 
Preston jälkeisistä levyistä huippua on vain Counterparts. RTB, t4e ja VT ovat melko keskinkertaisia tekeleitä.

Preston jälkeisistä levyistä huippua on vain Counterparts. RTB, t4e ja VT ovat melko keskinkertaisia tekeleitä.
 
S&A? Mun mielestä se on melkoisen kova levy.

VT on kova levy biiseiltään, mut soundit kusee. Jospa jossain vaiheessa tulis se kokonainen remaster, kun uudella kokoelmallahan muutama biisi on vedetty uusiks...

Moving Picturesin jälkeenhän Rush teki aivan ylivoimaisesti parhaat ja nerokkaimmat levynsä
 
Tämä siis minun mielestäni. ;)
 
Niin no mielipiteitä, mielipiteitä. Mun mielestä kultajakso loppui kans Moving Picturesiin. Kasarilevyt möin Power Windowsia lukuunottamatta pois. Gracen myyminen harmittaa pikkasen, mutta muita ei tullut kuunneltua. Roll the Bonesilla meininki taas parani hieman ja Counterparts oli paras levy Picturesin jälkeen :)

Moving Picturesin jälkeenhän Rush teki aivan ylivoimaisesti parhaat ja nerokkaimmat levynsä, nimittäin
 
Signals
Grace Under Pressure
Power Windows
Hold Your Fire
Presto
 
ja kaksi aivan mieletöntä livealbumia:
 
A Show of Hands
Different Stages
 
Kaikki aivan h-vetin paljon parempia albumeita, kuin noi vanhat progelevyt. Ainoastaan Permanent Waves on lähellä samaa tasoa. Tämä siis minun mielestäni. ;)
 
Preston jälkeisistä levyistä huippua on vain Counterparts. RTB, t4e ja VT ovat melko keskinkertaisia tekeleitä.
 
Quoted For Truth ja plussa päälle.

S&A? Mun mielestä se on melkoisen kova levy.
 
Mutta eihän siinä ole kuin kourallinen hyviä biisejä. Keskiverto.

Juutuubista löytyy Rushiltakin nyt näitä peleistä impattuja soitinraitoja:
 
YYZ-rumpuraita: http://www.youtube.com/watch?v=-8ubtRAEB9Q&feature=related
YYZ-bassoraita: http://www.youtube.com/watch?v=Fi3muTZEFJQ&feature=channel

Mutta eihän siinä ole kuin kourallinen hyviä biisejä. Keskiverto.
 
S&A on Preston jälkeisistä ehdottomasti paras. Ei liikaa kikkailua, ehkä oon sit ite tulossa vanhaksi kun tää mua niin miellyttää. Mut pitkästä aikaa tekemisen riemu kuuluu biiseistä läpi. Armor & Sword menee biiseissä all-time-top-5 joukkoon. Pikkasen heikompia biisejä on vain kaksi: Spindrift ja We Hold On. Jopa Hope jaksaa kiinnostaa (tarpeeksi lyhyt luritus...).
 
Ja tämähän on vain minun mielipiteeni. Hyväksyn toki eri mieltä olemisen, mutta en välttämättä ymmärrä... ;)

Signals otti kauan avautua, mutta levyllä ei Chemistryn lisäksi ole yhtään huonoa biisiä. Analog Kid on hillitön biisi, yksi Rushin parhaista ikinä. Subdivisions soljuu jotenkin mielipuolisesti, mutta iskee aina yhtä kovaa.
 
Grace Under Pressure on huippua alusta loppuun. Between The Wheels on hieno ja Red Sector A skarppi ja häijy studioversiona.
 
Power Windowsilta löytyy Rushin ehkä kaksi parasta biisiä ikinä: Marathon (joka on tuolla ASOH-livellä aivan surrealistinen) ja Middletown Dreams. Tää oli juuri sitä Rushia, mitä olisin halunnut kuulla uudemmillakin albumeilla. Koskettimet loivat massivisen ja nimeomaan melodisen soundin, ja homma oli kaikin puolin elämää suurempaa.
 
Hold Your Fire on varmaan paras koskaan tehty popalbumi. Lyriikat toimii ihan kybällä, ja melodiat ovat voimakkaita ja koskettavia. Naurettavan aliarvostettu levy jopa Rush-diggareiden keskuudessa.
 
Presto taas on Rushin mestariteos, joka ei ilmeisesti vaan avaudu kaikille. Se on mun mielestä kuitenkin koko Rushin uran huippu, ja levy jota olen jaksanut kuunnella enemmän kuin mitään muuta Rush-albumia. Jotkut valittaa "kalseita" ja ohuita soundeja, mutta mun mielestä ne juuri tekee tästä levystä erikoisen. Aivan kipeätä soittoa esim. Red Tide-kappaleessa, ja Prestolla on Peartin parhaat lyriikat ikinä. Levyhän on muuten kokonaan soitettu 3/4 tahtilajissa. Korjatkaa jos olen väärässä kun en ole ammattimuusikko, mutta eikös se ole nimenomaan jazzin tahtilaji? Mä luulen, että tämä voisi olla yksi tekijä miksi kaikki eivät pidä levystä... se on jotenkin vaan... "erilainen".
 
70-luvun progeklassikot ovat kyllä hyviä, mutta nimenomaan tämä MP-Presto aikakausi oli mun mielestä aivan ehdottomasti Rushin uran huippu. Harmi, että menivät yksinkertaistamaan ja "pienentämään" soundiaan ja luopumaan koskettimista, joka oli juuri se juttu, joka teki bändistä ainutlaatuisen meikäläisen silmissä.
 
Wanhana Zep-fanaatikkona toi 80-luvun Rush oli mun mielestä Zeppeliniä steroideissa. Aivan käsittämättömän hienoa, voimakasta ja kaunista musiikkia. Ja myös todella vaativaa siinä mielessä, että jokainen albumi vaati todella paljon kuuntelua toimiakseen lopullisesti. Mä olen ehdottomasti sitä mieltä, että 70-luvun "proge"Rush oli näennäisestä monimutkaisuudestaan huolimatta paljon simppelimpää ja helpompaa musiikkia... loppujen lopuksi... ja paljon vähemmän omaperäistä. 80-luvulla Rush teki aivan omaa juttuaan... miksi sitä nyt sitten kutsuisi... melodista syntsa-pop-proge-hardrockia. Jotain sellaista, mitä Zeppelin yritti In Through The Outdoorilla, mutta (pääosin) epäonnistui.
 
Katsokaa nyt vaikka Prime Mover tuolta ASOH-liveDVD:tä... biisihän on silkkaa neroutta.

Levyhän on muuten kokonaan soitettu 3/4 tahtilajissa.
 
Öö... ei ole kyllä sinne päinkään. Mistähän tuo luulo on peräisin?
 
Suurin osa Prestosta on 4/4. Superconductorin säkeistö on 7/4 ja Available Lightin kertosäe mielestäni 6/4. Ei siellä taida 3/4:aa olla missään.

Öö... ei ole kyllä sinne päinkään. Mistähän tuo luulo on peräisin?
 
Suurin osa Prestosta on 4/4. Superconductorin säkeistö on 7/4 ja Available Lightin kertosäe mielestäni 6/4. Ei siellä taida 3/4:aa olla missään.
 
Aha.
 
Mun mielestä tuollainen juttu oli joskus levystä. Muistan sitten ilmeisesti väärin ja puhun omiani. Jotain tavallisesta popmusiikista poikkeavaa levyllä kuitenkin oli (siis teknisesti ottaen), ja siitä Rolling Stone/Musician-lehden J.D Considine teki nimenomaan jutun.
 
Täytyy yrittää penkoa, jos löytäisin artikkelin jostain.

70-luvun progeklassikot ovat kyllä hyviä, mutta nimenomaan tämä MP-Presto aikakausi oli mun mielestä aivan ehdottomasti Rushin uran huippu. Harmi, että menivät yksinkertaistamaan ja "pienentämään" soundiaan ja luopumaan koskettimista, joka oli juuri se juttu, joka teki bändistä ainutlaatuisen meikäläisen silmissä.
 
Samoilla linjoilla. Aluksi tykkäsin eniten Farewell to Kings-Moving Pictures välin levyistä, mutta ajan myötä olen huomannut kuunnelleeni eniten 80-luvun levyjä. Tavallaan mielestäni paras aikakausi sijoittuu juuri 80-luvun raameihin välille Permanent Waves (1980) - Presto (1989). Silloin Rushin musiikki oli omaperäisimmillään ja täynnä ideoita. Soundin "pienentäminen" oli kuitenkin ilmeisesti ihan käytännön sanelema juttu, mitä olen Geddyn sanomana jostain lukenut. Käsiä ja jalkoja ei yksinkertaisesti ollut tarpeeksi toteuttamaan isoa soundia livenä, tai oli juuri ja juuri, mutta se alkoi käydä turhauttavaksi, ja soittamisen riemu oli kadota kokonaan. Ja periaatteistaan kiinni pitävä bändi EI ota lisäsoittajia lavalle tai verhon taakse. Kun nykyään katselee Geddyn menoa lavalla, voi havaita, kuinka hän säntää heti kosketinkioskin äärestä juoksuun, kun vaan on mahdollista...

Ja periaatteistaan kiinni pitävä bändi EI ota lisäsoittajia lavalle tai verhon taakse.
 
Mutta tööttää taustanauhalta melkoisesti tavaraa.

Mutta tööttää taustanauhalta melkoisesti tavaraa.
 
Mutta eikös kaikki samplet kuitenkin "lauota" bändin toimesta oikeaan aikaan? Vai pyöriikö sen lisäksi vielä taustanauhoja, joita bändi ei itse "ohjaa"?

Mutta eikös kaikki samplet kuitenkin "lauota" bändin toimesta oikeaan aikaan? Vai pyöriikö sen lisäksi vielä taustanauhoja, joita bändi ei itse "ohjaa"?
 
Näin olen ymmärtänyt. Kaikki, mitä PA:sta tulee ulos, on äijien itsensä joskus soittamaa, ja sekvensserit on triggeroitu Geddyn ja Alexin polkimilla tai Neilin tapauksessa padeilla. Eli kolme miestä on vastuussa siitä mitä yleisöön kuuluu.

Mun mielestä edellisellä Snakes and Arrows -kiertueella tuli "nauhalta" aika helkkaristi tavaraa, nimeomaan uusimman levyn biiseissä. Ja ne ei olleet mitään yhtyeen itsensä triggeröimiä juttuja, vaan läpi biisien tuli lisäkitaroita ja muuta sälää tallenteelta. Eli Neil soitti kaiketi klikin kanssa noi rallit.
 
Huvitti etenkin Far Cry -biisissä kun Alexin vahvistin räjähti, ja kitarat jatkoivat vaan soimista nauhalta. Hetki meni, ennen kuin miksaaja ehti vetää liinat taustaraidoilta kiinni.
 
En vihaa uusinta lättyä, mutta uusimmalla dvd:llä monet noista uusista ralleista tuntuvat jotenkin tosi ei-liveiltä juuri noiden identtisten levytempojen ja taustaraitojen kera. Taisipa siellä Hartwallin keikallakin tulla pieni puutuminen etenkin kakkossetin alussa noiden takia. Ei ollut livesetin draamankaaren kannalta kovin hienoa vetää jotain 4-5 keskitempoista "laahavaa" biisiä.
 
Toisaalta niiden jälkeen joku Subdivisions kuulostikin sitten entistä paremmalta.