Rock, pop, alternative ›

rheinone: Loistava rytmiryhmä! Tohon ku ois saatu vielä joku Remun tasoinen laulaja, ni toimis ihan kympillä.
 
http://www.youtube.com/watch?v=ERbj4Z0tFxI
 
E: Ketkä tossa on bassossa ja kannuissa?
 
Tosta en menis sanomaan juuta enkä jaata mutta tossa Get Out Of Denverillä on Virtanen / Aaltonen
 
http://www.youtube.com/watch?v=EfRQ8x76XGs
 
tekijät
Ile Kallio(tuott, säv, voc, g)
Richard Stanley(tuott)
Pave Maijanen(voc)
Maarit Hurmerinta(voc)
Pedro Hietanen(keyb)
Vesa Aaltonen(dr)
Heikki Virtanen(b)

BigPapa: Yleistys joo, enhän minä Ile Kallion kitarismia mitenkään väheksy, tekijämiehiä, mulla ja Ileganesilla on vaan musiikillinen erimielisyys jollaintapaa. Ehkä se Hurriganes vaan Crazy Daysin jälkeen alko olla vähän ykstotista eväätsyönyttä meininkiä jotenkin - mun mielestä. Ja sit se vertautu ihan väkisin Feelgoodiin, joka kyllä vei sit potin, mun mielestä.
 
Kuten tuossa jo mainittiin niin tuo oli kyllä ihan hyvin kiteytetty, vaikka kyllä minä olen sitä mieltä että ne eväät alkoivat loppumaan vasta Hot Wheelsin jälkeen. Mutta oli miten oli niin kyllä ne 3-4 ensimmäistä albumia on ne parhaat albumit, ei kai siitä mihinkään päästä. Ile Kallio oli kuitenkin todella kova keikkakitaristi joten ei ole oikeudenmukaista ajatella vain niitä levytyksiä kun Ile Kalliosta puhutaan.
 
Toisaalta on niinkin että Hurriganes oli aikaansa seuraava bändi jonka pääasiallinen tarkoitus oli myydä keikkoja ja levyjä mahdollisimman paljon ja se ostavan yleisön musiikkimaku alkoi noihin aikoihin ihan oleellisesti muuttumaan. Hurriganes soitti kaupallista musiikkia ja jätti ne taidehommelit ihan muille bändeille, samassa levy-yhtiössä oli pilvin pimein artisteja joiden taiteellista ja aika usein myös poliittista sanomaa tuotettiin Hurriganesin tuomilla voitoilla.
 
Hot Wheels oli vielä ajan hermoilla ja erityisen hyvin tämä ymmärrettin siellä Hurrilassa, mihin ne kansainväliset trendit kulkeutuivat vielä tuohon aikaan vähän nopeammin kun meille. Seuraavalla albumilla Hurriganes alkoi tippumaan kelkasta, eikä se päässyt sinne koskaan takaisin, vaikka lähellä kyllä oli muutaman kerran. Hanger, Jailbird ja 10/80 on hyvää poppia, kun taas esimerkiksi Fortissimo on niin omituinen tekele että siitä en osaa vieläkään sanoa oikein yhtään mitään, olen aina ollut vähän äimän käkenä tuon teoksen kanssa...http://www.youtube.com/watch?v=ejuUTGU-rp0

Hanger ja Jailbird ovat tyylillistä sekamelskaa mutta mainettaan parempia levyjä, sanon minä. Honey I'm Leaving, Shorai Shorai, Desiree, muiden muassa.
 
Nyt kun tässä ketjussa on intoiltu muutaman sivun verran Tsugu Waysta niin mielestäni olisi jo aika alkaa intoilla Hangerista. Sitten siirrytään Jailbirdiin, hypätään 10/80 yli ja kiihkoillaan Louhiganes/Ileganes III:n saavutuksista äänitetyn musiikin rintamilla.
 
Radiosta tuli joskus Ileganes III:n aikaan eli vähän ennen loppua semmoinen aika mielenkiintoinen kiihkoilevaan sävyyn toimitettu Hurriganes-historiikki jossa oli paljon haastatteluja tuolta ajalta. Kukahan sen teki, ei ollut ammattitoimittaja vaan joku Ganesin kiertueorganisaatiossa vaikuttanut manageri, promoottori tai vastaava. Se ylikierroksilla tuutattu kiihkoilu on lähes Jyrki Hämäläisen tasolla eli ihan mukavan kuuloista. Pitäisi saada uusintana. Olisiko ollut Ripatin ohjelman sisäpuolella semmoisena spesiaalina.
 
E: Shorai ei näköjään ole Hangerilla mutta saman ajan biisejä kuitenkin. Siinähän oli kuulemma laulettu "It's alright, alright" ja Remu oli sanonut äänittäjälle kappaleen nimeksi Shorai Shorai. Tämä oli sitten mennyt levyn etikettiin asti.

Atomic Cafe: Fortissimo on niin omituinen tekele että siitä en osaa vieläkään sanoa oikein yhtään mitään, olen aina ollut vähän äimän käkenä tuon teoksen kanssa.
 
Siinä on kyllä eväiden lisäksi syöty jo tuhkatkin pesästä. "Teardrops" on silti klassikko... auuuuuuu!

Kefiiri: Siinä on kyllä eväiden lisäksi syöty jo tuhkatkin pesästä. "Teardrops" on silti klassikko... auuuuuuu!
 
Tuo on muuten ihan totta ja erityisen hyvin Teardrops toimii autossa.
 
http://www.youtube.com/watch?v=Szzp1PULeOA

Atomic Cafe: Tuo on muuten ihan totta ja erityisen hyvin Teardrops toimii autossa.
 
Toimiihan se tämäkin pikku klassikko:
 
http://www.youtube.com/watch?v=g_ubWXKmNgY

velipesonen: Sitten siirrytään Jailbirdiin, hypätään 10/80 yli...
 
Ei hypätä...http://www.youtube.com/watch?v=ZjM1DhhYEU0

antnis: Yleisesti ottaen Alpertin ongelma kyllä oli se, että sillä ei ollut oikeen mitään makua kitarasoundien suhteen. Ja esim. Royals oli täysin juosten kustu projekti.
 
Heh, lisää joo hyviä vitsejä :-) , Albert tais olla tietyllä tapaa kokeilevampi , ainakin myöhemmin, noiden saundien suhteen siis. On totta että aina ei osuttu "oikeaan", mitä se sitten ikinä onkin, mutta yleensä se on niin, että vain tekeville sattuu, ja ne jotka ei tee mitään ei mitään satukkaan, vai miten se meni.
Mitä taas Royalsiin tulee, oli se käsittääkseni aika määrätietoinen yhteisprokkis Maijasen ja (Kätkän) kanssa, jonka kuulee myös tuotoksissa, joten siitä ei sen enempää kannata väitellä.

Royalsin kitarasoundit kahdella studiolevyllä ovat mielestäni erittäin hyviä. Kuuntelee vaikkapa More Is What You'll Give/Get -piisiä niin onhan se kaikin puolin hienosti prosessoitu juttu.
 
http://www.youtube.com/watch?v=uhZqGnu26wk

antnis: Yleisesti ottaen Alpertin ongelma kyllä oli se, että sillä ei ollut oikeen mitään makua kitarasoundien suhteen. Ja esim. Royals oli täysin juosten kustu projekti.
 
Niin, sillä oli vaan se yks soundi. 100% oma. Tähän sitten perään hymiö oman maun mukaan.
 
Järvisen Ride On ei ole mikään täydellinen mestariteos, mutta monipuolisuudessaan se oli aikanaan vähintäänkin oiva opetuspaketti. Aiheena sähkökitaran monipuolinen käyttö 50's Elvis-osastosta 70-luvun fuusiohäröilyyn. Kyl mää siitä tykkäsin, vaikka en vielä soittamisesta juurikaan tajunnut. Ja Royals toimi hienosti, vaikka eihän ne(kään) levyt ole täydellisiä.
 
Toi Roudarit-dokkarin Ya Ya-soundcheck on just hyvä esimerkki Järvisen lahjakkuudesta soittaa yksinkertaista rokkia svengillä. Kivi & Reki pysyi myös matkassa ja niillä oli makee laulusoundi...:)
 
Ile Kallion soitto on erilaista ja hyvä niin. Tarvittaessa tekniikkaa riitti Järvisen juttujen vetämiseen, mutta enemmän sitä paljon mainittua "tiukkaa komppaamista" esim. Oh Baby Doll. Ilen olis pitänyt lähtee Dr. Feelgoodiin Wilkon jälkeen...
 
Noilla 76 - 77 levyillä ei Hurriganes bändinä kuitenkaan ollut silkkaa parhautta, varsinkin Aaltosen laulu alkoi muuttua jotenkin "huolimattomaksi". Sitä hei hou hommaa.
 
Jotenkin mä tykkään Hangerista. Ja saman ajan Remun No Panicista. Remu ja muusikot. Siinäpä yhdistelmä...

antnis: Yleisesti ottaen Alpertin ongelma kyllä oli se, että sillä ei ollut oikeen mitään makua kitarasoundien suhteen. Ja esim. Royals oli täysin juosten kustu projekti.
 
No huh! Rock'n Roll All Night Longin livebiiseissä on yksi parhaita kitarasoundeja koskaan ja missään. Varsin luonnollinen kikkailematon soundi. Eikä roadrunnerillakaan kitarat huonolta kuulosta, vaikka soundi ei enää ollutkaan niin natural. Royals-aikana tuli sitten kovastikin efektipurkkia väliin ja kompuran käyttökin taisi lisääntyä entisestään. Tuli sellainen jännä kumimainen soundi, mikä toimi joissain biiseissä hienosti, joissain taas ei. Kyllä järvis-soundi on mun mielestä useimmiten hieno, esimerkkinä vaikkapa vaikka Nouveau tai 10/80-levyt. Se taisi olla ongelma, että livenä AJ tapasi soittaa sairaan lujaa. Muistan AJ-bandin Tavastia-keikasta joskus 1988-89 sen, että korvat soi kaksi seuraavaa päivää. Oikeasti silloin kävi mielessä, että tulikohan nyt kuulovaurio.
Royalsin tarina loppui ikävästi kesken. Mun mielestä Spring 76 oli raakile, jolla oli liian vähän kunnollisista omaa matskua ja liikaa kelailua + ei kovin kummoisia covereita, tosin High erottuu tosihelmenä. Out taas on hieno kokonaisuus, jolla biisimateriaali on aivan eri luokkaa kuin edellisellä levyllä. Ja Järvinen soittaa uljaasti. Sitten ajat muuttuivat koviksi tuollaiselle bändille ja Lovekin kaatui.

Mun mielestä Spring 76 oli raakile, jolla oli liian vähän kunnollisista omaa matskua ja liikaa kelailua + ei kovin kummoisia covereita, tosin High erottuu tosihelmenä.
 
Höpö höpö. Hyviä omia ja hyviä covereita. Ainoa miinus on vääripäin soiva high. Mun mielestä.
 
High
Dancing in the Street
Badge
Night Funk
Hoochie Coochie Man
Everything's Allright
The Real Me
You Can't Go Half Way (You Got to Go All the Way)
Rock Me
Hgih

Tässä ketjussa on paljon intetty monien levyjen huonoutta tai hyvyyttä. Minä arvioin levyt seuraavasti:

ROCK AND ROLL ALL NIGHT LONG (1973) ****
Levyllä kuuluu todella rosoisena raivokas ja hiomaton bändi. Sisältää jo muutamia unohtumattomia Ganes-klassikkoja, kuten mm. Keep on Knockin ja Say Mama. Mutta levyllä on myös muutama hirveän kuuloinen täytebiisi, joten ei voi antaa täysiä pisteitä. Hieman sekava kokonaisuus.

ROADRUNNER (1974) *****
Tästä on kirjoitettu jo kaikki. Vaikea mitään lisätä. Jokatapauksessa merkittävin Suomirock-klassikko. Get On on jo ehkä puhkikulunut, mutta levyn avaava It Ain`t What You Do ja vihainen Mister X soivat ikuisesti!

GRAZY DAYS (1975) *****
Tämä jää usein herkästi Roadrunnerin varjoon. Nuoren Ile Kallion vertaaminen Alberttiin ei tee oikeutta kummallekaan. Levyllähän on toki pehmeämmät soundit, kuin edellisellä ja kitarointkaanhan ei siis ole niin vihaista ja raivokasta. Mutta levy on todella eheä kokonaisuus! Täynnä klassikkoja! Levyn avaava nimibiisi on minulle se 70-luvun "tunnusbiisi". Kylmät väreet hiipivät aina kun kuulen sen intron! Tämä oli se levy, jonka kuulin Ganesilta ensimmäisenä. Sain lapsena sen lahjaksi ja leikin sotaukoilla sen tahtiin. Ehkä se kaikista rakkain levy.

HOT WHEELS (1976) ****
Tällä levyllä Ile on löytänyt sen oman tyylinsä: Kitaralla sahataan armottomaan Dr. Feelgood-tyyliin. Moni arvostaa tämän levyn todella korkealle. Raivokasta menoahan tämä onkin, mutta henkilökohtaisesti pidän levyä ehkä aavistuksen yksitotisena ja puuduttava. Tämän vuoksi ei täysiä pisteitä. Kuitenkin klassista Hurriganesia!

SIXTEEN GOLDEN GREATS (1977) *****
Kokoelma, joten vaikea arvioida ehyenä kokonaisuutena. Sisältää runsaasti singlenä julkaistuja ässähittejä. Mahtavia biisejä, kuten Blue Suede Shoes ja Keep on Movin!

TSUGU WAY (1977) ****
Vähän välityön makua. Ensimmäistä kertaa Hurriganeseilla vähän "etsikkoaikaa". Nopeasti kyhätyn oloinen. Mukana kuitenkin hienoja biisejä, kuten Whadda you Do ja Hold me tight. Vaikka tätä parjataan, niin minä olen tästä aina pitänyt. Ja edelleenkin tulee aika usein kuunneltua.

HANGER (1978) ***
Paljon kunnianhimoisempi kuin edellinen. Remu siirtyi tällä levyllä hetkeksi pois rumpupallilta ja se kuuluu. Jim Bemprokella ja Beaver Aitto-Ojalla vahvistettu Hurriganes soittaa todella monipuolisia biisejä. Mutta jotenkin se vanha rock`n roll-trio on johonkin kadonnut. Mutta kelpo levy silti.

JAILBIRD ( 1979) ***
Tämä saa varmasti monet Albert-fanit vihaiseksi, mutta vanhan intiaanin paluu ei pelasta tätä levyä. Nopeasti kyhätyn ja tylsän oloinen. Jostain syystä ei lyödy yhtäkään klassikkoa tältä levyltä. Yksinkertaisia kolmensoinnun perusrokkeja täynnä. Aitoon trio-meininkiin on kuitenkin palattu. No - kyllähän Ya Ya ja Desiree toki kolisevat.

10/80 (1980) *****
Mutta sitten räjäytetään pankki. Täydellinen Ganes-klassikko koko levy. Koko bändi huippuvedossa. Ja nyt biisit on sävelletty kunnolla. Minkä tahansa voisi irroittaa singlehitiksi. Todella kuunneltava ja yhtenäinen levy. Ja ne Alpun soolot - kaunista!

FORTISSIMO (1981) ***
Janne Louhivuori kitaraan kun Alppu ei jaksanut (tai sitten Remu ei jaksanut Alppua). Aika persoonaton kitaristahan Janne on, mutta ei kuitenkaan niin huono levy kuin voisi olettaa. Mukana kuitenkin muutama hieno ralli, kuten Oh Rack ja Cool It Down. Mutta mukana myös omituisuuksia.

ROCKIN (1982) **
Jotenkin kliinisempi kuin edellinen. Louhivuori vielä mukana. Ei kuulu hurriganes klassikoihin tämä levy. Jotenki välityön makua. No, kyllähän levy komeasti liikkeelle lähtee - kolmea tähteä voisi ehkä harkita..

SENEN DAYS, SEVEN NIGHTS (1983) ***
Selkeää piristymistä, kun Ile palasi kolmatta kertaa rykmenttiin. Kunnianhimoinen (Ganes-asteikolla) levy. Levy tosin vähän sekava ja yrittää ehkä turhaankin etsiä 80-lukuisia soundeja. Ilen kitarasoundi ei kyllä ole ärhäkkään rokkaava, mutta pari ässäbiisiä mukana: Love Me Only ja Don`t Cry. Niiden ansiosta kolme tähteä, eikä kahta.

HURRYGAMES (1984) ***
Selkeästi taas etsikko- tai lopunaikaa. Materiaali ei riittänyt aivan täyspitkään levyyn. Muutamalla rokkibiisillä haettiin selkeästi vanhan liiton meininkiä, mutta mukana pari aivan käsittämätöntä "lastenlaulua". Jäi klassisen Hurriganesin viimeiseksi levyksi. Harmi, sillä levyllä oli kuitenkin selkeästi oikea suunta ylöspäin.

LIVE AT METROPOL (1988) *
Hurriganesit (niitä Remun 90-2000 lukujen ganes-virittelyjä ei lasketa) yrittivät viimeisen ja ainoan kerran comebackia, mutta jotain kummaa oli oli tapahtunut neljässä vuodessa...

Tsugu Way: Hurriganesit (niitä Remun 90-2000 lukujen ganes-virittelyjä ei lasketa) yrittivät viimeisen ja ainoan kerran comebackia, mutta jotain kummaa oli oli tapahtunut neljässä vuodessa...
 
Niin...siitähän tapellaan vieläkin että oliko Albert ja Cisse liian hutikassa vai sössikö Remu koko homman.
 
Remun mukaan vika oli taas kerran siinä kitaristissa, kitaristi haukkui taas kerran rumpalia kun basisti puolestaan oli perseet olalla suurimman osan viikosta. Sitten ne vaihtoivat taas kerran kitaristia, mutta ei se homma alkanut toimimaan yhtään sen paremmin.
 
Että se siitä comebackista ja paskat niistä sellaista bänditreeneistä kun homma hoituu juomalla ja uimalla...
 
http://www.youtube.com/watch?v=WXVXZLwKe08
 
Olkoonkin että tuo tragikomedia muuttui ihan silkaksi tragediaksi sitten vähän myöhemmin, kun ei se Cisse saanut sitä mopoa pysymään tiellä.

blaekie: Heh, lisää joo hyviä vitsejä :-) , Albert tais olla tietyllä tapaa kokeilevampi , ainakin myöhemmin, noiden saundien suhteen siis. On totta että aina ei osuttu "oikeaan", mitä se sitten ikinä onkin, mutta yleensä se on niin, että vain tekeville sattuu, ja ne jotka ei tee mitään ei mitään satukkaan, vai miten se meni.
Mitä taas Royalsiin tulee, oli se käsittääkseni aika määrätietoinen yhteisprokkis Maijasen ja (Kätkän) kanssa, jonka kuulee myös tuotoksissa, joten siitä ei sen enempää kannata väitellä.
 
Royals oli suht laimea coverbändi. Sinänsä ikävä, kun siinä kuitenkin oli talenttia ihan hyvin mukana. Albertin soundit olivat semmoista suht nyanssitonta tööttää etenkin verrattuna saman ajan engelsmanneihin. Ihan hyvä soittaja sinänsä kyllä että sekin vähän sääli.

Siitä viimeisestä albumista jäi käteen ainakin tämä...
 
http://www.youtube.com/watch?v=bFb2saRU1Kc
 
Ilen viikset ja kauniit naiset ovat tappava yhdistelmä. Eikä siinä biisissäkään mitään vikaa ole, vaikka voihan se olla jonkun mielestä vähän lälly.
 
Ja onhan tämäkin ihan tyylikäs veto...http://www.youtube.com/watch?v=rSr5aXfSZJk&feature=related
 
Vähän rymistellään...http://www.youtube.com/watch?v=whrGIRPAD1k&feature=related
 
Sitten kolistellaan...http://www.youtube.com/watch?v=flW3vh2tcF4&feature=related
 
Ja sitten istutaan avoautossa ilman pipoa...http://www.youtube.com/watch?v=p43o6lIbkWI&feature=related

BigPapa: Höpö höpö. Hyviä omia ja hyviä covereita. Ainoa miinus on vääripäin soiva high. Mun mielestä.
Hgih
 
Kuules papparainen. Ei se ole mitään höpöä, vaan mun perusteltu mielipide.
Yhtä arvokas kuin sun.

Rämppy: Kuules papparainen. Ei se ole mitään höpöä, vaan mun perusteltu mielipide.
Yhtä arvokas kuin sun.
 
Sulla on mielipide ja mulla on mielipide, perustelut vaan taitaa kyseisen levyn kvaliteetin suhteen olla erilaiset, syystä tai toisesta.

Soitteliko Alpertti Tsuku Vei - ja Greisi Deis -biisilöitä laesinkaan? Minen kyllä millää muesta, vaikka näin heijjät 70-luvun lopuilla Saapasjalarokkiloissa ja olin vielä siihe aekaa selevistäpäen.

glx405: Soitteliko Alpertti Tsuku Vei - ja Greisi Deis -biisilöitä laesinkaan? Minen kyllä millää muesta, vaikka näin heijjät 70-luvun lopuilla Saapasjalarokkiloissa ja olin vielä siihe aekaa selevistäpäen.
 
Aenakkii Flashback-Slaekkareissa peäs soettammaa.