Bass master 13.12.2008 13:50:15 | |
---|
|
StJerky 15.12.2008 11:09:57 | |
---|
|
Bass master 15.12.2008 17:42:59 | |
---|
|
rumpali.tabell 17.12.2008 10:30:57 | |
---|
Olen lumoutunut kyseisestä bändistä v. 1987, kun kaverini soitti sitä minulle. Viime vuonna suurista suurin haave sitten toteutui, kun Rush viimein saapui Suomeen. Paikkani vain ei ollut paras mahdollinen, ollen ylhäällä sivustalla. Hyvin näki, mutta soundi oli melko puuroinen. Levyistä on helpointa luetella mielestäni heikoimmat, bändin yleisen tason ollessa niin loistava. Caress Of Steel, Presto ja osittain Roll The Bones vetävät mielestäni pohjat. Etenkin Presto, jossa on aivan liian ohut soundimaailma. Rummutkin niin kuin jonkin peltioven takana äänitetyt. Vaan eipä siinä, on Vapor Trailsinkin äänet melko perukoilta. Meidän Tai Shan -bändimme soittaa Tapaninpäivänä, Kemijärvellä, Mestarin Kievarissa ainakin Where`s My Thingin ja mulla jännittää... että pitikin aloittaa, kun ei voi lopettaa |
JartZA 17.12.2008 15:23:45 | |
---|
Etenkin Presto, jossa on aivan liian ohut soundimaailma. Rummutkin niin kuin jonkin peltioven takana äänitetyt. Vaan eipä siinä, on Vapor Trailsinkin äänet melko perukoilta. En itsekään saanut Prestosta juuri mitään irti kihisevien soundien takia, mutta sitten keksin korostaa winampin EQ:lla bassoja ja alakeskiääniä ja vaimentaa ylimpiä kihinöitä. Levy rupesi potkimaan ihan eri tavalla. Tajusin, että Prestollahan on monta helvetin hyvää biisiä. Vapor Trails on kyllä miksattu persiilleen, uudelleen miksattu versio olisi mielenkiintoista kuultavaa, koska mielestäni levy on kuitenkin biisimateriaaliltaan vahvempi kuin Snakes & Arrows. SG - "nicht only for the guys that likeAngus Young or Pete Townsend." -Thomann |
Timetokill 17.12.2008 15:28:49 | |
---|
En itsekään saanut Prestosta juuri mitään irti kihisevien soundien takia, mutta sitten keksin korostaa winampin EQ:lla bassoja ja alakeskiääniä ja vaimentaa ylimpiä kihinöitä. Levy rupesi potkimaan ihan eri tavalla. Tajusin, että Prestollahan on monta helvetin hyvää biisiä. Prestohan on aivan loistava levy. Ei yhtä ainotta huonoa biisiä. Ja Prestollahan on ehdottomasti Peartin parhaat lyriikat kautta aikojen. |
2541 17.12.2008 20:08:53 | |
---|
Prestohan on aivan loistava levy. Samaa mieltä, "Counterpartsin" kanssa bändin viimeisiä huippuhetkiä. Ja "Caress Of Steeliä" puolustan myös aina kun tarvitaan.:) |
jazzmies 17.12.2008 22:05:53 (muokattu 17.12.2008 22:07:42) | |
---|
Samaa mieltä, "Counterpartsin" kanssa bändin viimeisiä huippuhetkiä. Ja "Caress Of Steeliä" puolustan myös aina kun tarvitaan.:) Koska Presto jakaa mielipiteet näin vahvasti kahtia, täytyy sen olla paska levy, sillä joidenkin pedofilien itsensä mielestä heidän hommansa on OK. Eli kaikki Prestosta pitävät, onko kaikki kunnossa? Itse diggaan (lausutaan Patrick Sarinin äänellä) kosolti Caress of Steelista, ja se on oma pikku salaisuuteni tuo perversio. http://www.grapheine.com/bombaytv/bt.swf?code=32dbc83dce7fec0f0c50c548b44b9dbb |
Progressor 17.12.2008 22:23:02 | |
---|
Koska Presto jakaa mielipiteet näin vahvasti kahtia, täytyy sen olla paska levy, sillä joidenkin pedofilien itsensä mielestä heidän hommansa on OK. Eli kaikki Prestosta pitävät, onko kaikki kunnossa? They say there are strangers, who threaten us In our immigrants and infidels They say there is strangeness, too dangerous In our theatres and bookstore shelves Those who know what's best for us Must rise and save us, from ourselves Quick to judge Quick to anger Slow to understand Ignorance and prejudice And fear Walk hand in hand Se, joka ei tiedä mitään ja tietää, ettei tiedä mitään, on viisaampi kuin se, joka ei tiedä mitään eikä tiedä, ettei tiedä mitään. S.M.A.K. |
kyseinen 18.12.2008 09:55:08 | |
---|
Presto oli mun eka Rush-levy, että siinä mielessä siihen on vaikea suhtautua objektiivisesti. Soundimaailma on "ohut" mutta ei minusta mitenkään huono, omalla tavallaan jopa mielenkiintoinen. Hienoja biisejä levy täynnä ja tosiaan lyriikatkin toimii normaalia paremmin. "No s'on ihan tyhymä mies tuo!" -Jope |
paice60 21.12.2008 19:51:16 | |
---|
Löysin tällaisen ketjun mikä on hyvä juttu. Olen kuunnellut Rushia vuodesta -81 lähtien ja kun viimein pääsin bändiä katsomaan ja kuuntelemaan Helsinkiin, niin oli muuten aikamoinen kokemus. Biiseistä sen verran että yllättävän monipuolista musaa ovat kaverit tehneet, ihan rankkaa rockia, hempeitä balladeja ja kaikkea muuta siltä väliltä. Erittäin vähän löytyy ns, huonoa tusina tavaraa. Sitäkin tosin on mutta tuohon levymäärään nähden niin tosi vähän. En nyt lähde erittelemään muuta kuin mun mielestä paras levy on Moving Pictures ja paras biisi on Limelight. Myös Snakes and Arrows on erittäin hyvä levy. Jännä juttu, mitä enemmän bändin kappaleita kuuntelee niin sitä paremmilta ne kuulostavat ja aina löytyy joku uusi juttu jota ei ole aikaisemmin huomannut. Mahtava bändi kaikenkaikkiaan. Vittu näitä hommia vieläkin. COVS jäsen n:o 7. |
jazzmies 21.12.2008 22:26:40 | |
---|
Jännä juttu, mitä enemmän bändin kappaleita kuuntelee niin sitä paremmilta ne kuulostavat ja aina löytyy joku uusi juttu jota ei ole aikaisemmin huomannut. Mahtava bändi kaikenkaikkiaan. Itsekin aloin kuunnella varhaisina kasarivuosina yhtyettä tuota. Silloin taisi uusin levy olla Signals. Noilla muutamalla levyllä Permanent Waves - Signals ei paljoa huonoilla sävellyksillä pelattu. Sen sijaan muutaman vuoden vakavamielisen progefriikkailun jäljiltä aloin pitää jokaisesta biisistä, koska kaikkeen tottuu pakkosiedätyksellä, BDSM-hommiinkin, vaikka aika kaukana sen on puhtaasta "siitä". Nyt kun on pitkiä aikoja ollut kuuntelematta, kuulostavat kökköbiisit entistä kökömmiltä ja kökkölevyt entistä kökömmiltä, mutta taas niihin tottuisi jos niitä siedätyskuuntelisi. http://www.grapheine.com/bombaytv/bt.swf?code=32dbc83dce7fec0f0c50c548b44b9dbb |
rumpali.tabell 22.12.2008 09:11:59 | |
---|
Kylläpä Prestosta vain irtosi keskustelua, hyvä homma. Kun Rushilla on niin paljon huippumateriaalia, olen eritellyt parhaimmat levyt "aikakausien" mukaan, eli aina livestä poikki. Siihen tyyliin parhaat ovat mielestäni 2112 (jolla oli eilen nimipäivä), Moving Pictures, Signals, Counterparts ja uusista Snakes And Arrows. Signalsista sen verran, että Peart loistaa siinä tosissaan ja levyn reggaevaikutteet ovat myös jännä juttu. Onhan tietty vähän tylyä laitta paremmuusjärjestykseen mitään missään, mutta sellainen on ihminen. että pitikin aloittaa, kun ei voi lopettaa |
Monkey Man 22.12.2008 13:11:57 | |
---|
Signalsista sen verran, että Peart loistaa siinä tosissaan ja levyn reggaevaikutteet ovat myös jännä juttu. Voisko johtua siitä että Police oli kova juttu tuohon aikaan ja niillähän on tunnetusti reggae-vaikutteita??? |
tepeskeli 30.12.2008 09:12:20 | |
---|
Signalsista sen verran, että Peart loistaa siinä tosissaan ja levyn reggaevaikutteet ovat myös jännä juttu. Voisko johtua siitä että Police oli kova juttu tuohon aikaan ja niillähän on tunnetusti reggae-vaikutteita??? Kyllähän sen huomaa, että Peart otti tuolloin kovasti vaikutteita Stewart Copelandin soittotyylistä. Digital Man ehkä selvimpänä esimerkkinä. Signals on muutenkin mielenkiintoisella tavalla siirtymäkauden levy, jolla kuullaan vielä kahden edellisen levyn kaikuja, mutta myös tulevaisuuden näkymiä syntikoiden käytön lisääntymisen myötä. |
Artturi 30.12.2008 11:26:51 | |
---|
Mulla on se Jon Collinsin kirjoittama Rush-historiikki Chemistry http://www.helterskelterbooks.com/item.asp?id=3573ja siinä kyllä Rushin "pojat" hyvinkin avoimesti kertovat miten vaikutteet, kuten just Police 80-luvun alkupuolella, ovat aina näkyneet selkeästi kunkin aikakauden Rush-levyillä. Lyriikoissa etenkin, mutta myös musiikissa. Siksi onkin mielenkiintoista lukea eri haastatteluja missä kysellään mitä löytyy Alexin tai Geddyn levylautaselta juuri nyt; se antaa osviittaa tulevan musiikin tyylisuunnasta ;-) |
Regalis Apertura 01.01.2009 15:22:22 | |
---|
Voisi olla varmaan kiintoisaa kuulla Rushin versiot Policen Message In The Bottlesta, Synchronicity II:sta ja Walking On The Moonista;)... Tiedä vaikka olisivat jo soitelleetkin noita treenikämpällä? |
rumpali.tabell 02.01.2009 15:46:41 | |
---|
Voisi olla varmaan kiintoisaa kuulla Rushin versiot Policen Message In The Bottlesta, Synchronicity II:sta ja Walking On The Moonista;)... Tiedä vaikka olisivat jo soitelleetkin noita treenikämpällä? Jännä olisi kuulla Rushin versioita vähän vaikka mistä. Feedback oli minusta mukava homma. Jos he coveroisivat vaikka jotain uudempaakin, olisi se mielenkiintoista kuultavaa. että pitikin aloittaa, kun ei voi lopettaa |
Timetokill 08.01.2009 00:01:54 | |
---|
Jännä olisi kuulla Rushin versioita vähän vaikka mistä. Feedback oli minusta mukava homma. Jos he coveroisivat vaikka jotain uudempaakin, olisi se mielenkiintoista kuultavaa. Mun mielestä Feedback oli melko turha julkaisu. Kyllä Rush varmaan osaisi tehdä ihan hyviä covereita vaikka mistä, mutta en oikein ymmärtänyt koko jutun motiivia. Rush on vaan niin omaperäinen rockbändi, että jotenkin tuntui hölmöltä, kun ne Feedbackilla soitteli tollaisia Summertime Bluesin tapaisia perusrokkeja. |
Flash 08.01.2009 09:17:51 | |
---|
Mun mielestä Feedback oli melko turha julkaisu. Kyllä Rush varmaan osaisi tehdä ihan hyviä covereita vaikka mistä, mutta en oikein ymmärtänyt koko jutun motiivia. Rush on vaan niin omaperäinen rockbändi, että jotenkin tuntui hölmöltä, kun ne Feedbackilla soitteli tollaisia Summertime Bluesin tapaisia perusrokkeja. No eikös ideana ollut juurikin kumartaa omille juurille ja soitetta sellaisia biisejä, jotka ovat heihin vaikuttaneet (ja joita kenties ovat joskus aikoinaan baareissa veivanneet covereina). Live Music Is Better! |