Rock, pop, alternative ›

Parhaat:
 
Lpt
 
Rock and Roll All Night Long (1973)
Roadrunner (1974)
Crazy Days (1975)
Sixteen Golden Greats (1977)
Jailbird (1979)
10/80 (1980)

Singlet:
 
Do You Wanna Dance / True Fine Mama (1974)
Blue Suede Shoes / Red River Rock (1974)
Love Me Only / Doreen (1983)

Rämppy: Ainakin meidän porukoissa tuota levyä on arvostettu kovastikin, ainoastaan kansi on tyhmä ;-) Suorastaan parasta Ile Kallion aikaista ganesia. Kokonaisuutena vähän lällyn Crazy Daysin jälkeen Hot Wheelsillä saatiin levyllinen rankinta hurriganesia erittäin tiukasti esitettynä.
 
Ile Kallio arvostaa tuota levyä eniten ja mikäli oikein muistan niin Hot Wheels on myynyt Ruotsissa enemmän kun Roadrunner ja myy edelleenkin.
 
Levyn kansi on sikäli mielenkiintoinen juttu että Risto Vuorimies poistui tuossa vaiheessa kuvioista, jos joku muistaa tästä asiasta jotain tarkempia yksityiskohtia niin mukava olisi niitä kuulla. Vuorimiehen kuvaamat kannet ja aivan erityisesti se Ruskeasuolla toteutettu Roadrunner sessio on ihan oma lukunsa tämän maan rockhistoriassa. Vuorimiehen kuvilla saattoi olla vaikutusta Hurriganesin nousuun enemmän kun moni arvaakaan.
 
Asia kiinnostaa minua jo ihan siksi kun olen itse sellainen ammattikuvaajan koulutuksen saanut harrastelijakuvaaja. Opiskeluaikoina kirjoitin tutkielman Risto Vuorimiehestä ja hänen kuvausmenetelmistään mutta en muista siitä paskaakaan, eikä se kirjoitelma ole tallessa tai ainakaan helposti löydettävissä. En muista millä järkkärillä Vuorimies nuo kuvat nappasi mutta Canon tuon sukupolven työkalu lähes poikkeuksetta oli. Siihen aikaan ei ollut vielä sitä buumia missä huippukuvaajat nappailevat huippuotoksia ikivanhoilla turistikameroilla. Sen kuitenkin muistan että se mystinen tunnelma syntyi niistä katuvaloista, muuta valaistusta ei käytetty. Olkoonkin että tuo luonnonmukaisuus pätee vain siihen alkuperäiseen kanteen.

Musakaupassa Porvoossa on myynnissä Järvisen Strato-Tele (Roadrunner) kitara. Pitihän sitä pyytää saada kokeilla ja kuvakin näpätä (omissa)

velipesonen: No joo, olisi pitänyt käyttää jotain paremmin sopivaa ilmausta kuin "objektiivinen". Tarkoitan sillä sitä, että siinä missä Hot Wheelsillä paketti pysyy kasassa ja toimii energisestikin, niin Tsugu Waylla vain hiukan muunnetut, periaatteessa rakennuspalikoina ihan yhtä laadukkaat, elementit eivät enää pelitäkään yhdessä.
 
Nyt kun kuuntelin Tsugu Wayn pitkästä aikaa läpi: Kyllä sun analyysi osuu. "Takin" väkisin muodistaminen paistaa läpi.
 
On siellä ihan asiallistakin kamaa mukana kuten Atomic Cafe ja MadMatt mainitsivat, mutta kokonaisuutena ontuu pahasti. Ile kyllä vetää tyylikkäästi. Mutta laulumelodiat ja Remun fraseeraukset ovat muuttuneet ihme ähkimiseksi, ilmeisesti juuri sen hiuskarvan verran joka tekee aikaisemmasta hienosta rokkimeiningistä nyt teennäistä ja kornia. Ihankuin Remu olisi unohtanut kuinka hienosti littlerichard-tyyppinen laulu siltä irtoaa.
 
Whadda Ya Do on mun mielestä levyn parasta antia. Yksinkertaisesti toimii!
 
http://www.youtube.com/watch?v=zdXI8IJbQUw
 
Kun muistelen sitä aikaa jolloin Tsugu Way tuli ulos, Ganes oli pikkupojan silmissä kyllä jo vähän passé. Silloinhan rupes tulemaan kato Darts ja muu tollanen 50's revival kama joka johti aika äkkiä oikeiden 50-luvun lälly- ja doowop-juttujen kautta Eddie Cochranin ja Fats Dominon tuotantoa diggailemaan. Arvatenkin siksi on Tsugu Way pudonnu multa pahasti väliin.

Katuvalot ja cadillacin oma sisävalo oli ainoa valaistus jota roadrunnerin kansikuvassa käytettiin.

rheinone: Kun muistelen sitä aikaa jolloin Tsugu Way tuli ulos, Ganes oli pikkupojan silmissä kyllä jo vähän passé. Silloinhan rupes tulemaan kato Darts ja muu tollanen 50's revival kama joka johti aika äkkiä oikeiden 50-luvun lälly- ja doowop-juttujen kautta Eddie Cochranin ja Fats Dominon tuotantoa diggailemaan. Arvatenkin siksi on Tsugu Way pudonnu multa pahasti väliin.
 
Näinhän se meni että aika huomattava osa meistä finninaamoista vaihtoi suunnilleen noihin aikoihin Hurriganesin Eddie Cochraniin tai Sex Pistolsiin. Hurriganes ei kuitenkaan tipahtanut taivaalta yhtä nopeasti ja yhtä alas kun monet muut isot nimet. Niillä oli se etu että sekä punkit että diinit aloittivat sen musiikkiharrastuksen Hurriganesilla. Jopa Teddy kavereineen soitteli aikojen alussa Hurriganes coverita ja Pelle takoo päätä lattiaan Hurriganesin ensimmäisen albumin valokuvissa.
 
Mieleen on jäänyt sellainen Hurriganes-keikka missä yleisö oli täynnä elviksiä, taviksia, Kiss-faneja, juntteja ja discohileitä, kun minä muistutin Johnny Rottenia ja kaverini oli ihan ilmetty Jimi Hendrix. Todella sekalaista seurakuntaa oltiin, eikä edes tapeltu kun kaikki keskittyivät siihen illan bändiin.
 
Ja kyllä tämäkin ihan totta on...
 
velipesonen: Hurriganes oli suosiossa mitaten Suomen ykkösbändi silloin kun Tsugu Way ilmestyi.
 
Tsugu Way ilmestyi lokakuussa 1977. Tiikerit julkaisivat ekan sinkkunsa saman vuoden joulukuussa, Eput helmikuussa 1978 ja Pelle suunnilleen samoihin aikoihin. Siinä välissä oli Briard mutta ei paljon muuta.

Atomic Cafe: Tsugu Way ilmestyi lokakuussa 1977. Tiikerit julkaisivat ekan sinkkunsa saman vuoden joulukuussa, Eput helmikuussa 1978 ja Pelle suunnilleen samoihin aikoihin. Siinä välissä oli Briard mutta ei paljon muuta.
 
Teddy&Tiikerit kuulosti joidenkin teinien mielestä jotenkin kömpelöltä. Brittiläisen Darts-yhtyeen hitti Daddy Cool/The Girl Can't Help It julkaistiin joulukuussa '77. Dartsin debyyttialbumi ja viimeistään kesällä '78 ensi-iltansa saaneen elokuvan American Hot Wax soundtrack vei nämä tulevat diinarit mukanaan. Ganesin perään ei haikailtu.
 
E: http://www.imdb.com/title/tt0077158/soundtrack

rheinone: Teddy&Tiikerit kuulosti joidenkin teinien mielestä jotenkin kömpelöltä. Brittiläisen Darts-yhtyeen hitti Daddy Cool/The Girl Can't Help It julkaistiin joulukuussa '77.
 
Tuohan oli ihan hauska ryhmä...http://www.youtube.com/watch?v=TQVsTHDbrFM
 
Sitten tuli sitten tämä...http://www.youtube.com/watch?v=lKHoEZgAb_k&feature=related
 
Nuo olivat pohjimmiltaan sitä sellaista listapoppia, mutta aika moni sukelsi niistä sitten huomattavasti syvemmille vesille.
 
Tiikerit eivät ainoastaan kuulostaneet kömpelöiltä vaan olivat kömpelöitä. Vaikka Aikkahan on sitten myöhemmin oppinut hoitamaan hommat huomattavasti luontevammin.

Hurriganes on kuin Motörhead, perusarvo. Ei se voi mennä ylös tai alas, se vain on. Remunkin pitäisi tämä ymmärtää ja lopettaa se vanhan materiaalin raiskaaminen koska se on mautonta.
 
rheinone: Kun muistelen sitä aikaa jolloin Tsugu Way tuli ulos, Ganes oli pikkupojan silmissä kyllä jo vähän passé. Silloinhan rupes tulemaan kato Darts ja muu tollanen 50's revival kama joka johti aika äkkiä oikeiden 50-luvun lälly- ja doowop-juttujen kautta Eddie Cochranin ja Fats Dominon tuotantoa diggailemaan. Arvatenkin siksi on Tsugu Way pudonnu multa pahasti väliin.
 
Hurriganes oli tuohon aikaan niin suosittu että jos olisi tehnyt vuonna 1977 todella loistavan levyn, olisi voinut vaikuttaa trendeihin. Mutta loistavaa levyä ei tullut eikä edes hyvää. Maaseudulla ei jaksettu innostua sen kummemmin diineistä kuin punkistakaan vaan Hurriganes ja Sliipparit olivat keskeytyksettä ne suosituimmat ja kovimmat bändit, ja jälkiviisaasti voi todeta heinähattujen olleen tuollakin kertaa oikeassa.

Atomic Cafe: Tuohan oli ihan hauska ryhmä...http://www.youtube.com/watch?v=TQVsTHDbrFM
 
Sitten tuli sitten tämä...http://www.youtube.com/watch?v=lKHoEZgAb_k&feature=related
 
Ööö, tota... Tossahan oli kuiteski pari vuotta väliä. Sinä aikana oli eriytynyt kaksi aika erilaista musaa kuuntelevaa ryhmää: teddy-boyt, jotka diggaili näitä revival-juttuja eli matchboxeja ja crazycavaneita, ja rokkarit/diinarit jotka diggaili 50-luvun orkkisjuttuja.
 
Nuo olivat pohjimmiltaan sitä sellaista listapoppia, mutta aika moni sukelsi siitä sitten huomattavasti syvemmille vesille.
 
Joo, molemmat oli suomessa todella kovassa radiosoitossa. Ganesia ei taidettu kuulla radiossa vasta ku sitte Bourbon Streetin myötä.

velipesonen: Maaseudulla ei jaksettu innostua sen kummemmin diineistä kuin punkistakaan vaan Hurriganes ja Sliipparit olivat keskeytyksettä ne suosituimmat ja kovimmat bändit, ja jälkiviisaasti voi todeta heinähattujen olleen tuollakin kertaa oikeassa.
 
Kyllä maaseudulla diinareita oli mutta punkkareita aika vähän. Kerran eksyin maaseudulle ja meinasin saada maalaisisännältä turpaan jo bussipysäkillä. Ei se oikein ymmärtänyt meikäläisen pukeutumistyyliä, homoksi ja hilupelleksi haukkui ja uhkasi viedä saunan taakse lopetettavaksi.

rheinone: Ööö, tota... Tossahan oli kuiteski pari vuotta väliä. Sinä aikana oli eriytynyt kaksi aika erilaista musaa kuuntelevaa ryhmää: teddy-boyt, jotka diggaili näitä revival-juttuja eli matchboxeja ja crazycavaneita, ja rokkarit/diinarit jotka diggaili 50-luvun orkkisjuttuja.
 
Tuo kaikki on ihan totta ja tästähän me olemme keskustelleet joskus aikaisemminkin.
 
Kyllä minä sitäkin kehitystä seurasin hyvin tarkkaan kun meidän perheessä oli yksi punkkari ja yksi diinari. Soitettiin kilpaa punkkia ja 50-luvun rokkia, niin että talo tärisi ja naapureilla oli kivaa. Hurriganesista me pidettiin molemmat mutta mitä Crazy Cavaniin tulee niin minä pidin siitä menosta paljon enemmän kun se perheen rasvapää ja niin se asia on kyllä vieläkin. Cavanit olen nähnyt keikoilla monta kertaa ja yhden kerran olen juonut niiden kanssa pontikkaa mutta punk-vuosina en kyllä mennyt edes lähelle, kun ei se turpasauna oikein houkutellut. En pelännyt bändin jätkiä vaan niiden silloisia opetuslapsia jotka eivät olleet sitä kaikkein suvaitsevaisinta jengiä, ei ainakaan punkkien, hippien ja homojen kohdalla.

Natiaisena tuli Ganesin ohelle Dr. Feelgood ja nimenomaan Stupidity livelätty. Muistelen myös tuolloin kuunnelleeni kaseteilta sulassa sovussa niin Sex Pistolsia kuin 50-luvun kamaakin. 10 vuotiasta (1977) eivät genrerajat häirinneet. Pääasia että oli menoa ja meininkiä... Tsugu Wayn sain joululahjaksi ja kyllä sekin meni ihan yhtä kovaan tehosoittoon kuin aikaisemmat Ganesit.

moikki: Katuvalot ja cadillacin oma sisävalo oli ainoa valaistus jota roadrunnerin kansikuvassa käytettiin.
Taisi olla vielä caddyn sisävalosta "kuuppa" otettu irti kuvausta varten. Näin muistelen lukeneeni jostain Vuorimiehen haastattelusta.

MadMatt: Natiaisena tuli Ganesin ohelle Dr. Feelgood ja nimenomaan Stupidity livelätty. Muistelen myös tuolloin kuunnelleeni kaseteilta sulassa sovussa niin Sex Pistolsia kuin 50-luvun kamaakin. 10 vuotiasta (1977) eivät genrerajat häirinneet. Pääasia että oli menoa ja meininkiä... Tsugu Wayn sain joululahjaksi ja kyllä sekin meni ihan yhtä kovaan tehosoittoon kuin aikaisemmat Ganesit.
 
No sithän me vähän vanhemmat, jotka oltiin saatu ensikontakti esim. näkemällä Hurriganes keikalla ennen levytyksiä ja sitten Rock'n'Roll Allnight Longin myötä, siirryttiin luontevasti Ride Onin kautta Royalsin Spring 76:n kuunteluun ja Royalsin keikkoihin. Siinä jäi Ileganes vähän varjoon ja jalkoihin. Paitsi Crazy Days, joka oli hyvä ja musiikillisesti avarakatseinen levy.

BigPapa: No sithän me vähän vanhemmat, jotka oltiin saatu ensikontakti esim. näkemällä Hurriganes keikalla ennen levytyksiä ja sitten Rock'n'Roll Allnight Longin myötä, siirryttiin luontevasti Ride Onin kautta Royalsin Spring 76:n kuunteluun ja Royalsin keikkoihin. Siinä jäi Ileganes vähän varjoon ja jalkoihin. Paitsi Crazy Days, joka oli hyvä ja musiikillisesti avarakatseinen levy.
 
Minä olin 12-vuotias kun Ride On ilmestyi ja pakko se on myöntää että en ymmärtänyt siitä levystä hönkäsen pölläystäkään, vaikka sitkeästi sitä yritin kirjastossa kuunnella useaankin otteeseen kun siinä oli se Hurriganes kitaristi, sellainen outo käkkäräpää joka soitti aina rööki huulessa ja oli tosi pelottavan näköinen jätkä.
 
Spring 76 ja Out toimivat kyllä ihan täysillä heti ilmestyessään. Ride Onin hankin omiin kokoelmiin vasta 90-luvun alkupuolella, eikä se kyllä vieläkään kokoelman rakkain levy ole, vaikka toki sen sisäistäminen on nykyään huomattavasti helpompaa kun silloin 12-vuotiaana. Siinäkin on muuten Risto Vuorimiehen kuvaama kansi.
 
Ile Kallio on minulle ihan yhtä rakas Hurriganes kitaristi kun Albert Järvinen vaikka en ole koskaan Kallion muista tekemisistä erityisemmin pitänyt tai niitä edes kuunnellut. Irock on yhtä biisiä lukuunottamatta hirveää paskaa ja muusta tuotannosta en tiedä sitäkään vähää. Minä vähän luulen että kun ikäkysymyksistä puhutaan ja reilusti yleistetään niin ne vanhimmat vaarit hyväksyvät vain Albert Järvisen, kun taas vähän nuoremmat vaarit hyväksyvät kummatkin.

velipesonen: Hurriganes on kuin Motörhead, perusarvo. Ei se voi mennä ylös tai alas, se vain on.
 
No olen kyllä eri mieltä.
 
Ganes oli hetken tapaus. Lemmy & Co on tehnyt koko matkan laadukasta rock'n rollia. Keikat kulkee ja levyt on olleet hyviä. Ylipäätään Lemmy on niitä harvoja uniikkeja ja karismaattisia hahmoja mitä länsimaisessa populaarimusiikissa on. Eli kaikki kunnia Remulle ja Ganesille. En luitenkaan Motörheadiin vartaisi.

Atomic Cafe: Minä vähän luulen että kun ikäkysymyksistä puhutaan ja reilusti yleistetään niin ne vanhimmat vaarit hyväksyvät vain Albert Järvisen, kun taas vähän nuoremmat vaarit hyväksyvät kummatkin.
 
Yleistys joo, enhän minä Ile Kallion kitarismia mitenkään väheksy, tekijämiehiä, mulla ja Ileganesilla on vaan musiikillinen erimielisyys jollaintapaa. Ehkä se Hurriganes vaan Crazy Daysin jälkeen alko olla vähän ykstotista eväätsyönyttä meininkiä jotenkin - mun mielestä. Ja sit se vertautu ihan väkisin Feelgoodiin, joka kyllä vei sit potin, mun mielestä.
 
Täähän on Kalliolta ihan nastaa vetelyä:
 
http://www.youtube.com/watch?v=EfRQ8x76XGs
 
http://www.youtube.com/watch?v=ERbj4Z0tFxI
 
http://www.youtube.com/watch?v=m-5CoBibQpY

Boyakasha: Joo, tiedän, että sohaisen ampiaispesään, mutta sohaisempa kuitenkin, sillä kyseessä on oma mielipiteeni.
 
Albert Järvinen on yliarvostettu kitaristi, Ile Kallio taas aliarvostettu.
 
No niin, sainpahan sanottua. Nyt voitte heitellä mädillä tomaateilla, kananmunilla ja kivillä, arvon muusikot.
 
Mä oon samaa mieltä. Ollu aina.
Mutta se ei muuta sitä asiaa miksikään että Alppu oli pirun hyvä soittaja, eikä huononna hänen soittoaan miksikään. Silti yliarviostettu soittaja. Ile paino hommia ja soitti tiukasti.

sirdickyj: Mä oon samaa mieltä. Ollu aina.
Mutta se ei muuta sitä asiaa miksikään että Alppu oli pirun hyvä soittaja, eikä huononna hänen soittoaan miksikään. Silti yliarviostettu soittaja. Ile paino hommia ja soitti tiukasti.
 
Tiukast se veti Pekkakin ja hyvällä twang soundilla, sitä on varmaan vaikea myöntää kun on ton asenteen ottanut.
 
http://www.youtube.com/watch?featur … detailpage&v=zOUpyAIqdSQ#t=282s