Rock, pop, alternative ›

Pitänee tsekata ainakin keikoilla, kunhan levy tullee. Hirviästi ei kiinnosta Suen haastattelun perusteella, onhan tuosta bändistä rokki aika kaukana.

Maailmannäyttely kolahti tänään ihan täysiä, siis "repeat"-täysiä.
 
Maailmannäyttely on kyllä meikäläisen suosikki. Asiaan saattaa vaikuttaa omalta osaltaan sekin, että olin paikalla, kun Tiaisen Petri soitti sen kappaleen osuutensa Tampereen vanhan kirkon kirkkouruilla. Aika jylhää oli kuunnella, kun kanttorismies pisti menemään.

eilen kuulin levyn läpi. Erittäin mielenkiintoisen kuuloinen ja pakko kuunnella lisää... btw. ei tällä levyllä mikään hukassa tai väsynyt orkesteri soita.

Nyt on levy soittimessa ja toista kuuntelukertaa vailla. Matkalla kaupasta kotiin piti kierrellä erinäisiä reittejä autolla, että sain kuunneltua lätyn kokonaisuudessaan putkeen.
 
Nyt on aika hengetön fiilis, pettymystä ja tyhjyyttä ilmassa... Levy on mielestäni niin sanotusti takuuvarmaa YUP:ta. Mikään ei yllätä, mikään ei sytytä, mikään ei saa "pogoamaan". Ensimmäinen kappale "Suomalainen Dervissi" taitaa olla parasta antia, koska se korreloi nimensäkin kanssa niin hyvin. On sitä balkanilaista henkeä ja sointia. Muista kappaleista ei jäänyt mitään mieleen, ei niin mitään. Vapauden kaupungit olin kuullut aiemmin ja se oli yhtä tylsä nytkin. Jostain syystä levyn heikoin lenkki on ehdottomasti lyriikat ja Jarkko. Pitäisin tästä levystä instrumentaalina huomattavasti enemmän. Kitarat olivat maukkaita, mutta särökäs riffittely oli painettu liikaa taka-alalle. Jarkon laulu on väsynyttä, ja se kymmenen vuoden takainen vittuileva aggressio on tyystin kadoksissa. Tämä arvio on siis ensikuuntelun jälkeinen pettymyksen sekainen tilitys, eikä tässä asiasisältöä ole nimeksikään. Toivottavasti levy maustuu ja parantuu kuuntelukertojen myötä.
 
Kerron nyt jonkin verran historiastani ko. bändin fanina, koska sitä toivottiin tehtävän. Minulle sitä oikeaa YUP:ta on vuosina 90-99 tehty musiikki.
 
90-92. Tässä on sitä parasta antia keikoille. Iskevää, tehokasta ja outoa räimettä. Meininkiä ei puutu. TT&TT on parasta musiikkia, mitä suomessa on koskaan tuotettu, ykköslevy minulle. Homo Sapiens on kirkas kakkonen, todella tyylitajuista ja pakahduttavan hyviä lyriikoita. Yövieraat on se levy, joka mieluiten soi taustalla, kun olen kotona. Outo Elämä oli notkahdus, joka enteili uutta vuosituhatta, silti loistava levy. Normaalien Maihinnousu oli positiivinen yllätys edellisen jälkeen ja on ollut tehosoitossa ilmestymisestään lähtien. Tästä eteenpäin en viitsi levyjä enää tarkemmin arvioida, kaikki ovat olleet pettymyksiä toistensa perään. Huonoja ne eivät ole ja soivat itselläni edelleen, mutta verrattuna 90-luvun tuotoksiin, ovat ne valovuoden jäljessä. Ns. tasokkaampiahan ne ovat, mutteivät enää niin rehellisiä.

Ihan mielenkiinnosta: mitenkäs Fortunelle maistui Keppijumppaa?
 
Alkuun innosti, mutta eipä tuo enää soittimessa viihdy. Pidin enemmän Yövieraat->Lauluja metsästä -aikakaudesta, jolloin YUP keskittyi rockin tekoon. Tykkään mukana laulettavista kertseistä ja jämäkästä meiningistä.
 
Keppijumppa oli tarpeellinen kasvojenpesu ja olisin olettanut, että olisi menty kohti jotakin uutta. Mutta ei. Väsynyttä on kyllä, kaiken maailman muodikasta akustista kilistelyä yms. Rockbändit ovat unohtaneet, että särökitarat toimivat parhaiten.
 
Lisäksi Martikainen voisi ehkä keksiä jo jotain uutta tematiikkaa, nämä on kuultu jo sata kertaa eikä homma tunnu enää artistiakaan innostavan, niin perusvarmaa jarkkomartikaista sieltä venäläisvaikutteisine yhteiskunta- ja markkinatalousnillityksineen tulee.
 
No, kaipa tuo toimii joillekin, jotka haluavat että musiikissa ei ole mitään särmää.

Lisäksi Martikainen voisi ehkä keksiä jo jotain uutta tematiikkaa, nämä on kuultu jo sata kertaa eikä homma tunnu enää artistiakaan innostavan, niin perusvarmaa jarkkomartikaista sieltä venäläisvaikutteisine yhteiskunta- ja markkinatalousnillityksineen tulee.
 
Itseä jäi tässä uudessa levyssä häiritsemään se, että ei oo enää semmosia mun mielestä yup:lle ja martikaiselle tyypillisiä tarinoita biiseissä. Sanoitukset on enemmän asioiden ympärillä pyörivää haahuilua kuin selkeä tarina missä seurattais sivusta jotain asiaa tai jonkun elämää.

Rockbändit ovat unohtaneet, että särökitarat toimivat parhaiten.
 
Äh, mun mielestä se on vaan ihan saatanan hyvä, että tällä uudella levyllä ei ole noudatettu sitä kaavaa, että "nyt tulee kertosäe, nyt painetaan säröpedaali täysille ja aloitetaan yleisönlaulatus", koska sitähän tuo meininki oli pahimmillaan. Eli itse olen ihan tyytyväinen, ettei Mattilan Riku ole ollut tuottamassa ja kenties kitkemässä kaikkia yhtyeen rönsyilyjä pois levyltä...

Pidin enemmän Yövieraat->Lauluja metsästä -aikakaudesta, jolloin YUP keskittyi rockin tekoon. Tykkään mukana laulettavista kertseistä ja jämäkästä meiningistä. No, kaipa tuo toimii joillekin, jotka haluavat että musiikissa ei ole mitään särmää.
 
Tässä tapauksessa suosittelen siirtymistä niiden bändien pariin, joiden tarjonta perustuu peräänkuuluttamiesi keskinkertaisuksien vaalimiseen (niinpä taisit myös tehdä. Tarkoituksenani ei ole myöskään vittuilla henkilökohtaisella tasolla, kunhan yritän antaa asenteelliseen mielipiteeseen asenteellisen vastikkeeni. Myös jämäkkyys on melkoisen suhteellinen käsite.). YUP on bändi, joka on luonut tavaramerkkinsä uutta ja kokeilevaa luovien ideoittensa parissa. Mielestäni oikea YUP on sitä, miltä alkupään levyt, ja positiivisena yllätyksenä myös Keppijumppaa ja Vapauden kaupungit kuulostavat. Loputtomien kertosäkeiden vesittämää pop & rock -musiikkia on siinä määrin tarjolla muutenkin, että en ymmärrä, miksi näin lahjakkaan bändin pitäisi tuhlata ideoitaan jonninjoutaviin, tuhansia kertoja kierrätettyihin biisinrakennusmalleihin. Tuntuu jotenkin kornilta, että puhut "särmästä" samassa lauseessa Normaalien maihinnousun - Leppymättömien aikajanalla. Yövieraat on kylläkin helvetin hyvä. Mielestäni.

No, niinhän tässä nyt kävi ettei yhtään huonoa biisiä löydy kun on tarpeeksi kuunnellut. Loistolevyn ovat kyllä tehneet. Etenkin Mainosmiesten Haamut, Maailmannäyttely ja Aivan Kaikki Käy iskevät todella kovaa juuri nyt. Kermana vielä kakun päällä hyvät soundit, levyn kannet, jne.

Sitäkin mä vielä ihmettelen, että monissa arvioissa on haukuttu sitä ettei tällä uudella levyllä muka ole sitä YUP:n tuttua piruilua ja leikkimielisyyttä. Minun mielestä juuri tällä levyllä sitä on pitkästä aikaa enemmän kuin laki sallii.
 
Touché. Ihan pahuksen herkullisesti kulkee musiikillinen ja kirjallinen sarkasmi ja kaikenlainen pikku- ja äkkiväärä käsi kädessä Vapauden kaupungeilla. Toki asiat voi ymmärtää monella eri tavalla, mutta se kriitikko, joka Sanomisen pakkoa tulkitsi jonain muuna kuin läpensä ironisena, on minun katsantokannassani aika pihalla. Aiemmin suosikkilevyjä tivanneelle: minun korvissani tällä hetkellä YUP:n kovin tekele on Vapauden kaupungit.
 
Ja sanokaa vääräuskoiset mitä sanotte, tällä uudella on YUP:n mittakaavassa parhaat kitarasoinnit ikinä. Tätä paskaa kuuntelee ajoittain ihan vaan tuon kitarasaundin vuoksi.

En tiedä olenko ainoa, mutta moni tämän uuden levyn biiseistä muistuttaa Martikaisen ensimmäisen soololevyn, Mierolainen, biisejä...

Nyt on levyä kuunneltu noin puolentusinaa kertaa, ja täytyy sanoa, että se alkaa myös pikkuhiljaa toimia. Alkuun ilmeni aikalailla samanlaisia reaktioita kuin täällä on kirjattu. Albumi kuulosti jokseenkin tylsältä ja äijät vanhoilta raihnaisilta. Biisien seastakaan ei noussut mitään erityisempiä suosikkeja esille. Nyt kuitenkin muutaman lisäkuuntelun jälkeen olen löytänyt sieltä muutamia todella hyviäkin vetoja. Esimerkiksi avausralli on yksi näistä onnistuneimmista YUP-tuotoksista pitkään aikaan. Samaten koko levyn alku on selkeästi parempaa materiaalia kuin puolen välin jälkeen tulevat liiankin lyhyet ja kohkaavat rykäisyt. Pidän myös noista saundeista, vaikka kieltämättä YUP on toiminut minusta paremmin, kun levylle on ahdettu edes vähän enemmän tavaraa. Haitari on silti mielenkiintoinen uusi lisä. Toisaalta taas Martikaisen ääni ei jotenkin enää sovellu sellaiseen aggressiiviseen kiireiseen musiikkiin, vaan paremmin hitaisiin ja akustisempiin kipaleisiin. Tämäkin on tietysti vain oma mielipiteeni, mutta alkaa jotenkin vokalistilla ikä painaa tuossa laulamisessa.
 
Niin ja mitä kappaleisiin tulee, niin osa vaikuttaa kyllä vähän juostenkustuilta. Kohkaus ja sellainen on ihan hyvästä, mutta tykkään myös siitä tahtilaji-ilottelusta ja kaikesta tuollaisesta sen sijaan, että vedettäisiin samalla temmolla koko kappale alusta loppuun ja ilman mitään välitaukoja seuraava perään.
 
Tällä hetkellä lätty vaikuttaa pienoiselta pettymykseltä, mutta annan sille vielä aikaa ja lisäkuunteluja toki. :)

Melkoinen pettymys kyllä tämä levy, heikoin koko tuotannosta. Noh, aina ei voi voittaa, ei edes joka kerta

No eilen pyöräytin levyn 5-6 kertaa ympäri ja olen pöyristynyt. Nimittäin noiden 2-3 tähden kritiikkien edessä, koska väistämättä syntyy mieleen kuva siitä etteivät nämä arvostelijat ole lainkaan ymmärtäneet mistä Vapauden kaupungeissa on kyse. Kuten joku jo aikaisemmin mainitsi, mielestäni tällä levyllä on nimenomaan sitä nyrjähtänyttä groovea ja kulmikasta svengiä (esim. 90-92 - Yövieraat) mikä on mielestäni puoskareiden musisoinnin suola. Vaikea ymmärtää mitä näin monet pettyneet sielut ovat oikein odottaneet lopputulokselta, hengetöntä suomirokkia? Yleisönlaulatusralleja festareille? Kiitos ei, ainakaan tämän orkesterin kohdalla. Noh, kaikenkaikkiaan mahtava tämä uusi levy, potkii ihan perkeleesti. Ja näille hapannaamoille soitettakoon kappale Kunhan kuluu tuhat vuotta ja mietitään että kumpi jää historian kirjoihin, YUP:n tuotanto vai kriitikon vuodatukset... ;)

Kyllähän tämä uutukainen tuntuu parhaalta YUP:ltä pitkään aikaan. Helvetin hienoja vetoja...

Vaikea ymmärtää mitä näin monet pettyneet sielut ovat oikein odottaneet lopputulokselta, hengetöntä suomirokkia? Yleisönlaulatusralleja festareille?
 
Niin. Ei tarvitse olla kovin kummoinen rivienvälilukija lukiakseen varsinkin tällääjäkriitikkojen huutavan Laulujen metsän ja Leppymättömien einen puuroutuneen kompressiovallin perään. Sen stadionhuudatuksen. "Tarttuvuuden". Pidän yhä myös molemmista edellämainituista, mutta Vapauden kaupungit kasvaa alati vahvemmaksi ykköseksi koko YUP:n tuotannosta. "Maailman paras maailma" on täydellinen biisi, täydellinen. Paras. Just tätä YUP minulle on: epäjatkumon kokeilua ja ideoita, ei yhteinäistä bändisointia ja kovaa botnea.

Vapauden kaupungit meni kakkoseksi albumilistalla: http://www.yle.fi/tekstitv/html/P804_01.html
 
Ihan hyvin vanhoilta mutta väsyneiltä.

Ihan hyvin vanhoilta mutta väsyneiltä.
 
Tuskinpa tuo levyn sisältö siihen silti niin kauheasti vaikuttaa, nimi enemmänkin.

Juho L arvioi YUP:n Vapauden kaupungit -levyn pintapuolisesti ja kappalekohtaisesti
 
***
 
1. Suomalainen dervissi
 
Yksi leppoisimmista levyn biiseistä. Kiva rallatusbiisi haitareineen ja peleineen. Hyvin epä-YUP:mainen biisi. Kuuntelen mielelläni useampaankin otteeseen.
 
***
 
2. Kilpa-ajajat
 
Jokin tässä biisissä tökkii. Tässä esiintynee se Fortunen mainitsema kulunut teksti, mihin Jarkko on kaivanut kaikki teemakliseet. Levyn heikoin ralli (öhöhöhöhö). En tykkää lainen.
 
***
 
3. He olivat vapaat
 
Singlejulkaisuna kuultuani tämä biisi tuotti pettymyksen, mutta muutaman kuuntelun jäljiltä ihan iees. Ei mikään loistelias ralli, mutta ei huonokaan. Sarjassamme "ei aiheuta kappaleenvaihtoreaktiota soittolistalla".
 
***
 
4. Pullopää
 
Tästä tulee mieleen Martikaisen soolot enemmän kuin YUP. Yleisfiilikseltään mystisesti hyvin Ismo Alanko -henkinen. Ihan kuunneltava tsibale.
 
***
 
5. Sähköpaimen
 
Yksi levyn suosikeistani. Mukava poljento. Tämä on erittäin mainio kappale.
 
***
 
6. Auringon pieksemät
 
Tämän biisin olemassaolon oikeuttaa jo pelkät kertsi ja loppusoitto itsestään. Toinen suosikeistani. Tämä sijoittuu erittäin korkealle YUP:n koko biisituotannon listassani. Hienoa.
 
***
 
7. Kunhan kuluu tuhat vuotta
 
Ja taas hyvä biisi! Putki päällä. Kertsi menee ensimmäisen biisin henkeen, ja erittäin mainio kertsi onkin. Mukavan folkkimainen. Tämäkin biisi hyvin epä-YUP:mainen.
 
***
 
8. Kyllä, aivan oikein
 
Ei loistelias ralli, mutta keskivertoa parempi. Vauhdikas kertsi ja takuuvarma YUP-C-osa.
 
***
 
9. Mainosmiesten haamut
 
Tämä on oikeastaan levyn ensimmäinen 100% YUP-biisi. Reipas kohkamisralli. Tämäkin on kiva ralli. Samalla viivalla edellisen biisin kanssa.
 
***
 
10. Maailman paras maailma
 
Tämä on ahdistava biisi. Johtuu ehkä noista kellosoundeista, mitkä tuovat mieleeni Monkey Islandin taustamusiikit. Tästä tulee aina vaivaantunut olo. Kertsi on aikamoista Sakari Kuosmasta.
 
***
 
11. Aivan kaikki käy
 
Tämä on taasen vaihteeksi kiva ralli. Hienon kaoottiset kleanit säkeistössä ja kertsissä pakollinen katkottu tahti. Mie tykkeen.
 
***
 
12. Sanomisen pakosta
 
Taas aito YUP-biisi kohkamisineen. Toimii. Hupaisan hektinen säkeistö ja mukavan pirteä kertsi.
 
***
 
13. Maailmannäyttely
 
Ihan ok biisi. Ei mitenkään hetkauttava teos. Tässä on ihan kivan synkeä tunnelma.
 
***
 
Yhteenveto: Fortune, mielipiteenne on väärää laatua. Tämähän on hiton hyvä levy! Viljalti parempi kuin Keppijumppaa tai Leppymättömät. Oikeastaan ainakin tässä vaiheessa tuntunee, että selkeästi kyseessä on yksi parhaista YUP-julkaisuista.

Tämähän on hiton hyvä levy! Viljalti parempi kuin Keppijumppaa tai Leppymättömät. Oikeastaan ainakin tässä vaiheessa tuntunee, että selkeästi kyseessä on yksi parhaista YUP-julkaisuista.
 
Silti annoit kaikille biiseille 3 tähteä? Tsihhihhih, no niin, vakavoitukaamme. Minä olen itsekseni yrittänyt pähkäillä, onko tämä parempi kuin Keppijumppaa. Selkeää mielipidettä en osaa muodostaa, sillä levyt ovat loppujen lopuksi melko erilaisia. Keppijumppaa oli pystyynkuolleen, laiskasti lauletun, sävelletyn ja sovitetun Leppymättömät -merkkisen cd-frisbeen jälkeen kuitenkin hyvin positiivinen yllätys kuulostaessaan siltä kuin YUP:n sedät on rokotettu amfetamiinilla ja päästetty irti pakkopaidasta. Suorituspaineita, hyötykeskeistä ajattelua ja jatkuvaa kiirettä käsittelevä levy laukkasi ja koikkelehti perseelle ammutun hirven tavoin, kunnes rauhoittui pariin pohdiskelevampaan biisiin, kuin pysähtyen ajattelemaan, onko tässä elämänmenossa mitään järkeä. Hyvin ajateltu kokonaisuus erittäin ilmeikkääseen muotoon pakattuna.
 
Vapauden kaupungeilta odotti jo lähtökohtaisesti paljon yhtyeen luvattua haastatteluissa vierteistä ja kohkaavaa menoa. Tunnelma on hiukan rauhallisempi, ainakin vaihtelevampi kuin aiemmalla levyllä. Hiukan keskinkertaisemmiksi jäävät minusta tämänhetkisten fiilisten mukaan Auringon pieksämät ja Kunhan kuluu tuhat vuotta, mutta jokaisesta biisistä osaa kuitenkin sanoa jotakin hyvää, ja jylhä Maailmannäyttely sulkee paketin komeasti.
 
E: Kilpa-ajajista pidän etenkin laulusuorituksen vuoksi. Oudolla elämällä laulutyyli muuttui aiempaan verrattuna hyvin hillityksi ja puhelaulumaiseksi, mikä viimeistään tappoi vimman ja meiningin monesta biisistä Normaalien maihinnousulla ja Metsälauluilla. Kyllä kunnon huutolaulua pitää jumalauta olla, ja hienoa että se vielä nykyäänkin halutessa sujuu. Myös biisin rauhallinen loppuosa miellyttää. Tulee mieleen ojaan ajaneet, turhuuteen aikansa tuhlanneet elämänkaaharit, jotka lopulta päätyivät vain kummuksi hautausmaalle.