Cathi777 25.09.2008 21:19:08 | |
---|
Heh, Mogwain keikka pari vuotta sitten Ruisrockissa on yksi hienoimmista keikoista missä olen ollut. Näin ne menee. Levy kuulostaa edelleen hyvältä. Mukana tullut lyhytelokuva oli tyylikäs, mutta esim. muutama "oikea" livebiisi olis ollut kova olla mukana. No tuo Ruisrock oli se toinen kerta. Ja siihen, kun joku heitti, että mene katsomaan Lordia niin en mä mitään sellaista vaadi, mutta on kiva, että livenä on jotain visuaalista seurattavaa. Saman genren bändeistä voisi mainita esimerkiksi Sigur Rosin, siitä voisivat jotain oppia ottaa. Ei oikein tuollainen futispaidoissa soittelu ole kauhean mielenkiintoista. Mutta onneksi ei ole pakko keikoille mennä vaan voi tosiaan niistä levyistä nauttia kotona. Only pop music can break my heart... |
sankari666 25.09.2008 22:20:56 | |
---|
Mielestäni Mogwai on loistava livebändi jonka musiikki elävänä kuultuna luo sen verran vahvan jännitteen ja tunnelman ettei siihen todellakaan tarvita mitään sen kummempia visuaalisia kommervenkkejä oheen. Jos musiikki ei riitä niin lienee tosiaan parempi kuunnella niitä levyjä kotona. Makunsa kullakin, itse arvostan yhtyeen maanläheisyyttä joka on havaittavissa myös yhtyeen rehellisen pelkistetyssä esiintymisessä. Täytyy tosin sanoa, että tämäkin bändi toimii kyllä paremmin klubilla kuin festareilla. |
kyseinen 25.09.2008 22:23:42 (muokattu 25.09.2008 22:26:35) | |
---|
Täytyy tosin sanoa, että tämäkin bändi toimii kyllä paremmin klubilla kuin festareilla. Tavastialla näin 2 v. sitten ja kyllä vain haukotutti aika moneen otteeseen. Mieleen ei jäänyt paljoa muuta kuin lopun efektilautojen vääntely - väsynyt kikka jo syntyessään. "No s'on ihan tyhymä mies tuo!" -Jope |
saturnzreturn 26.09.2008 10:38:19 | |
---|
Tavastialla näin 2 v. sitten ja kyllä vain haukotutti aika moneen otteeseen. Mieleen ei jäänyt paljoa muuta kuin lopun efektilautojen vääntely - väsynyt kikka jo syntyessään. Samalla keikalla olin, ja täysin haltioissani koko keikan ajan ja kaksi viikkoa sen jälkeen... näin se vaan menee. my wallet's fat and so is my head |
sankari666 26.09.2008 12:42:33 | |
---|
Samalla keikalla olin, ja täysin haltioissani koko keikan ajan ja kaksi viikkoa sen jälkeen... näin se vaan menee. No sama täällä. Kaikkia ei voi miellyttää. |
ydinaukio 26.09.2008 13:43:48 | |
---|
Ei oikein tuollainen futispaidoissa soittelu ole kauhean mielenkiintoista. Niin että pitäis siis siihen pukeutumiseen vähän panostaa? |
Milkop 26.09.2008 19:47:56 | |
---|
Ihan mainio levy tämä uusikin, joskin pari Batcatin tyylistä rypistystä olisi mukava kuulla lisää. Nyt menee hyvän alun jälkeen vähän turhankin eteeriseksi. Mutta ei voi liikoja valittaa, homma toimii kyllä näinkin. "I believe that people who are going to commit crimes should not have guns" -- George W. Bush
Kuvataide |
rkellu 26.09.2008 20:21:49 | |
---|
Ei oikein tuollainen futispaidoissa soittelu ole kauhean mielenkiintoista. Mutta onneksi ei ole pakko keikoille mennä vaan voi tosiaan niistä levyistä nauttia kotona. jos sä haluat nähdä tyylikästä pukeutumista niin mene muotinäytökseen, homo. se mitä olen mogwaita kuullut kuulosti aika tylsälle. sori. :| |
sankari666 26.09.2008 21:25:45 | |
---|
jos sä haluat nähdä tyylikästä pukeutumista niin mene muotinäytökseen, homo. :D Itse asiaan, tänään ostin uuden levyn ja kyllähän se taas hienolta kuulostaa. Sopivasti löytyy Zidane-soundtrackin kaltaista tunnelmointia ja myös kovaäänisempää tavaraa. Ja hienoja melodioita löytyy taas joka kappaleesta. Loistavaa. |
kyseinen 27.09.2008 00:37:15 (muokattu 27.09.2008 00:39:17) | |
---|
jos sä haluat nähdä tyylikästä pukeutumista niin mene muotinäytökseen, homo. se mitä olen mogwaita kuullut kuulosti aika tylsälle. sori. :| TylsäLTÄ, homo. Vain homot puhuu (saati kirjoittaa) tolla tavalla. "No s'on ihan tyhymä mies tuo!" -Jope |
ydinaukio 27.09.2008 02:14:28 | |
---|
Ja hienoja melodioita löytyy taas joka kappaleesta. No ei kyllä löydy :D Mukavaa kuunneltavaahan tuo levy on mut ei siellä kyllä mitään hienoja melodioita ole, saati mitään muutakaan uuttaluovaa. Nimenomaan kuulostaa mahtavalta, mut aika paskoja biisejä. |
Cathi777 27.09.2008 12:13:01 | |
---|
jos sä haluat nähdä tyylikästä pukeutumista niin mene muotinäytökseen, homo. se mitä olen mogwaita kuullut kuulosti aika tylsälle. sori. :| Jes, nyt rupeaa olemaan kommentointien taso todellisella huipputasolla :D Tuo paitoihin tekemäni heitto otettiin selkeästi liian kirjaimellisesti, mutta eipä siinä mitään. Only pop music can break my heart... |
t0mmi 16.03.2009 08:38:19 | |
---|
|
eeppe 19.03.2009 10:54:58 | |
---|
Katohan! tuotahan vois vaikka harkita, jos lippujen hinnat eivät ole kovin pilvissä! |
Ozzyneito 19.03.2009 12:40:01 | |
---|
eeppe: Katohan! tuotahan vois vaikka harkita, jos lippujen hinnat eivät ole kovin pilvissä! 56€ päivä, jolla saa ainakin Flaming Lipsin tuon lisäksi. "Bach sävelsi musiikkinsa jumalalle.
Jos me sävellämme, teemme sen saadaksemme pillua."
-Erlend Loe |
wil-le 27.10.2010 17:19:31 | |
---|
"What I tell you? Hot girl. Volkswagen Jetta. It's a law! Like water. Or dinosaurs." |
Exhausted 29.10.2010 10:21:18 | |
---|
Ja uuden levynkin tekevät |
author 26.03.2011 21:50:34 (muokattu 26.03.2011 21:51:20) | |
---|
Uus levy ja hyvä sellainen tulikin tuossa hetki sitten kauppoihin. Meitsi diggaa. Edit. Ja tosiaan Tavalla taas tässä ihan lähiviikkoina. |
dbeatmod 30.03.2011 20:32:15 | |
---|
author: Uus levy ja hyvä sellainen tulikin tuossa hetki sitten kauppoihin. Pitänee tarkastaa kun aiemmatkin ovat olleet mieluisia. Maistiaisena julkaistu Rano Pano ei herättänyt luottamusta millään tavalla, lukeutui omasta mielestäni yhtyeen heikoimpiin tuotoksiin, pari muuta levyn kipaletta kuulin pikaisesti jossain yhteydessä ja olivat kyllä perinteisen kivaa Mogwaita. "Nyt saatana niitä kamoja pienemmälle tai lähette vittuun täältä." - "Juice" |
arsu 30.03.2011 20:52:40 | |
---|
Mulla on ollut viimeisen vuoden oikein post-rock/instrumental villitys mut jostain syystä Mogwai ei oo napannut sitten millään. Paitsi nyt tämä uusin toimii. Mun mielestä bändin paras tekele, tää on tietty paljon sanottu jollekin truu fanille mut nuo vanhemmat ei vaan aukea. Tää uusin toimi jo ensikuuntelulla, mikä on musiikkityylille melkoisen harvinaista. Tiedä sitten onko tuo hyvä asia... |