![]() 25.08.2005 13:27:08 | |
---|---|
Minun mielestäni Alatalo oli asiallisuudessaan ihan ok. Paljon paskempiakin haastattelijoita on kesän YleTeeman nostalgialähetyksissä nähty. Ja nykyajan "vientibändit" olisivat varmasti vastanneet noihinkin kysymyksiin hiukan laveammin. Joo, kyllä siinä nyt oli paskoja ne haastateltavat, eihän Remulta totuuden nimessä ole myöhemminkään mitään järkevää lausetta saanut kyselemällä, se on yleensä noissa telkaarihaastatteluissa päättänyt itse etukäteen mitä se sanoo ja jos keskustelu on mennyt sivuraiteille niin sit on tullu ihan mitä sattuu. Lukiopoikaiahan noi oli olemukseltaan siinä haastattelussa, ja se vielä entisestään korosti sitä että kyseessä oli v. -74, ja maa oli Suomi Finland. Todellakin hieno ajankuva kaikkiaan tuo keikkataltiointi, ja nimenomaan sen ajan Suomesta. Siinä sen taltioinnin arvo minusta, ei missään "vieläkään ei kukaan vedä tollee"-hevonpaskassa. Sitten yksi asia on vielä unohtunut tässä kaikessa Järvisen ja Häkkisen hyvyyden/huonouden ruotimisessa; kyllähän Remu oli siinä taltioinnissa myöskin aivan järkyttävän huono, sehän siis tietdettiin kyllä jo etukäteen, ja Remu on Remu jne, mutta ei se sitä tosiasiaa mihinkään muuta että se soitto on aikamoista kauhomista. Tosin sitten uptempobiisit meni kuin höyryjyrä. WHAT IS UNDERSTOOD NEED NOT BE DISCUSSED | |
![]() 25.08.2005 16:52:15 | |
Lukiopoikaiahan noi oli olemukseltaan siinä haastattelussa, ja se vielä entisestään korosti sitä että kyseessä oli v. -74, ja maa oli Suomi Finland. En nyt ihan Ganeseja lukiopojiksi nimittäisi:) Minun mielestä he olivat yllättävänkin rock ja matkalla maailmalle, minkä he tekivätkin niin hyvin kuin pystyivät ottaen huomioon suomalaisten yya-tyylisen markkinointipolitiikan musiikkibisneksessä. | |
![]() 25.08.2005 17:43:15 | |
Muistelkaamme silloista aikaa. Ei kai Ganesit olleet arvostettuja ns. piireissä; esim. proge jylläsi ja sitä piti digata huolimatta siitä, että jossain piilossa olivat Sweetin levyjä. Musiikissa arvostettiin sanomaa, tätä kai Alatalokin haki, koska silloin piti olla jotain sanottavaa. Remun ja Cissen soittotaidoistahan Albert loihti sanomaan, että toinen on reki ja toinen kivi. Jotenkin näin. Mutta kyllä Ganesien merkitys noussut tavallaan bändiä suuremmaksi ja hyvä niin. Siitä on tullut kansallinen totuus ja myytti. Kuinka moni kitaristi on aloittanut Roadrunneria taustalla soittaen ja peilin edessä heiluen? Näin minäkin, vaikka joskus jurossa nuoruudessani bändin hylkäsinkin, niin ajat sitten olen sen takaisin ottanut. | |
![]() 25.08.2005 18:33:45 (muokattu 25.08.2005 18:35:38) | |
Kiinnittäkää huomionne Alpun lavolemukseen, ja erittäin löysään komppaukseen, mikä on triossa anteeksiantamatontas. Lisäksi kuunnelkkaa aivan avoimin korvin herra Järvisen sooloa esim. Hey Groupie-kappaleessa, onko siinä oikeasti jotain sellaista, joka antaa aihetta kutsua miestä "Suomen, ehkä maailman kovimmaksi"? Tämä ei niinkään ole tarkoitettu väheksymään Alberttia, vaan sapettaa se aliarvostus, mikä tällaisella ajettelulla heitetään muiden mestareiden niskaan. Alppu oli kova jätkä, jolta lähti satunnaisesti todella tiukkaa tavaraa, mutta myös TODELLA kauheaa paskaa. Tässä keskustelussa ollaan oltu aikalailla yhtä mieltä, että toi tallenne oli parhaimmillaan nimenomaan oman aikansa kuvana. Siinä ajankuvassa Alpun lavaolemus oli helvetin tyylikäs. Alppu komppas mielestäni loistavasti, vaikka miksaus jättikin kitaran paikoitellen turhan alas. Hey Groupien soolo vedettiin yksinkertaisin perusblueskuvioin, mutta hyvällä tatsilla. Just toi yksinkertaisuus ja fiiliksen hakeminen tatsiin puree meikäläisen rokkenroll-makuun. Ehkä Alpun ja ton koko systeemin vertaaminen muihin tämän päivän mestareihin ei olekaan reilua; Onhan tässä välissä ollu reilut 30 vuotta aikaa treenata. Remun välihuudot oli ihan karseeta kuunneltavaa ja Cissen laulu latisti muutaman piisin, mutta kokonaisuutena keikka oli kova! Sehän nyt oli ennakkoonkin tiedossa, ettei Ganes viimesen päälle tarkkaan soittanu koskaan, mutta sallittakoon se kun on kyse rockenroulista. All you gotta do is plug me into High Voltage Rock'n'Roll. | |
![]() 25.08.2005 19:33:49 | |
"Fuck me girls, I`m not homo"! Sitä en tiennytkään että Häkkinen oli noin mainio basisti. Ei turhia kikkoja vaan perusvarmaa nakuttelua.Aika vähän tais basistit tuohon aikaan soittaa soittaa noin simppelisti? Luulis että tuon rumpukompin jatkuva heiluminenkin vähän vaikeutti tuota Cissen hommaa. | |
![]() 25.08.2005 22:12:13 | |
En nyt ihan Ganeseja lukiopojiksi nimittäisi:) Minun mielestä he olivat yllättävänkin ja matkalla maailmalle, minkä he tekivätkin niin hyvin kuin pystyivät ottaen huomioon suomalaisten yya-tyylisen markkinointipolitiikan musiikkibisneksessä. Katsoitko sen haastattelun? Cisse ja Alppu eivät keksinet mitään vastattavaa sinänsä ihan asiallisiin kysymyksiin, ja kun avasivat suunsa, niin tuloksena oli ujon murosikäisen pojan puhetta. Mitä Ganesin maailmanvalloitukseen tulee, niin se oli Aaltonen joka pani homman poikki, Ile olis yllättävä kyllä ollut menossa mailmalle enemmänkin, näin ainakin Mainion "Hurriganes"-kirjan mukaan, jonak tekijät ovat ns. luotettavaa tahoa. WHAT IS UNDERSTOOD NEED NOT BE DISCUSSED | |
![]() 25.08.2005 22:25:46 | |
Mitä Ganesin maailmanvalloitukseen tulee, niin se oli Aaltonen joka pani homman poikki, Ile olis yllättävä kyllä ollut menossa mailmalle enemmänkin, näin ainakin Mainion "Hurriganes"-kirjan mukaan, jonak tekijät ovat ns. luotettavaa tahoa. Tais mennä Remulla pupu pöksyyn. Eiks ne kundit ollu jo jossain Lontoossa, kun jonkun pienen vastoinkäymisen takia Remu ja Cisse lähti "seuraavalla koneella" himaan? Länsinaapuri tuli kyllä valloitettua suht kunnialla: http://www.hurriganes.se/ All you gotta do is plug me into High Voltage Rock'n'Roll. | |
![]() 26.08.2005 14:40:25 | |
jonkun pienen vastoinkäymisen takia Remu ja Cisse lähti "seuraavalla koneella" himaan? Näinhän se oli, ainakin kirjan mukaan. Juttuun vaikutti myös se, että Remu ja pojat eivät ilmeisesti lähtiessään ymmärtäneet, että joutuvat Briteissä aloittamaan alusta ts. soittamaan 3 hlön yleisöille. | |
![]() 26.08.2005 18:56:57 | |
Joku Ganes-keikka jouduttiin keskeyttämään Englannissa kun Remu sai kaljapullosta päähänsä. Tämä taisi olla ns. "vikatikki". oksettaa. | |
![]() 26.08.2005 22:20:41 | |
"Fuck me girls, I`m not homo"! Bäk to te muuviis, neim is hei kruupi, kyllä tunsin myötähäpeää ja laitoi telkkarin kiinni. | |
![]() 27.08.2005 02:12:32 | |
Jeps ! Slepaa tai laahaa, tykki veto ! Tosta alko Rock'nRoll Suomessa. Kaikki Him'it ja Rasmukset on Hurriganesien perillisiä. Näin on. Vedettäs muuten tangoa vieläkin. You know we ain’t too good looking,
But we are satisfied -LEMMY- | |
![]() 27.08.2005 08:27:41 | |
tunsin myötähäpeää ja laitoi telkkarin kiinni. Ihan yhtä älykkäitä spiikkejä kuin tämä nimimerkkisi, senkin voisi myötähäpeästä sulkea. Kalumies #1 | |
![]() 27.08.2005 10:25:18 | |
Ihan yhtä älykkäitä spiikkejä kuin tämä nimimerkkisi, senkin voisi myötähäpeästä sulkea. Plussaa pukkaa. 'The cattle is lowing and The Baby awakes / but Little Lord Jesus no crying He makes'. | |
![]() 27.08.2005 16:32:15 | |
Ihan yhtä älykkäitä spiikkejä kuin tämä nimimerkkisi, senkin voisi myötähäpeästä sulkea. Tällaiset lämmittää ja vahvistaa sitä että tuli valittua oikea nikki. | |
![]() 27.08.2005 16:41:09 | |
Katsoitko sen haastattelun? Cisse ja Alppu eivät keksinet mitään vastattavaa sinänsä ihan asiallisiin kysymyksiin, ja kun avasivat suunsa, niin tuloksena oli ujon murosikäisen pojan puhetta. Aika bullshittiä ne Alatalon kysymykset olivat. Miksi ette laula suomeksi? Mikä on teidän sanoma? jne. En yhtään ihmettele, että tyypit suhtautuivat nihkeästi. | |
![]() 27.08.2005 16:53:17 | |
Aika bullshittiä ne Alatalon kysymykset olivat. Miksi ette laula suomeksi? Mikä on teidän sanoma? jne. En yhtään ihmettele, että tyypit suhtautuivat nihkeästi. Alatalon haastattelijataidoistahan oli täällä jossain juttua. Itseään täynnä oleva ääliö. | |
![]() 27.08.2005 17:22:35 | |
Alatalon haastattelijataidoistahan oli täällä jossain juttua. Itseään täynnä oleva ääliö. no vittu miettikää ny, oli miten oli, mut puolet varmaan m:netin arvostelijoista ite ollu edes pilke papan silmäkulmas, kun tuo oli nauhotettu! pientä Respektiä!! KAUPPIAAN PUHETTA!! | |
![]() 27.08.2005 17:56:37 (muokattu 27.08.2005 17:57:32) | |
Tais mennä Remulla pupu pöksyyn. Eiks ne kundit ollu jo jossain Lontoossa, kun jonkun pienen vastoinkäymisen takia Remu ja Cisse lähti "seuraavalla koneella" himaan? Juu, taisi mennä pupu pöksyyn. Olisko ollu osittain se päällikön kielitaito joka myös rajoitti tätä ulkomaille menoa. Tulee mieleen tämä tapaus kun Hurriganes kuvasi surullisenkuuluisaa Hot Wheels rainaa. Kuvaajaryhmä kun oli ainakin osittain ei-suomenkielistä porukkaa ja ihmettelivät kun Ile ja Cisse heitti niiden kanssa läppää englanniksi mutta bändin liideri oli vaan hiljaa kunnes eräänä päivänä oli avautunut elokuvan tekijöille: "Ile and Cisse pretty, me ugly" Ja se oli siinä sitten se keskustelu. Aijai! | |
![]() 27.08.2005 19:56:41 | |
no vittu miettikää ny, oli miten oli, mut puolet varmaan m:netin arvostelijoista ite ollu edes pilke papan silmäkulmas, kun tuo oli nauhotettu! pientä Respektiä!! Minä olen sen verran vanha että Alatalo vitutti ja ankarasti jo 70-luvulla kun se juonsi iltatähteä. Älkää nyt herran tähden alkako kehua sen tv-uraa. Vain Jorma Pulkkinen ja Timo TA Mikkonen pääsevät syvemmälle. | |
![]() 27.08.2005 19:57:30 | |
Juu, taisi mennä pupu pöksyyn. Olisko ollu osittain se päällikön kielitaito joka myös rajoitti tätä ulkomaille menoa. Tulee mieleen tämä tapaus kun Hurriganes kuvasi surullisenkuuluisaa Hot Wheels rainaa. Kuvaajaryhmä kun oli ainakin osittain ei-suomenkielistä porukkaa ja ihmettelivät kun Ile ja Cisse heitti niiden kanssa läppää englanniksi mutta bändin liideri oli vaan hiljaa kunnes eräänä päivänä oli avautunut elokuvan tekijöille: "Ile and Cisse pretty, me ugly" Ja se oli siinä sitten se keskustelu. Näin se meni. | |
› Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)