GiovanniDiRondo 13.06.2018 20:33:44 | |
---|
A.O.K.: Hieno keikka kyllä oli, bändi veti hyvin ja Maynard lauloi mahtavasti. Mutta miksaus oli kyllä kaukana hyvästä. Miksaaja muisti avata virvelimikin (tai säätää gaten) vasta toisen biisin lopussa, siihen asti oli pelkät overit auki. Eikä tomimikit kyllä olleet auki koko keikan aikana. Basso kuului oikeastaan vaan Weak and Powerlessin introssa, siinä kun ei muita soittimia ole. Toinen kitarakin oli ihan kuulumattomissa oikealla puolella yleisöä, en tiedä oliko sitten panoroitu ihan vasemmalle. Maynardin laulun levitysefektin taisi saada päälle jossain neljännen biisin kohdalla. Mutta niin hyvin veti Maynard ja bändi ettei noi niin kauheasti haitannut. No voit kyllä olla oikeassakin, verrattuna monen muun bändin miksaukseen ko. festareilla oli kyllä ok. Itse olin rajusti vasemmalla puolella, mutta joo, ei kai siihenkään se toinen kitara kuulunut. Bändissä tärkein tehtäväni on tukea laulajan tulkintaa ja sitä tekstiä mitä hän tulkitsee. |
A.O.K. 13.06.2018 20:59:35 | |
---|
GiovanniDiRondo: No voit kyllä olla oikeassakin, verrattuna monen muun bändin miksaukseen ko. festareilla oli kyllä ok. Itse olin rajusti vasemmalla puolella, mutta joo, ei kai siihenkään se toinen kitara kuulunut. Joo no ehkä vähän kärkkäästi itseni tuossa ilmaisin. On se voinut kuulostaa paremmalta toiselle puolelle. Ja miellyttävä soundi siinä oli mun korvaan mutta balanssi ei kyllä ollut ihan kohdallaan. Uudet biisit kyllä toimi parhaiten tuolla keikalla, itselle Talk Talk eritoten aiheutti kylmiä väristyksiä. Well by seventy-six we'll be A.O.K. |
iku13 13.06.2018 21:04:57 | |
---|
Itse kokeilin APC:n keikan aikana kaksia eri korvatulppia, ensin valettuja sit "keltaisia", aika bassomuhjua molemmilla. Laulut kuului kyllä kivasti, mutta kitarat jäi sit jalkoihin oikein urakalla. Mutta kuten edelläkin todettiin, niin verrattuna moniin muihin keikkoihin festareilla, oli tämäkin luksusta. Itse kuulunen siihen "setämies" osastoon, joka ei kuulemma hipsterifesteistä paljon ymmärrä, mutta aivan järkkyä bassojyräystä sai kyllä näillä festareilla kuunnella. Huvittavaa oli lukea (olikohan Rumba) joku arvostelu, jossa taas valiteltiin bassojen vähyyttä festareilla. Itse APC keikka ei juuri yllätyksiä tarjonnut, mutta olihan se mahtava kokemus näin ensikertalaiselle. Vanhoja biisejä ois tietty toivonut enemmän, mutta turhaa itkuahan se on uuden albumin jälkeen. |
Ali 14.06.2018 10:38:00 (muokattu 14.06.2018 10:38:55) | |
---|
Hyvä keikka oli, ylitti odotukset. Toki joku Orestes ja pari muutama vanhempaa biisiä ois voinut tulla. Mutta on myönnettävä, että näille uusillekin biiseille on alkanut vähän lämmetä enemmän keikan jälkeen. Sen verta festarijuomaa oli nautittuna, että soundeja ei tarvinut kriittisemmin tarkastella, muuten kuin että laulu kuulosti helvetin hyvältä. "Jesus was crucified for doing nothing, but God is worshipped for even less." Twitter - Discogs |
Heavy Metal Machine 14.06.2018 17:49:46 | |
---|
Olihan se kyllä ihan shattanan kova livenäkin. Uudet rallit saivat rokkia luiden ympärille elävänä soitettuna. Liian harvoin käy Maynard yhtyeineen täällä kaukana pohjoisessa. Se vituttaa. https://www.instagram.com/siamesegod_/ |
crestfall 18.06.2018 15:59:34 | |
---|
Stokiksen keikalla myös oli keikan alussa bassot niin saatanan täysillä että yleissoundi oli humisevaa honotusta aluksi, mutta taisi miksaaja olla hyvin hereillä kun tokan biisin puoleen väliin mennessä oli soundimaailma varsin tasapainossa ja suorastaan hämmentävän hyvin erottuivat kaikki soittimet. Kun myös vanhoja biisejä sai kuulla enemmän länsinaapurissa, ei kyllä harmita yhtään että tuli sinne asti lähdettyä bändiä katsomaan vaikka aivan omille nurkillekin olisi voinut jäädä. "Tuntuu siltä, että oli aiheena vaikka pyöräkuormaajat niin pian tulee crestfall ja kertoo, että pyöräkuormaajalla ajelu on mukavaa, mutta ei millään bulkkivolvolla vaan kyllä Komatsulla nousee hiekan kuskailukin ihan uusiin sfääreihin." -Quru |
Ali 15.10.2020 12:18:33 | |
---|
"Jesus was crucified for doing nothing, but God is worshipped for even less." Twitter - Discogs |