Rock, pop, alternative ›

Me ollaan kaikki tasa-arvosia, toiset on vaan enemmän tasa-arvosia kun muut.
 
Tämä on sitä possudemokratiaa, mutta onneksi on Joulu, voi hyvillä mielin syödä lahtarisikaa ja lukea Eläinten vallankumousta.

Olen tässä vaivihkaa tsekkaillut lähemmin punk-bändejä aloittaen näistä ns.perusbändeistä: Ramones,Clash ja Sex Pistols.Täytyy sanoa ,että koviten meikäläiseen iskee Clash sekä musiikin ,että lyriikkapuolen kautta.Eritoten London Calling (jonka kuulin ekakertaa jo 80-luvun alussa) tuntuu edelleen hyvältä levyltä.Jopa niin ,että se tuli hankittua.
 
Sex Pistols kuulostaa lähinnä rockbändiltä - ei niin erityisen punkilta kuten aikoinaan.Ehkäpä rajat ovat osin hämärtyneet eivätkä niin tiukat kuin aiemmin.Ramones ei oikein iske vaikkakin yksittäisiä helmibiisejä löytyy.Eritoten myöhemmästä tuotannosta.Soitannollisesti nää nyt ei sellasta roskaa kyllä ole kuin aikoinaan muistaakseni annettiin ymmärtää.Esmes Clash on hyvinkin monipuolinen bändi ja varsinkin rumpu ja bassopuoli kuulostaa mukavalta.Eritoten noissa reggae-pohjaisissa jutuissa.

Olen tässä vaivihkaa tsekkaillut lähemmin punk-bändejä aloittaen näistä ns.perusbändeistä: Ramones,Clash ja Sex Pistols.Täytyy sanoa ,että koviten meikäläiseen iskee Clash sekä musiikin ,että lyriikkapuolen kautta.Eritoten London Calling (jonka kuulin ekakertaa jo 80-luvun alussa) tuntuu edelleen hyvältä levyltä.Jopa niin ,että se tuli hankittua.
 
Sex Pistols kuulostaa lähinnä rockbändiltä - ei niin erityisen punkilta kuten aikoinaan.
 
Muistaakseni sillon aikonaan puhuttiin punk-rokista. Eli se oli ihan vaan rock musaa, ei sen kummempaa. Erotuksena sille sinfoniselle progelle tai AOR viihteelle mitä sillon paljon radiosta kuuli.
Musiikillisesti sellasia alkupunkin aikasia bändejä mitä jaksaa kuunnella ihan soittonsa puolesta on esim.Patti Smith Group, Talking Heads, Television, Buzzcocks, Saints (ihan rockia, lähes juuri musaa), Damned, Ruts, Devo, B52`s, jaa, rupee taas meneen listaukseks. :-)

Pistols oli perusrokkia pitkälti sen takia että se ei pystynyt kehittymään mihinkään suuntaan. Lydon ilmoitti vihaavansa rokkia jo Pistols aikoina ja tämä on helppo uskoa kun kuuntelee P.I.L tuotoksia. Clash oli perusrokkia parilla ekalla levyllä, London Calling otti etäisyyttä perinteiseen rock kaavaan ja Sandinista olikin jotain aivan muuta. Ramones oli tyylipuhdasta 60-luvun poppia lukuunottamatta sitä että se soitettiin ylikierroksilla (amfetamiinilla terästetty Monkees). Pistols hajosi nopeasti mutta ehti kangistumaan kaavoihin kun levytyksistä ja keikoista tuli saippuaoopperaa ( näissä kuviossa soittotaidoton basistikaan ei merkinnyt yhtään mitään). Ramones oli aina Ramones, pop orkesteri joka haaveili suuresta suosiosta mutta ei koskaan saavuttanut sitä mihin itsepintaisesti pyrki (tämä oli hyvä asia). The Clash kävi läpi valtavan kehityskaaren ja meni ehkä vähän ylikin siellä keskivaiheilla.

Musiikillisesti sellasia alkupunkin aikasia bändejä mitä jaksaa kuunnella ihan soittonsa puolesta on esim, Talking Heads, Buzzcocks, Damned , B52`s
 
Talking Heads oli todella hieno yhtye, sädekehää ei himmentänyt edes se kun koulussa opiskelttiin valotekniikkaa ja loppukokeessa oli pakko tehdä huomioita Talking Heads keikasta, opiskeluaikoina lähes kaikki siihen saakka merkittävä menetti merkityksensä kun siitä tuli pakkopullaa mutta Talking Heads on edelleenkin maailman paras yhtye. Buzzcocks oli Englannin Sehr Schnell (melkein yhtä hyvä). Damned oli todellista kaaosta ja anarkiaa vaikka siitähän tuli myöhemmin jotain aivan muuta. B52s meni minulta ohi mutta sen ansiosta Cramps kolahti täysiä, melkein yhtä paljon kun ( se psykobilly) Meteors jonka lepakon keikka joskus 80-luvulla oli puhdasta kultaa.

Pistols oli perusrokkia pitkälti sen takia että se ei pystynyt kehittymään mihinkään suuntaan.
 
Mun mielestä Punkin ei kuulukaan kehittyä. Sen pitäisi olla täydellisesti sellaisen ajattelutavan yläpuolella ettäkö muka paska musiikki ei voisi olla hyvää.... noo tyylilajikysmyksiä kait... mun hovisäveltäjät joskus vittuilee mulle muidenkin tyylilajien saralla että kuinka voi olla että jätkä diggaa noin stereotyyppistä kamaa, vaikkei tajua teoriasta mitään. Mä oon niille sitten sanonu että varmaan johtuu huoraamisesta mainonnan maailmassa ja siitä että stereotyypit on niitä parhaita tyyppejä kun niihin voi aina luottaa ja nojata ;)

Mun mielestä Punkin ei kuulukaan kehittyä.
 
Njaa. Ehkä punkin pitää olla se yksi tietty soundi, tahi jotn yhtä ankeaa. Vahvasti sarkastinen läppäsi ei silti uppoa ainakaan meitsiin..
 
Nykypäivänä punk voi olla myös paljon enemmän, sen ei tartte rajoittua tuohon.

Njaa. Ehkä punkin pitää olla se yksi tietty soundi, tahi jotn yhtä ankeaa. Vahvasti sarkastinen läppäsi ei silti uppoa ainakaan meitsiin..
 
Nykypäivänä punk voi olla myös paljon enemmän, sen ei tartte rajoittua tuohon.
 
Jees.. Kunhan louskutin suutani. Kaikkihan tiedämme ettei vaikkapa Clash olisi koskaan ollut niin iso juttu ilman moninaisia ulkopunkillisia vaikutteitaan. Ylläolevalla kommentoinnillani halusin kuitenkin muistuttaa että tuo ulkopunkillisuus ei useinkaan tee musiikista "enemmän punkkia" vaan vie pikemminkin kauemmas siitä (jos sitäkään). Yhtyeen "punk-uskottavuudesta" on sitten kiinni että kestääkö "imago". On jännää leikkiä ajatuksella että olisiko vaikka Clashia koskaan kukaan tituleerannut punk-bändiksi jos ne ois aloittanut sellaisista biiseistä kuin mitä ne loppupuolella tekivät?!
 
Punk on mun mielestä ennenkaikkea aate, ei niinkään musiikkityyli. Irwinin esittämät kappaleet olisivat punkkia jos Irwin olisi ollut punkkari. Klamydian biisit eivät olisi punkkia jos niitä esittäisikin Popeda. Vastaavasti vaikka vanha kantri-biisikin muuttuu punkiksi kun sen koveroi joku tarpeeksi uskottava keesiyhtye.

Punk on kuin c-vitamiinia. Toisinaan sitä on pakko saada mutta suurempina annoksina käytettynä elimistö ei pysty enää hyödyntämään kaikkea.
 
Mieleen pyrkii kuva hyvin pukeutuneesta herrasmiehestä, joka astelee nuhjuiseen divariin ja ehkä hiukan rykien kertoo että "sitä punkkia pitäisi nyt saada".

Pistols oli perusrokkia pitkälti sen takia että se ei pystynyt kehittymään mihinkään suuntaan.(...)The Clash kävi läpi valtavan kehityskaaren ja meni ehkä vähän ylikin siellä keskivaiheilla.
 
Jos perusrokkia on CCR ja Kolmas Nainen, niin ei Pistols tainnut olla mitään sinne päinkään. Eikä muutenkaan. Siinä missä Richard Hell laulaa Blank Generationia valmiiksi käännytetyille itsekeskeisyyteensä tukehtuville post-beatnikeille, Pistolsin sanoma on että ihminen on a fucking Vacant supporter for the Fascist Regime jos ei ala elää omaa elämäänsä itse. Kukaan muu ei sitä voi kenenkään puolesta tehdä. Get Off Your Ass! Se ei enää ole edes (onnistunut) provokaatio vaan sellaisenkin yläpuolella.
 
Kun kuuntelee sitä kaikkea alkuajan Televisionia ja Clashiä ja vertaa sitä noin muusikkopohjalta God Save the Queenin introon, esimerkiksi, niin eihän niistä voi puhua samana päivänäkään. Pistols hyökkää ämyristä päälle ja pakottaa reagoimaan, siinä se merkitys. Rottenin ääni tunkee väkisin päälle, siinä missä Joe Strummer kuulostaa kadun varressa kontillaan örisevältä juopolta.
 
Tää ei merkitse etteikö Clash olisi ollut joillain eri ehdoilla hyvä bändi tai etteikö punk-osastolla olisi jo tuohon aikaan ollut muitakin rajuja pumppuja (Ramones, Damned,...), mutta Pistolsin koko olemus oli uusi ja haastava. Tulevaisuutta ei kenellekään ole, ellei itse tee sitä.

Kun kuuntelee sitä kaikkea alkuajan Televisionia ja Clashiä ja vertaa sitä noin muusikkopohjalta God Save the Queenin introon, esimerkiksi, niin eihän niistä voi puhua samana päivänäkään. Pistols hyökkää ämyristä päälle ja pakottaa reagoimaan, siinä se merkitys.
 
Juuri näin se meni. Ja kun pistää Never mind the bollocksin soimaan, niin edelleen se hyökkää päälle, on vaarallinen ja vittumainen.
 
Tää ei merkitse etteikö Clash olisi ollut joillain eri ehdoilla hyvä bändi tai etteikö punk-osastolla olisi jo tuohon aikaan ollut muitakin rajuja pumppuja (Ramones, Damned,...), mutta Pistolsin koko olemus oli uusi ja haastava. Tulevaisuutta ei kenellekään ole, ellei itse tee sitä.
 
Jotain merkillistä siinä oli, kun se nousi esille. Ja mainitsemasi "haastava" on loistava sana kuvaamaan poikain musiikkia ja attityydiä. Ja kun jossain määrin musastakin oli kyse, niin biisithän olivat/ovat helvetin hyvää rock'n rollia, tiukasti tarrautuvia riffejä ja kolmen soinnun nerokkuutta.

Never Mind the... levystä voi olla ilmiönä mitä mieltä tahansa, mutta lähes poikkeukksetta kaikki arvostamani (minä mukaan lukien) vanhan liiiton äijät diggailee siitä. On se saatana kova paketti. Aikansa Nevermind.

Aikansa Nevermind.
 
Mmh, mielenkiintoinen vertaus, jos viittaat Nirvanaan.
 
Erona on ainakin se, että kun Pistolsit tulivat rymisten ja kiroillen eetteriin, musiikkimarkkinateollisuus ei ollut valmis vielä tähän. Jääkiekkotermeillä Pistolsit tulivat puun takaa ja vähän aikaa markkinakoneisto ja media otti lukua. Vaan kuten markkinakoneistolla on tapana toimia, toipui se nopeasti ja alkoi hyödyntää Pistolseista ja punkista tulevaa rahavirtaa. Ja silloinhan peli oli jo monin osin menetetty.
 
Mutta kun Nirvana tuli, ei musamarkkinateollisuutta enää oltu yllätettävissä. Nirvanan ilmeinen tarve palauttaa rock paskaiseen soundiin ja who cares -asenteeseen oltiinkin jo heti valmiita vastaanottamaan ja ilman omaa syytään Nirvana masinoitiin mediamyllyssä kaikille sopivaksi ja musiikkiteollisuus osasi heti käyttää Smells like a teen spiritin hyödykseen. Ja näin grunge oli jo menettänyt pelin.
 
Näin sen koin.

Jos perusrokkia on CCR ja Kolmas Nainen, niin ei Pistols tainnut olla mitään sinne päinkään. Eikä muutenkaan. Siinä missä Richard Hell laulaa Blank Generationia valmiiksi käännytetyille itsekeskeisyyteensä tukehtuville post-beatnikeille, Pistolsin sanoma on että ihminen on a fucking Vacant supporter for the Fascist Regime jos ei ala elää omaa elämäänsä itse. Kukaan muu ei sitä voi kenenkään puolesta tehdä. Get Off Your Ass! Se ei enää ole edes (onnistunut) provokaatio vaan sellaisenkin yläpuolella.
 
Näen Sex Pistolsin enemmän nihilistisenä manifestina tyylin: "Don't know what I want, But I know how to get it." Pistols puhui työttömien ja luuserien äänellä kaunistelematta ilmaisuaan. Minusta Pistolsin keskeisin viesti oli se, että lopulta millään ei ole mitään väliä. Clashin asenne puolestaan on enemmän rakentava kuin rikkova ja se rohkaisee tarttumaan toimeen.
 
Kun kuuntelee sitä kaikkea alkuajan Televisionia ja Clashiä ja vertaa sitä noin muusikkopohjalta God Save the Queenin introon, esimerkiksi, niin eihän niistä voi puhua samana päivänäkään. Pistols hyökkää ämyristä päälle ja pakottaa reagoimaan, siinä se merkitys. Rottenin ääni tunkee väkisin päälle, siinä missä Joe Strummer kuulostaa kadun varressa kontillaan örisevältä juopolta.
 
Clash ja Ramones olivat musiikillisesti huomattavasti Pistolsia edellä, kun tarkastelllaan biisinkirjoitusta, bändisoittoa ja yleistä musikaalisuutta. Pistolsia pidän yliarvostetuimpana rock-bändinä maailmassa, jos tarkastellaan pelkkää musiikkia. Muutama hieno rock-single ja hyvähkö LP, jolla tosin muutama heikko biisi. Pistols on enemmänkin tärkeä kulttuurihistoriallinen ilmiö, jolla oli suuri vaikutus nuorisokulttuuriin.
 
Ja mitä tulee punk-musiikkiin yleisesti: minusta paras punk ei ollut orjallisesti punkkia, vaan yksinkertaisesti hyvää ja simppeliä rockia. Ramones oli 60-luvun poppia punkin energialla soitettuna. Clash oli hard-rockia Whon ja Mott The Hooplen hengessä, tosin tiiviimpänä ja raaempana versiona. Buzzcocks ja Undertones yhdistivät 60-luvun laulumelodiat punkin energiaan. Huonoimmillaan punk on ahdasmielistä ja kakofonista hc:ta, josta puuttuu musikaalisuus, melodisuus ja rockin irroitteluhenki.

Clash ja Ramones olivat musiikillisesti huomattavasti Pistolsia edellä, kun tarkastelllaan biisinkirjoitusta, bändisoittoa ja yleistä musikaalisuutta. Pistolsia pidän yliarvostetuimpana rock-bändinä maailmassa, jos tarkastellaan pelkkää musiikkia.
 
Pistolsin musikaalisuudesta puhuttaessa ei usein törmää siihen, että Paul Cook tuntuu soittavan aina juuri täsmälleen oikeassa tempossa, mikä maksimoi biisin päällevyöryvää tehoa, ja lisäksi hänen temponkäsittelynsä eli ne pikku kiilaukset ja sleebaukset on erinomaista. Cookin neljäsosia takova haikkabiitti (esime GSTQ:n säkeistöt) on parhaita maailmassa.
 
Pistols on paljon Cookin ansiosta hyvin suggestiivisen kuuloinen bändi, vai kuuluisiko sanoa anti-suggestiivinen. Siihen suggestiivisuuteen kun upotetaan hymnimäiset no future -hoilotukset niin sellaisen teho on sanoinkuvaamaton.

Pistolsin musikaalisuudesta puhuttaessa ei usein törmää siihen, että Paul Cook tuntuu soittavan aina juuri täsmälleen oikeassa tempossa, mikä maksimoi biisin päällevyöryvää tehoa, ja lisäksi hänen temponkäsittelynsä eli ne pikku kiilaukset ja sleebaukset on erinomaista. Cookin neljäsosia takova haikkabiitti (esime GSTQ:n säkeistöt) on parhaita maailmassa.
 
Itse en osaa enkä halua arvioida muusikoita niinkään teknisin perustein, mutta mielestäni Cook oli Pistolsin alkuperäisjäsenistä lahjattomin muusikaalisesti. Steve Jones on ehkä sukupolvensa lahjakkain rytmikitaristi "Chuck Berry ja rock and roll" hengessä. Kitarakoukut ovat loistavia - jopa tarttuvampia kuin esikuvallaan Johnny Thundersilla ja Keith Richardsilla. Glen Matlock puolestaan tajusi jotain laulumelodioiden päälle ja rakensi Sex Pistolsin biiseistä klassisia rock-kappaleita. Yhdessä Cookin kanssa he rakensivat kelvollisen rytmisektion. Ja Rotten vain oli oma räkäinen itsensä.

Itse en osaa enkä halua arvioida muusikoita niinkään teknisin perustein, mutta mielestäni Cook oli Pistolsin alkuperäisjäsenistä lahjattomin muusikaalisesti. Steve Jones on ehkä sukupolvensa lahjakkain rytmikitaristi "Chuck Berry ja rock and roll" hengessä. Kitarakoukut ovat loistavia - jopa tarttuvampia kuin esikuvallaan Johnny Thundersilla ja Keith Richardsilla. Glen Matlock puolestaan tajusi jotain laulumelodioiden päälle ja rakensi Sex Pistolsin biiseistä klassisia rock-kappaleita. Yhdessä Cookin kanssa he rakensivat kelvollisen rytmisektion. Ja Rotten vain oli oma räkäinen itsensä.
 
Olen kaikesta muusta samaa mieltä MUTTA saan näppylöitä aina kun jumalaani ROTTENIA aliarvioidaan (sitä tapahtuu aivan liian usein). Rotten ei todellakaan ole vain oma räkäinen itsensä sillä mies on yksinkertaisesti NERO (Rotten on Englannin Ismo Alanko). Sex Pistols teki vain yhden merkittävän teon ja sen nimi on NEVER MIND THE BOLLOCKS. Rottenin osuus levyn syntymiseen oli ERITTÄIN huomattava. Matlock ja Rotten vihasivat toisiaan mutta ilman näitä kahta ei kukaan tietäisi punkista yhtään mitään.

Olen kaikesta muusta samaa mieltä MUTTA saan näppylöitä aina kun jumalaani ROTTENIA aliarvioidaan (sitä tapahtuu aivan liian usein). Rotten ei todellakaan ole vain oma räkäinen itsensä sillä mies on yksinkertaisesti NERO (Rotten on Englannin Ismo Alanko). Sex Pistols teki vain yhden merkittävän teon ja sen nimi on NEVER MIND THE BOLLOCKS. Rottenin osuus levyn syntymiseen oli ERITTÄIN huomattava. Matlock ja Rotten vihasivat toisiaan mutta ilman näitä kahta ei kukaan tietäisi punkista yhtään mitään.
 
Elä huuda :-) ei nyt olla keikalla.
 
Työnjakohan taitaa olla läpi koko Never Mind The Bollocksin sellainen, että Glen Matlock on säveltänyt biisit, Rotten on sanoittanut ne, ja studiossa levyn ovat soittaneet Steve Jones (basso ja kitara), Paul Cook (rummut) ja mahdollisesti Chris Spedding (kitara), Rotten on lopuksi laulanut leadit ja Jones ja Cook stemmat. Sid oli onneksi sairaalassa lähes koko levyn teon, keltataudissa, eikä yrittänyt raidoille kuin kerran joka sekin päätyi Jonesin päällesoittamaksi kuten Matlockinkin bassoraidat.
 
Tuloksena on hienoja biisejä, jotka kuka tahansa varmasti uskoo osaavansa soittaa. Ja miksei osaakin - mutta rakenteiden hienous selvis mulle vasta vuosia sitten kun piti yhtä syntymäpäiväkeikkaa varten treenata levyn kanssa Pretty Vacant ja Anarchy in the UK jotka tietysti luulin osaavani kuulomuistin varassa soittaa vaikka päälläni seisten, mut... ei ne olleetkaan niin palikkarakenteita kuin aluksi luuli. Kyl siellä oli kaikkea sellaista, mikä vain kuulosti helpolta. Piti oikeasti vähän treenata.
 
Samalla kun kuuntelee tarkemmin, kannattaa kiinnittää huomiota Cookin varsin poikkeukselliseen ja tasapainoiseen rumputyöskentelyyn tasaisine nelosbasareineen, mikä on aika tietoista backbeatin välttelyä. Eikä todellakaan aikansa standardirumpalointia.
;-)
 
Vanha klassikkokyssärihän on: Kuka Sex Pistolsin basisti on soittanut millä levyllä. Vastaus Glen Matlock Anarchy In The UK -singlellä marraskuussa 76. Ja silloinkin saattaa olla että vain toisella puolen singleä. Muuten kaikki kuultavat Pistols-bassoraidat ovat Steve Jonesin käsialaa, ei siksi, ettei Matlock olisi osannut soittaa, vaan koska Jonesin ja Cookin yhteistyö oli telepaattisen tarkkaa. (Valitettavasti biisienkirjoitustaito ei ollut ihan samaa luokkaa, mikä mm. äijien myöhemmän bändin Professionalsin levyiltä huomattakoon - Professionalsin esikoislevyn "Couldn't See It Coming" kansi on kans yks historian rumimpia lentävine verineen ja hammasluun paloineen. Matlockin Rich Kids -bändi sen sijaan oli komeasti aikaansa edellä, ja varsinkin "Ghosts Of Princes In Towers" -levy täynnä hienoja biisejä)
:-)

Kuinka monessa Pistolsin biisissä on oikeasti vain kolme sointua? Mistä se läppä oikein tuli, oliko se Jyrki Hämäläisen keksimä?

Kuinka monessa Pistolsin biisissä on oikeasti vain kolme sointua? Mistä se läppä oikein tuli, oliko se Jyrki Hämäläisen keksimä?
 
Tais viitata Ramonesin "Blitzkrieg Bop'iin" (oikeasti siinäkin on 4 sointua).
 
PS. Heh, Advertsin "One Chord Wonder" -biisissäkin on ainakin 4 sointua, taitaa tulla väliosasta vielä viides mukaan.
:-D