Rock, pop, alternative ›

Lunnu: Minä myös. Ja erikseen David Lee Rothin 1991.
 
Pakko se on myöntää, että DLR jo hieman heikentyneellä taustabändilläkin oli keikalla kovempi kuin näkemäni Cheronen aikainen VH (Hki 98) tai Hagarin aikainen VH (Tukholma 93). Vaikka Eddietä rakastan erityisesti komppikitaristina.
 
Nimimerkille kyseinen kiitosta loistavasta kiteytyksestä yllä!

Funkånaut: Eddie oli siinä mielessä harvinainen velho soittimensa kanssa, että soitti soittimiaan biisin ehdoilla eikä tekninen brassailu ollut itseisarvo, vaan tapa palvella biisiä. Ei Van Halenin tuotannosta löydy "Casio tausalle ja viiden pennin tilua päälle" -henkisiä biisejä, toisin kuin valitettavan turhan monelta seuraajaltaan löytyy. Ja biiseissä oli järjestään mukavan oloinen pilke silmäkulmassa, sopiva rentous huokui (tämä oli epäilemättä myös osittain DLR:n vaudeville-vaikutteiden ansiota) eikä tuntunut väkinäiseltä ollenkaan. Hyvä mieli ja hymy huulille biisien mukana.
 
Soitti musiikkia kitara soittimenaan, eikä niinkään kitaraa itseisarvona. Pakko nostaa hattua siitä, tolla taituruudella olisi helposti sortunut vetämään mopoa rotkoon luritusten suhteen ja pilata biisit vartin päämäärättömällä uliulilla. Ja ennen kaikkea mieletön komppauskyky päälle.
 
Jos jotakin kannattaa ottaa Eddielta opiksi ja iloksi, niin kova harjoittelumotivaatio ja biisien soitto soittimen soittamisen sijaan ovat hyviä omaksuttavia asioita. Vaikka osaa soittaa, niin joka paikkaan ei tartte tunkea likkiä tai muuta vastaavaa; joskus tauko osoittaa suurinta tyylitajua.
 
Tässä kirjoituksessa on suunnilleen kaikki oikein. Ja ommuuten ärsyttävä genre tuo "Anttilan Casio ja kokkelipäinen konsiskitaristi"-hardrock.

Funkånaut: Eddie oli siinä mielessä harvinainen velho soittimensa kanssa, että soitti soittimiaan biisin ehdoilla eikä tekninen brassailu ollut itseisarvo, vaan tapa palvella biisiä. Ei Van Halenin tuotannosta löydy "Casio tausalle ja viiden pennin tilua päälle" -henkisiä biisejä, toisin kuin valitettavan turhan monelta seuraajaltaan löytyy. Ja biiseissä oli järjestään mukavan oloinen pilke silmäkulmassa, sopiva rentous huokui (tämä oli epäilemättä myös osittain DLR:n vaudeville-vaikutteiden ansiota) eikä tuntunut väkinäiseltä ollenkaan. Hyvä mieli ja hymy huulille biisien mukana.
 
Soitti musiikkia kitara soittimenaan, eikä niinkään kitaraa itseisarvona. Pakko nostaa hattua siitä, tolla taituruudella olisi helposti sortunut vetämään mopoa rotkoon luritusten suhteen ja pilata biisit vartin päämäärättömällä uliulilla. Ja ennen kaikkea mieletön komppauskyky päälle.
 
Jos jotakin kannattaa ottaa Eddielta opiksi ja iloksi, niin kova harjoittelumotivaatio ja biisien soitto soittimen soittamisen sijaan ovat hyviä omaksuttavia asioita. Vaikka osaa soittaa, niin joka paikkaan ei tartte tunkea likkiä tai muuta vastaavaa; joskus tauko osoittaa suurinta tyylitajua.
 
Minusta taas Eddien musantekeminen on nimenomaan kitaransoitto edellä tehtyä riffirykelmää, josta matkaa eheiksi kappaleiksi on tasoittanut Roth, jolle hatunnosto siitä, että ylipäänsä on saanut jotain laulettua niihin biiseihin, joissa ei -silllin ku. Eh-Dee on omimmillaan eli hengästyttävä ilotulitttaja- ole oikeastaan tilaa melodialle.
 
Eddie jos joku on tehnyt musaa nimenomaan soittamisen ehdoilla. Ja tarvinnut aisaparikseen sitten jonkun joka tekee kappaleista kokonaisuuksia. Hagar selkeästi toi melodiat ja Eddien tyyli muuttui samalla vähemmän rönsyileväksi, ja fokus selkeästi siirtyi musassa sinne suuntaan, jossa kitara ei ole se pääasia, eikä riffi.
 
Vaan sen takiahan juuri Eddie onkin niin suuri. Puhtaita, rehellisiä kitarariffejä, eikä sointukiertojen hakkaamista Em-C-D kuviota varioiden.
 
Suurin ikinä, eikä mielestäni mitenkään soitannollisesti vaikutusvaltainen, koska kukaan ei soita kuten Eddie, eikä hänen soittonsa ole analysoitavissa, kuten muiden suurten soittajien. Siis....Eddiehän veti ihan mitä sattuu, ja kuulosti silti aina hyvältä. Tai melkein aina. Van Halenin ulkopuolella homma ei aina sopinut kokonaisuuteen, mutta kun on itse Van Halen, niin ei tarvikaan.

kanisteri: Pakko se on myöntää, että DLR jo hieman heikentyneellä taustabändilläkin oli keikalla kovempi kuin näkemäni Cheronen aikainen VH (Hki 98) tai Hagarin aikainen VH (Tukholma 93).
 
Siis heikentyneellä taustabändillä?!? Ainakin Helsingin Skyscraper-kiertueen keikka on DLR:lta mulle ikimuistoinen, koska Vai ja Sheehan.

MusikMan: Siis heikentyneellä taustabändillä?!? Ainakin tuo Helsingin 1991 keikka on mulle ikimuistoinen, koska Vai ja Sheehan.
 
Ei ollut Vai. Eikä Sheehan.
 
Eikä ollut Sheehan ekalla kerrallakaan ku olivat suomessa, paitsi taustanauhoilla laulamassa.
 
Hienoa kuitenkin että ikimuistoinen keikka on ollut sellainen, jossa on soittaneet mielikuvitussoittajat.

sirdickyj: Ei ollut Vai. Eikä Sheehan.
 
Eikä ollut Sheehan ekalla kerrallakaan ku olivat suomessa, paitsi taustanauhoilla laulamassa.
 
Hienoa kuitenkin että ikimuistoinen keikka on ollut sellainen, jossa on soittaneet mielikuvitussoittajat.
 
Onko näin!!! Nyt huolestun, että dementia on iskenyt jo 5ssä kympissä. Ketkä oli Rothin bändinä tuolla Nordiksen keikalla, missä Kalifornian kukko liiteli surffilaudalla jään päällä? Kai tää oli Skyscraper-kiertue. Mä muistan olleeni lähes eturivissä, kun Vai heilui lavalla sen kaksikaulaisen pinkin customin kanssa. Siis Vai oli mukana, mutta Sheehan ei vai onko niin, että mulla yhdistyy nyt n. 30 vuotta sitten katsotun kahden keikan muistot yhdeksi... Ei fiddu, sehän olikin rumpalin veli Matt Bissonette, joka korvasi Sheehanin kiertueella. Ja -91 keikka oli tosiaankin joku hired guns -ryhmä. I stand corrected!

MusikMan: Onko näin!!! Nyt huolestun, että dementia on iskenyt jo 5ssä kympissä. Ketkä oli Rothin bändinä tuolla Nordiksen keikalla, missä Kalifornian kukko liiteli surffilaudalla jään päällä? Kai tää oli Skyscraper-kiertue. Mä muistan olleeni lähes eturivissä, kun Vai heilui lavalla sen kaksikaulaisen pinkin customin kanssa. Siis Vai oli mukana, mutta Sheehan ei vai onko niin, että mulla yhdistyy nyt n. 30 vuotta sitten katsotun kahden keikan muistot yhdeksi... Ei fiddu, sehän olikin rumpalin veli Matt Bissonette, joka korvasi Sheehanin kiertueella. Ja -91 keikka oli tosiaankin joku hired guns -ryhmä. I stand corrected!
 
91 rundi oli A little ain't enough, ja kitarassa Joey Holmes, pannuissa Gregg Bissonette, kiippareissa Brett Tuggle kuten aina, bassossa oli se Hardline-yhtyeen basisti.
 
Levyllä soittanut Jason Becker oli jo tuolloin sairastunut ALS iin, vai oliko MS tauti, kuitenkin se joka hänet vei lopulta pyörätuoliin ja lamaannutti lähes kaiken lihastoiminnan.
 
Kummatkin noi keikat oli aivan helvetin hyviä, mutta kyllähän se Skyscraper oli kovin keikka ikinä. Missään.

sirdickyj: 91 rundi oli A little ain't enough, ja kitarassa Joey Holmes, pannuissa Gregg Bissonette, kiippareissa Brett Tuggle kuten aina, bassossa oli se Hardline-yhtyeen basisti.
 
Levyllä soittanut Jason Becker oli jo tuolloin sairastunut ALS iin, vai oliko MS tauti, kuitenkin se joka hänet vei lopulta pyörätuoliin ja lamaannutti lähes kaiken lihastoiminnan.
 
Kummatkin noi keikat oli aivan helvetin hyviä, mutta kyllähän se Skyscraper oli kovin keikka ikinä. Missään.
 
Näin Van Hagarin (muistaakseni, heh, heh) loppusyksystä 1991 Dallasissa (F.U.C.K. kiertue), kun olin noilla suunnilla opiskelemassa. Vaikka diggailen itse oikeastaan aika paljonkin enemmän Hagar-kokoonpanon levyistä, niin ainakin tuo keikkakokemus oli esim. Rothin Helsingin soolokeikkoihin verrattuna ihan unohdettava. DLR vaan on äijä livenä!

Regalis Apertura: Muuten en muista oliko tästä puhetta aiemminkin mutta ihmettelikö täällä kukaan itseni lisäksi miten vähän EVH itse asiassa improsi keikoilla?
 
EVH ei tosiaan ollut mikään improvisoija. Oli yleensä aika hukassa joissain satunnaisissa hyväntekeväisyys yms. keikkojen tähtijameissakin, jos olisi pitänyt hatusta vetää jotain siinä tilanteessa. Näin ovat kommentoineet muut kitaristit, jotka ovat olleet EVH:n kanssa "jammailemassa". Toki monet VH biisit ovat varmaan aika pitkälti saaneet alkunsa Eddien ja Alexin jammailusta, mutta se on vähän eri asia.

Ei suoranaisesti liity tuohon improvisointiin (tai ehkä vähän), mutta tässä on "Beat It" livenä... Edward tulee sooloonsa vähän väärästä kohdasta sisään ja muutakin mielenkiintoista tapahtuu sen seurauksena. Michaelkin taitaa ihmetellä.
 
https://www.youtube.com/watch?v=fVzZELu1YoI
 
Voi tietysti johtua monenlaisesta, ja lienee ehkä mieltäpiristävillä ainehillakin saattanut olla jotain tekemistä asian kanssa. :D

MusikMan: Näin Van Hagarin (muistaakseni, heh, heh) loppusyksystä 1991 Dallasissa (F.U.C.K. kiertue), kun olin noilla suunnilla opiskelemassa. Vaikka diggailen itse oikeastaan aika paljonkin enemmän Hagar-kokoonpanon levyistä, niin ainakin tuo keikkakokemus oli esim. Rothin Helsingin soolokeikkoihin verrattuna ihan unohdettava. DLR vaan on äijä livenä!
 
Juuri tämä oli mun pointti edellä. Van Halen -livekokemuksessa Rothilla oli valtava merkitys lyömättämän karisman, loistavan rock-äänen, terävän supoliikin ja akrobaattisen esiintymiskyvyn myötä.
 
Ja tosiaan tuo jo heikentynytkin -91 bändikin riitti Rothin läsnäolon ansiosta mulle peittomaan nuo näkemäni 90-luvun Van Halen -keikat. Tosin eihän tuo nyt varsinainen heittopussikokoonpano ollut: Gregg Bissonette (Ringo Starr, Santana, Joe Satriani), Todd Jensen (Paul Rodgers, Hardline), Brett Tuggle (Brian Wilson, Fleetwood Mac, Whitesnake, Coverdale/Page) ja Joe Holmes (Ozzy Osbourne)... :)
 
Olen kyllä aina ajatellut, että Rothin spiritti on ollut merkittävä tekijä myös siinä, että Eddien jumalainen lahjakkuus löysi niin hienon ulostulomuodon.

sirdickyj: Minusta taas Eddien musantekeminen on nimenomaan kitaransoitto edellä tehtyä riffirykelmää, josta matkaa eheiksi kappaleiksi on tasoittanut Roth, jolle hatunnosto siitä, että ylipäänsä on saanut jotain laulettua niihin biiseihin, joissa ei -silllin ku. Eh-Dee on omimmillaan eli hengästyttävä ilotulitttaja- ole oikeastaan tilaa melodialle.
 
Eddie jos joku on tehnyt musaa nimenomaan soittamisen ehdoilla. Ja tarvinnut aisaparikseen sitten jonkun joka tekee kappaleista kokonaisuuksia. Hagar selkeästi toi melodiat ja Eddien tyyli muuttui samalla vähemmän rönsyileväksi, ja fokus selkeästi siirtyi musassa sinne suuntaan, jossa kitara ei ole se pääasia, eikä riffi.
 
Vaan sen takiahan juuri Eddie onkin niin suuri. Puhtaita, rehellisiä kitarariffejä, eikä sointukiertojen hakkaamista Em-C-D kuviota varioiden.
 
Suurin ikinä, eikä mielestäni mitenkään soitannollisesti vaikutusvaltainen, koska kukaan ei soita kuten Eddie, eikä hänen soittonsa ole analysoitavissa, kuten muiden suurten soittajien. Siis....Eddiehän veti ihan mitä sattuu, ja kuulosti silti aina hyvältä. Tai melkein aina. Van Halenin ulkopuolella homma ei aina sopinut kokonaisuuteen, mutta kun on itse Van Halen, niin ei tarvikaan.
 
Huomaampa VH-levyjä kuunnellessani komppaavani tätä. Eddie oli minustakin nimenomaan visionääri kitaransoitossa ,mutta ne itse biisit kokosi kulloinenkin bändi. Tämän huomaa helposti siitä kun Roth vaihtui Hagariin. Musiikista tuli selkeästi biisilähtöisempää jos näin voi sanoa. Mitä tulee Eddien vaikutukseen rock-kitarointiin niin täysin naurettavaa vähätellä sitä. Eihän näitä nyky Whitesnaken tilupellejä edes olis ilman Eddietä. Eddie oli persoonallinen kitaristi omalla soundilla. Päivastoin kuin joku tusinatiluttaja.

PsychedelicWarlord: Huomaampa VH-levyjä kuunnellessani komppaavani tätä. Eddie oli minustakin nimenomaan visionääri kitaransoitossa ,mutta ne itse biisit kokosi kulloinenkin bändi. Tämän huomaa helposti siitä kun Roth vaihtui Hagariin. Musiikista tuli selkeästi biisilähtöisempää jos näin voi sanoa. Mitä tulee Eddien vaikutukseen rock-kitarointiin niin täysin naurettavaa vähätellä sitä. Eihän näitä nyky Whitesnaken tilupellejä edes olis ilman Eddietä. Eddie oli persoonallinen kitaristi omalla soundilla. Päivastoin kuin joku tusinatiluttaja.
 
En vähättele EhDeen merkitystä, mutta olisi kiva joskus kuulla, mikä se soitannollinen vaikutus on ollut. Spiritti ja kitaran merkitys musiikissa on tavallaan eri asia.
 
Muiden Suurten, esim. Clapton, SRV, Henkka, soitto on jotenkin purettavissa osiin ja analysootavissa, ja soittotapa omaksuttavissa. Siksi kuulemmekin heidän soittonsa niin monessa paikkaa muiden musiikissa. Mutta kuulemmeko Eddien jossain? Emme. Pelkkä tekniikan kopiointi ja jäljittely ei tee oikeutta Eddien musiikilliselle perinnölle. Ja kuitenkin se tapa käsitellä kitaraa, on ainoa mitä hänestä on voinut jäljitellä. Onneksi. Sehän on toki erittäin merkittävä asia, enkä sitä missään vaiheessa ole tarkoittanut vähätellä. Eddien soiton hienous on juuri siinä, että se on jäjittelemätöntä, ja hän onnistuu soittamaan ihan mitä sattuu ja saamaan siitä aikaiseksi musiikkia. Sitä kutsutaan neroudeksi.

Minäkin olen tietty pyöritellyt nuoruuden suosikkia kovasti viime päivinä ilmeisistä syistä. Mun mielestä Eddien nerous oli samaa kuin esim Picassolla kuvataiteen puolelta; supertaitava sääntörikkoja. Tämä yhdistettynä tyylitajuun ja terveeseen rock-asenteeseen tuotti sellaista kamaa, että paikka rock-kitarismin palkintokorokkeella on taattu. Onko sitten korkeimmalla, voi tietty olla keskusteltavissa. Joku tuossa edellä sanoi, että Chuck Berry, Jimi Hendrix ja Eddie. Siinäpä ne suurimmat vaikutukseltaan. Taitaapa olla oikeassa. Totta kai Eddie soitti paljon ja isosti, mutta se varmaan oli sitä Van Halenin ydintä; suuri, amerikkalainen hauskanpitosirkus. Kuuntelin pari päivää sitten ykkös-ja kakkoslevyn, niissä kyllä minusta on jo kaikki... toki hienoja juttuja myöhemminkin. Hengeltään VH on mun mielestä yllättävän lähellä alkuperäistä 50-luvun rock'n'rollia; kapinallista, meluisaa, pöyristyttävää ja hauskaa... Ja kyllähän hard rock-kitarointia ja laajemminkin voi ajatella ennen Eddietä ja sen jälkeen. Hendrix ja Cläpä tekivät vastaavan nollapisteen silloin aikoinaan. Ei sellaiseen pysty mikään opistokitaristi, joka tiluttaa muiden luomien sääntöjen mukaan... kuunnellaanpa vain nykyistä hevikitarointia; se on useinmiten lähinnä tarkoituksenmukaista designiä eikä mitään ekspressiota.

Muuten kun kuuntelin kakkoslevyä niin mitä efektiä EVH käytti Women In Loven introssa? Aika paljon huiluääniäkin mukana;)...

Regalis Apertura: Muuten kun kuuntelin kakkoslevyä niin mitä efektiä EVH käytti Women In Loven introssa? Aika paljon huiluääniäkin mukana;)...
 
Ei ole efektiä... vaan kyse on kitararaidan tuplauksesta. Eddie totesi itse, että se kuulostaa "harmonizerilta", mutta ei ole.
 
https://www.vhnd.com/van-halen-ii/women-in-love/
 
Stratocasterilla soiteltu, kenties keski- ja tallamikin väliasento.
 
Toisaalta, jos Eddie päästeli luikuria tuossa haastattelussa (mikä sekään ei ole täysin poissuljettua) niin efektivalikoimasta löytyi MXR:n Flangeri jolla vastaavaa doubler-efektiä pystyi replikoimaan. Toinen kuuluisa MXR Flanger/Doubler käyttäjä oli myös edesmennyt Dimebag Darrell. Kenties asia oli EVH:lta opittu?

Edellisiin kirjoituksiin viitaten, Hagarhan kertoo kirjassaan mm., että Eddietä ei studiossa niinkään kiinnostanut mitä hän lauloi tai muut tekivät. Pääasia oli, että kitarajutut kuuluivat. Hieno soittaja ja biisintekijä mielestäni joka tapauksessa.

sirdickyj: Minusta taas Eddien musantekeminen on nimenomaan kitaransoitto edellä tehtyä riffirykelmää, josta matkaa eheiksi kappaleiksi on tasoittanut Roth, jolle hatunnosto siitä, että ylipäänsä on saanut jotain laulettua niihin biiseihin, joissa ei -silllin ku. Eh-Dee on omimmillaan eli hengästyttävä ilotulitttaja- ole oikeastaan tilaa melodialle.
 
Eddie jos joku on tehnyt musaa nimenomaan soittamisen ehdoilla. Ja tarvinnut aisaparikseen sitten jonkun joka tekee kappaleista kokonaisuuksia. Hagar selkeästi toi melodiat ja Eddien tyyli muuttui samalla vähemmän rönsyileväksi, ja fokus selkeästi siirtyi musassa sinne suuntaan, jossa kitara ei ole se pääasia, eikä riffi.
 
Vaan sen takiahan juuri Eddie onkin niin suuri. Puhtaita, rehellisiä kitarariffejä, eikä sointukiertojen hakkaamista Em-C-D kuviota varioiden.
 
Suurin ikinä, eikä mielestäni mitenkään soitannollisesti vaikutusvaltainen, koska kukaan ei soita kuten Eddie, eikä hänen soittonsa ole analysoitavissa, kuten muiden suurten soittajien. Siis....Eddiehän veti ihan mitä sattuu, ja kuulosti silti aina hyvältä. Tai melkein aina. Van Halenin ulkopuolella homma ei aina sopinut kokonaisuuteen, mutta kun on itse Van Halen, niin ei tarvikaan.
 
Mua tämä ihmetyttää mitä kuulee aina välillä että Eddie vaati Rothin tai Hagarin että tulisi biisejä ja melodioita. Aika pitkälle samaa on kuitenkin alusta asti ollut. Melodioiden vähäisyys Rothin aikana johtunee myös Daven omista kyvyistä laulajana ja säveltäjänä. Dance The Night Away on aika paljon samanlainen kuin Jump. Eddiellä oli myös halu viedä musiikkia melodisempaan suuntaan ja lisätä syntikoita, mutta management ja Roth ei siitä pitänyt. Eli melodioiden ja biisien kaupallistuminen ja selkeytyminen oli myös luontaista kehitystä. Ill Wait on jopa melkein popimpaa kuin Hagarin ajan syntsapoppibiisit Ja osasyynä Rothin potkimiseen pois taisi olla että se olisi halunnut jatkaa rokki/doowop/vaudeville-linjalla ja Eddie halusi tehdä popimpaa.
 
Eddie on aina ollut mulle tärkein kitaraidoli, mutta myös biisitekijänä ja yleisenä nerona. Aika pitkälti ekalla kahdella levyllä on kaikki soittotekniikan temput jo kuultavissa mitä myöhemminkin käytti. Teknologian puolella täytyy muistaa myös miten suuri panos Eddiellä oli Floyd Rose-systeemin kehityksessä, sai aina prototyyppejä kokeiltavaksi ja ehdotti niihin parannuksia. Jo ennen ekaa levyä oli keksinyt systeemin katkaista Bigsby siten että kampi vaikutti vaan ylimpiin kieliin jolloin sooloissa pystyi kampeamaan miten lystää mutta biisin pystyi komppaamaan loppuun vireessä alakielillä. Myös vahvistimien ja kitaroiden kehityksessä teki paljon, ei tainnut missään vaiheessa soittaa millään modaamattomilla vehkeillä? Tuokin kertoo paljon sisäisestä halusta viedä asioita eteenpäin.
 
Eddien taidot ja nerous sopi täydellisesti Van Haleniin, ja muussa yhteydessä harvemmin homma toimi. Mutta mitä sillä on väliä että osaako jammalla täydellisesti kenen tahansa kanssa mihin tahansa biisiin, se on muusikkojen/soittajien hommaa. Eddie oli paljon enemmän, musiikin ja kitaransoiton uudistaja jolla oli oma tyyli, sanottavaa ja annettavaa paljon enemmän.
 
Tämä on kyllä hieno haastattelu: https://youtu.be/yb26D8bBZB8

McNulty: Ei ole efektiä... vaan kyse on kitararaidan tuplauksesta. Eddie totesi itse, että se kuulostaa "harmonizerilta", mutta ei ole.
 
https://www.vhnd.com/van-halen-ii/women-in-love/
 
Stratocasterilla soiteltu, kenties keski- ja tallamikin väliasento.
 
Okei kiitos tiedosta. Veikkasin ensin tuota harmonizeria mutta sitten ollutkaan;)...
 
Toisaalta, jos Eddie päästeli luikuria tuossa haastattelussa (mikä sekään ei ole täysin poissuljettua) niin efektivalikoimasta löytyi MXR:n Flangeri jolla vastaavaa doubler-efektiä pystyi replikoimaan. Toinen kuuluisa MXR Flanger/Doubler käyttäjä oli myös edesmennyt Dimebag Darrell. Kenties asia oli EVH:lta opittu?
 
Mulle flangerista tulee mieleen se Hear About It Laterin intro joka ei taas kuulosta samalta kuin Women In Loven introssa...

sirdickyj: En vähättele EhDeen merkitystä, mutta olisi kiva joskus kuulla, mikä se soitannollinen vaikutus on ollut. Spiritti ja kitaran merkitys musiikissa on tavallaan eri asia.
 
Muiden Suurten, esim. Clapton, SRV, Henkka, soitto on jotenkin purettavissa osiin ja analysootavissa, ja soittotapa omaksuttavissa. Siksi kuulemmekin heidän soittonsa niin monessa paikkaa muiden musiikissa. Mutta kuulemmeko Eddien jossain? Emme. Pelkkä tekniikan kopiointi ja jäljittely ei tee oikeutta Eddien musiikilliselle perinnölle. Ja kuitenkin se tapa käsitellä kitaraa, on ainoa mitä hänestä on voinut jäljitellä. Onneksi. Sehän on toki erittäin merkittävä asia, enkä sitä missään vaiheessa ole tarkoittanut vähätellä. Eddien soiton hienous on juuri siinä, että se on jäjittelemätöntä, ja hän onnistuu soittamaan ihan mitä sattuu ja saamaan siitä aikaiseksi musiikkia. Sitä kutsutaan neroudeksi.
 
Mikä on se soitannollinen vaikutus? Ei hyvää päivää..kuuntele jos on korvat Pitääkö tämäkin mallintaa: Ihan käytännön ja korvin havaittava asia on tappingin tuominen kitarointiin. Ja on niitä muitakin.