Aihe: Hurriganes
1 2 3 4 5202 203 204 205 206
Medication
25.08.2005 00:23:32
hieno keikka ja loistavaa ajankuvaa. tallahassee lassie toimi mielestäni parhaiten.
 
i will stayn laulusuoritus oli cisseltä aivan ala-arvoinen ja miehen naamasta huomasi, että hän tiesi sen itsekin. myös joka piisin väliset tauot puuduttivat hiukan.
 
ylivoimaisesti hauskinta oli kuitenkin lopun haastattelu. en tajua, kuinka alatalon olisi pitänyt haastatella saadakseen miehet puhumaan ("hei kundit, pystyttexte viel kelaan seuraavaa lättyä"?), koska bändihän siinä itseään myy, ei haastattelija. jos bändi vastaa jokaiseen kysymykseen joo/ei/vähän ja sitä seuraavaan edellistä kysymystä tarkentavaan kysymykseen pyörittää tai nyökyttää päätään, niin aika vähän siinä on tehtävissä. no, onneksi lopussa bändi innostui hiukan pidempiin vastauksiin ja tuotti jopa muutaman johdonmukaisen lauseen :)
Ossi
25.08.2005 02:21:08
 
 
hieno keikka ja loistavaa ajankuvaa.
 
Nimenomaan loistavaa ajankuvaa. Tulin katsoneeksi ohjelman nyt pikkutunneilla nauhalta ja iski pieni nostalgia :)
 
Muihin, tuohon aikaan aktiiveihin rokkibändeihin nähden Hurriganes oli "ilmiö". Satuin näkemään aikanaan muutamia Ganesien keikkoja ja mikään niistä ei jättänyt kylmäksi vaikka soitannon taso heittelikin laidasta ja keikasta toiseen.
 
Kitarasta innostuneelle maalaispojalle Järvisen soitto oli ikäänkuin "kirveestä päähän". OK, olihan suunnilleen noihin aikoihin liikkeellä monia muitakin kitaristeja kuten mm. Seppo Alajoki, Kalle Lae ja pidempäänkín aktiiveista Lindholm, Silvennoinen, Söderberg, Hurmerinta, Walli yms. mutta Albertin soittoasenne ja starameininki säväyttivät kiistämättä.
 
Hurriganes säväytti aikanaan ja inspiroi muakin soittamaan. Ajat on muuttuneet, minäkin sen mukana ja mielenkiinto kohdistuu vähän muihin juttuihin.
 
- Kova orkka oli kuitenkin, aikanaan.-
Elwood Blues: "What kind of music do you usually have here?" Claire: "Oh, we got both kinds. We got country *and* western."
J.Hollström
25.08.2005 09:04:02
ylivoimaisesti hauskinta oli kuitenkin lopun haastattelu. en tajua, kuinka alatalon olisi pitänyt haastatella saadakseen miehet puhumaan
 
Ehkä tilanteessa oli aistittavina selkeä henkinen kuilu haastateltavien ja haastattelijan välillä. Kysymykset oli jollain tavalla asenteellisia ja rokut ei niistä kauheasti innostuneet, pikemmin ärsyyntyivät. Alatalo oli jo silloin ärsyttävä, vaikkakin kovin asiallinen.
J.Hollström
25.08.2005 10:44:06
Jotain rytinää siinä bändissä kumminkin oli, kun siitä näin täälläkin keskustellaan, sillä ihan turhanaikaiset poppoot ei aiheuta fiiliksiä suuntaan eikä toiseen.
 
Joo, vähän joka palstalla sauhutaan aiheesta:
http://muusikoiden.net/keskustelu/p … ?c=30&t=101414&o=0&co=0
http://muusikoiden.net/keskustelu/p … p?c=26&t=99894&o=0&co=0
Kalumies #1
Lonesome
25.08.2005 10:55:56
Kitarasta innostuneelle maalaispojalle Järvisen soitto oli ikäänkuin "kirveestä päähän". OK, olihan suunnilleen noihin aikoihin liikkeellä monia muitakin kitaristeja kuten mm. Seppo Alajoki, Kalle Lae ja pidempäänkín aktiiveista Lindholm, Silvennoinen, Söderberg, Hurmerinta, Walli yms. mutta Albertin soittoasenne ja starameininki säväyttivät kiistämättä.
 
Hurriganes säväytti aikanaan ja inspiroi muakin soittamaan. Ajat on muuttuneet, minäkin sen mukana ja mielenkiinto kohdistuu vähän muihin juttuihin.

 
Amen. Näin tapahtui. Järvisen tekemisiä tuli sittemmin seurattua Royalsiin ja Ganes jäi vähemmälle. Kaikki kunnia Ilelle, mutta homma rupesi olemaan liian "Houlama bepiä in alapama" :)
 
Parempi oli tuo keikkataltiointi kuin muistin. Oli pakko katsoa loppuun, vaikka piti videolta vasta tänään. :)
 
Alppu oli paremmassa vireessä kuin muistelin ja Cisse huonommassa... Ne "uudet bonus-biisit" toimi yllättävän hyvin ja esim. Tiger on ollut aina suosikkeja...
 
Joskus v. -77 Järvinen muisteli Musa-lehden haastattelussa Ganes ajoista että "olin aivan skutsissa ja tein kaiken väärin". Mielestäni ainakin tuona Tavastian iltana oli ilmassa merkkejä hieman muunkinlaisista fiilareista.
 
Alatalon "haastattelu" oli kyllä omaa luokkaansa. Ei ihme, että mies päätyi eduskuntaan. Oli niin yhteiskuntavastuullista ja kantaaottavaa. Ganesis olisivat taas puolestaan mieluiten varmaankin ottaneet neuvoa-antavat keltaisen Jaffan sijaan. Totisesti ajat ovat muuttuneet... :)
"This is my truth, tell me yours."
Medication
25.08.2005 11:19:41
Alatalon "haastattelu" oli kyllä omaa luokkaansa. Ei ihme, että mies päätyi eduskuntaan. Oli niin yhteiskuntavastuullista ja kantaaottavaa.
 
Täytyy nyt kuitenkin muistaa, että vuosi oli 1974 ja haastattelu kysymyksineen ihan ajan hengen mukaista. 5v tuota aiemmin rokkibändejä televisiossa haastattelivat Aarre Elo ja kumppanit. Ei sekään mitään herkkua ollut :)
 
Minun mielestäni Alatalo oli asiallisuudessaan ihan ok. Paljon paskempiakin haastattelijoita on kesän YleTeeman nostalgialähetyksissä nähty. Ja nykyajan "vientibändit" olisivat varmasti vastanneet noihinkin kysymyksiin hiukan laveammin.
Lonesome
25.08.2005 12:44:45
Täytyy nyt kuitenkin muistaa, että vuosi oli 1974 ja haastattelu kysymyksineen ihan ajan hengen mukaista. 5v tuota aiemmin rokkibändejä televisiossa haastattelivat Aarre Elo ja kumppanit. Ei sekään mitään herkkua ollut :)
 
Minun mielestäni Alatalo oli asiallisuudessaan ihan ok. Paljon paskempiakin haastattelijoita on kesän YleTeeman nostalgialähetyksissä nähty. Ja nykyajan "vientibändit" olisivat varmasti vastanneet noihinkin kysymyksiin hiukan laveammin.

 
Aivan totta. Ajat vain olivat toisenlaiset. R & R oli tuolloin todella harvinaista tässä maassa ja toisaalta poliittisuus päivän sana. Eikä mulla ole edes mitään henkilökohtaisia Alatalo-antipatioita. Mies on vetänyt omaa linjaansa vaikka sateessa siniset aurinkolasit päässä Tammerkosken sillalla. Tehnyt välillä musiikkiakin. :)
 
Iltatähden juontaja-toimittajaksi oli ehdolla myös Jussi Raittinen, joka ainakin oli avoimesti poliittinen. Toisaalta mies oli myös Hurriganesien kanssa hyvissä väleissä ja Boys-bändi kilpaili vielä tuolloin hyvinkin tiukasti Suomen rock-kuninkuudesta. Oliskohan siitä tullut toisenlainen haastattelu...
"This is my truth, tell me yours."
sirdickyj
25.08.2005 13:27:08
Minun mielestäni Alatalo oli asiallisuudessaan ihan ok. Paljon paskempiakin haastattelijoita on kesän YleTeeman nostalgialähetyksissä nähty. Ja nykyajan "vientibändit" olisivat varmasti vastanneet noihinkin kysymyksiin hiukan laveammin.
 
Joo, kyllä siinä nyt oli paskoja ne haastateltavat, eihän Remulta totuuden nimessä ole myöhemminkään mitään järkevää lausetta saanut kyselemällä, se on yleensä noissa telkaarihaastatteluissa päättänyt itse etukäteen mitä se sanoo ja jos keskustelu on mennyt sivuraiteille niin sit on tullu ihan mitä sattuu.
 
Lukiopoikaiahan noi oli olemukseltaan siinä haastattelussa, ja se vielä entisestään korosti sitä että kyseessä oli v. -74, ja maa oli Suomi Finland. Todellakin hieno ajankuva kaikkiaan tuo keikkataltiointi, ja nimenomaan sen ajan Suomesta. Siinä sen taltioinnin arvo minusta, ei missään "vieläkään ei kukaan vedä tollee"-hevonpaskassa.
 
Sitten yksi asia on vielä unohtunut tässä kaikessa Järvisen ja Häkkisen hyvyyden/huonouden ruotimisessa; kyllähän Remu oli siinä taltioinnissa myöskin aivan järkyttävän huono, sehän siis tietdettiin kyllä jo etukäteen, ja Remu on Remu jne, mutta ei se sitä tosiasiaa mihinkään muuta että se soitto on aikamoista kauhomista. Tosin sitten uptempobiisit meni kuin höyryjyrä.
WHAT IS UNDERSTOOD NEED NOT BE DISCUSSED
jazzmies
25.08.2005 16:52:15
Lukiopoikaiahan noi oli olemukseltaan siinä haastattelussa, ja se vielä entisestään korosti sitä että kyseessä oli v. -74, ja maa oli Suomi Finland.
 
En nyt ihan Ganeseja lukiopojiksi nimittäisi:) Minun mielestä he olivat yllättävänkin rock ja matkalla maailmalle, minkä he tekivätkin niin hyvin kuin pystyivät ottaen huomioon suomalaisten yya-tyylisen markkinointipolitiikan musiikkibisneksessä.
texjazz
25.08.2005 17:43:15
 
 
Muistelkaamme silloista aikaa. Ei kai Ganesit olleet arvostettuja ns. piireissä; esim. proge jylläsi ja sitä piti digata huolimatta siitä, että jossain piilossa olivat Sweetin levyjä. Musiikissa arvostettiin sanomaa, tätä kai Alatalokin haki, koska silloin piti olla jotain sanottavaa. Remun ja Cissen soittotaidoistahan Albert loihti sanomaan, että toinen on reki ja toinen kivi. Jotenkin näin. Mutta kyllä Ganesien merkitys noussut tavallaan bändiä suuremmaksi ja hyvä niin. Siitä on tullut kansallinen totuus ja myytti. Kuinka moni kitaristi on aloittanut Roadrunneria taustalla soittaen ja peilin edessä heiluen? Näin minäkin, vaikka joskus jurossa nuoruudessani bändin hylkäsinkin, niin ajat sitten olen sen takaisin ottanut.
rheinone
25.08.2005 18:33:45 (muokattu 25.08.2005 18:35:38)
Kiinnittäkää huomionne Alpun lavolemukseen, ja erittäin löysään komppaukseen, mikä on triossa anteeksiantamatontas. Lisäksi kuunnelkkaa aivan avoimin korvin herra Järvisen sooloa esim. Hey Groupie-kappaleessa, onko siinä oikeasti jotain sellaista, joka antaa aihetta kutsua miestä "Suomen, ehkä maailman kovimmaksi"? Tämä ei niinkään ole tarkoitettu väheksymään Alberttia, vaan sapettaa se aliarvostus, mikä tällaisella ajettelulla heitetään muiden mestareiden niskaan. Alppu oli kova jätkä, jolta lähti satunnaisesti todella tiukkaa tavaraa, mutta myös TODELLA kauheaa paskaa.
 
Tässä keskustelussa ollaan oltu aikalailla yhtä mieltä, että toi tallenne oli parhaimmillaan nimenomaan oman aikansa kuvana. Siinä ajankuvassa Alpun lavaolemus oli helvetin tyylikäs. Alppu komppas mielestäni loistavasti, vaikka miksaus jättikin kitaran paikoitellen turhan alas. Hey Groupien soolo vedettiin yksinkertaisin perusblueskuvioin, mutta hyvällä tatsilla. Just toi yksinkertaisuus ja fiiliksen hakeminen tatsiin puree meikäläisen rokkenroll-makuun. Ehkä Alpun ja ton koko systeemin vertaaminen muihin tämän päivän mestareihin ei olekaan reilua; Onhan tässä välissä ollu reilut 30 vuotta aikaa treenata.
 
Remun välihuudot oli ihan karseeta kuunneltavaa ja Cissen laulu latisti muutaman piisin, mutta kokonaisuutena keikka oli kova! Sehän nyt oli ennakkoonkin tiedossa, ettei Ganes viimesen päälle tarkkaan soittanu koskaan, mutta sallittakoon se kun on kyse rockenroulista.
All you gotta do is plug me into High Voltage Rock'n'Roll.
Metaxa
25.08.2005 19:33:49
"Fuck me girls, I`m not homo"! Sitä en tiennytkään että Häkkinen oli noin mainio basisti. Ei turhia kikkoja vaan perusvarmaa nakuttelua.Aika vähän tais basistit tuohon aikaan soittaa soittaa noin simppelisti? Luulis että tuon rumpukompin jatkuva heiluminenkin vähän vaikeutti tuota Cissen hommaa.
sirdickyj
25.08.2005 22:12:13
En nyt ihan Ganeseja lukiopojiksi nimittäisi:) Minun mielestä he olivat yllättävänkin ja matkalla maailmalle, minkä he tekivätkin niin hyvin kuin pystyivät ottaen huomioon suomalaisten yya-tyylisen markkinointipolitiikan musiikkibisneksessä.
 
Katsoitko sen haastattelun? Cisse ja Alppu eivät keksinet mitään vastattavaa sinänsä ihan asiallisiin kysymyksiin, ja kun avasivat suunsa, niin tuloksena oli ujon murosikäisen pojan puhetta.
 
Mitä Ganesin maailmanvalloitukseen tulee, niin se oli Aaltonen joka pani homman poikki, Ile olis yllättävä kyllä ollut menossa mailmalle enemmänkin, näin ainakin Mainion "Hurriganes"-kirjan mukaan, jonak tekijät ovat ns. luotettavaa tahoa.
WHAT IS UNDERSTOOD NEED NOT BE DISCUSSED
rheinone
25.08.2005 22:25:46
Mitä Ganesin maailmanvalloitukseen tulee, niin se oli Aaltonen joka pani homman poikki, Ile olis yllättävä kyllä ollut menossa mailmalle enemmänkin, näin ainakin Mainion "Hurriganes"-kirjan mukaan, jonak tekijät ovat ns. luotettavaa tahoa.
 
Tais mennä Remulla pupu pöksyyn. Eiks ne kundit ollu jo jossain Lontoossa, kun jonkun pienen vastoinkäymisen takia Remu ja Cisse lähti "seuraavalla koneella" himaan?
 
Länsinaapuri tuli kyllä valloitettua suht kunnialla:
 
http://www.hurriganes.se/
All you gotta do is plug me into High Voltage Rock'n'Roll.
Medication
26.08.2005 14:40:25
jonkun pienen vastoinkäymisen takia Remu ja Cisse lähti "seuraavalla koneella" himaan?
 
Näinhän se oli, ainakin kirjan mukaan. Juttuun vaikutti myös se, että Remu ja pojat eivät ilmeisesti lähtiessään ymmärtäneet, että joutuvat Briteissä aloittamaan alusta ts. soittamaan 3 hlön yleisöille.
gogo
26.08.2005 18:56:57
Joku Ganes-keikka jouduttiin keskeyttämään Englannissa kun Remu sai kaljapullosta päähänsä. Tämä taisi olla ns. "vikatikki".
oksettaa.
Sperm Donor
26.08.2005 22:20:41
"Fuck me girls, I`m not homo"!
 
Bäk to te muuviis, neim is hei kruupi, kyllä tunsin myötähäpeää ja laitoi telkkarin kiinni.
M-Juhana
27.08.2005 02:12:32
 
 
Jeps !
Slepaa tai laahaa, tykki veto !
 
Tosta alko Rock'nRoll Suomessa. Kaikki Him'it ja Rasmukset on Hurriganesien perillisiä. Näin on. Vedettäs muuten tangoa vieläkin.
You know we ain’t too good looking, But we are satisfied -LEMMY-
J.Hollström
27.08.2005 08:27:41
tunsin myötähäpeää ja laitoi telkkarin kiinni.
 
Ihan yhtä älykkäitä spiikkejä kuin tämä nimimerkkisi, senkin voisi myötähäpeästä sulkea.
Kalumies #1
Lilli
27.08.2005 10:25:18
Ihan yhtä älykkäitä spiikkejä kuin tämä nimimerkkisi, senkin voisi myötähäpeästä sulkea.
 
Plussaa pukkaa.
'The cattle is lowing and The Baby awakes / but Little Lord Jesus no crying He makes'.
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)