Rock, pop, alternative ›

jazzmies:Eli heidän fanittajansa olivat lähes kaikki lahjattomia ja alalle soveltumattomia.
 
Ai niinku Slash ja Gunnarit? No eipä noista paljon mitään tullukaan...

Terry Pantheras: Oliko se sitten viittä vai varttia vaille, vai varttia yli, niin who cares! Se jää ikuiseksi arvoitukseksi.
 
Just näin.Ihme katkeroituneen oloista jankkaamista samojen nimimerkkien toimesta.

hemmo: et siis ole esiintymis- vaan opetusalalla
 
Esiinnyn jatkuvasti opettajana ja opetustilanteet ovat ihan samanlaisia kanssa välillä huttu-HC. Hyppy esittävästä muusikosta pedagogiksi on ollut olematon, paitsi että opettajana ei odoteta olevan humalassa.

jazzmies: ... Ja he, jotka pitivät siitä, eivät juuri ole enää alalla, mutta minä olen. Eli heidän fanittajansa olivat lähes kaikki lahjattomia ja alalle soveltumattomia..
 
Lainaus eräältä suurelta ajattelijalta:
"Ego on kuin hattu. Olisi aina kohteliasta ottaa hattu pois päästä aina kun tapaa toisia ihmisiä."

sticky fingers: Lainaus eräältä suurelta ajattelijalta:
 
No kylläpä sitä ollaan nyt niin herkkähipiäistä koko sakki, kun alkaa kirjoittaa mccoymaisella tyylillä. Minne se rock nyt katosi?

jazzmies: No kylläpä sitä ollaan nyt niin herkkähipiäistä koko sakki, kun alkaa kirjoittaa mccoymaisella tyylillä. Minne se rock nyt katosi?
 
No enpä minä tässä herkkähipiäinen suinkaan ole. Kuten olen aiemminkin maininnut, HR:lla ei minun mielestäni kovin montaa mieleenpainuvaa sävellystä ole nimissään.
 
Tiputin tuon tuohon oikeastaan siitä syystä, että tuollainen harjoittamasi vastenmieleinen, itserakas ylimielisyys on omasta mielentilastani riippuen aina joko naurettavaa tai ahdistavaa. Tänään kallistuin naurun puolelle...

jazzmies: No kylläpä sitä ollaan nyt niin herkkähipiäistä koko sakki, kun alkaa kirjoittaa mccoymaisella tyylillä. Minne se rock nyt katosi?
 
Heh... Aika hyvä :)

sticky fingers: Tiputin tuon tuohon oikeastaan siitä syystä, että tuollainen harjoittamasi vastenmieleinen, itserakas ylimielisyys on omasta mielentilastani riippuen aina joko naurettavaa tai ahdistavaa. Tänään kallistuin naurun puolelle...
 
Aika ankeet näytöt on kyl ylimielisyydelle. "Joka osaa, tekee. Joka ei osaa, opettaa." - George Bernard Shaw

Funkonaut: Aika ankeet näytöt on kyl ylimielisyydelle. "Joka osaa, tekee. Joka ei osaa, opettaa." - George Bernard Shaw
 
En viitannut suoraan oikeastaan tuohon tekstiin, vaan jazzmiehen kirjoitteluun laajemmin. Olipa melkein mikä tahansa keskustelu, niin muut muusikot on paskoja ja jazzmies on hyvä. Ylimielisyys tihkuu tekstissä läpi.

sticky fingers: En viitannut suoraan oikeastaan tuohon tekstiin, vaan jazzmiehen kirjoitteluun laajemmin. Olipa melkein mikä tahansa keskustelu, niin muut muusikot on paskoja ja jazzmies on hyvä. Ylimielisyys tihkuu tekstissä läpi.
 
Musta jazzmiehellä on homma hallussa. Hyvät argumentit ja laaja ymmärrys asioista. Ei mitään ylimielisyyttä tai katkeruutta mitä täällä päivystävät nollakerholaiset peräänkuuluttaa.
 
Lisäksi diggaan jm:n huumorista. M.netin parasta antia.

sticky fingers: En viitannut suoraan oikeastaan tuohon tekstiin, vaan jazzmiehen kirjoitteluun laajemmin. Olipa melkein mikä tahansa keskustelu, niin muut muusikot on paskoja ja jazzmies on hyvä. Ylimielisyys tihkuu tekstissä läpi.
 
Päinvastoin. Jazzmies ymmärtää musiikkia perusteellisemmin kuin suurin osa täällä kirjoittelevista. Se, että hän valjastaa osaamisensa opetuskäyttöön auttaen näin muiden kehittymistä kylmän oman hyödyn tavoittelemisen sijaan, on pikemminkin nöyrää ja jaloa musiikin palvelemista.
 
Mitä Andyyn tulee, niin näkisin, ettei muuten rockmuusikkouteen kykenevällä parikymppisellä Antilla ollut kuitenkaan henkistä kanttia ja kapasiteettiä kehittää itseään ja uraansa, vaan hän taantui soittajana ja biisintekijänä jo Hanoi Rocksin aikana. Ympäristö olisi mahdollistanut komeamman urakehityksen, mutta ilmeisesti bailaus ja hauskanpito kiinnosti enemmän, ja myöhemmät vastoinkäymiset olivat vain naula arkkuun. Sittemmin Andy näytti hyvin nopeasti tyytyvän asemaansa Hanoi Rocksin maineella ratsastajana lisäten joka haastattelussa hieman lisää legendaarisuutta omiinsa sekä bändin saavutuksiin.

J.Hollström: Musta jazzmiehellä on homma hallussa. Hyvät argumentit ja laaja ymmärrys asioista. Ei mitään ylimielisyyttä tai katkeruutta mitä täällä päivystävät nollakerholaiset peräänkuuluttaa.
 
Lisäksi diggaan jm:n huumorista. M.netin parasta antia.
 
*komppaa sudeilla (rumpuja soitetaan, ei lyödä).

J.Hollström:Ei mitään ylimielisyyttä tai katkeruutta mitä täällä päivystävät nollakerholaiset peräänkuuluttaa.
 
En mäkään katkeruutta jm:llä havaitse.Oikeastaan sen kommentit on nykyään jo aika yhdentekeviä mulle näissä rock-puolen ketjuissa.Rockin puoleltahan ne faktat ei aina oikein tunnu olevan hallussa ,mutta antaa kaikkien kukkien kukkia.Ja tuolla jazz-puolella ihan mielenkiintoista kommenttia kyllä.
 
Lisäksi diggaan jm:n huumorista. M.netin parasta antia.
 
Kyllä noi kommentit minuakin useimmiten naurattaa.Liekö sitten tarkoitus en tiedä.
 
Mutta palataan Andyyn.

HR:sta sen verran että kuten sanottu, paljon kysymyksiä jäi ilman vastauksia. Arvostusta esim. just GNR-piirissä tuntuu jonkin verran olevan mutta jos en aivan väärin muista, tärkein anti LA:n skenelle oli tyyli, ei välttämättä se musiikki. Arvokasta tavallaan sekin. Kokonaisuus ei sitten lähtenyt lentoon ja siihen tietyillä musiikillisilla jutuilla (puutteilla?) oli merkityksensä. Up Around The Bend ei sekään täyttänyt aivan niitä odotuksia, joita yhtyeellä ja levy-yhtiöllä singleä kohtaan oli.
 
haisu:
 
Mitä Andyyn tulee, niin näkisin, ettei muuten rockmuusikkouteen kykenevällä parikymppisellä Antilla ollut kuitenkaan henkistä kanttia ja kapasiteettiä kehittää itseään ja uraansa, vaan hän taantui soittajana ja biisintekijänä jo Hanoi Rocksin aikana. Ympäristö olisi mahdollistanut komeamman urakehityksen, mutta ilmeisesti bailaus ja hauskanpito kiinnosti enemmän, ja myöhemmät vastoinkäymiset olivat vain naula arkkuun. Sittemmin Andy näytti hyvin nopeasti tyytyvän asemaansa Hanoi Rocksin maineella ratsastajana lisäten joka haastattelussa hieman lisää legendaarisuutta omiinsa sekä bändin saavutuksiin.
 
Ehkä minäkin näkisin tämän jotenkin näin. GNR-porukalla kunnianhimoa tai taitoa tai jotain oli enemmän tai visio oli selkeämpi. Hankala sanoa. Makuasioita.

No olihan kuitenkin Hanoi Rocksilla oma saundi ja heidän musiikistaan läpitunkeva duuri/molli-tonaalinen sävy poikkesi aikalailla aikalaistensa tekemisistä, missä muut tekivät musiikkiaan varsin bluesin ja modaalisen maailman kyllästämissä soinneissa. Bändin soundi oli jotenkin hassusti ristiriidassa imagon kanssa, sillä musiikki oli varsin purkkaa suhteessa habitukseensa ja elämäntapoihinsa.
 
Hanoi Rocksin musiikista puuttui se jokin, ns. novelty-elementti, se mikä yksin riittää. Mötley Crüellakaan sellaista ei ole, mutta he urpoilustaan huolimatta (lue: ansiosta) säilyivät yhdessä ja hengessä. Eli keskinkertaisuus riittää, jos on tarpeeksi keskinkertaista yleisöä, jolla on varsin urpot arvot.
 
Mutta sitten mitä tulee moniin lähes aikalaisiinsa: Van Halenilla oli heti alusta stemmalaulusaundi ja uskomaton kitaramaailma ehdottoman uutta ja tunnistettavaa, Iron Maidenin hevoshölkkäkomppi ja myöhemmin virtuoottinen solisti upposivat ja on uponnut sittemmin isille ja pojille sekä Guns N'Rosesin laulettavat kitaraosuudet ja laulajan määkynä (viimeinen kaikessa kamaluudessaan) jäävät mieleen. Hanoi Rocksissa esittäjän suhde kappaleisiin jäi jotekin ulkokohtaisesksi, päälleliimatuksi.

jazzmies: No olihan kuitenkin Hanoi Rocksilla oma saundi ja heidän musiikistaan läpitunkeva duuri/molli-tonaalinen sävy poikkesi aikalailla aikalaistensa tekemisistä, missä muut tekivät musiikkiaan varsin bluesin ja modaalisen maailman kyllästämissä soinneissa.
 
Tähän asti olen samaa mieltä. Mietin sitä juuri kun kuuntelin autossa Two Steps from the Movea.

WarMachine:
Ehkä minäkin näkisin tämän jotenkin näin. GNR-porukalla kunnianhimoa tai taitoa tai jotain oli enemmän tai visio oli selkeämpi. Hankala sanoa. Makuasioita.
 
Gunnareilla oli aika erilaiset lähtökohdat eikä ole mitenkään rehellistä katsoa saavutetun menestyksen määrää pelkästään arvioimalla ryhmien eroa kunnianhimossa, taidossa tai visiossa. Gunnarit oli losiksesta ja olisi voinut olla hanoin tarinakin monestakin kohdin varsin erilainen jos olisivat siirtäneet toimintansa sinne.

J.Hollström: Musta jazzmiehellä on homma hallussa. Hyvät argumentit ja laaja ymmärrys asioista. Ei mitään ylimielisyyttä tai katkeruutta mitä täällä päivystävät nollakerholaiset peräänkuuluttaa.
tämä to the tämä.

Uusimmassa Soundissa Myles Kennedy kertoo ,että 80-luvulla Hanoi Rocks vaikutti paljon jenkkibändeihin.
 
Onhan toki muistettava ,että Andyn menestys perustuu omaan materiaaliin - ei cover-virityksiin.Siitäpä pointsit hänelle.

jazzmies: No olihan kuitenkin Hanoi Rocksilla oma saundi ja heidän musiikistaan läpitunkeva duuri/molli-tonaalinen sävy poikkesi aikalailla aikalaistensa tekemisistä, missä muut tekivät musiikkiaan varsin bluesin ja modaalisen maailman kyllästämissä soinneissa.
 
No eihän rock enää tuolloin ollut sidottu mihinkään blues-tonaliteettiin ollenkaan.Hevissä tästä oltiin irtauduttu/irtautumassa ja ei ne Hanoi Rocksin esikuvatkaan -eritoten Alice Cooper- kovinkaan vahvasti enää bluesiin nojanneet missään mielessä.Tokihan esim.varhainen rock'n'roll ja rock-a-billy elivät paluuaikaansa ,mutta sekin oli vain osa tuolloista rockin kuvaa - ei koko kuva.
 
Tuonhan toki tietää jokainen asioista enemmän perillä oleva eli heille pahoittelut jos toistan itsestäänselvyyksiä.