Rock, pop, alternative ›

Hauska ketju muuten ja kivasti saanut ihmiset liikkeelle. Omat suosikkini ovat juuri otsikossa mainittua tyyppiä ja pari heistä on jo mainittukin. Mainitsen heidät uudestaan ja pari muutakin. Lopuksi luon katseen tämän päivän soittajiin ja siihen ketkä omasta mielestäni vievät kitaransoittoa eteenpäin. Ja tässä tarkoitan nimenomaan sitä, miten kitaransoitolla tuetaan musiikkia eikä toisin päin. Sanottakoon vielä että se mitä tänne kirjoitan on pitkälti linjassa sen kanssa, mitä profiilissani on lukenut rekisteröitymisestäni lähtien.
 
Jo alussa mainittu Steve Jones on kiistatta yksi parhaista. Monille hänen soittamisensa on tuttua lähinnä Sex Pistolsista, mutta kehotan tutustumaan Iggy Popin Instict levyyn ja etenkin Jonesin vuoden 1989 soololevyyn Fire and Gasoline, halutessanne saada muita näytteitä Jonesin tyylittelystä.
 
Toinen minulle merkittävä on jo edellä muutaman kerran mainittu Mick Ronson. Syitä on monia kuten ketjun edellisistä viesteistä voi lukea, mutta sanottakoon, että hänelle musiikki oli etusijalla, ei soittosuoritus. Suurinta suosikkiniani voi monessa mielessä pitää Ronsonin manttelin perijänä. Billy Duffy on samankaltainen, ei niin teknisesti taitava soittaja joka vaan on osannut tehdä loistavia kitaravetoisia kappaleita Cultin sangen erilaisille levyille. Hänen soittamisensa on aina tukenut yhtyeen hakemaa musiikillista tunnelmaa. Vaikka Duffy ei ole oikeastaan koskaan nauttinut suuren yleisön näkyvää suosiota, ovat nykyään monet alkaneet tunnustavaa hänen vaikutuksestaan rockmusiikkiin ja kitaransoittoon.
 
Nykypäivän kitaristeista haluan mainita etenkin Jack Whiten ja Matt Bellamyn. Ottamatta kantaa heidän taitoihinsa, on molempien suhtautumisessa kitaraan ja musiikkiin jotain samaa. Eli kiinnostava musiikki on tärkeintä ja kitara vain väline sen toteuttamiseen - ei itse tarkoitus. Ja kummatkin toteuttavat kitaralla todella maukkaita juttuja. Molemmat myös laulavat sujuvasti, joka on mielestäni linjassa monien vanhan koulun sankareiden kanssa.

aro: Hah! Otra Romppanen tietenkin!
 
Sekä Mömmö. Näin Mana Manan livenä kesällä 88, olivat trio eli Mömmö itse soitti ainoana kitaraa ja veti myös soolot. Kaverilla oli homma hallussa paremmin kuin hyvin vaikka soitannollista ketteryyttä vähän puuttuikin.

Weezerin kitaristi Brian Bell ja laulaja/kitaristi Rivers Cuomo ainakin ovat vuosien varrella aiheuttanut mulle monen monta hienoa kuuntelukokemusta.

velipesonen: Tässä kohtaa riittää kun sanotaan että kohtuuttoman tasapaksu ja vivahteeton on huono.
 
Joku -nimetkäämme hänet mr.X- tulee ja sanoo ettei se ole tasapaksu tai vivahteeton joten ei se ole huonokaan.
 
Onko mr.X siis jotenkin väärässä? Ja millä perusteella?

sub zero: onks näillä tiluttajilla varmasti yhtä hyvä vibraatto ja bendaukset kuin cläpällä?
 
Ei tee edes tiukkaa:
 
http://www.youtube.com/watch?v=asUQBl1DTDA
http://www.youtube.com/watch?v=XDIrJ7NNwmY
 
Sori, vähän ohi aiheesta.

Varmaan jo mainittu, mutta Kossof: "I hate to play solos. I prefer to hear (Rodgers') voice, back it around, push it."
 
http://www.woodytone.com/2009/06/10/paul-kossoffs-all-right-now-tone/

Ai niin, yks aivan erinomainen huono kitaristi oli myös Joy Divisionin Bernard Sumner.

sub zero: onks näillä tiluttajilla varmasti yhtä hyvä vibraatto ja bendaukset kuin cläpällä?
 
Soittaja kuin soittaja mutta soittotekniikan hallinta yhdistettynä näkemykseen ja musikaalisuuteen tekee niitä soittajia. Se pieni osa joka liittyy luovuuteen tms. tekee niitä legendoja. Eli ripaus hulluutta ei liene pahitteeksi. Ja sitten nää kitaristi legendat joilla ei liene soittotaitoa, ovat kai näitä viimeksi mainituja.

Ukko: Ja sitten nää kitaristi legendat joilla ei liene soittotaitoa, ovat kai näitä viimeksi mainituja.
 
tai ennemminkin: niiden ansiot muusikkona on jossain muualla kuin kitaran soittamisessa eli ovat ennemmin muusikkolegendoja kuin kitaristilegendoja

Decades: Ai niin, yks aivan erinomainen huono kitaristi oli myös Joy Divisionin Bernard Sumner.
 
The Curen Robert Smith tuli tuosta myös mieleen. Goottivaltakunnan jumala, aivan räpeltäjä soittaja. Tulee aina melkoinen myötähäpeän fiilis, kun Fat Bob yrittää jammailla livenä.

BigPapa: Eiköhän Neil Young kuulu tähän ketjuun....joku voi väittää vastaankin mutta tää on vaan mun mielipide..
 
Kyllä kuuluu ja ehdottomasti myös B.B. King, joka ei osaa ensimmäistäkään sointua ja vain yhden soolonkin.

Onko Ron Woodia vielä mainittu? Sopiiko mies otsikon alle? Muistikuvani mukaan ainakin sillä Stonesin vuoden -82 keikkataltioinnilla Ronnie soittelee hyvinkin letkeästi You Can't Always Get What You Wantin soolopätkät. Monestihan Woodia on kaiketi parjattu lähes kelvottomaksi kitaristiksi.

Miksei all-time-ämnet-suosikki Kirk Hammettia ole jo mainittu?

Topa-: Miksei all-time-ämnet-suosikki Kirk Hammettia ole jo mainittu?
 
Koska Kirkillä on mahtava soittotaito?

Yleisesti ottaen kitaristit, jotka fiilistelevät minimalismilla tai sitten efektilautaansa räpeltäen, ovat huomattavasti mielenkiintoisempia kuin monet "kovat soolot/riffit". Esimerkkinä Alcestin levy Souvenirs d'un autre monde; Neige luo todella hienot fiilistelyt lukuisilla kitaramatoilla ilman ainuttakaan sooloa.
 
Sitten on kitaristeja, jotka osaavat toki soittaa taitavasti, mutta joiden soiton hienous perustuu muuhun kuin tekniseen osaamiseen/sen esittelyyn. Ensimmäisenä mieleen tulivat Steve Rothery, Toby Driver ja Devin Townsend, lisääkin varmaan löytyisi jos jaksaisi miettiä.

Tässä on nyt vissiin jotain 7 sivua keskusteltu kitarasankareista, eikä kukaan oo maininnu tämän maan ainoota oikeeta rokkistaraa ja kitarasankaria eli Andya. Onhan se soitto aina ollu vähän hapuilevaa ja huonot päivät on tosiaan huonoja, mut ei saatana et jannu rokkaa. Sillon aikanaan 80-luvulla kovemmin ku kukaan muu koko maailmassa. Kivoja komppijuttujakin löytyy :)))))
 
http://www.youtube.com/watch?v=sqz9_oIMQwY
 
Tässä vielä yks nätti soolokin: http://www.youtube.com/watch?v=c3AkcL11YKo
 
Sit James Williamsonin kitarointi Raw Powerilla on ehkä kovinta ja parasta ikinä missään 70-luvulla, kun kuuntelee sitä ainoota oikeeta miksausta. Raakaa voimaa tosiaan.

Tää on nyt vähän ihme veto multa, mutta virtuoosisoolokitaristiksi Slash on myös uskomattoman kova ja kurinalainen sekä omaperäinen komppikitaristi. Kun Axl lauloi, niin Slash liidasi bändiä taustalla uskomattoman hienosti. Ei liikaa, ei liian vähän.
 
Köpe

PsychedelicWarlord: Joku -nimetkäämme hänet mr.X- tulee ja sanoo ettei se ole tasapaksu tai vivahteeton joten ei se ole huonokaan.
 
Onko mr.X siis jotenkin väärässä? Ja millä perusteella?
 
Jos itse Mr. X tulee ja sanoo jotain tuollaista, en pane vastaan. Väärässähän se on mutta silti.
 
Onko se sun tuttu vai minkä takia mainitset juuri hänet?

hyllevi: Tässä on nyt vissiin jotain 7 sivua keskusteltu kitarasankareista, eikä kukaan oo maininnu tämän maan ainoota oikeeta rokkistaraa ja kitarasankaria eli Andya. Onhan se soitto aina ollu vähän hapuilevaa ja huonot päivät on tosiaan huonoja, mut ei saatana et jannu rokkaa. Sillon aikanaan 80-luvulla kovemmin ku kukaan muu koko maailmassa. Kivoja komppijuttujakin löytyy :)))))
 
http://www.youtube.com/watch?v=sqz9_oIMQwY
 
Tässä vielä yks nätti soolokin: http://www.youtube.com/watch?v=c3AkcL11YKo
 
Sit James Williamsonin kitarointi Raw Powerilla on ehkä kovinta ja parasta ikinä missään 70-luvulla, kun kuuntelee sitä ainoota oikeeta miksausta. Raakaa voimaa tosiaan.
 
Andy on asennekitaroinnin ja Rock-kukko- kitaroinnin kanta-isä suomessa...Ennen Andyä kukaan suomessa ei uskaltanut näyttää omahyväistä naamaa lavalla soittaessaan ......Williamson kuuluu ehdottomasti tähän ketjuun myös...Uskomattoman raakaa ja päällekäyvää soittoa Raw Powerilla....

Nyt pitää kyllä mainita myös Dave Grohl. Jätkähän on paljon kyvykkäämpi rumpujen kuin kitaran parissa, mutta Foo Fightersin kanssa meininki lavalla on helvetin kova. Suosio johtuukin varmaan enemmänkin juuri Grohlin asenteesta kuin bändin teknisestä osaamisesta, ja niin asian kuuluu ehkä ollakin.