Rock, pop, alternative ›

Nyt tää joka paikan "asiantuntija" suoltaa jo sellaista skeidaa että on pakko kommentoida: Miten helvetissä Slide it inin meininki kohtaa 1987:n tai Slip of the tonguen? Missä kohtaa? Aivan eri soittajat, aivan eri tyyli, aivan eri soundimaailmat. Tai ehkä korvissani on ollut 20 vuotta paha paha vaikku.
 
Siinä kohtaa, kun John Sykes teki siitä lätystä Amwerikan vesion, jossa oli soiteltu kitaroita uusiks sillä pettämättömällä Sykes-mössösoundilla. Ja silloin se musa muutui muutenkin mahtipontiseksi pullisteluksi. Slide it in, Love ain't no stranger, Slow and easy...heti noi tuli mieleen turboahdettuina versioina, jotka ei olis tod. sopineet esim. Come and get it:ille.
 
Että vaikkuahan sulla on korvissa.
 
...sitä paitsi tuossa tekstissä, jota apurimaisesti lainasit, viitattiin Coverdalen menestyneimpiin aikoihin, ja noitten levyjen meininkiin, sama se, kuka niillä soittaa. Slide it in-rundilla joka tapauksessa soittajisto oli Neil Murray, John Sykes, Cozy Powell ja Don Airey, eli siinäkin jo hevimpi meininki hakusessa, ei ollut enää Moodyä, ei Lordia, ei Marsdenia, ei Paicea. No, Paice ei muistaakseni tuolla levylläkään soita. Mutta Slide it in:in aikaan Cover-Dale alkoi tehdä selkeää eroa bluesrock aikoihinsa, mistä osoituksena myös tuo Sykes-versio Slide it in:istä.

Kyllähän tossa Slide it inissä tosiaan alkoi jo kuulua stadionpullistelumeininki. Ilman Sykesiä (joka sitten raiskasi koko levyn) jo melko raskaspoljentoinen (saattaa olla Powellin kulmikkaan rumpaloinnin vaikutusta) ja hittikertsirikas levy, jolla kitaraosasto kuitenkin nojaa sinne vanhaan. Musta kevyesti paras Whitesnake-lätty, sopivasti pullistelua sekä isoja kertsejä ja kuitennii bluus-Snaken relaa tatsia.

Siinä kohtaa, kun John Sykes teki siitä lätystä Amwerikan vesion, jossa oli soiteltu kitaroita uusiks sillä pettämättömällä Sykes-mössösoundilla. Ja silloin se musa muutui muutenkin mahtipontiseksi pullisteluksi. Slide it in, Love ain't no stranger, Slow and easy...heti noi tuli mieleen turboahdettuina versioina, jotka ei olis tod. sopineet esim. Come and get it:ille.
 
Että vaikkuahan sulla on korvissa.
 
...sitä paitsi tuossa tekstissä, jota apurimaisesti lainasit, viitattiin Coverdalen menestyneimpiin aikoihin, ja noitten levyjen meininkiin, sama se, kuka niillä soittaa. Slide it in-rundilla joka tapauksessa soittajisto oli Neil Murray, John Sykes, Cozy Powell ja Don Airey, eli siinäkin jo hevimpi meininki hakusessa, ei ollut enää Moodyä, ei Lordia, ei Marsdenia, ei Paicea. No, Paice ei muistaakseni tuolla levylläkään soita. Mutta Slide it in:in aikaan Cover-Dale alkoi tehdä selkeää eroa bluesrock aikoihinsa, mistä osoituksena myös tuo Sykes-versio Slide it in:istä.
 
Slide It in eurooppaversiolla ei soittanut enää Marsdenkaan. Mel Galley vaihtui tilalle kesken edellisen Saints And Sinners levyn teon (tosin taisi ehtiä vain taustalauluihin siihen). Euroversiolla bassossa Colin Hodgkinson, amerikan versiossa taas Neil Murray.

Wikipedian luotettavuuteen on ota kantaa, mutta siellä tuo Slide it Inin uudelleenäänitys ja Coverdalen kanta siihen todetaan näin:
 
"Coverdale initially hated the new Geffen re-recording of Slide It In, as he had found nothing wrong with the original, famously declaring that it had "lost its British bollocks". Despite his misgivings, however, the album did manage to give Whitesnake some much-needed US exposure, and David soon altered his opinion. "
 
Töissähän ne muusikot ovat bändissä, ja kyllä työstä yleensä palkkaa yritetään nostaa. Tästä vinkkelistä ymmärrän hyvin että levyjen myyntilukujen ja keikkapalkkioiden silmälläpito vaikuttaa tapaan jolla musaa tehdään ja markkinoidaan.
 
Wikipedin versio Whitesnake-historiikista siis täällä:
 
http://en.wikipedia.org/wiki/Whitesnake

Slide It in eurooppaversiolla ei soittanut enää Marsdenkaan. Mel Galley vaihtui tilalle kesken edellisen Saints And Sinners levyn teon (tosin taisi ehtiä vain taustalauluihin siihen). Euroversiolla bassossa Colin Hodgkinson, amerikan versiossa taas Neil Murray.
 
Niin, ei siinä Paicekaan soittanut. Viittasin tuossa vain siihen monien klassisena pitämään ja eittämätöntä klassikkokamaa tehneeseen Whitesnakeen. Oli se sitten sitä lempparijuttua tai ei, mulle enimmäkseen ei.
 
Tota en tiennyt, että bassokin oli soitettu uusiks. Luulin, että vain kitaroita oli soiteltu päälle sillä käsittämättömällä Sykes-mössösoundilla.

Kyllähän tossa Slide it inissä tosiaan alkoi jo kuulua stadionpullistelumeininki. Ilman Sykesiä (joka sitten raiskasi koko levyn) jo melko raskaspoljentoinen (saattaa olla Powellin kulmikkaan rumpaloinnin vaikutusta) ja hittikertsirikas levy, jolla kitaraosasto kuitenkin nojaa sinne vanhaan. Musta kevyesti paras Whitesnake-lätty, sopivasti pullistelua sekä isoja kertsejä ja kuitennii bluus-Snaken relaa tatsia.
 
Lux ei ole tuota hiffannut, kenties siksi, että hänellä on vaikkua korvissaan.

Lux ei ole tuota hiffannut, kenties siksi, että hänellä on vaikkua korvissaan.
 
Joo pahasti. Ilmeisesti aivoissakin. Mun hyllyssäni olevalla Slide It In -lp:llä soittavat Lord, Galley, Moody, Bomber Powell ja Coverdale, eikä siinä ole stadionpullistelusta tietoakaan. Slow an' easy on toki suureellisempi Zeppelin-henkinen veto, mutta stadiontouhu ja sokeri astuivat kuvaan vasta tämän levyn jälkeen. Onhan tämä pieni siirtymä Hot Stuffin bluesgroovesta kohti hardrockia, mutta mitä sitten, vanhalta Whitesnakelta yhä kuulostaa. Ja mulle on aivan sama, mitä versiota joku australialainen on kuunnellut tai kuka soitti kesän -85 kiertueella. Tämä levy on Slide It In ja sillä selvä.

Joo pahasti. Ilmeisesti aivoissakin. Mun hyllyssäni olevalla Slide It In -lp:llä soittavat Lord, Galley, Moody, Bomber Powell ja Coverdale, eikä siinä ole stadionpullistelusta tietoakaan. Slow an' easy on toki suureellisempi Zeppelin-henkinen veto, mutta stadiontouhu ja sokeri astuivat kuvaan vasta tämän levyn jälkeen. Onhan tämä pieni siirtymä Hot Stuffin bluesgroovesta kohti hardrockia, mutta mitä sitten, vanhalta Whitesnakelta yhä kuulostaa. Ja mulle on aivan sama, mitä versiota joku australialainen on kuunnellut tai kuka soitti kesän -85 kiertueella. Tämä levy on Slide It In ja sillä selvä.
 
Niinpä, mutta menestystä tavoiteltiin isolla meiningillä, ja tuota isoa meininkiä jatketaan tällä uudella lätyllä.

Niinpä, mutta menestystä tavoiteltiin isolla meiningillä, ja tuota isoa meininkiä jatketaan tällä uudella lätyllä.
 
Aissattana, mä en tajunnut et se olikin toi menestyksen tavoittelu! Joo joo, eli koska siinä on parempia biisejä, se on paska. Koitan oppia tuon asian.

Mutta hetkinen... sittenhän mä pidän tästä uudesta levystä! :D

Aissattana, mä en tajunnut et se olikin toi menestyksen tavoittelu! Joo joo, eli koska siinä on parempia biisejä, se on paska. Koitan oppia tuon asian.

Mutta hetkinen... sittenhän mä pidän tästä uudesta levystä! :D
 
No tuohon juuri alkuperäisessä kirjoituksessani viittasin;
 
Tänään kuunneltiin autossa läpi puoltoista kertaa, ja ihan paskahan tää on edelleen. Etenkin soundit vituttaayhä enemmän, synteettistä piirilevyskeidaa. Olkoonkin, että se on "ajan henki", ja sitä Cover-Dale ilmiselvästi yrittää tavoitella. Ja palata selkeästi menestyneimmän kautensa aikoihin, eli 1987 ja sitä molemminpuolin ympäröivien levyjen meininkiin.

mutta stadiontouhu ja sokeri astuivat kuvaan vasta tämän levyn jälkeen. .
 
Ihan niinkuin se olis joku kirosana, että keikkapaikkana on STADION. Mitä järkeä mennä Tavastialle soittamaan, jos väkeä on tulossa 15 000, eikä 150?
 
Musta on vaan hienoa, et toi pumppu on kasassa, eikä pyytele anteeksi "kun nyt ollaan soiteltu vähän liian isosti taikka laulettu liian monta laulua beibestä". Odottiko joku todella jotain 70's retrosoundia uudelta levyltä? Vai millanen sen "oikean" Whitesnake-kitaran tulis kuulostaa? Hyvä levy, ja hieno koonpano tämä nykyinen Snake.

Ihan niinkuin se olis joku kirosana, että keikkapaikkana on STADION. Mitä järkeä mennä Tavastialle soittamaan, jos väkeä on tulossa 15 000, eikä 150?
 
Musta on vaan hienoa, et toi pumppu on kasassa, eikä pyytele anteeksi "kun nyt ollaan soiteltu vähän liian isosti taikka laulettu liian monta laulua beibestä". Odottiko joku todella jotain 70's retrosoundia uudelta levyltä? Vai millanen sen "oikean" Whitesnake-kitaran tulis kuulostaa? Hyvä levy, ja hieno koonpano tämä nykyinen Snake.
 
Mä olen samaa mieltä siitä, että nykyinen kokoonpano on hieno, mutta levy on piirilevyskeidaa.

Mä olen samaa mieltä siitä, että nykyinen kokoonpano on hieno, mutta levy on piirilevyskeidaa.
 
Oikea kokoonpano:
 
DC
Marsden
Moody
Murray
Lord
Paice
 
Ei ole muita kokoonpanoja

Oikea kokoonpano:
 
DC
Marsden
Moody
Murray
Lord
Paice
 
Ei ole muita kokoonpanoja
 
Lovehunter ja Trouble levyillähän kokoonpano oli sama, lukuun ottamatta rumpuosastoa jonka hoiteli Dave Dowle. Huono ei ole mielestäni ole sekään kokoonpano. Muuten allekirjoitan tuon edellisen.

Oikea kokoonpano:
 
DC
Marsden
Moody
Murray
Lord
Paice
 
Ei ole muita kokoonpanoja
 
Ähä, ähä! Onhan toinenkin oikea kokoonpano:
 
DC
Marsden
Moody
Murray
Lord
Dave "Duck" Dowle
 
E: saaaaatanan hidas.

Minusta tämäkin on kokoonpano (tosin viimeinen sellainen)
 
Cozy Powell
Mel Galley
David Coverdale
Micky Moody
Jon Lord
Colin Hodgkinson

Kaikki kokoonpanot on ollleet hyviä, toiset on vaan saaneet hyvää musaa aikaiseksi, toiset ei. Aina se ei ole riippunut kokoonpanosta, esim. tämä uusi saisi varmaan aikaiseksi vaikka mitä, mutta nyt on tilattu tätä.

Ihan niinkuin se olis joku kirosana, että keikkapaikkana on STADION. Mitä järkeä mennä Tavastialle soittamaan, jos väkeä on tulossa 15 000, eikä 150?
 
Musta on vaan hienoa, et toi pumppu on kasassa, eikä pyytele anteeksi "kun nyt ollaan soiteltu vähän liian isosti taikka laulettu liian monta laulua beibestä". Odottiko joku todella jotain 70's retrosoundia uudelta levyltä? Vai millanen sen "oikean" Whitesnake-kitaran tulis kuulostaa? Hyvä levy, ja hieno koonpano tämä nykyinen Snake.
 
Oli pumppu mikä tahansa, itse odottaisin että kitara soundit ylipäätään sopisivat itse musiikkiin, näin ei tuon uuden platan kanssa ole. Itse musiikki kallistuu enemmän sinne vanhan ajan Whitesnaken suuntaan, kun taas kitarasoundit sitä tyypillistä modernia puuroa jota kuulee joka tuutista, myös soolot kuulostivat omiin korviini päälleliimatuilta. Jos soitetaan ns "wanhan ajan rokkkia", niin olettaisin että soundit ovat sen mukaiset, eikä mitään 90 tai 2000 luvun tilusankari meininkiä. Sama juttu bändin keikkojen kanssa nykyään.
 
Ei silti, pitkällehän tuo hissimusalla aloittanut floristi on päässyt, jonka Blackmore ja kumppanit passittivat painontiputus kuurille aikoinaan... Jotenkin vaan tuo nuoruuden uho, jota ilmeisesti yrittävät pitää yllä biiseissä, ei vaan sovi Coverdalen iälle, tai äänelle enään. Se Restless Heart levyn myötä tullut kypsempi tyyli sopisi huomattavasti paremmin, ei silti että se Whitesnakea olisi ollutkaan. Coverdalen soolo joka Whitesnakena julkaistu.
 
edittiä: Niin juu...eikä se uusi levy mikään huono ole, ei vaan niin hyvä kuin mitä se voisi olla.

Jotenkin vaan tuo nuoruuden uho, jota ilmeisesti yrittävät pitää yllä biiseissä, ei vaan sovi Coverdalen iälle, tai äänelle enään. Se Restless Heart levyn myötä tullut kypsempi tyyli sopisi huomattavasti paremmin, ei silti että se Whitesnakea olisi ollutkaan. Coverdalen soolo joka Whitesnakena julkaistu.
 
Niin tai siis Coverdalen ja Vandenbergin kimppatuotos, johon Coverdalen ääni sopi helvetin hyvin, kitarat oli maukkaat ja tyylinmukaiset ja muu bändi loistava. Aijai.
 
edittiä: Niin juu...eikä se uusi levy mikään huono ole, ei vaan niin hyvä kuin mitä se voisi olla.
Paska se on, naurettavaa pelleilyä.

Itse diggailen Restless Heartia enempi vielä siitä Coverdalen Into The Light soolosta. Myöskin Whitesnaken (Coverdalen) kaksi ekaa levyä ovat mukavaa kuunneltavaa. Starkersista diggailen myös. Coverdalehan on haastatteluissa väläytellyt, että Snaken lopetettua tuo voisi olla se uusi suunta. Eli pienimuotoisia keikkoja pienellä kokoonpanolla.