Corto 31.08.2019 01:29:04 | |
---|
Tykkäsin. Ei, nautin suorastaan. Kaikki albumin seitsemän "pää"raitaa ovat hyviä. Nyt on progemeininki kohdillaan kun alle 10 minuutin kappaleita on vain yksi ja sekin instrumentaali (en laske mukaan niitä lyhyitä muutaman minuutin väli-introja jotka ilmeisesti muutenkin puuttuvat joistakin levyn versioista). Allekirjoitan myös sen että tässä on hiottu soundit parhaiten kohilleen kaikista Toolin levyistä. Syytä olisikin; 13 vuotta ollut aikaa hinkata... Justin Chancellor dominoi bassossa edellisellä 10 000 Days -albumilla, mutta tällä kertaa Adam Jones on mielestäni päässyt paremmin framille Fear Inoculumin kappaleissa. Toki Adamin riffittely on välillä sitä junnaavaa perusjunttaa, mutta groove on kova. Välillä tosin karkaa lurituksia ja likkejä edellisiltä levyiltä. No, onko se sitten varkaus jos itseään plagioi, mene ja tiedä. Danny Carey ja MJK loistavat omilla tonteillaan tuttuun virtuoosimaiseen tyyliinsä. Eniten kiinnittääkin huomiota levyn yleiseen atmosfääriin. Riehuminen ja nuoruuden aggressio ovat taka-alalla, bändi keskittyy enimmäkseen seesteiseen fiilistelyyn ja hitaaseen etenemiseen. Ja totta kai juuri kun luuli että kaikki on nähty ja kuultu: Toolista on nyt tullut hampaaton melankolinen vanhus, isketään loppumetreillä mättöraita 7empest ja aivot sulaa. Ei saa narkkaria kiusata tällä lailla, minä haluan lisää! More Gary, Less Paul |
mrk 31.08.2019 09:48:44 | |
---|
Amazon.com tilaus Arvioitu toimitusaika: maanantai, syyskuu 02, 2019 työpäivän aikana Saas nähdä kuinka käy. DHL toimittaa. "Short On Long Term Goals" |
A.O.K. 31.08.2019 10:54:14 (muokattu 31.08.2019 10:55:19) | |
---|
mrk: Amazon.com tilaus Arvioitu toimitusaika: maanantai, syyskuu 02, 2019 työpäivän aikana Saas nähdä kuinka käy. DHL toimittaa. Joo mulle tuli vastaava ilmoitus myös. Mutta oli ikävä yllätys että DHL toimittaa, viimeksi ne otti jonkun parinkympin palkkion itselleen siitä että tullasivat tavaran minun puolesta, pyytämättä ja yllättäen eikä ollut mahdollisuutta hoitaa tullausta itse. Toivotaan että on systeemit muuttuneet. Well by seventy-six we'll be A.O.K. |
Kanjonit 31.08.2019 11:49:19 | |
---|
Sama arvio mulle. Alkuperäinen arvio oli syyskuun puoleen väliin. Voiko tulla noin nopeasti? Stay the Grand Finale |
mrk 31.08.2019 15:27:36 (muokattu 01.09.2019 10:36:09) | |
---|
A.O.K.: Joo mulle tuli vastaava ilmoitus myös. Mutta oli ikävä yllätys että DHL toimittaa, viimeksi ne otti jonkun parinkympin palkkion itselleen siitä että tullasivat tavaran minun puolesta, pyytämättä ja yllättäen eikä ollut mahdollisuutta hoitaa tullausta itse. Toivotaan että on systeemit muuttuneet. Ilmeisesti on muuttunut parempaan suuntaan. Pyytää että hoitaa tullauksen itse https://bbs.io-tech.fi/threads/kuri … lauksesta-miten-toimia.27336/page-3Täällä kokemuksia. EDIT: Hetki sitten tuli tekstiviesti, jossa kysyvät haluaako että he hoitavat tullauksen 20 euron hintaan, vai haluaako hoitaa tullauksen itse. "Short On Long Term Goals" |
inkognito 31.08.2019 19:29:07 (muokattu 31.08.2019 19:30:14) | |
---|
Tää uus levyhän on vitun kova. Pesee väsyneen 10 000 Daysin 100-0. Luin jonkun kotimaisen arvostelun tästä ennakkoon, jossa levy sai jotain 6/10. Mitä vittua, sakot pitäisi saada tuollaisesta väsyneestä provokaatiosta ja yleisestä ymmärtämättömyydestä. |
masterhat 31.08.2019 19:59:09 | |
---|
^^ Samaa mieltä, 10000days ei oikein ikinä ole toiminut, mutta bändin muu tuotanto on timanttista, kuten viimeisinkin tekele |
Brian May jr. 31.08.2019 19:59:12 | |
---|
inkognito: Tää uus levyhän on vitun kova. Pesee väsyneen 10 000 Daysin 100-0. Luin jonkun kotimaisen arvostelun tästä ennakkoon, jossa levy sai jotain 6/10. Mitä vittua, sakot pitäisi saada tuollaisesta väsyneestä provokaatiosta ja yleisestä ymmärtämättömyydestä. Luin saman Kaaoszinen arvion, se herätti kyllä vähän ihmetystä. Mulla kaksi kuuntelua takana ja oikein hyvältä kuulostaa. Mites tämän Deluxe Editionin kanssa nyt oli, siitä ei tule lisäpainoksia, vaan seuraavat ovat normi-CD ja vinyyli, vai? Vettä! |
Ziggy Bubba 01.09.2019 18:14:48 | |
---|
Lisäkuunteluiden myötä on selvinnyt itelle yksi juttu: tämä on aika perkeleen kova levy. |
rocky0 01.09.2019 18:24:33 | |
---|
Olipa positiivinen ylläri kun tuli jo nyt tullausviesti. Tosin vahingossa laitoin DHL hoitamaan tullauksen, kun en malttanut lukea viestiä loppuun. Vielä levyssä on kyl pureskeltavaa, mutta onhan tämä perkeleen hieno levy. Odotan sormi liipaisimella keikkaa Suomeen tai edrs Ruotsiin. |
Rattata 01.09.2019 18:57:09 | |
---|
Aina on Tool vaatinut sulattelua. Ensimmäinen mielipide kuitenkin pettymys. Mutta täöä ei tule olemaan lopullinen mielipide, täytyy soitella läpi useaan otteeseen. |
ramionparas 01.09.2019 22:04:31 (muokattu 01.09.2019 22:38:19) | |
---|
rocky0: Olipa positiivinen ylläri kun tuli jo nyt tullausviesti. Tosin vahingossa laitoin DHL hoitamaan tullauksen, kun en malttanut lukea viestiä loppuun. Vielä levyssä on kyl pureskeltavaa, mutta onhan tämä perkeleen hieno levy. Odotan sormi liipaisimella keikkaa Suomeen tai edrs Ruotsiin. Itsel sama moka :D En kyl ymmärrä miten toi noin nopsaa on tulossa "Jees. Hyvä muistaa... En oo käynyt täällä niin pitkään aikaan ettei oikein muista miten homma toimii..." |
Informaatiokameli 02.09.2019 01:33:53 | |
---|
On kyllä vähän käppäturauttelua tää levy. Hyviä juttuja siellä täällä mutta jotenki ei lähde oikein yhtään. Chocolate chip trip on turhimpia biisejä miesmuistiin. Everybody loves somebody but nobody loves rumpali. |
Exhausted 03.09.2019 11:10:51 (muokattu 03.09.2019 11:13:33) | |
---|
Joitain ajatuksia tästä uudesta levystä on herännyt. Tällä levyllä soittimet on jotenkin paremmin toisistaan eroteltuja tai soittavat luonnollisempia juttuja. Aiemmilla levyillä, etenkin Lateraluksella ja Aenimalla on paljon sellasia mystisiä hetkiä, joissa soittimet sulautuu toisiinsa yhtenäiseksi riffiksi, ja joista ei oikein heti tajua että "miten tämä on tehty". Etenkin kitara ja basso soittaa minusta aika "tavallisia" juttuja, kun aiemmilla levyillä on ollut luovempia ratkaisuja. Nimibiisin alun "sellosaundi" ja Dannyn synat ainoina uusina saundillisina juttuina. Dynamiikkaskaala on tällä levyllä jotenkin kapeampi - ei ole mitään valtaisaa mättöä mutta toisaalta ei mitään ihan kunnon himmailuakaan tyyliin Parabol, Wings For Marie tai Disposition. Tämän johdosta myös biisit on vähän toistensa kaltaisia. Esimerkiksi Kymppitonnilla jokaisella biisillä oli selkeästi oma juttunsa. Itseäni häiritsee eniten juuri Pneuman ja Invinciblen samankaltaisuus, etenkin kun ovat peräkkäiset biisit (lisäksi molempien perässä samanlainen synahäröily). Toisaalta Culling Voices ja 7empest sitten on vähän erilaisia rakenteeltaan, Culling myös sävellajiltaan. Ei tämä silti huono levy ole. |
Vessajono 03.09.2019 11:22:18 | |
---|
Mä en oikein osaa vieläkään ajatella tästä mitään. Ei tää nyt ihan pettymykseltä vaikuta, mut ei myöskään parasta ikinä. Ainoa mitä nyt tulee mieleen niin noi välihäröilyt vois kyllä jättää pois ja käyttää niihin tuhlatun ajan biiseihin. Bullitt: Sama kai se olisi sulkea tämä sivustokin tai ainakin potkia kaikki Vessajonoa ja Anssi Kelaa lukuunottamatta vittuun, kokolailla kaikki muut kun täällä taitavat olla amatöörejä. |
Exhausted 03.09.2019 11:23:53 (muokattu 03.09.2019 11:24:22) | |
---|
Vessajono: Ainoa mitä nyt tulee mieleen niin noi välihäröilyt vois kyllä jättää pois ja käyttää niihin tuhlatun ajan biiseihin. Minusta ne ajaa ihan asiansa. Kun vielä otetaan Descendingin suhinat ja Culling Voicesin alun synaintro niin siitä tulee mukava jatkumo levylle. Ja Chocolate Chip Tripin sekkarisynasaundi jotenkin miellyttää korvaa. |
Muovinen 03.09.2019 11:25:29 | |
---|
Exhausted: Joitain ajatuksia tästä uudesta levystä on herännyt. Tällä levyllä soittimet on jotenkin paremmin toisistaan eroteltuja tai soittavat luonnollisempia juttuja. Aiemmilla levyillä, etenkin Lateraluksella ja Aenimalla on paljon sellasia mystisiä hetkiä, joissa soittimet sulautuu toisiinsa yhtenäiseksi riffiksi, ja joista ei oikein heti tajua että "miten tämä on tehty". Minulla on vähän samanlainen fiilis. Jo 10k:lla tuotanto oli niin hifiä, että tietty mystisyyden verho oli poissa. Varsinkin Adam Jonesin kitaran soitto paljastuu aika tavallisen kuivakaksi riffittelyksi verrattuna Lateralukseen ja varsinkin Aenimaan. Tämä ei toki ole ainoa ongelma uudella rieskalla. Biisit tosiaan tuntuvat liian samanlaisilta keskenään, vaikka niissä tarkemmin tarkasteltuna varmaan paljon eroja onkin. Jossain kohtaa biisiä kuitenkin aina alkaa se turhan oloinen instrumentaaliosio ja biisi leviää käsiin. Jonesin liidikitara on välillä kuin nurkkaan ahdettu eläin, joka ei löydä tietä ulos. Sitten tartutaankin tuttuihin ratkaisuihin. Asiat on aika hyvin niin kauan kuin biisit tukee Maynardin laulua. https://soundcloud.com/muovinen |
Exhausted 03.09.2019 11:35:31 (muokattu 03.09.2019 11:40:15) | |
---|
Unohdin vielä mainita Dannyn sähköperkat. Ne on välillä vähän liioiteltuja ja halvan kuuloisia. Vielä Vicariousin alussa tai Right in Twon rumpusoolossa se oli sellanen wow-efekti että mikäs saundi se tämä ja kukas sen soittaa ja oho nyt se paukuttaa sillä samalla saundilla tommosen tremoloefektin, mutta nyt vaan tuntuu parodioinnilta kun tulee korostetun teräviä kilkatuksia jotka menee vielä nuottiin. |
Rattata 03.09.2019 12:03:31 | |
---|
Exhausted: Dynamiikkaskaala on tällä levyllä jotenkin kapeampi - ei ole mitään valtaisaa mättöä mutta toisaalta ei mitään ihan kunnon himmailuakaan tyyliin Parabol, Wings For Marie tai Disposition. Tämä muuten aivan totta, joka häiritsee itseäni aika paljon. |
Tuomoo 04.09.2019 22:51:41 | |
---|
Sain vihdoin itsekin tämän kuunneltua. Aika ristiriitaiset fiilikset tästä jäi. Vaikka levyä on odottanut, niin ensituntumalta käteen jäi lievähkö pettymys, ehkä sitä odotti jotakin paljon suurempaa kuin tämä levy olikaan. Hirveän raskas tämä on kuunneltavaksi kun biisit ovat niin pitkiä, sanoisin jopa että liian monta liian pitkää biisiä tukittu samalle levylle. Ja kevennykseksi tietysti muutama täyterölöbiisi, joilla ei tee yhtään mitään. Exhausted: Dynamiikkaskaala on tällä levyllä jotenkin kapeampi - ei ole mitään valtaisaa mättöä mutta toisaalta ei mitään ihan kunnon himmailuakaan tyyliin Parabol, Wings For Marie tai Disposition. Tämän johdosta myös biisit on vähän toistensa kaltaisia. Tämä otti omaankin korvaan. Ehkä noista raskaammissa osioissa olisi saanut olla vähän enemmän rosoa, ja himmailuissa vielä vähän enemmän varpaillaan menoa. Ensimmäisen kuuntelun jälkeen sanoisin että parhaiten tällä levyllä toimivat laulut, MJK:n suoritukset ovat kyllä upeita tällä levyllä. Ensimmäisen kuuntelun jälkeen Descending painui mieleen. Joudun kyllä antamaan tälle levylle vielä muutaman kuuntelun ennen kuin annan lopullisen tuomioni. Ei tämä kuitenkaan huono levy ole näin ensituntumalta. |