Rock, pop, alternative ›

When this came out, I shied away because of dismissive reviews. Dumb. I've studied Jimi for 36 years and this is an excellent album. All of the songs are new mixes, some capturing excellent points and feel. For me, it's far superior to First Rays... While I prefer some of the mixes better on that album, this overall is much closer to a Jimi album in spirit. The opening is something that I hadn't heard yet, and even the mixes I don't prefer are interesting.The only session musician work is drums on two songs, and it was a wise choice. Very well done.
 
https://www.amazon.com/Voodoo-Soup-Jimi-Hendrix/dp/B000002OW1

Kiinostunut Jäsen: Reviewing for Entertainment Weekly in 1995, music critic David Browne said that, unlike other assorted compilations of Hendrix's music, Voodoo Soup coheres and sounds "as fluid and cohesive as a preconceived record, without a bad song in the bunch".
 
Voodoo Soupilla on tarpeettomia dubbauksia ja editointeja, jotka enimmäkseen huonontaa laatua verrattuna autenttisempiin kesken jääneen levyn julkaisuihin. Mitä järkeä esim poistaa se yksi kitararaita Freedom -kappaleesta ja poistaa Night Bird Flyingin perkussioita... Yksi juttu tietysti, että eikö artistin visiota voi kunnioittaa, mutta pitääkö sitä materiaalia vielä oikein huonontaa?
 
Mutta oleellisemmin siitä puuttuu monia olennaisia raitoja, mitkä olisivat tulleet kesken jääneelle levylle (Izabella, Dolly Dagger, Straight Ahead, Hey Baby, Earth Blues, Astro Man), ja toisaalta pari filleriä (avausraita ja tarpeeton Message to Loven studioversio) on pistetty mukaan. Jos haluat tämmöistä raiskattua raakiletta kuitenkin palvoa, niin siitä vaan.

Otetaan nyt iisisti. Itse en omista levyä mutta 90-luvulla julkaistiin muutama levy Hendrixin viimeistä tuotanta, oletin että Alan Douglasin Voodoo Soup lukeutui myöskin näihin perheen hyväksyttyihin levyihin. Itselleni riitää The Cry Of Love ja Rainbow Bridge. Olisikohan First Rays of the New Rising Sun sitten parempi vaihtoehto? Ainakin Dolly Dagger löytyy?
 
"Freedom" 3:27
"Izabella 2:50
"Night Bird Flying" 3:50
"Angel" 4:22
"Room Full of Mirrors" 3:20
"Dolly Dagger" 4:44
"Ezy Ryder" 4:09
"Drifting" 3:48
"Beginnings" 4:13
"Stepping Stone" 4:12
"My Friend" 4:36
"Straight Ahead" 4:42
"Hey Baby (New Rising Sun)" 6:04
"Earth Blues" 4:21
"Astro Man" 3:34
"In From the Storm" 3:41
"Belly Button Window" 3:36

Vähän sama juttu itselläkin eli tuo The Cry Of Love tuntuisi olevan se paras Experience-aikojen jälkeinen levy noin kokonaisuutena. Ei juuri tee mieli skipata yhtään biisiä kuunnellessa... Noilla muilla em. "rahastuslevyillä" niitä onkin sitten vähän liikaakin.

Tässä erittäin hieno versio Johnny B. Good biisistä. Berkeley, CA 1970. Jimi oli paras.
 
https://www.youtube.com/watch?v=ss_rk-RITts

sub zero: Oli sitä "progempaa" kamaa noilla Experiencenkin levyillä selvästi, että simppeliys-monimutkaisuus ei ole se akseli, millä tuota siirtymää kannattaa hahmottaa.
 

 
Jimin ensi levyllä ei ole progen kanssa mitään tekemistä jos et laske bluespohjaista rokkia progeksi. Brittiläiset progebändit kuten Emerson, Lake And Palmer ja Jethro Tull ovat sitten eri asia. Jimin suosituimpia kappaleita ovat All Along the Watchtower, Fire, Foxy Lady, Hey Joe, Purple Haze ja Red House. Se on vähän sama asia jos kutsuis esim. puhdasta bluesrokki bändiä Freetä "progeksi".

Kiinostunut Jäsen: Jimin ensi levyllä ei ole progen kanssa mitään tekemistä jos et laske bluespohjaista rokkia progeksi. Brittiläiset progebändit kuten Emerson, Lake And Palmer ja Jethro Tull ovat sitten eri asia. Jimin suosituimpia kappaleita ovat All Along the Watchtower, Fire, Foxy Lady, Hey Joe, Purple Haze ja Red House. Se on vähän sama asia jos kutsuis esim. puhdasta bluesrokki bändiä Freetä "progeksi".
 
Onhan Experiencen levyillä raitoja, kuten "1983", "If Six was Nine", "...And the Gods Made Love", "Rainy Day, Dream Away", "Third Stone from the Sun", jotka on helpompi kuvitella proge-levylle (joissa sentään on usein ihan tavallistakin poppia) kuin perus rock-levylle. Noista etenkin "1983" on jo täysin progea tyyliltään.
 
Kesken jääneellä levyllä etenkin "Hey Baby" edustaa tätä osastoa enempi, myös muissa kappaleissa (esim. "Freedom") on hieman normaalia rokkia monimutkaisempia rakenteita ja pitkiä instrumentaali-osuuksia. Mutta tässä suuntauksessa ei siis ollut siinä vaiheessa mitään uutta, vaan se ennemminkin kulminoitui jo Ladylandilla.

Olisiko psykedeelinen rock parempi kuvaus Jimin ekalle levylle kuin varsinaisesti proge? Ainakin omasta mielestä olisi... Kokeellisia juttuja siellä täällä mutta oliko ne sitten välttämättä niin "progressiivisia"? Kuka tietää?

Regalis Apertura: Olisiko psykedelia parempi kuvaus Jimin ekalle levylle kuin varsinaisesti proge? Ainakin omasta mielestä olisi... Kokeellisia juttuja siellä täällä mutta oliko ne sitten "progressiivisia"? Kuka tietää?
 
Olisi. Kukaan ei ole väittänytkään, että nuo levyt olisivat proge-levyjä.

Psykedeelinen rock /blues kakkoslevyltä lähtien varustettuna. Ei mikään Hey Joe ole happorokkia tai All Along The Watchtower. Jimi myöhemmin alkoi siirtymään pois tutuista kuvioista vuosina 1969-1970 mutta se oli erittäin funkahtavaa kun vanha armeija ystävä Billy Cox liityyi kuviohin ja Noel Redding istui loontolaisessa hotelissa täysin kamoissa. Noel Reddingin muistelmat olisi hienoa lukea.
 
Tässä erittäin harvinainen haastis Mitch Mitchellin kanssa vuodelta 1973.
 
https://www.youtube.com/watch?v=D5UIlM6dL6s

Ei kai se musan funkpainotteisuus levyjä sinänsä pilaisi mutta kun se on muutenkin mielikuvituksetonta se Henkan loppuaikojen meininki kun vertaa ekoihin levyihin.
 
Rainbow Bridgellä kyllä on hieno se Hear My Train a Comin', kirkkaasti paras versio mitä siitä on olemassa. Pluusin juhlaa. Mikäs se livelevy on missä on törpösti maalattu kansi, ei ole siinäkään yhtä hyvää versiota. Concerts, sen niminenkös se on? Aina välillä kuuntelen sitä mutta ei ole vielä ihan kybällä uponnut. Pitäisikin taas yrittää, vika täytyy olla kuulijassa jos ei innosta.

Jaa-a mulla taas (varmaan jo aiemminkin jo totesin) tuo Concerts kolahti aikanaan kun se ilmestyi... Monista biiseistä jäi käsitys parhaimpina liveversioina (esim. tuo Hear My Train A Comin') mitä olen tähän asti Jimiltä kuullut.

Siinä Rainbow Bridgen versiossa ne kaksi huiluääntä siinä lopetuksessa... se on nerokkuuden huippu.

sub zero: Olisi. Kukaan ei ole väittänytkään, että nuo levyt olisivat proge-levyjä.
 
Oletan että sinulle on varmasti turha lähettää Alan Douglasin mixattua Voodoo Soup kokoelmalevyä joulupostissa.

Niin mitä tuohon Are You Experiencediin tulee niin tarkoitin vaan sellaista yleistä "arviota/spekulointia" siitä miten sen biisejä tulisi kuvailla (ihan vaan lämpimikseni, mikään pakkohan ei ole genrettää musaa mitenkään;))... Yleensäkin Jimin tuotannosta tietty osa on psykedeelista rockia, osa bluesia ja hieman funkyäkin noin loppuaikoina.

Se on vähän kaikkea. Se teki Jimistä niin hienon. Esim. psykedeelisiä vivahteita oli vaikea välttää noina aikoina.

Jopa Judas Priest oli hippibändi alussa.

Mun hyvä ystävä sanoi aina että kato se Hendrixin akustinen versio biisistä Hear My Train Coming jossa Jimi itkee ja soittaa samalla bluesia.
 
Jimi Hendrix On An Acoustic Guitar(Only known 2 videos RARE)
 
https://www.youtube.com/watch?v=P701paKEMXs

Kiinostunut Jäsen: Mun hyvä ystävä sanoi aina että kato se Hendrixin akustinen versio biisistä Hear My Train Coming jossa Jimi itkee ja soittaa samalla bluesia.
 
Jimi Hendrix On An Acoustic Guitar(Only known 2 videos RARE)
 
https://www.youtube.com/watch?v=P701paKEMXs
 
Se jälkimmäinen noista on kyllä hyvä, vanha rokkiklassikko Jimin omalla tyylillä :)

Kefiiri: Se jälkimmäinen noista on kyllä hyvä, vanha rokkiklassikko Jimin omalla tyylillä :)
 
Ainakin tämä postaamani video jouduttiin lopettamaan kun Jimi purskahti itkuun, lopussa näkee selviä kyyneleitä.