Rock, pop, alternative ›

Munkaan mielestäni se ei yllä muiden numeroiden tasolle, mutta väkisinkin vääntää hymyn kasvoille viimeistään kertosäkeessä.
"Do you close your eyes when you're making love, yeah"
 
Kyllähän se tietty hymyilyttää, jos kerrankin sattuu ymmärtämään mistä piisissä lauletaan.

Powell soittaa ihan groovaavasti Jeff Beck Groupin levyillä, vaikka ei niissä ihan Beckin toivomiin Motown -meininkeihin päästykkään.
 
Ekan Rainbow -levyn tähti on mielestäni basisti Graig Gruber. Hienoa ja funkyä soittoa hyvällä soundilla. Elf oli paljon enempi boogie- ja rock'n'roll -pohjainen orkesteri, joten ei ihme että Ritchie potki muut pois Dioa lukuunottamatta.

Kyllähän se tietty hymyilyttää, jos kerrankin sattuu ymmärtämään mistä piisissä lauletaan.
 
Joo, Dio harvemmin laulaa mitään ymmärrettävää.
 
http://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=44&t=103873#p3476168

Joo, Dio harvemmin laulaa mitään ymmärrettävää.
 
Dio on tosiaan erikoistunut joko äärimmäisen syvällisiin tai täysin mitäänsanomattomiin ympäripyöreisiin teksteihin. Kumpia ne lienevät, se on kai kiinni kuulijasta.

Dio on tosiaan erikoistunut joko äärimmäisen syvällisiin tai täysin mitäänsanomattomiin ympäripyöreisiin teksteihin. Kumpia ne lienevät, se on kai kiinni kuulijasta.
 
Samoin kuin muuan Rob Halford. Molemmat ovat mielestäni aika mestareita kirjoittamaan sellaisia lyriikoita, joissa ei ole mitään järkeä, mutta silti ne toimivat siinä biisissä aivan loistavasti.
 
Toki molemmat ovat kirjoittaneet myös hienoja, järkeenkäypiä sanoituksiakin.

Kyllähän se tietty hymyilyttää, jos kerrankin sattuu ymmärtämään mistä piisissä lauletaan.
 
Vai laittaa Do you close your eyes hymyn huulille? Ookko kuullu Dion When a woman cries -piisiä? Suosittelen.

Joo, en saa näppylöitä Powellin soitosta todellakaan minäkään, mutta en ole henk.koht. koskaan kokenut häntä kovinkaan groovaavaksi soittajaksi. Taimihan äijällä oli vissiin atomikellon tasolla ja muutenkin kovasti tasalaatuista toimintaa hällä.
 
Tuohon jonkinnäköiseen svengin puutteeseen törmäsin Whitesnakenkin kohdalla, kun Paice vaihtui Powelliin Saint&Sinnersin jälkeen. Kaikinpuolin jykevää, tarkkaa ja hyvää rumpalointia, mutta joku elastisuus ja svengi puuttuu.
 
Kolmas esimerkki löytyy Michael Schenker Groupista. Kun Powell jäi pois ja Ted Mckenna tuli tilalle, homma kuulosti minun korvaani heti paremmalta. Hyvänä esimerkkinä loistava Assault Attack -levy. Luulenpa, että jos Powell olisi siellä vetänyt, se levy kuulostaisi kulmikkaammalta ja kolisevammalta. No, Budokan livellä Powell on kyllä mies paikallaan. Ja ettei jää epäselväksi, niin niillä Rainbown 70-luvun levyillä myös, vaikka vähän kitisinkin. Onhan ne sentään suosikkilevyjäni, ...Rising varsinkin. Enpä oikeastaan osaa kuvitella ketään muuta rumpalia juuri sille levylle. Meneekö ristiriitaiseksi...? ;)
 
Okei, sä voitit ;) Olet perehtynyt aiheeseen selvästi paremmin kuin minä, jonka "asiantuntemus" rajoittuu tässä pariin hassuun Rainbow -albumiin.
 
Cozy Powell oli osaltaan luomassa nyky-metallirumpaleiden suosimaa tyyliä, mutta soittonsa oli silti huomattavasti juurevampaa ja letkeämpää kuin esim... (no, jääköön nimet mainitsematta) ja siksi makeen kuuloista.

Okei, sä voitit ;) Olet perehtynyt aiheeseen selvästi paremmin kuin minä, jonka "asiantuntemus" rajoittuu tässä pariin hassuun Rainbow -albumiin.
 
No, joku voi kuulla asian ihan toisellekin tavalla, joten kunhan omaa näkökulmaa vähän valotin...
 
Cozy Powell oli osaltaan luomassa nyky-metallirumpaleiden suosimaa tyyliä, mutta soittonsa oli silti huomattavasti juurevampaa ja letkeämpää kuin esim... (no, jääköön nimet mainitsematta) ja siksi makeen kuuloista.
 
Joo, Cozy oli mies paikallaan, jos ei ihan äärimmäistä letkeyttä tarvittu. ;)

Itse pidän enemmän Dion jälkeisistä. Down to earth jossa laulaa Graham Bonnet (ja tiukasti lähtee ääni mieheltä). Bent out of shape on myös hyvä.

Risingista minulle tulee mieleen helvetin kova ja tasainen kokonaisuus. Monien ylivertaiseksi nostama Stargazer on vain yksi loistava biisi muiden joukossa tuolla levyllä josta ei mielestäni heikkoa lenkkiä löydy.
 
Rising todellakin on ERITTÄIN kova levy, minusta aika paljonkin parempi kuin LLRR, mikä sisältää "vain" 3 todella hyvää, klassikkokamaa olevaa biisiä (nimiraita, Kill the King, Gates of Babylon) kun taas Risingilla kaikki biisit toimivat ja levystä muodostuu harmoninen hevikokonaisuus. Bändin paras ehdottomasti. Ja sit tuleekin Down to Earth.
 
Minusta Light in a black on Stargazeria "suurempi" biisi.
 
E. Levyn paras biisi on Light in the Black.
 
Sen verran pitää vielä tunnelmoida, että aiemmin en olisi ikinä uskonut kuulevani Tarot Womania livenä Dion esittämänä.. olikin melkoinen yllätys, kun bändi aloitti 2005 jäähallikeikan sillä biisillä. Biisin alun urkuilut on aika jees niin levyllä kuin lavallakin. Sopii hyvin avausraidaksi.

Rising todellakin on ERITTÄIN kova levy, minusta aika paljonkin parempi kuin LLRR, mikä sisältää "vain" 3 todella hyvää, klassikkokamaa olevaa biisiä (nimiraita, Kill the King, Gates of Babylon)
 
Kyllä ainakin L.A. Connection, Lady Of The Lake ja Rainbow Eyes kaikki pesee nimiraidan, siis mun mielestä.
 
Kakkospuolen Shed ja Sensitive To Light on ihan ok ralleja, kovin monella levyllä nuo saattaisivat olla levyn kovinta antia.

Kakkospuolen Shed ja Sensitive To Light on ihan ok ralleja, kovin monella levyllä nuo saattaisivat olla levyn kovinta antia.
 
Ainakin Turner-aikakauden levyillä olisivat :) Mutta hyviä biisejähän nuo ovat, Rainbow on vaan niin kova bändi, että sen parhaimmat biisit ovat TODELLA hyviä. Rainbow Eyes ei oikein ikinä ole meikäläiseen iskenyt, vaikka Dio siinä tunteikkaasti vingahteleekin jousisoittimien kanssa kilpaa..

Musta Rainbow Eyes on kovimpia Rainbow-biisejä.Äärettömän hieno melodia ja loistava kontrasti levyn muuhun materiaalian.Tekee LLR'nR:stä monipuolisen levyn osaltaan.Lady of the lake on myös loistava.The Shed jää tosiaan vähän välipalaksi.
 
Silkkaa mahtavuutta kyllä kaikki Dion aikainen Rainbow - ei mahda mitään.

Musta Rainbow Eyes on kovimpia Rainbow-biisejä.Äärettömän hieno melodia ja loistava kontrasti levyn muuhun materiaalian.Tekee LLR'nR:stä monipuolisen levyn osaltaan.Lady of the lake on myös loistava.The Shed jää tosiaan vähän välipalaksi.
 
Silkkaa mahtavuutta kyllä kaikki Dion aikainen Rainbow - ei mahda mitään.
 
Rainbow eyes on bändin Stairway to heaven?

Rainbow eyes on bändin Stairway to heaven?
 
Jos Stairwayta ajattelee jonkinlaisena jättiläishymninä, eräänlaisena yhden bändin huippu- ja/tai käännekohtana, tunnussävelmänä (tai sitten vaikka tekotaiteellisena hömpötyksenä, ihan miten vaan, ei ole tarkoitus alkaa vääntämään kättä biisin asemasta Zeppelinin tuotannossa) eikä vertaile kappaleiden rakenteita tosiinsa, niin silloin Rainbown Stairway on ilman muuta Stargazer. Rainbow eyes on vain yksi balladi muiden joukossa, se ei kehity ja kasva, se vain on.

Jos Stairwayta ajattelee jonkinlaisena jättiläishymninä, eräänlaisena yhden bändin huippu- ja/tai käännekohtana, tunnussävelmänä (tai sitten vaikka tekotaiteellisena hömpötyksenä, ihan miten vaan, ei ole tarkoitus alkaa vääntämään kättä biisin asemasta Zeppelinin tuotannossa) eikä vertaile kappaleiden rakenteita tosiinsa, niin silloin Rainbown Stairway on ilman muuta Stargazer. Rainbow eyes on vain yksi balladi muiden joukossa, se ei kehity ja kasva, se vain on.
 
Totta. Mulle vaan tulee biisin tunnelmasta mieleen stairway to heaven. Oikeastaan Rainbow eyes kuulostaa vähän Stairwayn ja Yesterdayn risteytykseltä.

Samoin kuin muuan Rob Halford. Molemmat ovat mielestäni aika mestareita kirjoittamaan sellaisia lyriikoita, joissa ei ole mitään järkeä, mutta silti ne toimivat siinä biisissä aivan loistavasti.
 
Toki molemmat ovat kirjoittaneet myös hienoja, järkeenkäypiä sanoituksiakin.
 
Niin no Halfordin osalta lyriikoissa mennään aika tukevasti kieli poskessa.Diolla ei niinkään.

Totta. Mulle vaan tulee biisin tunnelmasta mieleen stairway to heaven. Oikeastaan Rainbow eyes kuulostaa vähän Stairwayn ja Yesterdayn risteytykseltä.
 
Oikeastaan kyllä.Ei Rainbow eyes kyllä minusta kaipaa mitään paisutteluja.Se toimii hienosti noin nimenomaan kontrastina muuhun levyyn.

Long Live Rock'n' Roll - nyt on tämäkin hallussa. Ja tosiaan, hyvin futaa ainakin remaster -painos, soundeissa ei valittamista. Myös biisit & soitto (yllättäin :) toimii... kovaa stuffia.

Long Live Rock'n' Roll - nyt on tämäkin hallussa. Ja tosiaan, hyvin futaa ainakin remaster -painos, soundeissa ei valittamista. Myös biisit & soitto (yllättäin :) toimii... kovaa stuffia.
 
Tuo on ehdottomasti parhautta bändiltä. Itse pidän enemmän Dion äänestä. Ei tosin Bonnetillakaan huono ääni ole. Turner laulaa studiolevyllä hienosti, mutta ne pari liveä mitä olen kuullut niin melko surkuhupaisalta paikoin kuulostaa. Etenkin Turnerin yrittäessä laulaa korkealta ja kovaa.