Rock, pop, alternative ›

Nazareth: Sanoisin että Blue Cheerin kitaristi Leigh Stephens. Hiton hyvää ja rankkaa sooloilua mutta aika epävireistä.
 
EDIT: eiku soittotaidosta oli kyse.. no, kirjotettu mikä kirjotettu.
 
Jeah! Kova soittaja. Jotenkin siinä fiiliksessä ja ajattelutavassa on yhteneväisyyttä Iommin ja Geezerin kanssa.

Metallipuolelta tulee mieleen K.K. Downing. Ei ehkä mitään kitarasankarointia sanan varsinaisessa mielessä, mutta erittäin pätevä kitaristi muuten.

losalvaros: Metallipuolelta tulee mieleen K.K. Downing. Ei ehkä mitään kitarasankarointia sanan varsinaisessa mielessä, mutta erittäin pätevä kitaristi muuten.
 
No onhan tuo kohtuuhyvä teknisestikin, että sikäli ei oikein sovi otsikon alle.

Tänne saisi tosiaan hyvinkin pitkän listan jos jaksaisin vaan alkaa luokittelemaan. Sankari kun voi olla vaikka huonommallakin soittotaidolla.. jos esim. levy myy ja keikat on melkeimpä loppuun myytyjä niin onko se sitten juuri siitä kitaristista kiinni vai jostain muusta. Soittotaito kuten monet siihen liittyvät asiat esim. saundi tai sävellys taito jne. on monesti sitten vain niitä mistä se kuuntelija päättää että onko se otollinen korvalle. Toiset diggaa sairaasta räkärockhevimenosta ja toiset haluu et skepa kuljettaa biisiä rennollamukavallatatsilla. Mut listoja pitää aina tehdä.. eihän täälläkään monella nörtillä olisi muuta ajan vietettä kun vaikka joku WOW ym.. ja ihmiset listaa asioita mielellään koska se pistää kilpailua pystyyn ja ihmiset ottavat kaikkensa irti jotta eivät ainakaan listalla huonoimpana olisi. "Taas eksyksissä"

Sublime-yhtyeen keulakuva Bradley Nowell (RIP). Miehen kitaroinnissa oli hyvä ote ja meininki, vaikkei välttämättä soittotaidoillaan ja tekniikallaan loistanut.

Nyt ollaan suurten kysymysten äärellä. Muusikoiden.net ja puhutaan kitarasankareista ilman mahtavaa soittotaitoa. Tarkoitetaanko tällä hyvää soittoa ilman hyvää tekniikkaa? Toisaalta hyvä tekniikka ei tarkoita automaattisesti tilutusta, vaikka tiluttamiseen täytyy tekniikkaa ollakin. Entä pitääkö osata nuotit? Mitä jos on joskus vahingossa nähnyt tabulatuurit? Onko silloin musiikillisesti lahjakas soittaja, vaikka olisikin hyvä tekniikka, eikä tiluttaisi koko ajan? Kuinkas sitten jos osaa tiluttaa jumalattoman nopeasti tabulatuureista, ei osaa oikein säveltää, ei jaksa bendailla, soitto on tylsää, biisit on vähän mitäänsanomattomia ja tekniikka on moitteeton? Aijjuu. Fareri.
 
Laitetaanpa omia ehdokkaita (=lempikitaristeja) muutama, joilta ei tiluttaminen käy, mutta soitto kulkee muuten:
 
Mick Ronson, joka edellä mainittiinkin. Omaleimainen soittotyyli, mukavan raaka ja konstailematon tekeminen - meikäläinen diggaa hurjasti. Mies tunnusti aikoinaan itsekin, ettei tekniikka ole vahvimpia puolia. Eikä se ollut, mutta sen mitä Ronno siinä hävisi, voitti omaperäisyydellä ja tyylitajulla. Mies oli kuin luotu Bowien Main Maniksi ja panos taisi lopulta olla suurempi, mitä biisien tekijätiedoissa mainitaan. Vaatimaton ja liian kiltti kaveri, mutta kitaran varressa silkkaa tulta. Multi-instrumentalisti, joka kykeni säveltämään ja kirjoittamaan jousia mukiinmenevästi (tsekkaa: Lou Reed; Perfect Day -biisin jousiarrit).
 
Jonny Greenwood on kitarasankari ilman mahtavaa soittotaitoa, jos siksi luetaan ääretön nopeus. Taas kerran miellyttävän omaperäistä lähestymistä kitarointiin, saaden soittimesta irti ääniä joita ei moni muu - tuskin kukaan - saa. Onhan siinä välissä härpäkettä vaikka miten, mutta siltikin soittajan tunnistaa nopeasti kaiken agressiivisuuden alta. Esimerkiksi hyökkäävän sooloilun (Paranoid Android) perään tarjoiltua helvetin hienoa maalailua tyyliin: Subterranean Homesick Alien, tekee hienoa kontrastia ja osoittaa miehen kyvyt. Hyvinkin suuri osa Radioheadin saundimaailmaa useiden soitinten osalta, mutta kitarointi on se mikä koskettaa rajuimmin. Oikeastaan Greenwoodin soitto saattaa kuulostaa hankalammalta kuin mitä se onkaan. Toisinaan soolot ovat hyvinkin kimurantteja...tai ainakin outoja. No, menkööt nyt tämän otsikon alle.
 
Sitten voisi mainita kaksi mainitsemisen arvoista taiteilijaa: Sueden Bernard Butler ja Kentin Sami Sirviö. Molemmilla on taito soittaa juuri se tarvittava osuus soolokitaran varressa ja kuljettaa biisiä eteenpäin muutenkin, kuin se soolo olisi vain välttämätön paha biisissä. Bernardin mukavan huuruiset wahittelut ja sooloilut Asphalt Worldissa ja Sirviön kitarointi 747:ssä tulevat heti ensimmäisenä mieleen. Mielettömän hienoa maalailua kautta linjan.

Nää onkin jo mainittu, mutta kerta vielä.
 
Mick Ronson: Bowien glamrockhan perustui kutakuinkin täysin tämän miehen tekosiin. Soolot toisinaan aikas puisevia, mutta komppipuoli ja soundi kyllä mallikkaasti paikallaan.
 
Neil Young: huippuna Cinnamon Girlin yhden äänen huikea kitarasoolo.
 
The Policen Andy Summersia tyrkytän kanssa tähän listaan. Lanseerasi paljonkin matkitun kitarasoundin. Ei hänenkään soolot maailmaa muuttanut.
 
Yleensäkin pidän hyvinä kitaristeja niitä heeboja, jotka rakentaa soitollaan bändiä. Bändi ensin, sitten egotrippailut. Tämä kriteeri pudottaa monia sinänsä vikkeläsormisia ja teknisiä kepinvinguttajia pois pelistä. Se ei vaan riitä.

Noel Gallagher! Soittotaidot hyvin keskinkertaset, mut paras songvraitteri ikinä

Decades:
 
The Policen Andy Summersia tyrkytän kanssa tähän listaan. Lanseerasi paljonkin matkitun kitarasoundin. Ei hänenkään soolot maailmaa muuttanut.
 
Mun mielestä Andy taas omaa aivan hemmetin hyvän tekniikan, johtuen jo siitä että se on veivannut klasarit ja jazzit läpi joka suunnasta. Omakohtainen kokemus on opettanut että noi ei ihan onnistu edes sinnepäin jos pystymetsästä repästään(varsinkaan toi klassinen).
 
Mutta makuja on monia. :)

BigPapa: No johan vitsin murjasit, ehhehe.
 
Kuten joku tuossa totesikin, kaikki ovat aikakautensa lapsia. Jos puhtaasti tekniikasta puhutaan niin tänäpäivänä löytyy hurjasti soittajia jotka hakkaavat Clapen mennen tullen. Uuden tyylin ja biisien kehittäminen onkin sitten toinen juttu.

Ukko: Kuten joku tuossa totesikin, kaikki ovat aikakautensa lapsia. Jos puhtaasti tekniikasta puhutaan niin tänäpäivänä löytyy hurjasti soittajia jotka hakkaavat Clapen mennen tullen. Uuden tyylin ja biisien kehittäminen onkin sitten toinen juttu.
 
onks näillä tiluttajilla varmasti yhtä hyvä vibraatto ja bendaukset kuin cläpällä?

Kuka nyt sitten mitenkin kitarasankarin tahtoo määritellä;itsellä oli mielessä,vedetään nyt pakasta vaikka Syd Barrett ja Steve Jones...Kumpikaan ei soittotaidollaan mitään muuttanut,mutta sitäkin enemmän ideoillaan ja asenteillaan.....

sub zero: onks näillä tiluttajilla varmasti yhtä hyvä vibraatto ja bendaukset kuin cläpällä?
 
Heitän väliin: Epäilen että ei.
 
Jos kitaran perässä on tarpeeksi säröä ja tuhti kompressointi, eri korkuisten sävelten soittaminen jonossa peräkkäin kuulostaa dynamiikan puutteessa melkein aina huonolta. Tästä seuraa filosofinen kysymys, joka pitäisi ratkaista: Voiko soittotaidoksi nimittää opittua kykyä tuottaa jotain huonoa?
 
Minä lasken perinteiseksi soittotaidoksi minkä hyvänsä erityisen teknisluonteisen opittavissa olevan taidon, jonka avulla muusikko voi parantaa suoritustaan. Taidot ilmenevät esim. dynamiikanhallinnan, äänenvärinhallinnan, erilaisten kosketustapojen hallinnan ja vibraatonhallinnan alueilla. On muitakin alueita.
 
Kysynpä vaan jatkoksi, kuinka moni tiluttaja ajattelee tai osaa mitään mikä liittyy dynamiikkaan, näpeillä eikä koneilla tehtäviin äänenvärinmuutoksiin, staccaton ja legaton vaihtelun tarkkaan hallintaan tai erilaisiin vibraatoihin?

velipesonen: Minä lasken perinteiseksi soittotaidoksi minkä hyvänsä erityisen teknisluonteisen opittavissa olevan taidon, jonka avulla muusikko voi parantaa suoritustaan. Taidot ilmenevät esim. dynamiikanhallinnan, äänenvärinhallinnan, erilaisten kosketustapojen hallinnan ja vibraatonhallinnan alueilla. On muitakin alueita.
 
Et nyt oikein ymmärrä. Mnetin yleinen kanta on, että mitä enemmän nuotteja per tahti = sitä parempi soittotaito
 
Kaikki muu paitsi nopeus on yhdentekevää.
 

 
;)

velipesonen: Heitän väliin: Epäilen että ei.
 
Jos kitaran perässä on tarpeeksi säröä ja tuhti kompressointi, eri korkuisten sävelten soittaminen jonossa peräkkäin kuulostaa dynamiikan puutteessa melkein aina huonolta. Tästä seuraa filosofinen kysymys, joka pitäisi ratkaista: Voiko soittotaidoksi nimittää opittua kykyä tuottaa jotain huonoa?
 
Niin.Tästä seuraakin jo seuraava filosofinen kysymys: Miten määritellään "huono"?
 
Minun ymmärtääkseni määritelmä tässä tapauksessa on aina subjektiivinen :-)
 
Minä lasken perinteiseksi soittotaidoksi minkä hyvänsä erityisen teknisluonteisen opittavissa olevan taidon, jonka avulla muusikko voi parantaa suoritustaan. Taidot ilmenevät esim. dynamiikanhallinnan, äänenvärinhallinnan, erilaisten kosketustapojen hallinnan ja vibraatonhallinnan alueilla. On muitakin alueita.
 
Kysynpä vaan jatkoksi, kuinka moni tiluttaja ajattelee tai osaa mitään mikä liittyy dynamiikkaan, näpeillä eikä koneilla tehtäviin äänenvärinmuutoksiin, staccaton ja legaton vaihtelun tarkkaan hallintaan tai erilaisiin vibraatoihin?
 
Olen erittäin samaa mieltä siitä ,että nopeus on vain yksi tekniikan osa alue.Myös bendaukset ja niiden "puhtaus",vibraatto.soiton dynamiikka jne.ovat osa tekniikkaa.Olen ollut huomaavinani ,että monesti soiton tekniikka käsitetään lähes pelkkänä nopeutena ja akrobaattisina arpeggioina (:-)).Tämä on aika suppea näkökulma IMO.

PsychedelicWarlord: Niin.Tästä seuraakin jo seuraava filosofinen kysymys: Miten määritellään "huono"?
 
Tässä kohtaa riittää kun sanotaan että kohtuuttoman tasapaksu ja vivahteeton on huono.

Tää näköjään meni nyt sitten keskusteluksi siitä,mikä on hyvää/huonoa kitaran soittoa....Väärä ketju,Hemmot...

CeeCeeÄr: Tää näköjään meni nyt sitten keskusteluksi siitä,mikä on hyvää/huonoa kitaran soittoa....Väärä ketju,Hemmot...
 
Jaa, minä koetin kertoa siitä mitä teknisellä soittotaidolla tarkoitetaan. Sanotaan sitten eri muodossa: Clapton on bluesin idiomissa erinomaisen taitava soittaja, vaikka ainakin Amerikassa on parempiakin.

Graham Coxon, ysäri brittipopin yksi parhaita henkilöitä ikinä. Soittotaidoista ei ole puutetta kyllä, eli sinäänsä taisi tulla hieman väärään ketjuun, mutta tyypiltä löytyy ainakin persoonallisuutta soitosta erittäin paljon. Soittotyyli ja soinnutus jne on niin omaperäistä, ettei ole moista tullut nähtyä ennen, mutta joku tietenkin voi ja saakin olla eri mieltä. Blur on mulle SE bändi, ja aika suuri syy on Graham Coxonin kitarointi. Ei sillä, tyypin soololevyt ovat myöskin hyviä.
 
Lenny Kravitz, on mulle yksi suurimmista kitarasankareista. Ihan kaikki ei osaa tehdä niin hyvää biisiä kuin Fly Away, jossa sointukierto on suunnilleen sama koko biisin ajan, ja vielä todella yksinkertainen sellainen. Sama asia Are You Gonna Go My Way-biisissä. Koko biisi on milteinpä pelkkää kitarasooloa, ja jotenkin se vaan toimii. Herran kitarointi ei sinäällänsä ole mitenkään erikoista, mutta jotain siinä vaan on. Love Love Love, Fly Away, Are You Gonna Go My Way, Rock N Roll Is Dead ja tietty se Slashin soittama Always On The Run-riffi.

Hah! Otra Romppanen tietenkin!