Rock, pop, alternative ›

Varmasti lähtee nyt muitakin Caven levyjä ostoon, mitä suosittelette?
 
Mun mielestä nyt olisi hyvä sauma ostaa juuri Murder Balladsia edeltänyttä tuotantoa, eli Henry's Dream ja Let Love In. Rakenteeltaan samanlaisia albumia, joista löytyy juuri tuota haettua vinksahtanutta tunnelmointia, kuitenkaan aivan rähjäykseksi menemättä. Rähjäykseen voi tutustua sitten hienon Tender Preyn kautta, kevyempiin tunnelmiin ehdottomasti The Good Son ja The Boatman's Call.

Kiitoksia ehdotuksista. Tilaukseen lähti nyt alkuun From Her to Eternity, Let Love In, Boatman's Call ja Abattoir Blues/The Lyre of Orpheus. Eiköhän näillä alkuun pääse :)

Kiitoksia ehdotuksista. Tilaukseen lähti nyt alkuun From Her to Eternity, Let Love In, Boatman's Call ja Abattoir Blues/The Lyre of Orpheus. Eiköhän näillä alkuun pääse :)
 
Hieno setti! ^^ Nick Cave on allekirjoittaneelle mahdollisesti se suurin musiikillinen vaikuttaja koskaan. Oma henk. koht. levysuosikkini ei kuitenkaan näyttänyt tulleen vielä mainituksi, minusta nimittäin Your Funeral, My Trial on sellainen kokonaisuus että sukat lentää jalasta. Uskomattoman intensiivistä tunnelmointia, kun viiltäisi lasia. Suosittelen kaikella vakavuudella. Murder Ballads on sinänsä mainio levy heittäytyä Caven ja Bad Seedsin hullunkuriseen maailmaan mutta pakko myöntää että kun on tullut lähes kaikki levyt hommattua niin eipä se juuri sen jälkeen ole soittimeen eksynyt. Selkeästi herran "MTV-levy", mikä on kuitenkin Cave-asteikolla paljon. Ei huono siis. Eikä uusin levy Dig, Lazarus, Dig ole ollenkaan paskempi, se on vain soundillisesti sen verran railakka irtiotto menneeseen että moni old-school-fani paljasti kulmahampaansa. Caven bilelevy. :D Abattoir Blues/Lyre Of Orpheus menee myös ihan uran kärkipäähän, mahtavaa settiä.
 
Eikä sovi ollenkaan vähätellä Grindermania. Debyytti ainakin oli todella virkistävä läpsäisy kasvoille, kunhan vaan jatkossakin säilyttävät railakkaan Stooges-groovensa niin hyvä tulee. Kerta kaikkiaan Cave tuntuu nyt elävän uskomattoman vahvaa renesanssi-kautta elokuvasoundtrackeineen kaikkineen, mistään seestymisestä ei kannata edes mainita tämän viiksivallun kohdalla. Ja luonnollisesti jos kokee nyrjähtäneemmän ilmaisun omakseen niin sitten kannattaa ehdottomasti perehtyä Birthday Partyyn, joka oli aivan uskomattoman hieno yhtye ja ansaitsee paikan vinksahtaneemman rockin Hall Of Famessa mitalisjoilla. Mutta se onkin jo sitten kokonaan oma tarinansa.
 
EDIT: Pakko vielä lisätä että Hard On For Love-kappaleessa (Your Funeral, My Trial) on kaikessa yksinkertaisuudessaan ehkä maailman paras bassoriffi. Todellakin saa stondiksen aikaan joka kerta. http://uk.youtube.com/watch?v=qHoBG-d29bY

Eikä sovi ollenkaan vähätellä Grindermania. Debyytti ainakin oli todella virkistävä läpsäisy kasvoille, kunhan vaan jatkossakin säilyttävät railakkaan Stooges-groovensa niin hyvä tulee. Kerta kaikkiaan Cave tuntuu nyt elävän uskomattoman vahvaa renesanssi-kautta elokuvasoundtrackeineen kaikkineen, mistään seestymisestä ei kannata edes mainita tämän viiksivallun kohdalla. Ja luonnollisesti jos kokee nyrjähtäneemmän ilmaisun omakseen niin sitten kannattaa ehdottomasti perehtyä Birthday Partyyn, joka oli aivan uskomattoman hieno yhtye ja ansaitsee paikan vinksahtaneemman rockin Hall Of Famessa mitalisjoilla. Mutta se onkin jo sitten kokonaan oma tarinansa.
 
Grinderman on varmaan maskuliinisin yhtye minkä tiedän. Nick, ne viikset, ne kitarasaundit. Niin ja lyriikat. Aamen.
 
Oletin itse diggaavani Synttäreitä, mutta ainakin Prayers of Firen pohjalta petyin aika paljon ja Siementen kaksi ekaa levyä hoitavat saman homman paljon paremmin.

Birthday Partylta suosittelisin joko Hits-kokoelmaa (ironisuudessaan yksi hilpeimpiä kokoelmatitteleitä) tai sitten Junkyard-albumia. Nuo Junkyardin kappaleet ovat sitten sitä luokkaa että heikompia hirvittää. Muistan edelleen hyvin sen tunteen kun kuulin vaikkapa nimikappaleen, Dead Joen tai Hamlet (Pow, Pow, Pow):n ensimmäistä kertaa. Maailmassa on lukemattomia yhtyeitä jotka yrittävät alleviivaten kovuuttaan olla coolin välinpitämättömiä ja röyhkeitä mutta kaikki ne tuntuivat lässyttäviltä r#nkkareilta takamaiden setien rinnalla. Hypnoottisesti nakuttava jumittunut basso (Tracy Pew RIP), kaoottinen tomi-rummutus, massiiviset feedback-vallit ja päälle Caven täysin kaikki normit ylilyövä, eläimellinen, primitiivinen ulvonta joka tuntui lähtevän kuin toisesta maailmasta. Ajattelin että tämä musiikki on... pahaa. Ei tarvitse edes kuunnella Nickin lyriikoita sen enempiä, välittömästi kuulee että nämä sedät nauttivat ravintonsa suonensisäisesti ja viettävät päivänsä valmiina vetämään turpaan jokaista vastaantulijaa, toisin kun kaikenmaailman määkivät new wave-urpot.
 
Kuten ehkä tästä tilityksestä joku arvaakin, harva yhtye on saanut tässä kuuntelijassa vastaavaa vaikutusta aikaan. Eikä Bad Seeds todellakaan kauas jää, se on vain vähän... jalostuneempaa meininkiä se. =)

Birthday Partylta suosittelisin joko Hits-kokoelmaa (ironisuudessaan yksi hilpeimpiä kokoelmatitteleitä) tai sitten Junkyard-albumia. Nuo Junkyardin kappaleet ovat sitten sitä luokkaa että heikompia hirvittää. Muistan edelleen hyvin sen tunteen kun kuulin vaikkapa nimikappaleen, Dead Joen tai Hamlet (Pow, Pow, Pow):n ensimmäistä kertaa. Maailmassa on lukemattomia yhtyeitä jotka yrittävät alleviivaten kovuuttaan olla coolin välinpitämättömiä ja röyhkeitä mutta kaikki ne tuntuivat lässyttäviltä r#nkkareilta takamaiden setien rinnalla. Hypnoottisesti nakuttava jumittunut basso (Tracy Pew RIP), kaoottinen tomi-rummutus, massiiviset feedback-vallit ja päälle Caven täysin kaikki normit ylilyövä, eläimellinen, primitiivinen ulvonta joka tuntui lähtevän kuin toisesta maailmasta. Ajattelin että tämä musiikki on... pahaa. Ei tarvitse edes kuunnella Nickin lyriikoita sen enempiä, välittömästi kuulee että nämä sedät nauttivat ravintonsa suonensisäisesti ja viettävät päivänsä valmiina vetämään turpaan jokaista vastaantulijaa, toisin kun kaikenmaailman määkivät new wave-urpot.
 
Yllytit minua juuri laittomuuksiin.

Gägägägä! Iik!
 
http://www.pitchforkmedia.com/artic … rns-to-publishing-with-second-novel
 
Ensi vuoden syyskuussa tuleekin näemmä Caven uusi romaani! The Death Of Bunny Munro.
 
Billboard.com's report says The Death of Bunny Munro "traces the fortunes of one man and his son on a road trip around the south coast of England following the suicide of his wife." So yeah, total coffee table book.

Gägägägä! Iik!
 
http://www.pitchforkmedia.com/artic … rns-to-publishing-with-second-novel
 
Ensi vuoden syyskuussa tuleekin näemmä Caven uusi romaani! The Death Of Bunny Munro.
 
Bad Seedsin sivuilla uutisoitiin joskus, että Cave olisi käsikirjoittamassa leffaa nimeltä Death of a Ladies Man jolla oli tasan sama juonikuvaus. Käy se näinkin, tiätty.

Cave on kuulunut suurimpiin suosikkeihini jo vuosia. Ajanjakso Boatman's Calliin asti on silkkaa timanttia, tämän jälkeen herra on keskittynyt tekemään vain levyjä. Joku Grinderman on periaatteessa ihan hauska, mutta ei se oikein kestä. Tuorein levy oli myös Bad Seedin heikoin, ei nyt mikään huono, mutta harmittavan keskinkertainen. Edeltävillä levyillä oli sentään hyviä kappaleita ja toimiva kokonaisuus.
 
Suurimpia suosikeita jos lähdetään poimimaan, niin The Good Son on tärkein ja kaunein. Yksi parhaista albumeista, jota on koskaan tehty. Tunnelma täysin ainutlaatuinen ja kappalemateriaali virheetöntä (myös Witness Song, hiljaa siellä takana!). Toisena tullee From Her To Eternity, levy, joka oli ensikuulemalla täyttä paskaa. Muistan hyvin fiiliksen, onttoa kuminaa ilman melodiaa. Levy lähtikin heti myyntiin ja tuli hankittua uudelleen vasta vuosien päästä ja kas kummaa, eihän tämä tällainen ollut! Täysin ainutlaatuinen kokonaisuus, kylmän viiltävä ja painostava, aina mahtava kokemus. Oikeastaan koko 80-luvun tuotanto ansaitsee erityismaininnan, jokainen levy on omanlaisensa, uniikki mestariteos. Musiikissa on jotain syvältä kumpuavaa voimaa, jota ei vain löydy muualta. 90-luvun hurme "trilogia" on tietty myös hieno ja Boatman's Call nyt vain on täydellinen.
 
Jos mennään vielä aikaisempiin aikoihin, niin Birthday Partyn kanssa lähtisin liikkeelle myöhäisistä EP-julkaisuista (niitä saa hyvinä yhteislevyinä), pitkät levyt on tavallaan mahtavia, mutta vähän latteita kun vertaa siihen todelliseen helmeen, eli Live 81-82 julkaisuun. Siinä on sitä antaumusta kerrakseen! Cave on ihan mielettömässä vedossa, eikä bändi ole paljon kiltimpi.
 
Joku Boys Next Door on jo sitten ihan kuriositeetti.

Suurimpia suosikeita jos lähdetään poimimaan, niin The Good Son on tärkein ja kaunein. Yksi parhaista albumeista, jota on koskaan tehty. Tunnelma täysin ainutlaatuinen ja kappalemateriaali virheetöntä (myös Witness Song, hiljaa siellä takana!).
 
Totta helvetissä myös Witness song, ei sitä aleta tuuppimaan. Aina lasken sen lopetusbiisiksi vaikka Lucy tuleekin vielä perästä. Omituista, miten aina, kun leikillään heittelee jotain top 5- levylistoja kaverien kesken, tämä levy ei pääse mukaan, mutta jos pitäisi sanoa mikä on maailman ehkä kaunein levy, niin tämä on juuri se. Kun Foi na Cruz alkaa rimpahtelemaan, tekee jo valmiiksi mieli repiä kyynelkanavia isommaksi.
 
Tykkään tästä levystä niin perhanasti, että tilasin sen uudelleen, kun tottakai tapojeni mukaan hukkasin sen. Ja kun sain niitä vahingossa kolme (paljastui tänään), ei tee edes mieli palautella. Tuputan sitten muille ihmisille totuutta näiden levyjen muodossa, perkele.

Tällainen uutinen tuli vastaan:
 
The Bad Seedsin perustajajäsen Mick Harvey jättää bändin
 
Nick Cave and the Bad Seedsin perustajajäsen Mick Harvey, on ilmoittanut eroavansa yhtyeestä.
 
- Erilaisten henkilökohtaisten ja ammatillisten syiden takia olen päättänyt jättää Nick Cave and the Bad Seedsin taakseni. 25-vuoden yhteiselon jälkeen on helppo jättää bändi, jolla on hyvä ryhmähenki ja mahtavat tulevaisuuden näkymät. Olen varma, että Nick tulee tulevaisuudessakin olemaan erittäin luova, ja että nyt minun on oikea aika siirtää taiteellinen ja johtamishenkinen rooli nille, jotka voivat tukea hänen pyrkimyksiään niin musiikillisesti kuin suunnitelmallisesti.
 
- Parhain muisto keikkailusta jäi viimeisistä keikoista Austraaliassa ja siellä tapahtuneissa ainutlaatuisissa tapahtumissa All Tomorrows Partiesin kanssa ja erityisesti Mt. Buller, mikä oli yksi monista kohokohdista vuosien varrella. Jatkan työskentelyä Bad Seeds Back Gatalogue -projektissa tulevan vuoden ja odotan innolla uusia mahdollisuuksia, kertoo Harvey bändistä lähtemisen tautoista.

Tällainen uutinen tuli vastaan:
 
The Bad Seedsin perustajajäsen Mick Harvey jättää bändin
 
Nick Cave and the Bad Seedsin perustajajäsen Mick Harvey, on ilmoittanut eroavansa yhtyeestä.
 
- Erilaisten henkilökohtaisten ja ammatillisten syiden takia olen päättänyt jättää Nick Cave and the Bad Seedsin taakseni. 25-vuoden yhteiselon jälkeen on helppo jättää bändi, jolla on hyvä ryhmähenki ja mahtavat tulevaisuuden näkymät. Olen varma, että Nick tulee tulevaisuudessakin olemaan erittäin luova, ja että nyt minun on oikea aika siirtää taiteellinen ja johtamishenkinen rooli nille, jotka voivat tukea hänen pyrkimyksiään niin musiikillisesti kuin suunnitelmallisesti.
 
- Parhain muisto keikkailusta jäi viimeisistä keikoista Austraaliassa ja siellä tapahtuneissa ainutlaatuisissa tapahtumissa All Tomorrows Partiesin kanssa ja erityisesti Mt. Buller, mikä oli yksi monista kohokohdista vuosien varrella. Jatkan työskentelyä Bad Seeds Back Gatalogue -projektissa tulevan vuoden ja odotan innolla uusia mahdollisuuksia, kertoo Harvey bändistä lähtemisen tautoista.
 
Jahas, aika hurja veto kyllä. Nyt jäi bändi sitten täysin ilman kitaristia, kun Blixakin tekee omia juttujaan. Aika yllättävä "välirikko" tuo kyllä, kun Harvey ja Cave ovat muitakin projekteja yhdessä vetäneet.

Mikähän mahtaa olla yhtyeen tulevaisuus? Nyt lähti nimittäin Caven itsensä ohella se oleellisin lenkki bändistä pois. Huolestuttaa.
 
Vaikka toki aina on Grinderman.

Mikähän mahtaa olla yhtyeen tulevaisuus? Nyt lähti nimittäin Caven itsensä ohella se oleellisin lenkki bändistä pois. Huolestuttaa.
 
Vaikka toki aina on Grinderman.
 
Väittäisin kyllä että oleellisin lenkki Caven ohella on ollut jo jonkin aikaa Warren Ellis. Huomattavasti tärkeämpi osa bändin soundia ja vissiin aika iso rooli sovittajanakin.

Perkeleen kova mies. Tuli kuunneltua ''No more shall we part'' ja sitten vielä jotain livejä. Mitä seuraavaksi kuunteluun mieheltä?

Perkeleen kova mies. Tuli kuunneltua ''No more shall we part'' ja sitten vielä jotain livejä. Mitä seuraavaksi kuunteluun mieheltä?
 
The Boatman's Call ja Nocturama osuvat hyvin yhteen No More Shall We Partin tyylin kanssa. Sitten kannattaa laajentaa vanhempaan tuotantoon vaikkapa Murder Balladsin ja Henry's Dreamin kautta.

Perkeleen kova mies. Tuli kuunneltua ''No more shall we part'' ja sitten vielä jotain livejä. Mitä seuraavaksi kuunteluun mieheltä?
 
Kuuntele Birthday Partya.

Kuuntele Birthday Partya.
 
Ethän ole tosissasi? Tyyppi sanoi innostuneensa No More Shall We Partista.
 
Edellinen ehdotus (Boatman`s Call ja Nocturama) oli asiallinen tuon levyn jatkosuunnitelmaksi. Itse ehkä nostaisin klassisemmat levyt Let Love In ja Good Son (Murder Balladsin ja Henry`s Dreamin edelle) sitä seuraaviksi hankinnoiksi. Kaikki mainitut levyt ovat ehdottomasti tutustumisen arvoisia.
 
No More Shall We Part on muuten minunkin suosikkilevy Cavelta.

Perkeleen kova mies. Tuli kuunneltua ''No more shall we part'' ja sitten vielä jotain livejä. Mitä seuraavaksi kuunteluun mieheltä?
 
Mikä tahansa Bad Seedsien levy on usean kuuntelukerran arvoinen mutta oma suosikkini levykokonaisuuksista on Your Funeral, My Trial. Toki jos tuo "hempeämpi" osasto puhuttelee enemmän niin Good Son ja Boatman's Call, miksei myös Abattoir Blues/Lyre Of Orpheus sekä Henry's Dream ovat oivia investointikohteita! Samoin Tender Prey, jaja... kun pääset Caven kivuliaan kauniiseen ilmaisumaailmaan sisälle, huomaat pian omaavasi koko diskografian.

JIIHAA
 
Herra nimelta Nick Cave saapuu konsertoimaan Provinssirockiin!
 
http://www.satakunnankansa.fi/cs/Sa … tyeineen+esiintyy+provinssissa.html
 
Sitä saa näköjään lähteä kuitenkin yhdelle keikalla tänä vuonna!