Aihe: Beckiltä uusi levy
1
HaloOfFlies
27.08.2003 20:31:33 (muokattu 27.08.2003 20:34:23)
 
 
Beck suuntaa studioon ensi viikolla. Mies on kiertänyt yhtä soittoa yli vuoden edellisen Sea Change -levynsä tiimoilta ja vetäytyy nyt valmistelemaan uutta albumia.
 
Beck kuvaa ensi kesänä ilmestyvän kiekon materiaalia melko aggressiiviseksi. Mies kertoo odottaneensa jo pitkään tekevänsä levyn kovaa soivilla kitaroilla. Osan tulevalle levylle päätyvistä biiseistä mies ajatteli laittavansa jo vuonna 99 ilmestyneelle Midnite Vultures -levylle. Osa kappaleista tuo tiemmä mieleen hänen aivan ensimmäiset, äänekkäämmät ja punkimmat levytyksensä
 
Beck aikoo tehdä uuden levyn useammissa eri paikoissa, mm. Los Angelesissa. Yhteistyötä on suunnitteilla Dan the Automatorin ja Timbalandin kanssa.
 
Onpa hieno uutinen. Kolme levyä omistan ja ne ovat ne parhaat. Sea Change, Odelay ja Midnite Vultures. Odotan uutta lättyä mielenkiinnolla.
"It may be cheesy, but it's the best cheese around" - Paul Stanley
joet
27.08.2003 20:58:07
Kuulostaa lupaavalta, itse pidän Beckin selvästi parhaimpana levytyksenä tähän mennessä vuoden -98 Mutationsia ja Sea Changestä kaikkein vähiten.
fridgebuzz
28.08.2003 00:44:03
 
 
Hieno homma! Mutations soi omassa soittimessani miehen tuotannosta liene eniten. Innolla jään odottelemaan seuraavaa lättyä..
"Majatalossa, huonossa hapessa; teen matkan, untani jatkan."
OSTETAAN: True Bypass -boksi, Volume-boosteri (itsetehdytkin kelpaavat)
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)