Rock, pop, alternative ›

En löytänyt aihetta tästä ainakaan haulla, joten päätin tehdä itse.
 
Mitäs mieltä olette kyseisestä (Hendrixin) livelevystä? Sain just käsiini, ihan saakelin tiukkaa tavaraa. Meininki on ihan toisenlainen kun rummuissa on tiukka funk-vaikutteinen rumpali Buddy Miles ja Billy Cox bassossa kuin Hendrixin alkuperäisessä triossa.
 
Pirun kova lätty. Mielipiteitä tulemaan.

Onhan se hemmetin kipakkaa soittoa. Varsinkin "Machine Gun" on aika tanakka veto. Hieno levy muutenkin.

Changes on kova biisi. Vielä kovempi tosin Kenny Wayne Shepherdin esittämänä...

Vielä kovempi tosin Kenny Wayne Shepherdin esittämänä...
 
Sait varoituksen.

Joskus muinoin tuli sitä kuunneltua. Ensimmäinen kappale ja Machine Gun ovat ainoat mitkä ovat jääneet mieleen erittäin loistavina kappaleina. En ne muutkin voinut semmoisia olla, en vaan muista niitä.

On yksi tunnetuimmista live-levyistä. Nuo Buddy Milesin kappaleet on otettu mukaan siksi, että Jimi halusi hyvittää jotenkin sen, että bändi hajosi ja Buddy lähti. Changes onkin mukiinmenevä biisi, mutta se viimeinen raita olisi kyllä pitänyt jättää pois koska se on yksinkertaisesti onneton sävellys (tosin sen outo rakenne voi johtua myös siitä, että kappaletta on leikelty - oikeasti se on jotain 10 minuuttia pitkä).
 
Ensimmäisessä raidassa on hyvät soundit siinä kitarassa ja bändin groove toimii. Machine Gun on varmaan semmoinen raita, että jos pitäisi kuunteluttaa vain yksi raita Jimiltä todistamaan miehen ilmaisuvoimasta, niin tuo voisi olla valinta. Changes on hyvä niin ikään. Power of Soul ja Message to Love on tuommoista "psykedeelistä soulia" tai funk-rockia. Olen aina tykännyt niistäkin. Varsinkin Message to Lovessa on hyvä meininki (siinä on taustalaulajia mukana). Power of Soulin (jonka nimi on taas noissa 1997 vuoden painoksissa muutettu jostain syystä virheellisesti Power to Loveksi) alun introsoolossa on kyllä erittäin vakuuttava tuo kitarasoundi.

Mielestäni Miles-Cox aisapari oli loistava rytmiryhmä Jimille, tiukempi ja tarkempi kuin Mitchell-Redding. Jos pitäisi valita se toimivin kokoonpano, niin minusta se olisi juurikin Hendrix-Miles-Cox.
 
Power of Soulin (jonka nimi on taas noissa 1997 vuoden painoksissa muutettu jostain syystä virheellisesti Power to Loveksi) alun introsoolossa on kyllä erittäin vakuuttava tuo kitarasoundi.
 
Olen samaa mieltä. Ei Strato voi yksinkertaisesti kuulostaa enää tuon paremmalta.

Mielestäni Miles-Cox aisapari oli loistava rytmiryhmä Jimille, tiukempi ja tarkempi kuin Mitchell-Redding. Jos pitäisi valita se toimivin kokoonpano, niin minusta se olisi juurikin Hendrix-Miles-Cox.
 
Miles ehkä toimii jossain groove-biiseissä, mutta Jimin levyillähän on todella paljon hyviä rumpufillejä ja omaperäisiä komppeja, jotka kaikki olisi jääneet kuulematta jos Miles olisi ollut rummuissa.

Miles ehkä toimii jossain groove-biiseissä, mutta Jimin levyillähän on todella paljon hyviä rumpufillejä ja omaperäisiä komppeja, jotka kaikki olisi jääneet kuulematta jos Miles olisi ollut rummuissa.
 
Kehotan tutustumaan vaikkapa nerokkaaseen The Best of Buddy Miles-kokoelmaan.. Buddy on aika äijä Mitchelliin verrattuna jo rumpuhommissa, puhumattakaan biisinteko, kitarointi ja laulupuuhista. Ei siinä, kyllä Mitchellikin toimii, kaliiberi on vaan ihan eri.

Miles ehkä toimii jossain groove-biiseissä, mutta Jimin levyillähän on todella paljon hyviä rumpufillejä ja omaperäisiä komppeja, jotka kaikki olisi jääneet kuulematta jos Miles olisi ollut rummuissa.
 
Buddy Miles ja Mitch Mitchell ovat kovin erityylillä soittavia rumpaleita. Miles soitti tarkasti ja "hartia voimin" -tyyliin kun taas Mitchell kevyemmällä tatsilla ja "rönsyilevämmin". Kumpikin täytti tietysti paikkansa loistavasti, mutta minua miellyttää kuitenkin enemmän Milesin tyyli.

Kehotan tutustumaan vaikkapa nerokkaaseen The Best of Buddy Miles-kokoelmaan.. Buddy on aika äijä Mitchelliin verrattuna jo rumpuhommissa, puhumattakaan biisinteko, kitarointi ja laulupuuhista. Ei siinä, kyllä Mitchellikin toimii, kaliiberi on vaan ihan eri.
 
Ai Buddyllä on hyvä tekniikka, mutta se huvikseen veti kokoajan pelkkää peruskomppia? Olisiko sinusta sitten Fire tai 1983 kuulostanut paremmilta jos siellä olisi ollut vain Miles taustalla vetelemässä peruskomppia? Kuten sanoin, Jimin levyt ovat täynnä omaperäisiä komppeja ja fillejä kun Mitchell on puikoissa ja pelkkää peruskomppia kun Miles on asialla. Ei tuosta päästä mihinkään. Mitchelliä pidetään monissa teksteissä yhtenä parhaimmista 60-luvun rock-rumpaleista (teknisesti parempi kuin Keith Moon). Milesista en ole koskaan lukenut mitään kehuja.

Parasta Jimiä on kyllä tämä.

Buddy Mileshan oli Miles Davisin suosikkirumpali. Davis olisi halunnut Buddyn bändiinsä mutta se ei jostain syystä onnistunut.

Huonointa Jimiä on kyllä tämä. Liikaa itsetarkoituksellista tilutusta. Monterey tai Concerts paras live se on.

...omaperäisiä komppeja.
 
Onko ne muka komppeja?
No ei vainenkaan. Pidän itsekin kuitenkin enemmän Hendrix-Cox-Miles kokoonpanon soundista kuin Hendrix-Redding-Mitchell. Ei sillä, etteikö tää jälkimmäinenkin olisi suoltanut ison liudan hyviä biisejä.

Sait varoituksen.
 
Hoho.. arvasin.

Mielestäni Miles-Cox aisapari oli loistava rytmiryhmä Jimille, tiukempi ja tarkempi kuin Mitchell-Redding. Jos pitäisi valita se toimivin kokoonpano, niin minusta se olisi juurikin Hendrix-Miles-Cox.
 
No tuohon grooveen mustat pohjat toimi kuin nappi silmään, mikä ei olis experienceltä ikimaailmassa onnistunu, mutta eihän se Miles mitään Firea osannu soittaa...
 
edit: niin, ja siis vaikka Miles soittikin "yhtä" komppia niin kyllä sillä jätkällä oli groovet hallussa mikä nyt ehkä mitchellillä ei ollu niinkään se juttu, mutta sehän olikin jazz-mies ja ihan eri rumpaleita, kyllä experience on experience ja band of gypsys band of gypsys.

Ai Buddyllä on hyvä tekniikka, mutta se huvikseen veti kokoajan pelkkää peruskomppia? Olisiko sinusta sitten Fire tai 1983 kuulostanut paremmilta jos siellä olisi ollut vain Miles taustalla vetelemässä peruskomppia?
 
Peruskomppia? Ymmrtääkseni tuon tason soittajat soittaa biisiin parhaiten toimivaa kamaa eikä kelaile jotain omia stickcontrol-treenejä joka tahtiin. Onhan se Firenkin komppi ihan "perus", riippuu mihin vertaa.
 
Kuten sanoin, Jimin levyt ovat täynnä omaperäisiä komppeja ja fillejä kun Mitchell on puikoissa ja pelkkää peruskomppia kun Miles on asialla. Ei tuosta päästä mihinkään.
 
Makuasioita sano koira. Ei ne Mitchellin jutut niin originaaleja ole kun luulet. Moni saman aikakauden levy on yhtä täynnä samanlaisia komppeja, kiitokset luonnollisesti Ringon.
 
Mitchelliä pidetään monissa teksteissä yhtenä parhaimmista 60-luvun rock-rumpaleista (teknisesti parempi kuin Keith Moon). Milesista en ole koskaan lukenut mitään kehuja.
 
No hommahan on sit sitä myöten selvä? Vai pitäiskö sun lukea "vähän" lisää? Jotain muutakin kun Classic Rockia?

Peruskomppia? Ymmrtääkseni tuon tason soittajat soittaa biisiin parhaiten toimivaa kamaa eikä kelaile jotain omia stickcontrol-treenejä joka tahtiin. Onhan se Firenkin komppi ihan "perus", riippuu mihin vertaa.
 
Eli Buddy Miles ei siis ollut sen tason rumpali.
 
Makuasioita sano koira. Ei ne Mitchellin jutut niin originaaleja ole kun luulet. Moni saman aikakauden levy on yhtä täynnä samanlaisia komppeja, kiitokset luonnollisesti Ringon.
 
Kyllä mä sen verran tiedän musiikista, että sä et mua voi noin pahasti kusettaa. Vedä Ringo hanuriis.

Ai Buddyllä on hyvä tekniikka, mutta se huvikseen veti kokoajan pelkkää peruskomppia?
 
Eihän soittaminen ole mitään egobuustailua, joten ylläoleva on täysin mahdollista ja muusikoiden keskuudessa jopa yleistä. Miles veti "perussettiä" helvetin tasokkaasti, ja sellaisille rumpaleille riittää aina kysyntää. Vertailepa huviksesi Milesin ja Mitchellin työtilannetta Hendrix-aikojen jälkeen.
 
Mulle toimii Band of Gypsys helvetin hyvin. Meininki on ihan omaa luokkaansa ja hyvää vaihtelua Mitchell-Redding -trion rönsyilyyn. Experience nappaa toki, mutta eri päivänä. Mitchell ja Miles hoitivat molemmat omat hommansa parhaalla mahdollisella tavalla ja toivat Henkasta erilaisia puolia esiin.