Aihe: Me First And The Gimme Gimmes
1 2
chico_miguel
09.07.2003 12:33:58
MFATGG julkaisi uuden levyn "Take A Break" muutama päivä sitten. Pitihän se mennä fanina ostamaan ja tässä hieman mietteitä.
 
Levy koostuu jälleen melodisista punkcovereista. Tällä kertaa teemana on coveroida 80- ja 90-luvun R&B, soul ym. klassikoita. Ja hyvältähän nuo kuulostavat uudelleen sovitettuina. Mutta ensimmäinen kompastuskivi tulee, kun en tiedä puoliakaan alkuperäisistä biiseistä. R&B ei satu olemaan tuttu lajityyppi. Joten en saa samanlailla iloa irti, kuten esim. levystä "Blowin' In The Wind" (Runaway, San Francisco, Sloop John B..). Ehkä jonain päivänä kuulen alkuperäiset R&B-versiot ja tipun tuolilta. ;)
 
Gimmesin laulaja Spike Slawsonilla on aivan älyttömän mahtava ääni. Tuntuu, että jätkä kehittyy levy toisensa jälkeen. TJEU: Where Do Broken Hearts Go ja Nothing Compares 2 You. Fat Miken bassokuviot ovat jälleen nannaa ja levyn soundit ovat herkkua korville. Mutta Gimme Gimmes ei kuitenkaan yllätä uutuudellaan. Uusia ideoita ei ole mielestäni tarpeeksi ja kokonaisuus kuulosta vain siltä tutulta ja turvalliselta MFATGG:lta. Hyvä levy silti.
 
Biisit:
01 Where Do Broken Hearts Go
02 Hello
03 End Of The Road
04 Ain't No Sunshine
05 Nothing Comapres 2 U
06 Crazy
07 Isn't She Lovely
08 I Believe I Can Fly
09 Oh Girl
10 I'll Be There
11 Mona Lisa
12 Save The Best For Last
13 Natural Woman

MP3 - End Of The Road: http://www.fatwreck.com/empee/50162.mp3
"Eres tú cabron hijo de puta"
fridgebuzz
10.07.2003 09:38:14
 
 
Tuota uutta en ole kuullutkaan. Muut levyt ovat kyllä ihan helmiä. Olen kuullut että se laulaja olisi löydetty jostain karaokepaikasta?
"Majatalossa, huonossa hapessa; teen matkan, untani jatkan."
OSTETAAN: True Bypass -boksi, Volume-boosteri (itsetehdytkin kelpaavat)
chico_miguel
10.07.2003 13:30:12
Olen kuullut että se laulaja olisi löydetty jostain karaokepaikasta?
 
Ja mä oon kuullu, että Spike Slawson olis ollu joku Fat Wreckin varastoduunari (joka on kylläkin totta). :D Spike vaikuttaa Swinging Utters-nimisessä bändissä basistina ja laulajana.
 
Gimme Gimmeshän on semmonen allstar-bändi:
 
Dave -rummut (Lagwagon)
Jackson -kitara (Foo Fighters)
Fat Mike -basso (NOFX)
Spike -laulu (Swingin' Utters)
Joey -kitara (Lagwagon)
"Eres tú cabron hijo de puta"
Bluesmies
10.07.2003 14:18:17
Gimme Gimmeshän on semmonen allstar-bändi:
 
Dave -rummut (Lagwagon)
Jackson -kitara (Foo Fighters)
Fat Mike -basso (NOFX)
Spike -laulu (Swingin' Utters)
Joey -kitara (Lagwagon)

 
No. allstar bändin voi käsittää monella tavalla. Mun mielestä noi kaikki soittajat on aivan paskoja.
Kitara on tyhmä!!
Kjukka
10.07.2003 14:27:11
 
 
No. allstar bändin voi käsittää monella tavalla. Mun mielestä noi kaikki soittajat on aivan paskoja.
 
Ja mun mielestä loistavia. Kumpi meistä on enemmän oikeassa?
 
-juki
As one so bright will now fade away, Fire burning out I gotta say goodbye / I'd give this life for just one day, To feel alive again one time before I die
Bluesmies
10.07.2003 14:35:56
Ja mun mielestä loistavia. Kumpi meistä on enemmän oikeassa?
 
-juki

 
No en tiedä... kukaan noista hyypiöistä ei oo vakuuttanut mua millään tavalla musiikin suhteen. Kitaristit rämpyttää vitossointuja kilpaa ja basisti paukuttaa yhtä kieltä koko ajan.
Kitara on tyhmä!!
Kjukka
10.07.2003 14:43:18
 
 
No en tiedä... kukaan noista hyypiöistä ei oo vakuuttanut mua millään tavalla musiikin suhteen. Kitaristit rämpyttää vitossointuja kilpaa ja basisti paukuttaa yhtä kieltä koko ajan.
 
Joillekin ne vitossoinnut ja yhden bassokielen rämpytys on sitä parasta musiikkia. Se ei silti tarkoita että olisi paska soittaja niin teknisesti kuin luovuudeltakaan. :>
 
-juki
As one so bright will now fade away, Fire burning out I gotta say goodbye / I'd give this life for just one day, To feel alive again one time before I die
chico_miguel
10.07.2003 16:12:05 (muokattu 10.07.2003 16:24:38)
No. allstar bändin voi käsittää monella tavalla. Mun mielestä noi kaikki soittajat on aivan paskoja.
 
Mutta sähän oletkin Bluesmies oikea virtuoosi itse. :) Hyvä sun on tulla meuhkaamaan millaista musan pitää olla.
 
Jos ei kuitenkaan mennä aivan off-topiciksi ja keskustellaan bändistä ja uudesta levystä (joka on mielestäni hyvä).
 
EDIT: Ja Fat Mike on muuten oikeasti hyvä basisti. TJEU: NOFX: Straight Edge, 180 Degrees, All Outta Angst, Whoops I Od'd... MFATGG: It's Raining On A Prom Night...
"Eres tú cabron hijo de puta"
e.dagger
10.07.2003 19:07:56
Mielestäni MFATGG:n paras plätty,indeed. Aluksi oli vaikeuksia päästä fiilareihin johtuen biisien tuntemattomuudesta, mut mitä enemmän tuli kuuntelu kertoja, sen paremmalta tuo alkoi kuullostamaan.
 
Ja mitä tulee tuohon Spiken lauluun niin huh huh. Se petraa levy levyltä, ja helvetin kovaa. En tiedä, oikein mieltä lämmittää kun "aistii" MFATGG:n soitosta miten helvetin hauskaa tolla porukalla on vetää omaa juttuaan. Ja hyvä näin! On Kalifornia Bay Area-punkrockin pelastus että Fattykin ottaa välillä relasti eikä jännitä sen politiikan kanssa liikoja. Pieni pilke pitää olla, aina.
 
Ei kai tässä muuta kuin venatessa poikia Suo...öö..Eurooppaan tai jotain. Vituttaa vieläkin niin hullusti kun ei päässyt NOFX:n Ruotsin keikoille...olisi tod.hyvää balsamia haavoille.
ive got a book of matches ive got a can of kerosene ive got some bad ideas, involving you and me.
Bluesmies
10.07.2003 20:21:22
Mutta sähän oletkin Bluesmies oikea virtuoosi itse. :) Hyvä sun on tulla meuhkaamaan millaista musan pitää olla.
..

 
Vitut mä mikään virtuoosi ole! Enkä meuhkaa, että millasta musan pitää olla. Voi olla hyvää musaa vaikka on paskoja soittajia. En mä tota musaa haukkunu. Sanoin vaan, että mun mielestä noi soittajat on aivan anaalista.
Kitara on tyhmä!!
chico_miguel
10.07.2003 21:31:28
...Sanoin vaan, että mun mielestä noi soittajat on aivan anaalista.
 
Okei. :)
"Eres tú cabron hijo de puta"
Järvihirviö
11.07.2003 17:36:40 (muokattu 11.07.2003 17:56:09)
Sanoin vaan, että mun mielestä noi soittajat on aivan anaalista.
 
Kiitämme mielipiteestänne.
Ja klishee perään: Mielipiteet ovat kuin persreikiä, kaikilla on niitä (ja ne haisevat).
 
EDIT: Klisheen lisäys.
chico_miguel
11.07.2003 22:03:45
Mielipiteet ovat kuin persreikiä, kaikilla on niitä (ja ne haisevat).
 
...eikä ketään kiinnosta ne. :D
"Eres tú cabron hijo de puta"
Järvihirviö
12.07.2003 20:01:49
...eikä ketään kiinnosta ne. :D
 
Kiitos lisäyksestä =)
Il Brutto
28.07.2003 19:26:06
 
 
Fat Mikehän on aikamme parhaita basisteja Matt Freemanin ohella. Ja kaiken lisäksi vielä loistava biisien kirjoittaja, kun kirjoittaa lähes kaikki NOFX:än viisut itse ja kokonaan kaikille soittimille.
Dig that groove, baby!
chico_miguel
28.07.2003 20:50:00
Kaikille soittimille? Kai näillä muillakin jäsenillä on valtaa puuttua soittamiseen. Siis Fat Mike on kyllä kingi biisien suhteen. Lyriikat on parasta antia sitten koskaa! :D
 
Topicciin palaten: nyt ne on tehny musavideonkin! :D
Tsekatkaa, vaikka onkin paska RealPlayer-formaatti!
 
Rich kids: http://www.fatwreck.com/vids/I_Believe_I_Can_Fly_HIGH.rm
 
Poor kids: http://www.fatwreck.com/vids/I_Believe_I_Can_Fly_LOW.rm
 
Kommentteja! Mielestäni AIVAN LOISTAVA video! Voit bongata punk-maailma julkkiksia. Mun silmään pisti ainakin: Mike Dirnt (Green Day), Erin Burkett (Fat Miken vaimo) ja Floyd (iso, läski Fat Wreck-hemmo).
"Eres tú cabron hijo de puta"
Anarkiapurilainen
28.07.2003 21:11:03
 
 
Ei oikein iske tämä uusi Gimme Gimmes, ihan ok-sovitukset ja soitto kulkee, mutta kun originaalibiisit ovat täysin tuntemattomia niin ei oikein nappaa. Tuon I Believe I Can Flyn sentään tiedän..
 
Sama ongelma oli mulla Are A Dragin kuuntelussa, tosin siitä tunsin sentään jonkun ehkä 4 biisiä. Siksi Have A Ball ja Blow In The Wind ovat selkeästi parempia levyjä, joka voi tietenkin johtua myös siitä että 60- ja 70-luvun pintahitit ovat parempia biisejä kuin 80-luvun schaisse ja musikaalirallatukset.
 
Onko kukaan muuten huomannut näitä legendaaristen punk-biisien riffien/koukkujen upotuksia Gimme Gimmesin versioihin:
 
(Bad Religion: Generator) My Favorite Things
(Ramones: Teenage Lobotomy) Sloop John B
(The Clash: London Calling) Elenor
(Bad Religion: Stranger Than Fiction) San Francisco
(Ramones: Beat On The Brat) Blowin' In The Wind
 
Bonuksena: The Vandalsin coverissa Supercalifragilisticexpialidociousista (ulkomuistista tuo nimi..) on lainailtu tunnistettavat osuudet Bad Religionin Fuck Armageddonista ja We're Only Gonna Diestä.
 
Löytääkö joku muita? Uutta levyä en ole kuunnellut tosiaan kovin paljoa, kai sielläkin jotain vastaavia on.
"Free your mind and your ass will follow"
e.dagger
29.07.2003 14:48:42
No tuolta uudelta levyltä löytyy ainakin Sex Pistolsien Pretty vacant -biisin intro. Taisi olla siinä Save the best for last -biisissä.
ive got a book of matches ive got a can of kerosene ive got some bad ideas, involving you and me.
Anarkiapurilainen
29.07.2003 22:34:03
 
 
Ja sitten taas ihan helvetin mielenkiintoinen linkki: http://sneedo.free.fr/episodes/sunday.mp3
 
En ole vielä tuota itse kuunnellut, mutta tiedoston pitäisi sisältää jenkeissä viime sunnuntaina radiosta tullut Loveline-ohjelma, jossa vieraana MF&TGG. Kyseessä ei kai ole varsinainen haastattelu, vaan tällainen radion "Bees & Honey / Regina"-tason show johon kuuntelijat soittavat kysyäkseen vinkkejä juontaja Dr. Drewiltä ja vierailevilta "asiantuntijoilta". Pitänee kuunnella kun ehtii..
rather be dead
30.07.2003 13:11:33
Mä löysin kans joskus tuon saman ohjelman mp3-nauhoituksen, jossa olivat Fat Mike ja Erin vieraina. Oli ihan hauska.
"I could have died with you"
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)