Rock, pop, alternative ›

Niin...Kuunteleeko kukaan enää kyseistä poppoota??? Siis kyllä kai nyt joku mutta aina kun jossain mainitsee Extremen niin vastaus on kutakuinkin, että: "Mikä? en ole koskaan kuullutkaan." tai "Eikös se ole se lässy balladi hitin tekijä??" Elikkä...Haluaisin vain tietää, että vieläkö/onko joskus monikin kuunnellut enemmän kuin pelkän "More than words"???? Ja mitä mieltä yleisesti bändistä? Ja 80-96 vuosista??? minun makuni mukaan tuolloin "sävellettiin" parasta materiaalia aikamme historiassa...(mitä olen kuullut tähän asti) Ja jostain syystä etenkin 98-02 ei paljoa kuunneltavaa ole tullut?? (poikkeuksia lukuunottamatta) Aina on poikkeuksia...

Olikos se nyt "III sides to every story", jonka ensimmäinen osio rokkasi kyllä täysillä. Levy oli rakennettu idioottimaisesti, ensin muutama rokkibiisi, sitten kaikki balladit putkeen ja loppuun mahtipontinen rokkiooppera. Mutta ne ensimmäiset rock-viisut toimii hienosti, erityisesti Nunon kitaroinnin ansiosta.

Niin...Kuunteleeko kukaan enää kyseistä poppoota???
 
Totta Mooses. Hyvä pändi, mutta kiinnostus lopahti tähän "Three sides of every story" vaimikäsenytoli julkaisuun. Siitä tehtiin varmasti siksi kalksoisälppäri, että olisi saatu kaikki kiitokset mahtumaan niihin levynkansiin.

Joo, tulihan tuota Extremeä diggailtua ja kuunneltua nuorena tyttönä. Piti käydä jopa Helsingissä asti kerran keikallakin ja toisen kerran Turussa.
Tykkäsin siihen aikaan tosi paljon. Ja olin epätoivoisen kaukorakastunut Nuno Bettencourtiin...Ah, ihana mies. :)

extreme on maailman toiseksi paras bändi heti van halenin jälkeen ja nuno on eddien jälkeen paras kitaristi! on totta, että extreme muistetaan lähinnä biiseistä 'more tha words' ja 'hole hearted', mutta siitä voimme syyttää lähinnä levy-yhtiötä, koska videoita löytyy muistakin biiseistä. photograffitti-videokokoelmalla löytyy videot biiseihin 'more than words', 'decadence dance', 'get the funk out', 'kid ego' ja pariin muuhun. ja niidenkin jälkeen on tehty videoita. arvelisin, että video löytyy noin pariinkymmeneen biisiin.
 
käsitykseni mukaan täältä mnetistä löytyy moniakin extreme-diggareita, ainakin siihen tulokseen olen tullut luettuani vanhoja topiceja.
 
iteltäni löytyy kaikki neljä extremen levyä: extreme (1989), extreme II: pornograffitti (1990), III sides to every story (1992) ja waiting for the punchline (1995 tai -6). ensimmäinen on pidemmän päälle ankea, mutta silti täynnä hienoja kitarajuttuja, esim. smoke signals. kaikkein paras biisi on rest in peace kolmannelta levyltä.
 
ps. mun nimimerkkinikin on extremen biisistä pöllitty.
 
pps. rekisteröinti ei toimi, missä vika?

Totta Mooses. Hyvä pändi, mutta kiinnostus lopahti tähän "Three sides of every story" vaimikäsenytoli julkaisuun.
 
Sama juttu kävi minulla..3 sides oli aika keskinkertaista, mutta Pornograffiti on vieläkin ihan ykköslevy gruuvaavuudessaan. Ja Nunon soitosta on tarttunut monta jippoa.

... ensimmäinen on pidemmän päälle ankea, mutta silti täynnä hienoja kitarajuttuja, esim. smoke signals. kaikkein paras biisi on rest in peace kolmannelta levyltä...
 
korjaan, ei ankea, vaan liian kasarimeininkiä. perskele, kun ei kirjautuminen toimi, en voi muokata...

Loistobändi, löysin aktin oikeastaan vasta tänä vuonna. Ostin Pornograffitin ja tuon "3 sides..."-platan. Minusta tosin tuo uudempi on parempi kaikin puolin. Makuasioita.
 
Extremen groovesta saisi ottaa moni bändi mallia ja kitarakuviotkin palvelevat teknisyydestään huolimatta biisejä.

Tv:stä tuli joskus vuosia sitten Freddie Mercuryn muistokonsertti jossa Extreme veti komeasti Queenin biiisejä
Brian Maykin kehui estottomasti bändiä

Oikein hyvä bändi, Get the Funk out, Its a Monster ja Money(in god we trust) tulevat biiseinä nyt mieleen. Onha More than Words myös erittäin hyvä biisi, ja Nuno on todellakin erittäin tulinen kitaristi. Eikös muuten Pornograffiti oo tavallaan teemalevy? Sehä kertoo henkilön matkasta ahneuden (money), rakkauden(more than words, hole hearted, lil jack horny) ja korruption maailmassa(its a monster, when im president). Siis yleensäkkin rakkauden selviämisyrityksistä julmassa maailmassa. Sellasen teeman ympärillähän kaikki biisit pyörii. Mutta oikeen allright bändi, vaikka vähän van halen-light-meininki ekaa levyä vaivaakin. Tosin Van Halenistä paljon paremmaksi ei oo Metallicaa lukuunottamatta paljon pistäny että light-versiokii siis sanoo paljon;)

Tv:stä tuli joskus vuosia sitten Freddie Mercuryn muistokonsertti jossa Extreme veti komeasti Queenin biiisejä
Brian Maykin kehui estottomasti bändiä
 
brian mayn soololevyn (en muista nimeä, mutta julkaistu freddien tribuuttikonsertin jälkeen vissiin 1992?) muistettiin kiittää koko extremen bändiä.

Loistava bändi. III Sides To Every Story lienee poppoon paras. Joku ehti tuonkin levyn kokonaistoimivuutta haukkua mutta mielestäni koko homma pelaa loistavasti. Ja se lopun progeoopperahan on levyn kohokohta!

Extremeä en ole kuunnellut, mutta Nunon soololevy Schizophonic on aivan loistava.

Extremeä en ole kuunnellut, mutta Nunon soololevy Schizophonic on aivan loistava.
 
toi schitzo on täyttä poppia tilisooloilla. ihan hyvä levy, muttei kuvasta extremen musiikkia millään tavalla. täysi vastakohta extremen funk-metallille, jota jotkut disco-metalliksikin kutsuvat.

toi schitzo on täyttä poppia tilisooloilla. ihan hyvä levy, muttei kuvasta extremen musiikkia millään tavalla. täysi vastakohta extremen funk-metallille, jota jotkut disco-metalliksikin kutsuvat.
 
tilusooloilla.

Kuunnellaan totta helvetissä. Pornograffiti ja Punchline löytyy, kovia molemmat, pitäisi kalastaa III sides jostain. Nuno on vaikuttanut meikäläiseen paljon (vaikken oo niin nopee kun Nuno enkä niin komee kun rapu)

Sanonut jo vaikka kuinka monesti, mutta puolustetaan aliarvostettua levyä taasen... Waiting For The Punchline on TEOS. 90-luvun kovimpia rock-kitaralevyjä.

Sanonut jo vaikka kuinka monesti, mutta puolustetaan aliarvostettua levyä taasen... Waiting For The Punchline on TEOS. 90-luvun kovimpia rock-kitaralevyjä.
 
Kyllä on hieno levy, vaikka ainoa joka multa hyllystä puuttuukin. Mutta mullapa on neljä sinkkua!! Lällälää!!

Niin ja nyt on kyseessä bändi, josta ei koskaan voi puhua liikaa, tai edes tarpeeksi.

Sanonut jo vaikka kuinka monesti, mutta puolustetaan aliarvostettua levyä taasen... Waiting For The Punchline on TEOS. 90-luvun kovimpia rock-kitaralevyjä.
 
Totta kuin Ynkkä, porukat dissailee punchlinea suotta. Ainut mikä siinä hieman syö nautintoa on trigatut, hieman halvankuuloiset rumpusoundit paikoitellen.