Rock, pop, alternative ›

Ihan pakkohan se oli viimeinkin tästä maailman kovimmasta laulajasta ja keulakuvasta tehdä topicci.
 
Niin, mitäs ihmiset täällä tykkäävät? Itselleni Bon tulee aina ja ikuisesti olemaan se laulaja. Bonilla on se jokin, hänellä on uskomaton karisma mikä saa hänet aina näyttämään kiehtovalta. Lauluäänen mahtavuutta on vaikea edes sanoin kuvailla, mutta pari termiä jotka sitä parhaiten saattaisivat kuvata on uskomaton ja raaka, kuitenkin samalla myös jollain tapaa niin kaunis.
 
Bonin aikaisen AC/DC:n tuotannosta ei kyllä yhtään heikkoa kappaletta löydy ja monen kymmenen livekeikan nähtyäni/kuultuani voin sanoa, että ei ole varmasti ikinä ollut yhtäkään huonoa keikkaakaan. Bonin ääni toimii aina loistavasti.
 
Bonin suurin haave oli päästä huipulle. Hän oli jo 60-luvun alkupuoleltä lähtien yrittänyt toteuttaa tätä haavettaan esim. The Valentinesin, The Spektorsin, Fraternityn sekä Mount Lofty Rangersin kanssa. Australiassahan esimerkiksi The Valentines tässä jo kohtalaisen hyvin onnistuikin live-esiintymisten saralla ainakin, mutta Australiaa pidemmälle ei homma koskaan päässyt. Palattuaan Englannista takaisin Australiaan epäonnistuneelta maailmanvalloitukselta Fraternityn kanssa vuonna 1973, Bon palasi takaisin vaimonsa Irenen (he menivät naimisiin juuri ennen kuin Fraternity lähti Englantiin, 24.01.1972) luokse. Heillä ei enää mennytkään kovin hyvin ja he olivatkin erossa, kunnes Bon loukkasi itsensä erittäin pahasti ajaessaan moottoripyörällään kännissä ja vihaisena joka johti pahaan onnettomuuten (sama oli käynyt Bonille auton kanssa 16-vuotiaana).
 
Bon oli pahasti loukkaantunut ja hänellä ei ollut paikkaa mihin mennä, joten Irene otti hänet takaisin. Toipuessaan onnettomuudesta he päättivät vielä yrittää uudestaan, mutta kun 27-vuotiaalle Bonille tarjoitui lokakuussa 1974 mahdollisuus toiseen nuoruuteen ja haaveensa toteuttamiseen nuoren bändin nimeltä AC/DC kanssa, Irene antoi Bonille vaihtoehdoksi joko bändi tai hän, Bonin valinta oli selvä; bändi. Näin alkoi mahtava maailmanvalloitus ja vuonna 1979 kun bändi julkaisi kuudennen studioalbuminsa, Highway To Hell, vei se vihdoinkin AC/DC:n klubi- ja kulttistatuksesta suuren yleisön tietoisuuteen. Kun AC/DC palasi tammikuussa 1980 Lontooseen työskentelemään seitsemännen studioalbuminsa pariin, olivat kaikki varmoja että tämä olisi se albumi joka vihdoinkin veisi heidät suoraan huipulle, jonne Bon oli aina haaveillut pääsevänsä.
 
Kaikki kuitenkin muuttui 18.-19. helmikuuta välisenä yönä, kun pahin mahdollinen tapahtui. Bon kuoli ystävänsä Alistair Kinnearin Renault 5 - auton takapenkillä Alistairin asunnon edessä Lontoon Camden Townissa, Overhill Road 67:ssä. Herätessään Alistair meni katsomaan Bonia ja huomasi heti, että jokin oli vikana. Hän vei Bonin nopeasti läheiseen Kings Court Hospitaliin, jossa hänet kuitenkin todettiin olevan kuollut jo tuotaessa. Maailma romahti.
 
On niin surullista, että Bon kuoli juuri kun hänen haaveensa oli käymässä toteen. Kuitenkin albumi joka tehtiin Bonin muistolle, Back In Black, on maailman toisiksi myydyin albumi (jos kokoelmia ei lasketa) ja se pitää Bonin muistoa aina ja ikuisesti yllä.
 
Bonista kiinnostuneille suosittelen lukemaan Clinton Walkerin kirjoittaman Bonin epävirallisen elämäntarinan, nimeltään "Highway To Hell: The Life & Times Of AC/DC Legend Bon Scott". Kirja kertoo loistavasti Bonin elämän alkaen hänen isovanhemmistaan ja loppuen tähän traagiseen tapahtumaan 19. päivä helmikuuta 1980.
 

 
LONG LIVE BON SCOTT!

ENpä lukenut kaikkea, mutta vastaan näin:
 
Pidän enemmän Bonin aikaisen AC/DC:n musasta, mutta Brian on parempi laulaja. Mun mielestä. Onhan tommosta Bonin laulusoundia vaikea saada, mutta kyllähän Brianin keuhkokapasiteetti vaatii tavan tallukalta kolmannen keukopussin, jotta noihin sfääreihin pääsis. Mitä mä länkytän? Tossahan oleellinen tuli jo. Jatkakaa.
 
Jaa, vastasin sitten vain AC/DC:n ajasta. Mutta enpä ole hänen muuhun tuotantoon tutustunutkaan, joten I rest my case.

Bon oli todellakin äijä jolla oli munaa tekemisissään. Todellinen legenda ja aina virne suupielessä :) Eräs kovimmista laulajista koskaan!

Kova oli kaveri laulamaan ja huutamaan ja kirkumaan.Fanitin ennen todella kovasti.Rok Rok Rok oli mies.Mulla on tuossa hyllyssä joku VHS-AC/DC-live v.1979, missä on kyllä raakaa voimaa vähän helvetisti.Bon huutaa minkä keuhkoista lähtee ja Angus hyrrää ku väkkärä.Pitäis kattoo taas joskus.Vuosia edellisesta katsonnasta, vaan tuli sitä ennen vähän liikaakin töllättyä.
 
Onko tätä, tai muuta Bonin aikaista matskua DVD:llä?

...mutta kyllähän Brianin keuhkokapasiteetti vaatii tavan tallukalta kolmannen keukopussin...
 
En tiennytkään, että niitä on normaalisti kaksi.

En tiennytkään, että niitä on normaalisti kaksi.
 
No miksi niitä nyt kutsutaan... ilmakohduiksi?

Larynx shredding voice...
 
Ensin tutustuin Brianin aikaiseen tuotantoon, mutta paremmin tuo aikaisempi uppoaa sydämeen...
 
Bonin päätyminenhän laulajaksi oli jopa melkein puoli vahinko, silkkaa sattumaa Dave Evansin "siirryttyä" tieltä....

Bon oli todellakin äijä jolla oli munaa tekemisissään. Todellinen legenda ja aina virne suupielessä :) Eräs kovimmista laulajista koskaan!
 
Näin on! Bonilla oli aina se pieni virne suupielessä, joka onkin osa juuri tätä Bonin karismaa.
 
Mulla on tuossa hyllyssä joku VHS-AC/DC-live v.1979, missä on kyllä raakaa voimaa vähän helvetisti.Bon huutaa minkä keuhkoista lähtee ja Angus hyrrää ku väkkärä.Pitäis kattoo taas joskus.Vuosia edellisesta katsonnasta, vaan tuli sitä ennen vähän liikaakin töllättyä.
 
Kyseessä on vuonna '85 julkaistu Let There Be Rock - The Movie. Kyseinen konsertti on Pariisista 09.12.1979. Mahtava video!
 
Onko tätä, tai muuta Bonin aikaista matskua DVD:llä?
 
Valitettevasti Let There Be Rock - The Movie:ta ei olla koskaan julkaistu DVD:llä, eikä varmaankaan tulla koskaan julkaisemaankaan, koska videon mastertapet on hävitetty. Mitään Bonin aikaista materiaalia ei olla virallisesti DVD:llä julkaistu, tosin epävirallisesti sitten löytyy joitain, parhaana esimerkkinä voisin mainita bootleg-julkaisun "Live 77-78" joka sisältää 3 keikkaa; Rock Goes To College '78, Golders Green Hippodrome '77 sekä Glasgow Apollo '78, kaikki pro-kuvattu televisiota varten. Muita bootlegeiltä löytyviä keikkoja on ainakin Cleveland '79, Arnheim '79, Toronto '79, Wembley '79 (vain 4 minuuttia), sekä muutama muukin ei-kokonainen keikka on löydettävissä bootleg-julkaisuilta.

On niin surullista, että Bon kuoli juuri kun hänen haaveensa oli käymässä toteen. Kuitenkin albumi joka tehtiin Bonin muistolle, Back In Black, on maailman toisiksi myydyin albumi (jos kokoelmia ei lasketa) ja se pitää Bonin muistoa aina ja ikuisesti yllä.
 
Jos Bon Scott olisis laulanut siinä, se ei olisi maailman toisiksi myydyin albumi. Legendasta viis, Brian Johnson on huomattavasti kovempi laulaja. Ja on Back in blackin kannalta oleellista, että juuri hän laulaa siinä.

Jos Bon Scott olisis laulanut siinä, se ei olisi maailman toisiksi myydyin albumi. Legendasta viis, Brian Johnson on huomattavasti kovempi laulaja. Ja on Back in blackin kannalta oleellista, että juuri hän laulaa siinä.
 
Onhan se niin, että mitä luultavammin ei albumista aivan niin suurta olisi tullut, mutta varmaa on kyllä että albumista olisi tullut vielä huomattavasti suurempi kuin edeltäjästään. Vaikka Brian ei olisikaan koskaan astunut mukaan kuvioihin, olisi AC/DC:llä silti varmasti vankka paikka rockin historiassa legendaarisena yhtyeenä.

Mitä enemmän on tullut kuunneltua bändiä (nyt varmaan reilu 15 vuotta), sitä enemmän pidän Scottin ajasta kun taas myöhempää tavaraa ei enää jaksa kuunnella. Se ei ole pelkästään laulusta kiinni, vaan ylipäätään meiniki oli rennompaa ja räkäisempää Bonin aikana. Eipä silti, hyviä levyjähän Back In Black ja etenkin aliarvostettu Flick of the Switch ovat, mutta jotakin niistäkin vaan puuttuu. Kauankohan muuten Scottin ääni olisi pysynyt "kunnossa" jos ei olisi kuollut?

ja etenkin aliarvostettu Flick of the Switch
 
Mahtava levy ja ehdottomasti aliarvostettu. For Those About To Rock meni jotenkin hieman sivuraiteille siitä AC/DC:n raa'asta soundista ja tämä albumi oli mahtava "comeback" tuohon kunnon raakaan AC/DC-soundiin. Kiitos Def Leppard että sen albumin teon kanssa kesti niin helvetin kauan, jotta saatiin Mutt pois kelkasta ja Angus & Mal tuottamaan tämä albumi niin loistavasti.
 
Kauankohan muuten Scottin ääni olisi pysynyt "kunnossa" jos ei olisi kuollut?
 
Hyvä kysymys, mutta toisaalta aika mahdoton arvata. Koko aikansa AC/DC: kanssa Bonin ääni kesti erittäin hyvin, niinkuin aiemmin mainitsin, että useampia kymmeniä live-bootleggejä kuunneltuani en muista, että yhdelläkään keikalla Bonin ääni pettäisi edes hiemankaan. Mutta tuo äänen kestäminen olisi varmasti riippunut aika paljon myös siitä miten kauan Bon olisi jatkanut samaa rataa jne. En kuitenkaan usko, että Bonin ääni olisi missään vaihessa täysin pettänyt, vaikka, sanotaanko nyt vaikka 10 vuoden päästä, olisi saattanutkin hieman heiketä. Jos bändi vain olisi pysynyt kasassa samalla tavalla kuin se nyt on jne., sanoisin että kyllä Bon edelleen olisi hyvä laulaja. Mutta mahdotontahan tälläisiä on arvailla.

Mahtava levy ja ehdottomasti aliarvostettu
 
Miten bändi itse suhtautuu tuohon levyyn.

Bon = good
 
Brian = very good

Mä en oikein jaksa tuota Brian vai Bon hinkkaamista enään.
 
Olen aina ajatellut, että Bon lähti niin äkkiä ja jäljelle vain helvetin isot ja savuat saappaat, jolloin Brian veti syvään henkeä ja "sung he's balls out", kuten itse kuvaili koelaulantaa. Loppu on taas historiaa. Brian jatkoi hienosti siitä mihin maailman kovin rock bändi meinasi kaatua.
 
Brian: loistava ja ainutlaatuinen
Bon: loistava ja ainutlaatuinen

Kaksi sanaa, tai oikeastaan yksi: The Man.
 
Karismaattinen hemmo, joka kaiken kuulemani perusteella oli aikamoinen venkula. Ehdoton suosikkini rankemman rokin laulajista. Niitä harvoja vokalisteja, joissa ääni tuntuu yhdistyvän saumattomasti ulkoasuun ja persoonaan. Hänen aikaisensa AC/DC:n levyihin ei koskaan kyllästy. Rock`n rollin suurimpia ruumiillistumia, jumankauta, samoin kuin koko bändi. Slash, Axl Rose ja muut Gunnarit? Älkää perkele naurattako.

Kaksi sanaa, tai oikeastaan yksi: The Man.
 
Näin.
 
Karismaattinen hemmo, joka kaiken kuulemani perusteella oli aikamoinen venkula.
 
Jep, se on se pilke silmäkulmassa.
 
Rock`n rollin suurimpia ruumiillistumia, jumankauta, samoin kuin koko bändi. Slash, Axl Rose ja muut Gunnarit? Älkää perkele naurattako.
 
Tässä olet aivan oikeassa. Suurin osa näistä "Rock 'N' Roll tähdistä" vain esittää elävänsä sitä elämää, kun taas Bon eli juuri niinkuin hän eli eikä hänen koskaan tarvinnut esittää kenellekään mitään. Kuten sanoit, Rock 'N' Rollin ruumiillistuma.

Jailbreak '74 räjäyttää tajunnan joka kerta.

Jailbreak '74 räjäyttää tajunnan joka kerta.
 
Jos Jailbreak '74 iskee, niin suosittelen yrittämään hankkia käsiin alkuperäisen High Voltage Aussi LP:n taikka High Voltage Aussi CD:n (remasteroitu muutaman kerran, viimeisin vuodelta 2000).

ei yhtään huonoa keikkaa.. hmm.. missähän se olikaan kun Bon huusi ympäripäissään securitylle että "you want me to piss all over you?" ja äijä kärrättiin aika nopeasti omalta keikaltaan pihalle ja bändi skulasi highway to helliä instrumentaalisti. En muista miltä keikalta tämä oli, bootlegin kuulin vaan aikaa sitten..