Aihe: NALLE ÖSTERMAN: Ø-ep 1 | |
---|---|
![]() 17.03.2022 16:59:51 (muokattu 17.03.2022 17:00:20) | |
Ohhoh, kukapa olisi uskonut, että Nalle Österman tunnelmoisi tuoreella Ø-ep:llään Depeche Moden ja David Bowien hengessä!?! - Tätä äänitettä ei olisi ilman puun takaa päättynyttä parisuhdetta. Näin paljastaa sooloartistina debytoiva helsinkiläinen ÖSTERMAN, joka julkaisi helmikuussa 2022 maistiaiset keväällä 2021 loihtimastaan sävellysrepertuaaristaan. - Olen miettinyt soololevyn tekemistä jo toistakymmentä vuotta kunnes tajusin, että tässähän minulla on kaikki laulut sille kätteni ulottuvilla! Neljä biisiä sisältävän Ø-ep:n sävelmiä ja lauluntekijä Björn Nalle Östermanin laulua on jo verrattu muun muassa Depeche Modeen, Sisters Of Mercyyn, The Doorsiin, David Bowieen, Leonard Coheniin ja Lou Reediin. - Minulla oli kolme kriteeriä lopputulokselle: tunnelma, laadukkaat laulusuoritukset ja kansainvälinen lopputulos. Siviilissä Österman on tehnyt jo yli 30 vuoden mittaisen uran musiikki- ja kulttuuritoimittajana sekä arvostelijana sekä vaikuttanut rumpalina sekä lauluntekijänä muun muassa sellaisisa yhtyeissä kuin Gandalf, Lullacry, Chaosbreed ja Sonic Roots. Ø on kuitenkin täysin miehen omaa käsialaa, jolle viimeisen silauksensa ovat antaneet tuottaja Johnny Lee Michaels ja Chartmakersin masteroija Svante Forsbäck. - Halusin yksinkertaisesti parasta, mitä Suomesta voi saada tässä tyylilajissa, toteaa laulaja-lauluntekijä itse. Ø on kuunneltavissa muun muassa Spotifyssa, Deezerissä, Apple Musicissa ja Youtubessa seuraavasta linkistä: https://share.amuse.io/album/osterman-o Dreaming Of My Love -video katsottavissa Youtubessa täältä: https://bit.ly/34UZqil Iloisia ja nautinnollisia kuunteluhetkiä! | |
![]() 18.03.2022 08:53:48 | |
Milloin on keikkoja? | |
![]() 18.03.2022 11:51:03 | |
Saa nähdä. Ei tässä ole varsinaisesti keikoille mikään kiire. Aika näyttäköön! | |
![]() 19.03.2022 11:55:50 | |
Ohhoh, miten hienon arvostelun Desibeli.Net loihti Ø-ep:stä! Suurkiitokset, Desibeli.Net! "ÖSTERMAN: Ø Hämmennyin itsekin, kun huomasin ÖSTERMAN nimen takaa löytyvän itsensä Björn Nalle Östermanin. Toki näin herran joskus muinoin Nummirockissa Gandalfin vahvuuksissa ja jossain muuallakin paukuttamassa rumpuja, mutta kyllähän mies on paremmin tunnettu musiikki- ja kulttuuritoimittajana. Soolodebyytti-EP:n neljä raitaa eivät olisi voineet yllättää enempää, sillä tummaa elektroa ja varjoista rockia ei aivan perusteetta vertailla Depeche Modeen. Etenkin tanssittavampi Lusting For You loikkaa rohkeasti tanssilattian lamppujen alle ja antaa alaraajojen käydä kiivaasti. Raflaavasti nimetty Aliens Marching to Earth kääntää kolisevaa purttaan kohti vanhempaa industrialia, eikä Gary Numan liene myöskään täysin tuntematon suuruus. Draaman tiheys kumpuaa oletettavasti päättyneestä parisuhteesta, joka on saatesanojen mukaan ollut EP:n materiaalille alkusysäyksen antanut tapahtuma. Dreaming of My Love summaakin kaihon, josta ei ole niinkään vaikeaa löytää myös saatesanoissa mainittu Sisters of Mercy. Ø on tyylillisesti ja soundillisesti hieman irti tästä ajasta, mutta samalla EP sijoittuu lähemmäs esikuvia. Vielä kun lähestulkoon kaikki mahdollinen on vielä yhden miehen tekemää, niin pakkohan sitä on nostaa hattua ja korkealle. Mika Roth" Ja jottei kukaan äityisi väittämään arviota tekaistuksi, niin linkki siihen tässä: http://www.desibeli.net/juttu/3499 Ja itse äänitteenhän voi halutessaan kuunnella valitsemastaan musiikkipalvelusta seuraavasta linkistä: https://share.amuse.io/album/osterman-o | |
‹ edellinen sivu | seuraava sivu › 1 |
› Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)