Rock, pop, alternative ›

Meiksi diggaa Iron Maidenista vaikka murrosikä meni jo parikymmentä vuotta sitten. Pitäisiköhän vaihtaa lääkitystä. Vai olisiko eutanasiassa ratkaisu.
 
Aloitin Iron Maidenin kuuntelun v. -82, kun kuulin Run to the hillsin. Lopetin sen Live after deathin jälkeen, saman vuosikymmenen puolessa välissä. Meni pitkälti toistakymmentä vuotta niin etten bändin uutta musiikkia kuunnellut. Kunnes tuossa vuosituhannen vaihteessa aloin kai kaihoilemaan johonkin sumuun kadonneita teinivuosiani ja ostelin joitain sellaisia heavylevyjä, joita ei silloin ollut mahdollisuutta hankkia. Sattumien summana löysin yht'äkkiä levyhyllystäni kaikki bändin pitkäsoitot. Kuuntelinkin niitä taas ihan mielelläni. Ja sitten Dickinsonkin vielä palasi bändiin. Huomasin, että bändi on kestänyt aikaa ihan toisella tavalla kuin monet muut nuoruudessani kuuntelemat hevipellet.
 
Ulkomusiikillisesti Iron Maiden oli 80-luvulla yksiselitteisesti naurettava: Sukkahousuja, irvistelyjä, jumppausta, hirviöitä, mahtipontisia lavarakennelmia ynnä muuta kaikkea jota kukaan vakavasti musiikkiin suhtautuva tiukkapipo ei voi hyväksyä. Mm. Soundin Number of the beast arvostelusta paistoi läpi, että kriitikko piti levyä hyvänä, mutta uskottavuuden säilyttämiseksi sitä piti haukkua. Eiköhän Maidenin arvostus ns. piireissä ollut tuohon aikaan suunnilleen sama kuin jonkun Slipknotin nyt. Teinipojan menoa se ei haitannut, silloin ei tullut mieleenkään, että pyramidissa pölvästelevät pitkätukat olisivat jotenkin huvittavia.
 
Jotain taikaa Maidenin musiikissa on, koska tämmöinen jo selkeästi aikuisikäinen ja perheellinen yksilökin siitä pitää. Osittain kyse lienee nostalgiasta ja osittain siitä, että Maiden on ihan oikeasti hyvä. Ja ehdottomasi myös tärkeä bändi tässä genressä, vaikka se ei koskaan voikaan nousta maineeltaan samalle tasolle kuin varsinaiset jytämusiikin klassikot Zeppelin, Purple, Heep, Sabbath ja Free. Siihen Maiden on liian hevi. 60-70 -luvun vaihteen jytäbändit imivät vaikutteensa lähinnä bluesista ja Iron Maiden taas jytäbändeistä. Maidenin musiikista bluesvaikutteet eivät enää kuulu, jäljellä on pelkkä heavy. Luulen, että se bluesin puuttuminen Maidenin ja aikalaistensa musiikista on syy siihen, että monet ensimmäisen polven jytäbändien diggareista eivät enää tästä modernimmasta menosta pidä.
 
Maidenilla nyt vain sattuu olemaan hienoja ja monipuolisia biisejä ja oma tunnistettava tyylinsä. Bändi on jotenkin verrattavissa Eppu Normaaliin, eli se kaikkein omin "juttu" on löytynyt ja siitä pidetään kiinni. Yhtäläisyyksiä Eppujen kanssa on myös siinä, että molemmat bändithän ovat nykyisin semmoista aikuisrokkia. Iron Maiden on vähän niinkuin hyvä vanhanajan seikkailuelokuva; mukavaa viihdettä, vauhtia, jännitystä, jopa hieman ajattelemisen aihetta antavia ja historiallisia tietoja sisältäviä tarinoita. Tunnenpa kaverin joka sai Alexander the Great -biisin sanojen muistamisen takia hyvät pisteet ylioppilaskokeen historian kysymyksestä... (Kiitti vaan vielä kerran niistä lahjoittamistasi bändin levyistä, jos satut tämän lukemaan.)
 
Tai jotain. Hyviä levyjä bändi on kerinnyt urallaan tekemään.
 
Huippulevyt: Number of the beast, Piece of mind, Powerslave, Virtual XI, Brave new world
-kaikilta levyiltä löytyy vähintään ne viisi huippubiisiä, jotka mielestäni tarvitaan, että levyä voi pitää onnistuneena kokonaisuutena. Powerslave lienee se kaikkein onnistunein lp, vaikka jossain biisissä hyvin komeasti Where eagles darea kierrätetäänkin.
 
Muuten vaan hyvät levyt: Iron Maiden, Somewhere in time, Dance of death
-monen muun hevibändin kataloogissa nämä olisivat huippuja, mutta Maidenilla vain hyviä
 
Tylsät ja junnaavat levyt: Killers, Seventh son of the seventh son; Fear of the dark
-7th sonin hehkutusta en ole koskaan ymmärtänyt, vaikka levyllä pari kunnon rallia onkin (Evil that men do ja Clairvoyant), Fear of the darkiltakin ehkä ne pari hyvää biisiä löytyy (nimibiisi ja Afraid to shoot strangers), mutta kyllä sen voisi noihin huonoihinkin listata. Killersissä ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta tylsä se on.
 
Huonot levyt: No prayer for the dying, X-factor
-No prayer on aivan kamala, ei tarvinne selitellä. X-factor on kai epäonnistunut kokeilu, vaikka jotenkin mielenkiintoinen sellainen onkin. Mutta Maiden levyksi se on kyllä huono.
 
Pitäisköhän ostaa trikoot ja farkkuliivi.

Hyvä kirjoitus, johon voin jossain määrin yhtyä. Totta on, että Maidenin musiikki on kestänyt ajan hammasta huomattavasti paremmin kuin monien aikalaisten levyt. Ja Maidenin uudet levytkin ovat ihan laadukasta kamaa. Maiden on myös onnistunut saamaan jatkuvasti uusia faneja (todisteena tästä loppuunmyydyt areenat ja stadionit), toisin kuin monet muut vanhat bändit joiden konserteissa näkee pääasiassa vain +30v porukkaa.
 
Eri levyjen keskinäisestä paremmuusjärjestyksestä en ole kanssasi ihan samaa mieltä, mutta ei sillä väliä... Viime aikoina on tullut kyllä kuunneltua järkyttävän paljon Maidenia. Oikeastaan kaikki levyt ovat käyneet soittimessa viime päivien aikana.

Kenkkusen analyysi oli kyllä niin hyvä ja tyhjentävä, että vaikeatuohon mitään oleellista lisätä..
 
Kyllähän tuo bändin imago (hirviöineen ja sukkahousuineen) on varmasti aiheuttanut monelle tiukkapio-älykkö-rokkipoliisi-kriitikko-hipille ahdistusta. Bändiä on ollut pakko inhota ja vihatakin.
 
Toisaalta mm. Number of the beastista ja Piece of Mindistä on tullut jo aidon brittihevin klassikoita. Piece of mindikin on perhanan tiukasti soitettua ja sovitettua kamaa. Sovituksista löytyy itse asiassa jopa progehtavia sävyjä.
 
Joo niin, itse siis diggaan bändiä. Koko tuotantoa en omista. vain neljä klassikkolevyä. Kerran on nähty livenä (Brucen paluu kiertueella).

Mulla ollut viime aikoina sama juttu, vanhoja Maidenin levyjä oon kuunnellut paljon. Mutta onko kukaan koskaan hiffannut miten kova levy Somewhere in time on? Ja miten Adrian ylittää itsensä niin soittajana kuin biisintekijänäkin. Ainahan ne Smithin biisit ovat olleet "söpömpiä" ja kaupallisempia kuin esim. Steven mutta on ne vaan tosi musikaalisia juttuja! Semmoinen biisi kuin Sea of Madness on jostain syystä jäänyt aina hieman tuntemattomaksi verrattuna hitteihin mut mun mielestä se on jotain tosi mahtavaa. Ja Adrianin soolo, kappaleessa loneliness of the long distant runner, Saa tipan hepin päähän!

Mutta onko kukaan koskaan hiffannut miten kova levy Somewhere in time on? Ja miten Adrian ylittää itsensä niin soittajana kuin biisintekijänäkin.
 
Kyllä! Tämä on meikäläisen suosikki Maiden levyistä ja tätä tulee eniten kuunneltua. Kaikki eivät tästä niin pidä, mutta minusta tämä levy on Maidenin huippu, josta lähti vääjäämätön alamäki.
 
Adrian Smith on ollut meikäläisen suosikki Maiden äijistä aina pikkupojasta lähtien ja herran soitto on vaikuttanut myös omaan soittotyyliini. Kuunnelkaapa Stranger In A Strange Land biisin soolo...

Stranger In A Strange Land biisin soolo...
 
Aijai, tuo on sitten mahtava soolo. Somewhere in time on muutenkin aivan vitun kova lätty. Pidän todella paljon levyn soundeista.

Kieltämättä erinomainen kirjoitus mutta hassua että itse tykkään tuosta hieman öh progemmasta seventh sonista eniten. Ja listaisin sen varmaan 80-luvun parhaisiin levyihin.

Killershän on oikeasti helvetin kova levy!
 
Mutta omat suosikkini ovat silti Piece of Mind ja Somewhere in Time. Ensin mainitulla on aivan mahtavat soundit mielestäni. Todella rapeat kitarat ja muutenkin sellainen puoliräkäinen meininki.
 
Somewhere in Timella taas bändin melodisuus on huipussaan. Ja kyllä, itekin olen pitänyt Sea of Madnessia aivan mahtavana biisinä!

Huonot levyt: No prayer for the dying, X-factor
-No prayer on aivan kamala, ei tarvinne selitellä. X-factor on kai epäonnistunut kokeilu, vaikka jotenkin mielenkiintoinen sellainen onkin. Mutta Maiden levyksi se on kyllä huono.
 
Pitäisköhän ostaa trikoot ja farkkuliivi.
 
Muuten hyvä ja asiallinen kirjoitus, mutta siis No prayer... sehän on aivan hemmetin hyvä levy. Kivasti erilainen kuin muut, silti sikahyvä. Ajatteles ny, Mother Russia esim. ja Tailgunner, ja Bring your daughter...
 
Sitä seikkaa en oo koskaan hiffannu, että jotakin on oikeesti joskus hävettänyt digata esim. Iron Maidenistä, tai vaikka meikkihevistä, se se vasta pinnallista meininkiä on.

Kieltämättä erinomainen kirjoitus mutta hassua että itse tykkään tuosta hieman öh progemmasta seventh sonista eniten. Ja listaisin sen varmaan 80-luvun parhaisiin levyihin.
 
Samaa mieltä! Itsekin mietin silloin, kun tuli nämä uudet remasteroidut hienot cd:t, että mitkä levyt hankin ja tulin seuraavaan ratkaisuun:
 
-Number of the beast
-Piece of Mind
-Powerslave
-sevent son
 
Niin, mikähän se olisi se viidenneksi paras, jonka ostan seuraavaksi

No prayerin ja Fear of the darkin suurin ongelma on Brucen ääni. Se on aivan hirveässä kunnossa/hän tahallisesti muutti laulutyyliään raastavammaksi. En tiedä kumpaa. Fear of the dark on lisäksi liian pitkä, liikaa täytebiisejä. Esim. Weekend warrior on aivan hirveä Maidenin biisiksi.
 
Mutta joo. Älkää nyt takertuko tuohon levylistaan, se kun on subjektiivinen näkemys aiheesta.
EDIT: Niinkuin tietysti koko kirjoitus muutenkin. Omia käsityksiä peliin vaan reilusti.
 
Niin, mikähän se olisi se viidenneksi paras, jonka ostan seuraavaksi
 
Eiköhän se seuraava noiden neljän perusteella ole Somewhere in time. Minä kyllä pidän Brave new worldia parempana, koska siinä Maiden on selkeästi "aikuistunut". AOR:ia?

Kun vertaa tuota huonona pidettyä No Praying for Dyingiä jonkun muun hevibändin levyihin niin siitä just näkee, miksi Maiden on hyvä. Eli koska ne biisit on kuitenkin varsin hyviä vaikkei ihan paras levy oliskaan kyseessä...

Kun vertaa tuota huonona pidettyä No Praying for Dyingiä jonkun muun hevibändin levyihin niin siitä just näkee, miksi Maiden on hyvä. Eli koska ne biisit on kuitenkin varsin hyviä vaikkei ihan paras levy oliskaan kyseessä...
 
Mun mielestä esim. juuri biisissä "No prayer..." Brucen ääni on aivan mahtava! Okei, ehkä vois vähän hillitä ääntään rauhallisimmissa kohdissa. Toisaalta niissä se ääni parhaiten tulee esiinkin.
 
---
 
Itse aloin kuunnella jonkun verran Maidenia vasta joskus 90-luvun puolessa välissä. Sitä ennen rajoittui satunnaisiin kertoihin kavereilla jne. En oo koskaan ottanut bändiä "tosissaan". Ainahan se herättää pienen hymyn kasvoille. :) Toisaalta siitä saa mielettömiä kicksejä ja täytyy sanoa, että noissa M.netin miiteissäkin oon kyllä vetänyt niin tunteella kuin vain voi.

Minusta Iron Maiden on yksinkertaisesti aivan saatanan huonoa paskaa.

Minusta Iron Maiden on yksinkertaisesti aivan saatanan huonoa paskaa.
 
Hyvä! Kerro lisää!

Mää tykkään Seventh Sonista vaikka siinä onkin karmea Can I Play With Madness. En mikään fani ole mutta kyllä Maidenilla on muutama aivan tappobiisi ja riffi. Ja Bruce on kova jäbä.

Minusta Iron Maiden on yksinkertaisesti aivan saatanan huonoa paskaa.
 
Ei Maiden kuitenkaan niin kauheaa paskaa ole kuin Sonic Youth, Nirvana, Pixies, Polvo, Slint, Cows, Mudhoney, Cop Shoot Cop, Hammerhead, Melt-Banana, The Jesus Lizard ja Shellac.

Ei Maiden kuitenkaan niin kauheaa paskaa ole kuin Sonic Youth, Nirvana, Pixies, Polvo, Slint, Cows, Mudhoney, Cop Shoot Cop, Hammerhead, Melt-Banana, The Jesus Lizard ja Shellac.
 
PLUSSAA!!!!!

Maiden oli Black Sabbathin (isukin hyllystä) ja Metallican ensimmäisiä bändejä joita aloin oikeasti kuunnella. Tässä jossain vaihessa oli pitkä tauko, etten kuunnellut lainkaan Maidenin levyjä. Mutta uusimman ilmestyessä kuuntelin taas pitkästä aikaa läpi kaikki Maiden levyt ja voin sanoa pitäväni niistä kaikista.
 
Kaikilla levyillä on hyvät puolensa, enkä osaa sanoa mikä olisi täysin ylitse muiden. Suosikit lieneevät kuitenkin tämä Maidenin legendaarinen värisuora: Number of the beast, Piece of Mind, Powerslave, Somewhere in time ja Seventh son of a seventh son.
 
Brave new world pääsee yllättävän lähelle näitä 80-luvun huippu levyjä ja Dance of death on jopa parempi kuin Brave new world.
Vaikka Maiden levyillä on se tietty soundi ja kaava jolla biisit tehdään ei bändin tuotanto kuitenkaan toista itseään suuresti.
 
90-luvun albumit Brucen kanssa ovat selkeä yritys tehdä jotain hieman erilaista ja pidänkin monista Fear of the darkin ja No Prayer for the dyingin rokkavammista biiseistä. On totta, että näillä materiaali ei ole saman tasoista kuin aiemilla levyillä, mutta toimii silti mainoisti. Näillä levyillä on muutamia biisejä joista en pidä lainkaan kuten running silent, running deep, the assasin. Fear of the Darkiltä yllättäen pidän miltei vähiten levyn keikoilla soitetuista ns. hittibiiseistä Be quick or be dead, Afraid to shoot strangers jotka löytyvät kokoelmaltakin.
 
Blazen kanssa tehdyt albumit eivät ole huonoja, mutta niistä puuttuu "se jokin". Blaze on mielestäni hyvä laulaja ja levyillä on erittäin asiallisia biisejä, mutta kokonaisuutena albumit ovat jotenkin hengettömiä. Pidän enemmän X-Factorista kuin Virtual XI:stä.
 
Di' Annon aikaiset levyt ovat myös ihan hyviä, pidän Killersistä enemmän kuin Iron Maidenista. Killers on helvetin kova levy, mutta pidän enemmän Dickinsonin äänestä.
 
Kaiken tämän pohdiskelun jälkeen olen tullut siihen tulokseen, että Maiden rokkaa edelleen. Levyjen taso on pysynyt korkeana, jopa noussut. Aion kyllä pomppia kuin hullu 7.7 Helsingissä.

Ei Maiden kuitenkaan niin kauheaa paskaa ole kuin Sonic Youth, Nirvana, Pixies, Polvo, Slint, Cows, Mudhoney, Cop Shoot Cop, Hammerhead, Melt-Banana, The Jesus Lizard ja Shellac.
 
Niinpä niin. Noista mikään ei onneks löydy tuon toisen ihmisen listasta, että tokkopa pitää ihan paikkaansa..