Rock, pop, alternative ›

Mitä yhteistä on Jeff Beckillä, Ritchie Blackmorella, Jimmy Pagella, Keith Moonilla ja John Bonhamilla? Paljonkin, ja kaiken muun hyvän lisäksi myös soittaminen Screaming Lord Sutchin bändissä tai levyillä! Horror-rockin uranuurtaja, Monsters Raving Loony -puolueen perustaja ja brittiläisen sekopäisyyden esitaistelija Lord Sutch kärsi.. hmm, värikkään kuorensa alla masennuksesta ja teki itsemurhan vuonna 1999.
 
Tuli tuossa taannoin ostettua maailman huonoimmaksi levyksikin rankattu "Lord Sutch and Heavy Friends" jolla ovat mukana mm. Beck, Page ja Bonham. Mutta eihän se niin huono levy ollutkaan! Melkoinen näky oli varmasti sekin kun Sutch lähti 60 -luvun lopulla Amerikkaa valloittamaan mukanaan Union Jackin väreihin maalattu Rolls-Royce ja trailerillinen Marshallin vahvistimia. Käsittääkseni Sutch oli jossain tekemisissä Marshallin kanssa, olisiko ollut peräti osaomistaja?
 
YouTubestakin löytyi pari pätkää. Tuossa jonkinlainen musavideo "Jack The Ripper" -biisiin:
http://www.youtube.com/watch?v=TRM3LO2ZCac
 
Ja tässä samaa biisiä livenä:
http://www.youtube.com/watch?v=lE6y8zHvUbk
 
Tuosta livepätkästä tuli heti mieleen Danny DeVito Pingviinin roolissa. 8)
 
Let`s talk Sutch!

Lord on kyllä aika veijari. Mutta Roky Erickson vasta onkin. Tänään muuten Nyt-lehdessä ilmestyi Jarkko Jokelaisen kirjoittama juttu Rockin eksentrikoista.
 
http://nyt.hs.fi/musiikki/artikkeli/1135221630587

Mieli tekisi tutustua, en vain ole saanut aikaiseksi. Mies iskosti kuulemma aikoinaan Blackmoreen juuri sen lavaliikehdinnä ja riehumisen. Onko mitään biisiä missä mahtaa soittaa Ritchie? Siis netissä kuunneltavissa.

Yksi albumi löytyy hyllystä, aika hassunhauskaa "kauhurockia". Jack the Ripperin jälkeen mieliinpainuvin esitys on ehkä All Black and Hairy joka alkaa repäisevästi: "Last night I was digging in the cemetary, up jumped a man - all black and hairy!"
 
Kun 80-luvun lopulla käväisin pari kertaa Lontoossa, törmäsin Sutchin vaalijulisteisiin.

Yksi albumi löytyy hyllystä, aika hassunhauskaa "kauhurockia". Jack the Ripperin jälkeen mieliinpainuvin esitys on ehkä All Black and Hairy joka alkaa repäisevästi: "Last night I was digging in the cemetary, up jumped a man - all black and hairy!"
 
Jee, se on kova! Onko kyseessä kenties Munster Rock -niminen levy?
 
Murder In The Graveyard on myös luja biisi.
 
Kun 80-luvun lopulla käväisin pari kertaa Lontoossa, törmäsin Sutchin vaalijulisteisiin.
 
Heh! 8) Yksi frendi, pitkän linjan rockabillymies, kävi Sutchin puolueen päämajassa 80 -luvulla. En muista, tapasiko miestä itseään.

Jee, se on kova! Onko kyseessä kenties Munster Rock -niminen levy?
 
Murder In The Graveyard on myös luja biisi.
 
Jo vain! Rock & Horror on levyn nimi.

Jo vain! Rock & Horror on levyn nimi.
 
Ai saateri, tuo multa puuttuu! Suomalaisessa Kirjakaupassa olis muuten Sutch -elämäkerta tarjolla, pitäis varmaan investoida siihen.

Olen tullut hankkineeksi yhden Lord Sutch and His Heavy Friends -orkesterin tuotoksen eli v. 1972 ilmestyneen "Hands of Jack the Ripper" -pitkäsoiton. Levy oli tullut tutuksi lähinnä sen huonon maineen ansiosta, mutta ajattelin kuitenkin yrittää: lukemani jutut britti-Lordin ekstentrisistä tempauksista sekä All Star -osaston muusikot (mukana ovat mm. Ritchie Blackmore, Keith Moon ja Noel Redding) riittivät ostopäätökseksi. Osasyynsä oli myös Viiltäjä-Jack -fiksaatiolla.
 
Levy koostuu lähinnä 50-luvun covereista kuten "Roll Over Beethoven", "Great Balls of Fire", "Good Golly Miss Molly" ja albumin päättävästä Little Richard -sikermästä. Lord Sutchin nimiin on laitettu vain yhdeksänminuuttinen nimiraita, mitäänsanomaton "Country Club" sekä avausraita "Gotta Keep-a-Rocking", joka on häikäilemätön rippaus jostakin tunnetusta New Orleans -standardista, jota en saa nyt tältä istumalta päähäni.
 
Nimiraita "Hands of Jack the Ripper" on melkoinen tapaus: on vaikea sanoa, onko yhdeksänminuuttinen novelty-eepos tehty puhtaasti kieli poskessa vai onko sen ollut tarkoitus olla aidosti kauhistuttava. Lopputulos on ensimmäisellä kuuntelukerralla lähinnä koominen, mutta jo toisella kerralla se muuttuu kaikkine ääniefekteineen - mielipuoliseksi tarkoitettua naurua, askeleiden ääniä, kirkumista, veitsen teroitusta - päivineen lähinnä puuduttavaksi.
 
Levy ei ole todellakaan erityisen hyvä, mutta se on kuitenkin ihan mielenkiintoinen sivujuonne brittirockin historiassa.

Sutch vetää osan noista wanhoista rokkipaloista yllättävän hyvin. Ja tolta Munster Rockilta löytyvä London Rocker on oikeesti tosi tiukka repäisy.

Tuli tuossa taannoin ostettua maailman huonoimmaksi levyksikin rankattu "Lord Sutch and Heavy Friends" jolla ovat mukana mm. Beck, Page ja Bonham. Mutta eihän se niin huono levy ollutkaan! Melkoinen näky oli varmasti sekin kun Sutch lähti 60 -luvun lopulla Amerikkaa valloittamaan mukanaan Union Jackin väreihin maalattu Rolls-Royce ja trailerillinen Marshallin vahvistimia. Käsittääkseni Sutch oli jossain tekemisissä Marshallin kanssa, olisiko ollut peräti osaomistaja?
 
Voi jumalauta, vai maailman huonoin levy! Sehän on aivan loistava levy. Lordi Sutinenhan oli yksi ensimmäisistä pitkätukista. Ja hänhän perusti myös oman puolueen:http://en.wikipedia.org/wiki/Official_Monster_Raving_Loony_Party Kunnon sekopää! Me likes!

Yksi albumi löytyy hyllystä, aika hassunhauskaa "kauhurockia". Jack the Ripperin jälkeen mieliinpainuvin esitys on ehkä All Black and Hairy joka alkaa repäisevästi: "Last night I was digging in the cemetary, up jumped a man - all black and hairy!"
 
Nää on saatanan kovia, just hair raising!

Rock & Horror Levyä tuli 80-luvulla kuunneltua. Oli se vaan niin hauskaa monsteri musiikkia. Yli 20-vuoden kuuntelemattomuuden jälkeenkin saattaa joku noista biiseistä ruveta yht'äkkiä soimaan päässä.

Tulipa hommattua sieltä Suomalaisesta Graham Sharpen teos "Man who was Screaming Lord Sutch" ja sain sen justiin luetuksi. Ei ollut mitään mieltäylentävää luettavaa noin yleisesti ottaen. Kovasti ongelmainen mies oli David Sutch iloisen kirjavan ja leopardikuvioisen pintakerroksensa alla. Itsemurhan jälkeen Sutchin huushollista otetut valokuvat lattiasta kattoon ulottuvine romukasoineen olivat suorastaan sieluaraastavaa katseltavaa.