Ei ole paljoakaan bändistä tahi levystä keskusteltu niin pistetään threadi pystyyn: Elikäs Beirutin debyyttialbumi Gulag Orkestar julkaistiin tänä vuonna. Musiikki on tällaista folkahtavaa indietä, komeilla vokaaleilla ja todella vahvoilla vaikutteilla itäeuroopan kansanmusiikista. On haitaria, on saksofonia ja trumpettia, on balalaikaa ja on syntikkaa. Melkoinen arsenaali soittimia, joita ei paljoa kuule nykypoppimaailmassa oikein näppärästi sovitettuna. Laulu on mukavan venytettyä, artikuloimatonta ja tunteikasta. Tulee todellakin mielikuva jonkinlaisesta Venäjän vankileiristä, jossa orkesteri soittaa risaisilla soittimilla. Yllätyin kovasti kun kuulin, että koko homman takana on jenkkiläinen junnu Albuquerquesta. Zach on kaveri nimi, sukunimeä en tähän hätään muista. Sai 16-vuotiaana fudut highschoolista ja lähti kiertelemään Eurooppaa, mistä varmasti sai vaikutteensa musiikkiin. Lähetti demon levy-yhtiöön ja, avot! Oon hurahtanut aika hyvin tähän levyyn, tiedä sitä johtuuko se makeista vokaaleista vai tuosta eurooppalaisesta kansanmusasta, jota jokainen suomalainen on jossain vaiheessa kuullut. Mulla ei ole nyt mitään nettisivuakaan antaa, mistä saisitte näytteitä. Näppärinä ihmisinä varmasti löydätte jostakin. Tutustukaa, silvuplait. Hevarit pelkää valkoista, ja tanssia, ja muutosta. |
Onko kukaan vieläkään kuunnellut Beirutia? Puoli vuotta takaperin oli hiljaista tämän suhteen. Täytyypä myöntää, että toimii vielä paremmin näin kesäaikaan, kuin alunperin talvella. http://myspace.com/beruit (Sic!) Mikään ei ole pahempaa, kuin aloittaa ketju, mihen kukaan ei kirjoita ;) The soldiers with their cigarettes
And the pigs with their guns cannot stop
The lonesome ones and the desparate ones and the smart ones. |
Kuulin, että poikaparalle lytättiin levystä tukku rahaa kouraan ja lähettiin sitten tappavaan tahtiin etenevälle megakiertueelle vailla minkäänlaista avustajaa. Hän ajautui kuulemma lopulta hermoromahdukseen. Kaipa tuo on jo ehtinyt toipua. Toivotaan parasta. Voisivat levy-yhtiöt pitää nuorista artisteistaan parempaa huolta. Auts, tuo onkin ikävää. Ymmärrän kyllä, että alkaa elämä tuntua raskaalta, jos vyörytetään tuollainen massa paineita kerralla niskaan. Varsinkin, kun tämän Zachin levytyssopimusta edeltänyt elämä vaikutti melko huolettomalta. Kyllähän tässä empatian tunne herää. Unelma kansainvälisestä levydiilistä on varmasti monen nuoren haaveissa, mutta eipä taida monikaan olla valmis sen raadollisuuteen. Toivottavasti Beirut jatkaa musiikintekoa, vaikka nyt taitaa olla kundilla karvas maku suussa. The soldiers with their cigarettes
And the pigs with their guns cannot stop
The lonesome ones and the desparate ones and the smart ones. |
elephant gun nimisen biisin löysin netistä ja se kyllä toimii erittäin hyvin. kuvaako kyseinen biisi hyvin bändin musaa? tai eroaako levyn muista biiseistä? Mitä nyt juhannuksena kaverin levyltä sitä kuulin, niin aika hyvin siitä saa kuvan Beirutista. Taitaa kappale löytyä siltä Gulag Orkestarin erikoispainokselta, itsellä on tuo karvalakkiversio mistä se puuttuu. On Elephant Gun "cleanimpi" kuin nuo muut kappaleet, mutta se tuskin on miinus. The soldiers with their cigarettes
And the pigs with their guns cannot stop
The lonesome ones and the desparate ones and the smart ones. |