Uusi levy on ensi kuuntelemisen jälkeen aivan loistavan oloinen. Tarttuvia pop/rock/punk-biisejä, hienoja melodoita ja hyvät sanat. Albumin tuotanto on myös hiukan massaystävällisempi kuin edellisen Down In Albionin. Jokainen levyn biisi on mahtava. Aina Carry On Up The Morningin alkusoinnuista Lost Art Of Murderin loppuun selkää pitkin kulki kylmät väreet. Kappaleet olivat valmiiksi jo jokseenkin tuttuja demojen ja livebootleggien kautta, mutta esim. sanat olivat parantuneet niistä ja kappaleet olivat muutenkin saaneet uutta syvyyttä. French Dog Blues-biisi vastasi onneksi kaikkia odotuksia. Ainoa pieni pettymys oli Unstookietitled joka oli mielestäni hiukan vaisu ja pidätelty, demo tuntuu ainakin tällä hetkellä paremmalta. Toisaalta tuokin kappale oli saanut hiukan lisää sanoja mikä on hyvä juttu. Jospa nyt saataisiin bändi vaikka Suommeen asti!!! FX "I am part of celebrity culture, but I am also part of a hospital waiting list" |
Jospa nyt saataisiin bändi vaikka Suommeen asti!!! Ruotsissa kävin itse katsomassa Hultsfredissä viime vuonna(tuli nähtyä myös The Strokes, Lou Reed jne.), aika hauska esitys oli kun Doherty oli vaihteeksi vedellyt crackia ennen keikkaa - tai no millon se nyt ei vetelis kamaa? Mutta oli se kyllä näkemisen arvoinen keikka, kyllä se Dohertyn riehuminen ja sekoilu on pakko nähdä ainakin kerran livenä. Edit. Unohtuin viime viestistä. Onhan toi uusi levy ihan jees kamaa, vaikka ei kuitenkaan ihan esikoislevyn tasoista. "Only God can save us!" |