Aihe: Colbie Caillat
1
Mox
15.10.2007 23:45:46
Yllättävänkin suurta menestystä debyyttialbumillaan "Coco" saavuttanut 22-vuotias folk-laulaja-lauluntekija Colbie Caillat. Kukaan muu tutustunut (c`moon) ?
 
Mitäs te jo neitiin tutustuneet (tai nyt tutustuvat) pidätte?
Rehellisiä, perusteltuja mielipiteitä ja mieluusti pohdintaa myös artistin tulevaisuudesta! Riittääkö talentti kansainväliseksi tähdeksi?
 
Omalla kohdalla tutustuminen artistiin tapahtui aikoinaan MySpacen kautta täysin sattumalta, mutta jälkeenpäin voisin melkeempä lähettää kiitosta tästä sattumasta tuonne yläkertaanpäin.
Vaikka silloinen musiikkimaku (nykyisin korvat ovat jo auenneet) koostui lähes ainoastaan raskaastamusiikista, mutta tämän neidin kappaleet ja lyriikat iskivät meikäläiseen heti! Eivätkä silmää miellyttävät ominaisuudetkaan toki vähentäneet tykästymistäni artistiin,heh.
Jo nousu MySpacen unsigned-listan ykköseksi todisti että kyseessä on jotain parempaa kuin keskiverto Los Angelesin singer-songwriter skenestä ponnistava typykkä. Levytyssopimus Universal Republic Recordsin kanssa sekä kuluvan vuoden heinäkuussa julkaistu hyvin jenkeissä menestynyt esikoisalbumi vahvistavat väitteen.
Mutta miten tästä eteenpäin, menestyykö aikanaan ilmestyvä toinenalbumi edeltäjäänsä paremmin ja onnistuuko Colbie luomaan merkittävää kansainvälistä uraa vai jääkö reippaan alun uralleen saanut laulaja pelkäksi tähdenlennoksi ? Ainakin minä jään seuraamaan suurella mielenkiinnolla.
 
Colbie Caillat MySpacessa: www.myspace.com/colbiecaillat
They couldn´t mess with my gang, my gang´s a rock´n´roll band
Oceancalibra
22.10.2007 18:25:38
Ihan kuuma bööna! OK musaa.
En ole ennustaja, olen toimitusjohtaja. -Pentti Matikainen
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)