Aihe: Hehkumo - Aukkoja tarinassa 1 | |
---|---|
![]() 09.04.2008 09:55:35 (muokattu 09.04.2008 09:57:56) | |
Valitettavan vähälle huomiolle jäänyt Pauli Hanhiniemen luotsaama Hehkumo julkaisi tänään uuden albumin Aukkoja tarinassa. Voi olla, että yleisö ei ole bändiä löytänyt kun ei tuo poppoo nyt ihan pop-musiikkia tee eikä kansanmusaakaan, vaan jotain siltä väliltä - mutta se tekeekin yhtyeestä aika kiinnostavan. Well.. Levy on nyt pyörinyt kokonaisuudessaan iPodissa vasta kaksi kertaa, mutta kyllä tästä varmaan jo jotain uskaltaa sanoa, joten pistetäänpä pientä analyysiä ilmoille.. Ensimmäinen asia mikä tulee mieleen on että tällä kertaa pohjavire on debyyttiä selkeästi jos ei synkempi, niin ainakin melankolisempi. Levy on myös yhtenäisempi kuin ensimmäinen, vaikkakin vielä tässä vaiheessa minulla on tarinassa paljonkin aukkoja :) Eli en tiedä, onko tarkoitus ollutkaan luoda kokonaista tarinaa, vai pelkkiä erilaisia käänteitä eri ihmisten silmin. Ehkäpä voisi sanoa, että tämä on enemmän teemalevy tyyliin Perunateatteri-bändin Kaikki rakkaudesta (joka myös jäi rikollisen vähälle huomiolle) kuin yksi yhtenäinen kertomus. Äänimaailma on jälleen todella nautinnollista kuunneltavaa ja Paulin laulu toimii taas mainiosti ja levyllä mennäänkin tulkinnassa ääripäästä toiseen (hauras päätöskappale Siksi ja paikoitellen melkeinpä maaninen Roskikset). Yksi suurimmista ilonaiheista ovat lyriikat, sillä viime levyllä ne jäivät minun kohdallani vähän luotaantyöntäviksi ja paikoin mukanokkeliksi ja -hauskoiksi, mutta nyt ne ovat kaikki hienosti linjassa ja erittäin laadukasta tekstiä. Meitä onni hipaisi ei suinkaan ole levyn ainoa uusversio (alunperin Testivoittaja-bändin biisi), vaan mukana on Kolmas Nainen -ajoilta hienot Jos se ois helppoo ja Helsinki - ja ihan oikeutetusti, sillä todella tyylikkäät sovitukset on kyseessä. Ensimmäinen levy oli muutamasta ärsyttävästä seikasta huolimatta oikein kelpo, mutta tämä uusi on oikeasti jo ehkäpä ihan loistavakin. Sävellykset ovat tällä kertaa paremmin linjassa keskenään ja mielestäni aika tyylipuhdas kokonaisuus on kyseessä. Ja oli mahtavaa huomata, että levyn huippuhetket eivät olleetkaan vielä MySpace-klipeissä. Kiteytettynä: yksi Paulin uran parhaimmista levykokonaisuuksista (uskallan sanoa jo tässä vaiheessa). http://www.myspace.com/hehkumo http://www.seitamusic.com/hehkumo anomus.com | |
‹ edellinen sivu | seuraava sivu › 1 |
› Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)