Rock, pop, alternative ›

Onko kukaan muu minun lisäkseni erehtynyt kuuntelemaan kyseistä bändiä? Tai no ei kai sitä enää voi erehtymiseksi kutsua sillä pidin kuulemastani. Otin nimittäin kirjastosta lainaksi The Stranglersin debyyttilevyn Rattus Norvegicius ja sehän oli aivan mahtavaa musiikkia täynnä.
 
Vähän niin kuin The Doors, mutta rokkaavammalla asenteella ja bändissä oli ihan oikea basisti. :) Muutamassa biisissä oli pitkiä sooloja ja useita eri osia. Ja tyylilajait vaihtelevat. Boogieta, rockia, reggaeta..
 
Tuo levyhän on ilmestynyt 1977 ja on ilmeisesti antanut vaikutteita suomalaisillekin bändeille. Esimerkiksi Sleepy Sleepersin samana vuonna ilmestyneellä Takaisin Karjalaan -levyllä oleva biisi "IC:llä Karjalaan" on suora käännös kappaleesta "London Lady", ja omiin nimiin bändi on kappaleen laittanut.
 
Toinen kappale joka erityisesti pisti korvaani on "Hanging Around" -kappaleen intro. Sointukulku on sama kuin Hassisen Koneen "Levottomissa Jaloissa". Urkusoundikin kuullostaa samalta. Joko kyseessä on harvinainen yhteensattuma tai sitten Ismo Alanko on kopioinut Stranglersia.
 
Levyn biiseistä pidin itse eniten "Down In The Sewer":stä. Kappalehan on jakaantunut neljään osaan (A: Falling; B: Dow In The Sewer; C: Trying To Get Out Again; D: Rats Rally) Itse pidin eniten viimeisestä osasta. Vaikka kyseessä onkin vain neljän soinnun kierto, niin kosketinsoittaja taikoo kappaleeseen niin hienoa ja mieleenpainuvaa sooloa että alkaa ihan heikottaa. Ja koko bändi soittaa muutenkin tiukasti yhteen.
 
Pitänee taas seuraavan kerran, kun käyn kirjastossa, etsiä lisää Sranglersia. Bändin kotisivujen mukaan bändi on vieläkin kasassa.

Tartteekin kaivaa jotain Stranglersia hyllystä pitkästä aikaa. Jos en oo vienyt levyjä divariin.
 
Vähän niin kuin The Doors, mutta rokkaavammalla asenteella ja bändissä oli ihan oikea basisti. :)
 
Offtopic tai hymiön väärinymmärtämistä mutta Doorsin levyillähän kuullaan montaakin ihan oikeaa basistia.

Pitänee taas seuraavan kerran, kun käyn kirjastossa, etsiä lisää Sranglersia. Bändin kotisivujen mukaan bändi on vieläkin kasassa.
 
Joskus kuuntelin paljonkin, voisi kaivaa vinyylit esiin. Sen jälkeen, kun Hugh Cornwall lähti yhtyeestä ei ole niin ihan hirveästi kiinnostanut. Varsinkin vanhemmilla levyillä soundi on kyllä aika uniikki.
 
Näin keikan televisiosta muutava vuosi sitten, rumpali Jet Black on varmaankin maailman lihavimpia rumpaleita, järkyttävä pallo.

Offtopic tai hymiön väärinymmärtämistä mutta Doorsin levyillähän kuullaan montaakin ihan oikeaa basistia.
 
Niin, onhan se totta mutta Doorsista on keikkojen perusteella saanut sen kuvan että bändissä oli vain laulaja, urkuri, kitaristi ja rumpali.
 
Joo, kyllä levyillä basso kuuluu. Sessiomiehet saa studioon helpostikin.

Joo, kyllä levyillä basso kuuluu. Sessiomiehet saa studioon helpostikin.
 
Ja naiset... Carol Kaye! :-)

Live (X-cert) on roimaa menoa! Edeltävät studioalbumit mainioita myös. Minulla muuten on No More Heroes -albumi, jonka mukana ekstrana tuli valkoiselle vinyylille prässätty "sinkku", jolla on "Walk on by". Ko. levyn ostin Lontoosta v. -78. Sattumalta olin edellisellä viikolla nähnyt jonkun hämärän punk-dokkarin ICA-Galleryssä & alkukuvana oli mustavalkea lyhäri/"musiikkivideo", jonka taustana soi ko. biisi.

The Stranglers = akateemista punkkia? Ainakin tykästyin aikanaan kovasti kolmeen ekaan levyyn: Rattus..., No More Heroes ja Black & White. Sittemmin niin oleellinen JJ Burnelin tyrmäävä basso-soundi muuttui pehmeämmäksi ja neljäs levy The Raven ei enää niin innostanutkaan. No More Heroes on käytännössä suunnilleen samalla kertaa äänitetty kuin Rattus, joten kyseessä on oikeastaan osittain ylijäämäbiisejä, mutta kyllä sielläkin helmiä on.
 
"Whatever happened to Leon Trotski, he got an ice-pick" (No More Heroes) Hilpeää...

Jep, hyvä bändi! Omat suosikkini ovat No More Heroes, Black & White ja The Raven. The Ravenilla alkoi olla jo aika kokeilevaakin kamaa ja Cornwell ja Burnel alkoivat ihan oikeasti laulaa raakkumisen sijasta. Sen jälkeen tehtiinkin (The Gospel According To) Meninblack, mikä on yksi hämmentävimpiä koskaan kuulemiani levyjä. Suositellaan varauksella. 1981 ilmestynyt La Folie on myös hyvä, tyyli muuttunut tuollaiseksi goottipopiksi ja bändi sai Golden Brownista pitkään odottamansa jättihitin. Feline (1983) on viimeisin kuulemani, eikä oikein toiminut. Liian synteettistä touhua.

Strangelrsiin tutustuin Peachesin myötä. Erittäin tiukka bändi. Taistelee tasapäisesti brittipändien top kolmessa Clashin ja Iron Maidenin kanssa.

Hommasin juuri The Stranglers And Friends Live In Concert cd:n. Äänitetty huhtikuussa 1980, Hugh Cornwell oli pytyssä heroiinin ym. huumeiden hallussapidosta ja häntä ovat paikkaamassa lukuisat vierailijat. Hauska versio biisistä Tank, laulajana Peter Hammill ja kitarassa Robert Fripp! Muita vierailijoita mm. Toyah Wilcox, Robert Smith, Wilko Johnson, Ian Dury ja Steve Hillage.

Tuossa tuli pitkästä aikaa käyteltyä kyntö-konetta ja hyllystä sattui käteen Black & White. On se mainio levy. Tylyt soundit, mahtava kolina-basso.
 
Pitänee etsiä käsiinsä noita muitakin levyjä.

Bändi ei jotenkin istunut tuohon punk-muottiin ja jäi jotenkin etäiseksi. Vaikkakin No More Heroes oli meikäläisen ehdottomia suosikkeja (on se loistava vieläkin). Golden Brown myös iskee, vaikka onkin jo aika paljon soitettu.

Aika vasta Peaches -kokoelman hommasin ja kyllä diggilen. Bändistä tiedän aika vähän, mutta lisätutustuminen on ehdottomasti aikeena.

Vanhan HYVÄN nostoa!
 
Hugh Cornwellin sooloalbumin saa ladattua ilmaiseksi verkosta:
http://www.hooverdamdownload.com/
 
Itselleni The Stranglers on yksi tärkeimpiä bändejä. Siihen liittyy paljon muistoja ja fiiliksiä. Yksinkertaisesti toimivaa kamaa joka tuntuu toimivan aina... jopa silloinkin kun juuri mikään musajuttu ei kiehtoisi.
 
Tämä bändi ansaitsisi enempi huomiota täällä m.netissäkin. Yli vuoden vanha threadi ja ei edes toisella sivulla?!?!?
 
PS. Stranglers-diggareille uppoaa tääkin: http://www.peopleplacespieces.com/