Rock, pop, alternative ›

Jälleen kerran tulee aika ohhoh-olo, kun huomaa millaisen bändin on antanut mennä täysin tietoisuuden ohitse. Kyseessä aivan käsittämättöntä lo-fi-altsua 80- ja 90-luvuilta. Pitchforkin best of 1990s -listan kymppisijalta bongailin koekuunteluun Bee Thousand -levyn ja en oikein tiedä mitä tästä pitää sanoa. Pavement tulee mieleen, mutta on tää hirvittävästi luonnosmaisempaa yms. Lyriikat, biisien nimet ja sovitukset aiheuttavat välillä hyvinkin suuria mitä vittua -reaktioita. Äänitysten laatu on kyllä huomattavan lo-fi.
 
Yllärinä tuli myös vastaan Trail of deadin viimeisimmältä levyltä löytyvä Goldheart Mountaintop Queen Directory, joka onkin GbV-coveri. Hieman harmistusta herättää se, etten ainakaan nopealla silmäyksellä löytänyt tätä edellämainittua Bee Thousand -lättyä mistään. Loppuunmyyntitilanteesta ym. otetaan tietoa vastaan, koska minä haluan tämän tuonne Crooked Rain, Crooked Rainin viereen.
 
Niin ja muitakin mielipiteitä yms. mitä vaan otetaan vastaan.

Klassikkobändejä. Välillä kylläkin levyjä vaivaa vähän liikaakin "määrä korvaa laadun" -tyyppinen mentaliteetti, mutta järjetön määrä ykkösluokan materiaaliakin on toki herra Pollardin kynästä irronnut. Ja hiton hyvää tavaraa tuli vielä 2000-luvun alussakin. GBV:n jälkeiset Pollard-soolot on jäänyt kuulematta.

Hieno bändi on kyseessä, toden totta.
 
GBV on julkaissut kymmenittäin levyjä, julkaistuja kappaleita on kai päälle tuhat. Siihen toki lisäksi vielä keulahahmo Robert Pollardin soolotuotanto. Helmien etsiminen mudasta on siis aika hankalaa. Ja vielä kun levyjä ei tosiaankaan tahdo oikein löytää mistään. Kyselin kerran levysuosituksia bändiin syvemmin vihkiytyneeltä kaveriltani. Hän tuumasi, että voi olla hankalaa löytää yhtä semmoista levyä, mikä täyttäisi tarpeeni. Niinpä olen tyytynyt hänen kopsaamaansa kokoelmaan ässäbiiseistä. Muuten en poltettuja levyjä harrasta, mutta tässä tapauksessa se on mielestäni hyväksyttävää.
 
Ärsyttävä bändi siinä mielessä, että mahtavia musiikillisia juttuja aivan kuin tuhlaillaan koko ajan; esim. hieno melodia saattaa esiintyä kappaleessa vain kerran. Joissain kappaleissa on niin paljon hyviä juttuja, että moni bändi saisi tehtyä niistä kokonaisen albumin. Monissa biiseissä on kyllä todella lo-fi -soundit, mutta eipä kyllä paljoa häiritse, sisältö korvaa muodon. Taitaa olla neliraiturilla kasetille äänitettyä alkupään tuotanto:)
 
Kannattaa tutustua myös orkesterin DVD -julkaisuihin. Etenkin viimeinen keikka on katsomisen arvoinen, sillä siinä on iso nippu loistokappaleita.

Soitettiin joskus treeneissä I Am A Treetä, mutta parin soittokerran jälkeen loppui mielenkiinto tyysen. Tylsä bändi.

Kyselin kerran levysuosituksia bändiin syvemmin vihkiytyneeltä kaveriltani. Hän tuumasi, että voi olla hankalaa löytää yhtä semmoista levyä, mikä täyttäisi tarpeeni. Niinpä olen tyytynyt hänen kopsaamaansa kokoelmaan ässäbiiseistä. Muuten en poltettuja levyjä harrasta, mutta tässä tapauksessa se on mielestäni hyväksyttävää.
 
Kyllä. Matskua on niin törkeesti...
 
Ärsyttävä bändi siinä mielessä, että mahtavia musiikillisia juttuja aivan kuin tuhlaillaan koko ajan; esim. hieno melodia saattaa esiintyä kappaleessa vain kerran. Joissain kappaleissa on niin paljon hyviä juttuja, että moni bändi saisi tehtyä niistä kokonaisen albumin.
 
Niinpä! Ja ne biisit on vielä varsin.. hmm... Sanotaanko "kompakteja", suoraan asiaan ja kun asia on sanottu, biisi loppuu. :) Paljon sellaisia minuutin-kahden biisejä.
 
Monissa biiseissä on kyllä todella lo-fi -soundit, mutta eipä kyllä paljoa häiritse, sisältö korvaa muodon. Taitaa olla neliraiturilla kasetille äänitettyä alkupään tuotanto:)
 
Enimmäkseen. Under the bushes, under the starsista eteenpäin niitä on tehty ihan studiossa. Aika lofia ne silti on :)