Aihe: Neil Halstead
1
Tsugu Way
22.11.2008 11:39:06
En löytänyt täältä keskusteluja parin viimeisen vuoden ajalta herrasta nimeltä Neil Halstead. En ryhdy nyt esitelmöimään hänen historiaansa tai bändiyhteyksiään (Slowdive - Mojave 3), mutta Halstead on ainakin itselleni juuri nyt ajankohtainen - häneltä ilmestyi vastikään toinen soololevy, ja itse sain sen käsiini eilen.
 
Neil halsteadilta ilmestyi kuusi vuotta sitten ensimmäinen soololevy Sleeping On Roads (onko kukaan kuunnellut?). Levy oli silloin - ja on toki edelleenkin täyden kympin levy! Odotukset olivat kovat, kun eilen postiluukusta tipahti uusi Oh! Mighty Engine-levy. Ja odotus palkittiin - kyseessä on vähintään yhtä hyvä, ja ellei jopa parempi kuin edeltäjänsä. Siis kaikenkaikkiaan aivan järkyttävän upea levykokonaisuus! Levyllä on kaksitoista intiimiä, melodista ja kaunista biisiä. Neil soittaa suuren osan instrumenteistä itse. Tuotantoa voisi kutsua ehkä puoliakustiseksi, koska instrumenttejä on otettu mukaan minimalistisesti harkiten ja mahtavalla tyylitajulla. Esimerkiksi rummut on mukana vain niillä biiseillä, joissa niitä todella tarvitaan. Neil soittaa kitaraa tyylikkäästi ja myös bassottelee useimmat biisit. Piano ja ksskettimet sitten hieman värittävät lisää upeaa taulua. Mutta pääosassa ovat kuitenkin äärimmäisen kauniit laulut, jotka Neil on itse kokonaisuudessaan kirjoittanut.
 
Löytyykö täältä muita, jotka ovat kyseisen herran tuotantoon tutustuneet?
Jos se ei svengaa, se ei ole minkään arvoinen. (Duke Ellington)
slowdive
22.11.2008 13:50:45
Kaikki mitä Neil Halstead tekee on jotakuinkin loistavaa. Uutta levyänsä on ollut vähän vaikeaa löytää, mutta pitänee koittaa laittaa uudelleen tilaukseen, toivottavasti paremalla onnella.
 
Muutama biisi Myspacessa:
http://www.myspace.com/neilhalsteadofficial
 
---
 
Slowdiven kaikki levyt on muuten play.comissa alle 7e kappale, joten sieltä tilailemaan jos moiset mestariteokset kuten "Souvlaki" hyllystä puuttuu. "Catch the Breeze" kokoelma on kanssa melko asiallinen kattaus.
 
Melkeinpä vituttaa kun nuo on nyt noin helposti ja halvalla saatavissa. Itse niitä vuosikausia etsiskeli, ja hintakin oli jokaisella vähintään kolminkertainen...
"One good thing about music, when it hits you, you feel no pain." (Bob Marley)
slowdive
22.11.2008 16:40:36
http://www.myspace.com/transmissions
 
Tuolta löytyy muuten muhevasti parroittunut Halstead video & audiomuodossa vetämässä biisejä kummaltakin levyltään.
"One good thing about music, when it hits you, you feel no pain." (Bob Marley)
Zerzy
22.11.2008 17:15:57
 
 
Tämä on mulle uusi tuttavuus. Kuuntelin tuolta myspacesta niin tämähän toimii. Aina löytää uusia tuttavuuksia ja se on hienoa. Tämä on tämmöstä letkeää ja hyvänpäivän musiikkia. Pakko hommata joku levy vielä joskus ja fiilistellä.
slowdive
22.11.2008 19:11:37
Tämä on mulle uusi tuttavuus. Kuuntelin tuolta myspacesta niin tämähän toimii.
 
Tsekkaappa sitten ehdottomasti myös tuo bändinsä Mojave 3. Peraatteessa ihan sitä samaa, mutta vaan toteutuksessa enemmän sitä bändiä. Viimeisin levy "Puzzles Like You" on melkeinpä se mitä voi aloituslevyksi suositella, helppoa ja täydellistä. Vanhemmista esim. "Excuses for Travelers" pistää kanssa kusemaan hunajaa.
 
http://www.myspace.com/mojave3official
"One good thing about music, when it hits you, you feel no pain." (Bob Marley)
cocoon
23.11.2008 14:52:45
 
 
Olen kyllä tykännyt, tosin aika vähän kuullut. Uusi levy olisi kyllä varmasti kuuntelemisen arvoinen. Tällä hetkellä on amazon.comista matkalla Brushfire Recordsin joululevy missä taisi olla yksi biisi Neil Halsteadin esittämänä :)
 
Live Music Archivesta löytyy jonkin verran Mojave 3:n keikkataltiointeja:
 
http://www.archive.org/details/Mojave3
 
Soolotuotantoa löytyy vaan pari keikkaa.
slowdive
05.12.2008 12:08:03
Tällä viikolla sain vihdoin "Oh! Mighty Enginen". On tämä jotain niin hienoa!
"Witless or Wise" on paras biisi ikinä. Sitä kuunnellessa on tennispallon kokoinen pala kurkussa ja silmähiki erittyy.
 
Ostin tuon muuten LP:nä, joka onkin ensimmäinen uutena ostettu vinyyli 15 vuoteen. Mukana tuli myös koodi albumin MP3 -latausta varten, mikä nyt on ihan mukava bonus.
"One good thing about music, when it hits you, you feel no pain." (Bob Marley)
Tsugu Way
06.12.2008 10:47:38
Laitetaan tähän vielä linkit Youtubelta löytyvään kahteen musiikkivideoon tältä vuosituhannen albumilta. Kuunnelkaahan joku muukin näitä, ettei mene ketju ainoastaan Slowdiven ja allekirjoittaneen kaksinpuheluksi.
 
Queen Bee:
 
http://www.youtube.com/watch?v=TWUiZa4C17E
 
Paint A Face:
 
http://www.youtube.com/watch?v=71sfMY3ZLWI
 
Kuunnelkaa ja nauttikaa! Halstead on Jumala!
Jos se ei svengaa, se ei ole minkään arvoinen. (Duke Ellington)
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)