Rock, pop, alternative ›

Dr. Hook featuring Ray Sawyer
Virgin Oil, Helsinki perjantai 2011-05-20
 
Dr. Hook and the Medicine Show oli Kova Juttu silloin 1970-luvun puolivälin tienoilla. Iloista ränttätänttärokkia taiteellisen progen sijasta, siis musiikkia jota minunkin kehittymätön korvani tajusi. Vuosikymmenen lopulla bändi kulki riehakkailta juuriltaan kohti "aikuisempaa" suuntaa ja kappaleet olivat aiemman kantrirokin sijasta enemmän balladeja ja joku kappale meni pahasti diskonkin suuntaan. Bändi katosi kartalta joskus 1980-luvun alkupuolella. Bändin näkyvimpänä kaverina oli tuohon aikaan silmäpuoli laulusolisti Ray Sawyer, ja hän on jatkanut bändin hajoamisen jälkeen kiertämistä Dr. Hook -nimen alla.
 
Virgin Oiliin perjantai-iltana kertynyt yleisö oli keski-iältään varmaan reilusti päälle nelikymppistä, siis juuri meitä, jotka olemme kuunnelleet Dr. Hookia silloin kun Heikki Harma ja Jake Nyman soittivat bändin kappaleita säännöllisesti radio-ohjelmissaan. Soiton alkua odotellessa ehti hyvin samaan pöytään osuneiden ikätovereiden kanssa mm. käydä läpi kaikki näkemämme Hurriganes-keikat, muistella kappaleita joita tuli nauhoitettua C-kaseteille sekä paheksua hiphoppia ja muuta nykymusiikkia. Toista se oli ennen vanhaan, kun meillä oli esikuvinamme sellaisia suoraselkäisiä ja elämänsä hyvin hallinneita muusikoita kuten Elvis, Jimi Hendrix, Sid Vicious ja.. öh, no joka tapauksessa ennen oli paremmin, ihan varmasti.
 
Bändi nousi lavalle yhdentoista aikoihin, ja eka kappale oli vauhdikas Walk Right In. Eikun lavan eteen tanssimaan ja laulamaan mukana! Alun vauhdikkaassa osuudessa oli myös ainakin You Make My Pants Want to Get Up and Dance. Ekojen balladien aikana me parittomat jätimme tanssilavan parinojailun harrastajille ja vetäydyimme takaisin pöytiin, mutta jo parin kappaleen jälkeen piti palata takaisin eteen ja viettää illan kaikki loput balladit lavan reunaan nojaten.
 
Ray Sawyer on 74-vuotias. Pieni mies (en ollut tiennyt että hän on noin lyhyt!) oli painunut jo hiukan kumaraan ja harteille edelleen valuva tukka oli muuttunut lumivalkoiseksi, mutta silmälappu ja valkoinen stetson sulkineen olivat tallella ja ääni kulki kuten ennen vanhaan. Liikkuminen ei ehkä ollut hirveän vauhdikasta, mutta ei hän paikallaan jököttänyt vaan jalka nousi ja kädet kävivät. Hän pelasi koko ajan rumpukapulan kanssa, löi sillä vahvistimen nurkkaan kappaleiden alkutahdit, käytti sitä ilmakitarana ja soitti sillä yhden "huilusoolon".
 
Taustabändi koostui minulle entuudestaan tuntemattomista muusikoista. Soittajat olivat ehkä viisissäkymmenissä paitsi rumpali, joka oli muita selvästi nuorempi - ja joka oli Ray Sawyerin poika. Rumpalia lukuunottamatta kaikki lauloivat taustoja. Tämä sopi hyvin, sillä alkuperäisessä Dr. Hookissahan oli useita laulutaitoisia kavereita. Hyvännäköinen basisti toimi bändin johtajana ja Rayn kakkosmiehenä. Ammattimiehiä, ja iloisten hymyjen määrästä päätelleen soittaminen ei taida vielä maistua ihan puulta.
 
Illan settilista oli lähes puhtaasti Greatest Hits -kamaa, kuten oli arvattavissakin - ja niitä kappaleitahan me kaikki sinne olimme menneet kuuntelemaan. Sharing the Night Together, A Couple More Years, Only Sixteen, Freakin' at the Freakers Ball, When You're in Love with a Beautiful Woman. Ray pani yleisön laulamaan A Little Bit More'n kertosäettä, ja kuten asiaan kuului, kaikki lavan edessä olijat osasivat tietysti sanat:
 
When your body's had enough of me and I'm laying flat out on the floor
When you think I've loved you all I can, I'm gonna love you a little bit more.
 
Pääsetti loppui uudelleen sovitettuun ja entistä svengaavampaan kappaleeseen Cover of the Rolling Stone. Bändi poistui lavalta juuri siksi aikaa, että yleisö ehti koota rivinsä ja aloittaa We Want More! -karjunnan. Encoren eka kappale oli onnistunut coveri Otis Reddingin Sittin' On the Dock of the Bay -kappaleesta vihellyssooloineen kaikkinen, ja minulle tämä oli yksi illan tähtihetkistä. Tämän kappaleen lopuksi Ray soitti rumpukapulallaan sen "huilusoolon" (jossa ääni tuli oikeasti syntikasta) ja paiskasi kapulansa sen jälkeen yleisön joukkoon. Se löytyy nyt tuosta pöydältä tietokoneeni vierestä!
 
Parin kappaletta vielä, ja sitten tietysti vielä iki-ihana Sylvia's Mother ja se oli sitten siinä. Soittoa kesti semmoiset puolitoista tuntia. Ei yhtään hullumpi ilta, olisittepa olleet paikalla.
 
pari surkeaa kännykamerakuvaa:
http://www.kolumbus.fi/sarakontu/kuvia/drhook1.jpg
http://www.kolumbus.fi/sarakontu/kuvia/drhook2.jpg