Tapani L 21.09.2011 10:08:22 | |
---|
Kymmenvuotista taivaltaan juhlistamaton pääkaupunkiseudulla pyristelevä trio on nyt tänään julkaissut kolmannen julkaisunsa, omakustanne-EP:n muodossa olevan ja Ihminen-nimeä kantavan sellaisen. Kyseisen tuotoksen voitte käydä kuuntelemassa yhtyeen MySpace-sivulta osoitteesta http://www.myspace.com/toistaiseksinimeton Ilmaisualustana toimii raskas punk-vaikutteinen rock. Pitkähköön historiaan kuuluu helvetisti treenejä, muutama keikka baarien seinille, pari melko epäonnistunutta äänitettä, jäsenien vaihtumista, ongelmia, turhautumista ja vitutusta. Kasvuympäristö on siis ollut mitä mainioin pienen äänitteen henkiselle kehitykselle. On totta kai hauskaa katsella siemennestettä, sanoo liiton edustaja, biologianopettaja Ingelise Kahl metroXpressille. |
DoctorAgdur 21.09.2011 13:37:07 | |
---|
Mainospuhe oli sen verran huono etten kyl kuuntele tätä ny hei. "Suck my dick."
-Ron Jeremy |
hene 21.09.2011 15:07:30 | |
---|
Innostus on valtava :) Noh, pääasia että EP on hiton hyvä. |
juici 21.09.2011 20:50:30 | |
---|
Nämä biisithän tulikin jo keväällä todettua livemuodossaan. Kivasti studioistettuja versioita olette saaneet äänitettyä. Jälkikin on sitä myöten siistimpää kuin "Kirotulla äänitteellä". "Juici meni ravintolaan ja tilas tarjoilijalta: "Jekku ruuan kans!" "Taidatkin olla sellainen anagrammijätkä", kommentoi tarjoilija." -Jabe |
Tapani L 21.09.2011 21:54:09 | |
---|
DoctorAgdur: Mainospuhe oli sen verran huono etten kyl kuuntele tätä ny hei. Suomen energisimmän livepumpun tajunnanräjäyttävä uutuus nyt lähimmän Internetin uumenissa! Koe päräyttävä musiikkinautinto timantintiukkojen riffien, räväköiden rääkymisten ja huikean rumputulituksen ristitulessa! Kaikki tämä ja paljon muuta nyt määrittelemättömän ajan kaikkien saatavilla täysin ilmaiseksi! Klikkaa siis itsesi vuoden kovimman musiikkinautinnon äärelle! On totta kai hauskaa katsella siemennestettä, sanoo liiton edustaja, biologianopettaja Ingelise Kahl metroXpressille. |
kiriminni 22.09.2011 12:00:50 | |
---|
"Minä toivon taiteilijoiden tappavan itsensä" sanottiin Aseet-biisissä. Mää toivoisin poliitikkojen. Olihan tuo musiikkia hyvä että on lyhyet biisit.Ja tämä on kehu. Balladi puuttui. |
jussimus 22.09.2011 12:51:10 | |
---|
Tapani L: Pitkähköön historiaan kuuluu helvetisti treenejä, muutama keikka baarien seinille, pari melko epäonnistunutta äänitettä, jäsenien vaihtumista, ongelmia, turhautumista ja vitutusta. Been there, done that. Hieno tiivistys pikkubändin sielunmaailmasta :) Kaikki on oikeesti paskaa, ei nää pändihommat kannata eikä ketään kiinnosta vittuakaan. Suosittelen luovuttamaan suosiolla, niin minäkin lopulta älysin tehdä :) |
DoctorAgdur 22.09.2011 13:13:31 | |
---|
Tapani L: Suomen energisimmän livepumpun tajunnanräjäyttävä uutuus nyt lähimmän Internetin uumenissa! Koe päräyttävä musiikkinautinto timantintiukkojen riffien, räväköiden rääkymisten ja huikean rumputulituksen ristitulessa! Kaikki tämä ja paljon muuta nyt määrittelemättömän ajan kaikkien saatavilla täysin ilmaiseksi! Klikkaa siis itsesi vuoden kovimman musiikkinautinnon äärelle! Uuuuuh! Nyt kyllä pari tippaa kikkelin kärkeen eksyi! Voisin kuunnella. Olen mainosten orja. : "Suck my dick."
-Ron Jeremy |
Alfons Åberg 22.09.2011 21:33:26 (muokattu 22.09.2011 21:33:45) | |
---|
"Joskus romanttisissakin elokuvissa pitäisi olla rehelliset trailerit. Esim Titanic: Leonardo Dicaprio yrittää nussia kaksi tuntia ketäsenytolia,sivussa titanic"
-LamaAjanElvis |