Rock, pop, alternative ›

Eräs suomalaisen rockin kulmakivistä on vuonna 2004 kuollut maailman kaikkien rockfanien kuningas Erkki "Eki-setä" Rapo. Intohimoisempaa fanittajaa en minä ainakaan tiedä enkä tiedä pystyykö kukaan keksimäänkään, Eki hoiti hommansa täydellisesti viimeistä piirtoa myöten.
 
Suosikki-lehti teki Ekistä ison jutun joskus 70-80-lukujen vaihteessa ja Holle Holopainen haastatteli häntä parin tunnin ajan radiossa vuonna 1987. Ylen Arkistossa on tästä haastattelusta lyhyt pätkä: http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s … mp;g=8&ag=95&t=2&a=5533
 
Olen toivonut koko haastattelua Arkistoon muttei näköjään ole vielä ilmaantunut. Se on varmaan paras koskaan kuulemani henkilöhaastattelu ja itse onnistuin saamaan siitä talteen kasetille vain vajaan puolet (ei ollut enempää tyhjiä kasetteja ja nuukuuttani/tyhmyyttäni en äänittänyt minkään vanhan päälle).
 
Siellä täällä netissä on juttua Ekistä, esimerkiksi tämä: http://www.pop-lehti.fi/lehti/eki-seta
 
Onko Mnettiläisillä henkilökohtaisia muistoja Ekistä tai muuten vain muistoja tai mielipiteitä? Minusta hän on todellinen legenda, faniuden perikuva ja esitaistelija joka ei eläessään saanut riittävää arvostusta osakseen. Alla vielä yksi löytämäni videoleike miehestä.
 
http://www.youtube.com/watch?v=CIwXSq8K9JA&feature=related

Eki-setä oli maailman rumin bändäri. Mielenkiintoinen persoona joka liikkui keikkapaikkojen lisäksi myös Kalliossa, meillä oli pitkään sama kantakahvila Helsinginkadulla. Eki-setä taisi asua suurimman osan elämästään äitinsä luona ja oli ikuisesti katkera siitä että ei saanut Bob Dylanilta nimmaria.

Mulla on yksi henkilökohtainen tarina Ekista, enkä ole kovin ylpeä siitä. Joskus vajaa parikymppisenä (siis parikymmentä vuotta sitten) olin bändikavereiden kanssa autolla ajelemassa ja joku hassu setä pyysi kyytiä. No, me taidettiin ajaa setä jonnekin, mutta ei ihan perille asti. Muistaakseni keksittiin joku hätävalhe (vaikka eihän meillä sinänsä ollut mikään velvollisuus vierasta ajaa minnekään). Miehen jututkin oli niin levottomia. Kuulemma oli menossa muistaakseni Remu Aaltosen veljen (?) hautajaisiin jonnekin Pohjois-Helsinkiin. Saatan muistaa hieman väärin, mutta Remuun se liittyi.
 
Kun jätettiin tämä kaveri tienvarteen, huomattiin pian, että hän oli jättänyt lippiksen auton penkille. Ei jaksettu palauttaa sitä. Aika pian huomasimme, että lippiksessä oli monia nimmareita ja jossain kohtaa luki isolla: "Ekille..." yms. No, tuossa iässä ei jaksanut tehdä asialle mitään ja lippis jäi mulle jonnekin kaapin perälle. Nimmarit kun ei itseäni kiinnosta, en yhtään enää tiedä, missä kyseinen lippis on.
 
Anteeksi tästä, Eki!

Tulipa tuossa mieleen että Eki olisi käynyt jonkinlaisesta Pjotr Pahkin kaksoisolennosta. Ja aika saman liiton miehiä he vaikuttavat olevankin, synnynnäisiä intoilijoita. Erkki Rapo on rockin Peter von Bagh.

alkoi aika ilkeäksi aikoinaan Marionetissa kun en vipannut viimeisiä rahojani, ilmeisesti normaali, nousuhumalainen juttutuokio olisi pitänyt maksaa koska toinen osapuoli nyt sattui olemaan "julkkis". Ei toki ollut ainoa rockhenkilö joka ajatteli samalla tavoin.

velipesonen: Tulipa tuossa mieleen että Eki olisi käynyt jonkinlaisesta Pjotr Pahkin kaksoisolennosta. Ja aika saman liiton miehiä he vaikuttavat olevankin, synnynnäisiä intoilijoita. Erkki Rapo on rockin Peter von Bagh.
 
en lähtisi edes leikilläni vertaamaan keharia proffaan; Petterillä kun sattuu olemaan näkemystäkin kokemuksen ohella.

nottamus: en lähtisi edes leikilläni vertaamaan keharia proffaan; Petterillä kun sattuu olemaan näkemystäkin kokemuksen ohella.
 
Ai oliko Eki kehari. Minulla oli mielikuva että hän olisi ollut enemmänkin pikkusen kajahtanut.

velipesonen: Ai oliko Eki kehari. Minulla oli mielikuva että hän olisi ollut enemmänkin pikkusen kajahtanut.
 
Näinhän se taisi olla hyvin pitkälti. Kehitysvammaisiksi määritellään ihan erityyppiset ihmiset. Eki Rapo ei ollut kehari.