Muusikoiden.net
06.10.2024
 

Konsertit, keikat, tapahtumat »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Ariel Pink (US), ti 21.8. Tavastia, Hki
1
Artemi
21.03.2018 13:54:08
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

ARIEL PINK TAVASTIALLE ELOKUUSSA
Ti 21.8.2018 Helsinki, Tavastia
 
Modernin indien mestari Ariel Pink tekee odotetun paluun Suomeen. Viime syksynä Dedicated To Bobby Jameson -albumin julkaissut yhdysvaltalaisartisti nähdään Tavastialla tiistaina 21. elokuuta. Keikan liput tulevat myyntiin Tiketissä perjantaina 23. maaliskuuta.
 
Tuotannossaan ennakkoluulottomasti 1960-luvun psykedeliaa ja lo-fi -estetiikkaa koukuttaviin popmelodioihin naittava Ariel Pink on vaikuttanut musiikin parissa jo lähes kahden vuosikymmenen ajan kohoten kulttiartistista suuremman yleisön tietoisuuteen ylistystä keränneillä albumeillaan. Ariel Pinks Haunted Graffiti -yhtyeestä soolouralle jatkaneen tuotteliaan muusikon kaksi viimeisintä pitkäsoittoa Pom Pom (2014) ja Dedicated To Bobby Jameson (2017) esittelevät helpommin lähestyttävän ja yhä omaleimaisen tunnistettavan artistin. Edellisen kerran Ariel Pink nähtiin Suomessa vuonna 2015 Sideways-festivaaleilla.
 
LIPUT:
Myyntiin pe 23.3.2018 klo 9.00
- Tiketistä alk. 30,50 EUR
 
urlhttp://www.ariel-pink.com/url_
urlhttp://www.facebook.com/arielxpink/url_
urlhttp://www.tavastiaklubi.fi/url_
urlhttp://www.fullsteam.fi/url_
 
Artemi
23.03.2018 10:25:16
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Liput myynnissä!
 
urlhttps://www.tiketti.fi/Ariel-Pink-U … vastia-klubi-Helsinki-lippuja/53660/url_
 
Artemi
21.08.2018 11:57:54
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

TÄNÄÄN!
 
19:00 ovet auki
20:00 JORGE ELBRECHT (US)
21:00 ARIEL PINK (US)
 
DJ Särmä soittaa levyjä.
 
Lippuja saa vielä Tiketistä sekä Tavastian ovelta klo. 19 alkaen --> urlhttps://www.tiketti.fi/Ariel-Pink-U … vastia-klubi-Helsinki-lippuja/53660/url_
 
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «