tiinaselmu 15.12.2009 14:56:35 | |
---|
Provinssirock järjestetään ensi kesänä 18.-20.6.2010. Saksalainen industrial metal -yhtye Rammstein saapuu tulevana suvena käskyttämään legendaarisen Seinäjoen Provinssirockin yleisöä. Kohuttu kuusikko on koko rock-kansanjuhlan pääesiintyjä ja heittää keikan sunnuntai-iltana 20.6.2010. Itäsaksalaisjoukkue on vieraillut maassamme aiemmin neljästi, mm. Provinssirockissa vuonna 2002. Bändi tekee vielä kertaalleen paluun Suomeen ennen tulevaa Provinssin show'ta kavuten helmikuussa Helsingin Hartwall Areenan lavalle. Kokoonpanon areenakeikka myytiin loppuun kuudessa minuutissa. Suomessa yhtyettä odottaa jäähallin jälkeen yhä isompi areena, kun se nousee festivaalilavalle Provinssissa. Mahtipontinen Rammstein-show tulee olemaan täynnä väkeviä kappaleita lieskoilla ja ilotulitteilla maustettuna. Bändi on panostanut näyttävään visuaaliseen antiin, mikä antaa kylläisen olon metallinälkäisille juhlijoille. Kolmen päivän ja sunnuntain päivälipput ovat myynnissä! Myynnissä on rajoitettu erä lippuja, joita myydään jouluun asti tai niin kauan kun erää riittää! 3 pvä: 105 € su: 65€ Siinä loistava joululahja musiikin ystävälle! Liput myynnissä: www.provinssirock.fiSelmun toimisto Lippupalvelu Tiketti |
hitchhiker 15.12.2009 20:06:22 | |
---|
Hankkikaa sinne Pearl Jam tai Muse niin voin tulla. :/ Relax. What is mind? No matter. What is matter? Never mind! |
kanisteri 16.12.2009 22:30:40 | |
---|
Onhan se turhauttavaa että Provinssi aikapäiviä sitten unohti perinteensä ja alkoi rakentamaan hevifestaria. Ei ne pari kiinnostavaa nimeä/vuosi saa pitkän linjan musadiggaria enää liikkeelle. Rammstein=Scorpions huonommilla biiseillä. |
carlos 17.12.2009 23:16:16 | |
---|
Jaa että JELLO BIAFRA AND THE GUANTANAMO SCHOOL OF MEDICINE tulee sitten tonne. Eipä sanonu mitään, mutta kyllähän Biafra nyt pitäis Dead Kennedy'siin yhdistää. by the grace of God |
DoThePop 18.12.2009 11:50:22 | |
---|
Hienoa kun Jello saapuu suomeen keikalle. Toivottavasti äijä heittäisi Provinssin lisäksi klubi keikan Helsingissä. National Rifle Association |
hyllevi 01.02.2010 16:48:33 | |
---|
Hilataanpa nyt ylös. Provinssirock on täydentänyt kesän esiintyjälistaansa raskaalla rokilla. Festivaalille saapuvat australialainen rock-yhtye Wolfmother, yhdysvaltalainen metalliyhtye Between the Buried and Me sekä kotimainen metallikokoonpano Viikate. http://yle.fi/uutiset/viihde/2010/0 … provinssiin_1410400.html?origin=rss Hieno lisäys tuo Wolfmother. The Darkness saisi olla seuraava, mikäli kesällä lähtevät kiertueelle. |
Todenpuhuja 02.02.2010 00:57:46 | |
---|
hyllevi: Hilataanpa nyt ylös. Provinssirock on täydentänyt kesän esiintyjälistaansa raskaalla rokilla. Festivaalille saapuvat australialainen rock-yhtye Wolfmother, yhdysvaltalainen metalliyhtye Between the Buried and Me sekä kotimainen metallikokoonpano Viikate. http://yle.fi/uutiset/viihde/2010/0 … provinssiin_1410400.html?origin=rss Hieno lisäys tuo Wolfmother. The Darkness saisi olla seuraava, mikäli kesällä lähtevät kiertueelle. Oleellisintahan tuossa uutisessa taitaa silti olla Eläkeläisten (oujeah!) lisäys: "Suomalaisista artisteista festivaalille saapuvat metallikokoonpano Viikate sekä Provinssin tunnelmaa useina vuosina ylläpitänyt humpparock-yhtye Eläkeläiset." "Peace, love & Kingston Wall!" |
Sunna 04.02.2010 17:52:51 (muokattu 04.02.2010 17:53:24) | |
---|
|
Nelikielipiru 05.02.2010 11:46:34 | |
---|
31.8.08 Rami Mathalt RIP, rauhaa lepoon. |
HaloOfFlies 07.04.2010 14:57:18 | |
---|
Suomalainen sössii aina S.M.A.K.-jäsen #5 |
t0mmi 30.05.2010 19:37:04 | |
---|
|
Jokapaikanapina 30.05.2010 20:55:07 | |
---|
|
Juugeli 31.05.2010 00:18:58 | |
---|
No voi paska ton Wolfmotherin kanssa. Kenetköhän ne ehtis saada sinne, joka olis noihin aikoihin jossain päin Eurooppaa heittämässä keikkaa. Slayer? Bad Religion? Pixies?! A good song should make you wanna tap your feet and get with your girl. A great song should destroy copcars and set fire to the suburbs. I'm only interested in writing great songs. Tom Morello |
carlos 31.05.2010 13:48:50 | |
---|
Juugeli: No voi paska ton Wolfmotherin kanssa. Kenetköhän ne ehtis saada sinne, joka olis noihin aikoihin jossain päin Eurooppaa heittämässä keikkaa. Slayer? Bad Religion? Pixies?! Sturm und Drang? by the grace of God |
Folcce 31.05.2010 14:08:35 | |
---|
Imperial State Electric vois olla hyvä kohtuuhintainen lisäys joka kelpais myös Wolfmotherin ystäville. Music's my life, Moxey. |
dionne 12.06.2010 00:34:53 | |
---|
Enää viikko provinssiin! Ja hyvää säätäkin luvattu, toivottavasti ennusteet sitten pitävät paikkansa. On muuten mukavasti pienempiä hyviä ja yllättäviä artistivalintoja tänä vuonna. Villa Nah, Meadow Island (Saran Joan toinen bändi, jonkin verran olen kuunnellut myspacessa ja on kyllä nättejä biisejä), Manna, seinäjokinen Streak and the Raven (valittiin esiintymään myös Ilosaaressa ja Qstockissa), Oranssi Pazuzu.. Ja Petri Nygård tuli kyllä melkoisena yllätyksenä :D Jätkäjätkien letkeä meininki sopii kyllä hyvin festareille. Ja Mew.. oikeastaan kiva nähdä vaihteeksi ulkokeikalla. Pinnallisena naishenkilönä odotan 30 seconds to marsin keikkaa kenties jopa kiikareiden kera. Huomasin muuten juuri, että Rammsteinin myöhäisestä showtimesta johtuen sunnuntaina ensimmäiset esiintyjät aloittaa vasta klo 14! Pari tuntia arvokasta peliaikaa, mihin sen sitten haluaakaan käyttää. La-su yönä voisi vaikka vähän sataa ja tuulla, jotta Kari Tapion Myrskyn jälkeen -biisi saisi todellisemman merkityksen :D |
Johnny Buzz 12.06.2010 00:52:35 | |
---|
dionne: . Pinnallisena naishenkilönä odotan 30 seconds to marsin keikkaa kenties jopa kiikareiden kera. Jaredilla on nykyään lilanvärinen mohari. Ei oo enää pretty boy -lookki kehissä. ;) |
t0mmi 12.06.2010 01:08:46 | |
---|
dionne: ... Tämä street team -spämmäys ei mielestäni sovi Provinssin imagoon sitten ollenkaan. Tai sitten olen kalkkis enkä ymmärrä näitä moderneja markkinointikeinoja? |
Sergei Fallinen 12.06.2010 01:27:21 | |
---|
t0mmi: Tämä street team -spämmäys ei mielestäni sovi Provinssin imagoon sitten ollenkaan. tämä :)
|
Slaughter 16.06.2010 14:24:14 (muokattu 17.06.2010 16:57:50) | |
---|
kyyti saatu jo |