Pieni rumpalipoika 30.10.2007 03:21:17 | |
---|
Vitun kiva, etten päässyt paikalle : ( Rummut nurin ja nussimaan! |
Lord of the strings 30.10.2007 07:12:01 | |
---|
No yksinkertasesti ihan saatanan kova keikka. Yleisö nyt oli todella vaisua, mutta suurin osa olikin niitä setiä jotka ei jaksa niin heilua enää, tsihihih. H-permannolla olin ja siihen ainakin oli muuten hyvät soundit, mutta kitara puuroutui ikävästi välillä. Uskomaton bändi ja show. Ei voi kuin ihastella. "Who are you? How did you get in?" "Well I'm the locksmith and I'm the locksmith" || kalamies#53 >)))> |
2112 30.10.2007 08:17:53 (muokattu 30.10.2007 08:18:48) | |
---|
|
Jäärä 30.10.2007 08:20:15 | |
---|
Omaan sijaintipaikkaani (alakatsomo, suunnilleen keskellä sitä siinä sivulla) alapaa puuroutui aika pahoin, Leen soitosta ei juurikaan saanut selvää, bassari oli pelkkää huminaa ja kitarasoundi oli välillä aika riipivä. Tästä kirjoituksestani näköjään muotoutuu varsinainen valitus, kun totean, ettei settilistakaan ollut mulle paras mahdollinen. Hyvä keikka silti! Ps. Miksi on aina pakko luukuttaa sitä P.A:ta mielisairaan tavalla? Vaikkei toi konsertti ollutkaan kovaäänisimpiä missä olen korviani turmellut. Suomen Hiihtoliiton luvalla. Kaikki tekstissä mainitut henkilöt ovat fiktiivisiä ja kaikki yhtäläisyydet eläviin tai kuolleisiin henkilöihin ovat puhtaasti sattumanvaraisia. Laaditun tekstin valmistuksessa ei ole vahingoitettu eläimiä. |
sirdickyj 30.10.2007 08:29:51 | |
---|
Kamalaa puuroa suurin osa keikasta, Dream Theatren keikoista aina maristaan, kun soundit on semmoset, että mikään ei erotu. No, toi oli vielä paskempaa. Lifeson pitäisi ampua kuuhun sen soundinsa kanssa, vaikka osasyy tohon epäselvyyteen on myös Geddy Leen käsittämätön huminasoundi, jollaista hänellä ei kyllä esim. uusimmalla levyllä ole. Muuten hieno keikka, mistään ei oltu tingitty, ja bändi toimi. "Tiedäksä minkälainen on epäkaupallisesti tehty levy? Se on sellanen joka ei mee kaupaks".
-Irwin Goodman- |
tauranen 30.10.2007 08:38:26 | |
---|
Lukiko muuten siinä Geddyn paidassa kunnon kansalainen? Kyllä luki, aika kova keikka. Kieltämättä bassosta ei saanut oikein selvää paitsi sitten kun Lifesonilta levis vehkeet. Sedät jaksaa heilua. |
JR 30.10.2007 08:59:37 | |
---|
Hyvä keikka mutta mixaus kuraa johtuen pikkuasioista. Basari jytkähti liikaa ja humahti ja mössytti soundia, tiukempi ois pitänyt olla. Basso soundit sinällään ok, sieltäkin ois voinut hillitä niitä humina taajuksia. Kitara sooloissa diskanttia riitti sitten liikaakin. Mutta ainakin kuului.. lujaa tuli. Subdivisions introssa huomasi hyvin myös miten syna bassokin humahteli liikaa. Laulut kuului hienosti. Hienosti soittivat pojjat. Hyvä keikka. Far Cryssa sitten joku pommi räjähti ja hajotti alexleissönin vehkeet. Piti tehä oikeen 4:lle vahvarille resetti ja pitää tauko.. mitäköhän tapahtu.? Tuntu et sen posahduksen jälkeen ainakin lifeson säpsähti, laukesko siellä joku pommi vahingossa kun muita pommeja ei biisin aikana tullut. Aika hienot akustiset soundit lähti myös gibsoneista, liekö sitten piezo ja joku fishman aura asialla?? mutta yllättävän oikeelta isokoppaselta kuulosti. "Milk can hurt you" |
MPU 30.10.2007 09:17:03 | |
---|
Paremmat soundit tuolla oli kuin esmes Whitesnaken tai Heaven and Hellin keikalla. Tulpat korvissa sai hyvin selvää kaikesta sivukatsomon puolivälissä. Basso tosin olisi voinut olla enemmän pinnassa näin basistin korvin kuultuna. Show oli hieno ja tuollaisia keikkoja toivoisi muidenkin tekevän. Ei mitään puolivillaisia lämppäreitä vaan kolmatta tuntia sitä bändiä, mitä on menty katsomaan. Ja bassopedaalit on kyllä progen parasta antia! Marko Ite kun tekee saa sellasta kun tulee |
merix 30.10.2007 09:22:18 | |
---|
Far Cryssa sitten joku pommi räjähti ja hajotti alexleissönin vehkeet. Piti tehä oikeen 4:lle vahvarille resetti ja pitää tauko.. mitäköhän tapahtu.? Tuntu et sen posahduksen jälkeen ainakin lifeson säpsähti, laukesko siellä joku pommi vahingossa kun muita pommeja ei biisin aikana tullut. Kitara meni mykäksi ennen sitä pommia. Pommin piti varmaan räjähtää koska silloin oli menossa kohta You can almost feel the current flowing You can almost see the circuits blowing Heh... Pommin lisäksi räjähti sitten vahvarikin Hyväntahtoisuuteni loppuu tähän! Painukaa helvettiin! |
Timetokill 30.10.2007 09:28:42 | |
---|
Loistokeikkahan se oli. Jälleen kerran olisivat voineet soittaa vähän hiljempaa, joka tekisi soundeille hyvää. Mutta eivät nuo soundit nyt niin huonot minusta olleet. Ja ainakin permannolla yleisö oli mielestäni ihan hyvin mukana... ainahan näillä progekeikoilla ollaan enemmän ns. pällistelemässä ja "keskittymässä" musiikkiin. Mission oli illan kohokohta. |
Frequency 30.10.2007 09:36:28 | |
---|
Kamalaa puuroa suurin osa keikasta, Dream Theatren keikoista aina maristaan, kun soundit on semmoset, että mikään ei erotu. No, toi oli vielä paskempaa. Lifeson pitäisi ampua kuuhun sen soundinsa kanssa, vaikka osasyy tohon epäselvyyteen on myös Geddy Leen käsittämätön huminasoundi, jollaista hänellä ei kyllä esim. uusimmalla levyllä ole. Muuten hieno keikka, mistään ei oltu tingitty, ja bändi toimi. Täysin samaa mieltä. Kitarasoundi oli kyllä kamala. Ja mielestäni nyt syksyisella Dream Theaterin keikalla oli helvetin hyvät soundit. Sopiva volyymi ja kaikki soittimet erottu toisistaan. "Sä haiset ihan ydinjätteelle..." |
Capman 30.10.2007 10:04:07 | |
---|
^ Juuri tämä ihmetytti itseäänkin. Dream Theaterin keikalla vanhassa jäähallissa kuukausi sitten kaikki soundasi aivan loistavasti. Nyt soundeista jäi todella huono maku suuhun. Hjalliksen areena ei yksinkertaisesti sovi musiikille. Jollei ole aivan lavan edessä. |
kyseinen 30.10.2007 10:11:53 (muokattu 30.10.2007 10:12:20) | |
---|
Omat subjektiiviset plussani ja miinukseni: + Takakatsomoon kuului ja näkyi ihan hyvin. Bassot oli tosiaan vähän kadoksissa. + Valoshow + South Park + Free Will, Witch Hunt, Distant Early Warning ja Bangkok + Yllättävän hyvin toimineet uuden levyn biisit (Far Cry tosin harmikseni meni "vähän" pipariksi) + Hyvä ja riittävästi vanhasta muutettu rumpusoolo, ei ollut tylsä - Vaisu Subdivisions - Kamala The Larger Bowl, huuh, teki lähes pahaa katsoa/kuunnella - YLEISÖ. Voi keski-ikäisyys / mikälie muusikkoanalyyttisyys soikoon. Todella vaisua. Kun kävin riehumaan The Spirit of Radion aikana, ensin järkkäri käskee takaisin paikalleen ja sitten takana olevani jäykistelijä käskee istumaan. Voi jeesus sentään. Kukaan ei vielä maininnut tässä ketjussa, että Peartin virvelikalvoon oli ennen encorea kirjoitettu _kuulemma_ "Glad this shit's over now GO HOME!" Itse en tosin tuosta erottanut kuin nuo 3 viimeistä sanaa. It is better to remain silent and be thought a fool than speak and remove all doubt. |
Timetokill 30.10.2007 10:19:03 | |
---|
Tuo Far Cry oli muuten hauska, kun äijät vetivät loppubiisin aivan pokalla ilman kitaraa. The Show must go on. Ironista, että biisissä sanotaan "You can almost feel the circuits blowing", ja juuri sen jälkeen pamahti vahvistin. |
Ensentiume 30.10.2007 10:30:46 | |
---|
E-permannon eturivissä keskellä, korvatulpat korvissa, ei soundeissa ollut mitään valittamista. Ehkä korkeintaan se basso olisi voinut vähän parempi kuulua, mutta erittäin hyvä oli noinkin. Jos jotain valittamista pitää hakea, niin se voisi olla bändipaitojen (kokojen) määrällinen vähäisyys myyntikojuissa! No, säästyipä sentään rahat. "That is not dead which can eternal lie,
And with strange aeons even death may die." |
Basismi 30.10.2007 10:31:06 (muokattu 30.10.2007 10:32:07) | |
---|
You can almost feel the current flowing You can almost see the circuits blowing Heh... Pommin lisäksi räjähti sitten vahvarikin Hah, missasin ton circuits blowing -yhteyden. :D Olis hyvä kiertueen loppujäynä, mutta ei tainnut sentään olla suunniteltu. Hurina alkoi vähän ennen pommia, joka kyllä paukahti niin että pelästyin. Kitaroita tuli kyllä kosolti vielä senkin jälkeen kun alexi lopetti, meni hetki ennenkuin taustanauhojen kanavat pistettiin kiinni? Eturiveille leijaili ihana tuhoutuneen elektroniikan tuoksu. Hyvänä puolena geddyn basso kuului edes hetken aikaa. Käsittämättömän paska bassosoundi, muuten eteen kaikki kuului suht hyvin ja tarpeeksi lujaa. Synabassotkin potki oikein hyvin, eli se paskuus oli täysin geddyn soundissa. Käsittämätön tämä nykyinen särövillitys bassosoundeissa. Tulihan sieltä lähes kaikki toivotut biisit ja meininki eturivissä oli ihan mainio. Basso murisee kuin voissa paistettu pantteri. |
Frequency 30.10.2007 10:37:21 | |
---|
^ Juuri tämä ihmetytti itseäänkin. Dream Theaterin keikalla vanhassa jäähallissa kuukausi sitten kaikki soundasi aivan loistavasti. Nyt soundeista jäi todella huono maku suuhun. Hjalliksen areena ei yksinkertaisesti sovi musiikille. Jollei ole aivan lavan edessä. Heinäkuussa tuli nähtyä Aerosmith Hartwallilla ja sillon oli kyllä paljon paremmat soundit, vaikkakin kitara sillonkin puuroutui hieman. "Sä haiset ihan ydinjätteelle..." |
bel 30.10.2007 10:46:27 | |
---|
oli vaan hienoa nähdä äijjät livenä 20 vuoden diggailun jälkeen.... istuin itse takakaarteessa melko alhaalla, rumpu kuului tuplana (kaiku) vasempaan korvaan ikävästi.... soundien puolesta katson mielummin replay 3, r30 rio dvd, jos et kyseisiä omista, suosittelen hankkimista;) |
PekkaM 30.10.2007 11:09:18 | |
---|
Jos jotain valittamista pitää hakea, niin se voisi olla bändipaitojen (kokojen) määrällinen vähäisyys myyntikojuissa! No, säästyipä sentään rahat. Kaikkea saa Rushin verkkosivuilta tilattua, mutta pitikö se hallin yläkäytävä tukkia ihan totaalisesti rakentamalla vain yksi, huonosti sijoitettu, merchandise-koju? |
sirdickyj 30.10.2007 11:36:16 | |
---|
Kaikkea saa Rushin verkkosivuilta tilattua, mutta pitikö se hallin yläkäytävä tukkia ihan totaalisesti rakentamalla vain yksi, huonosti sijoitettu, merchandise-koju? en tiedä, semminkin kun niitä kojuja oli kaksi, ja samoissa paikoissa kuin aina muutoinkin. "Tiedäksä minkälainen on epäkaupallisesti tehty levy? Se on sellanen joka ei mee kaupaks".
-Irwin Goodman- |